Milloin Viron BKT asukasta kohden on suurempi kuin Suomessa?
Oma arvaukseni on alle 10: n vuotta.
Syyt: lähes velaton maa. Ei suojatyöpaikoista pullistelevaa julkistasektoria mikä syö paljon rahaa. Yrittäjä ystävällisempi lainsäädäntö. Kevyempi verotus. Ei huoltosuhdeongelmia.
Kommentit (111)
Viro rakentaa itseään takaisin siihen, minkä neukut niiltä riisti. Tiesittekö, että Tallinna oli aikanaan Hansa-kaupunki ja suurkaupunki Euroopan mittakaavassa? Siellä syötiin saksalaisia rinkeleitä, kakkuja ja sokerimanteleita kun Suomessa järsittiin jäisiä käpyjä.
Vähän aikaa vielä ryydyn Suomessa, kerään joka pennin minkä irti saan yrittäjänä ja sit muutan eläkkeelle Saarenmaalle.
M45
Vierailija kirjoitti:

Tiedetään. Tosin harva virolainen niitä herkkuja pystyi ostamaan, koska olivat saksalaisten kartanonherrojen ja fabriikkiführerien riistämiä.
Sellaistako pidät hienona?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viro on käsi ojossa -maa, joka elää muiden rahoilla. Ja se 20% tasaverotus on pirun korkea, kun esim Suomessa pienistä palkoista maksetaan 4% veroa.
Ja mietipä millaisista palkoista Suomessa mennään tuon 20% yli (kun otetaan ne veroluonteiset maksut huomioon). Se on 2080 €/kk brutto kun maksat enemmän kuin virossa...
Virossa jää 2000 palkasta käteen 1553 euroa,myös siellä ,myös siellä maksetaan työttömyys-ja eläkemaksuja.
Tallinnassa saa kuitenkin ihan ok paikalta 150e vuokraluukun (kts. City24.ee) plus kommunaalit n.50e päälle kuussa. Helsingissä et voi elää niin. Samoin voit käydä kaupassa Grossissa, viikon ruuat 4e.
Ihan ok paikalta? No todellinen luukku se silloin onkin. Helsingissä et tosiaan või elää niin, koska sellaisia lääviä ei edes ole.
Ja mitähän syöt viikossa, jos 4 eurolla selviät?
Vaikka tuo:
https://m.city24.ee/real-estate/apartments-for-rent/Tallinn-Mustamae-li…
Kiven heiton päässä yliopistolta, yksiö ja huomattavasti mukavampi kuin se luukku, jossa asuin opiskelijana Hkissa.
Syön, kiitos kysymästä, monipuolisesti keittoja, kasvisruokaa jne. Hyvin riittää vatsan täytettä, eikä ylipaino kiusaa. Mutta sinä taustatkin olla Lotila? Itse Vadun kotitorakka?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viro rakentaa itseään takaisin siihen, minkä neukut niiltä riisti. Tiesittekö, että Tallinna oli aikanaan Hansa-kaupunki ja suurkaupunki Euroopan mittakaavassa? Siellä syötiin saksalaisia rinkeleitä, kakkuja ja sokerimanteleita kun Suomessa järsittiin jäisiä käpyjä.
Vähän aikaa vielä ryydyn Suomessa, kerään joka pennin minkä irti saan yrittäjänä ja sit muutan eläkkeelle Saarenmaalle.
M45
Tiedetään. Tosin harva virolainen niitä herkkuja pystyi ostamaan, koska olivat saksalaisten kartanonherrojen ja fabriikkiführerien riistämiä.
Sellaistako pidät hienona?
Nykyisin niitä syö kaikki. Paitsi ei Suomessa, kun eihän täällä ole edes samanlaista leipomokulttuuria kuin muissa sivistysmaissa, mukaan lukien Viro.
Katotaan nyt ensin, milloin Viro tulee toimeen ilman EU-tukirahoja vaikka 10 vuotta ja verrataan sitten. Aiemmin siinä ei ole mitään mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Tätäkin virttä on laulettu jo vuosikausia ja vieläkään Viro ei ole kuronut väliä umpeen :D
Virohan on suomalaisten alkoholimyymälä. Suomalaisten turistien tuomat eurot ovat koko kansantaloudelle niin merkittäviä että peruivat jopa alkoholiveron korotuksenkin :D Jos suomalaisia ei olisi viemässä tuonne viemäriin rahojaan niin Viro olisi samalla tasolla kuin vaikka Karjalan tasavalta.
Siis Venäjän "federaatio".
Suomen kyllä tarttis jotain tehdä. Karmeaksi on meno mennyt. Ostovoima pienenee joka vuosikerralla. Eläkeläiset hummaa, nuoriso kurjistuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viro rakentaa itseään takaisin siihen, minkä neukut niiltä riisti. Tiesittekö, että Tallinna oli aikanaan Hansa-kaupunki ja suurkaupunki Euroopan mittakaavassa? Siellä syötiin saksalaisia rinkeleitä, kakkuja ja sokerimanteleita kun Suomessa järsittiin jäisiä käpyjä.
Vähän aikaa vielä ryydyn Suomessa, kerään joka pennin minkä irti saan yrittäjänä ja sit muutan eläkkeelle Saarenmaalle.
M45
Tiedetään. Tosin harva virolainen niitä herkkuja pystyi ostamaan, koska olivat saksalaisten kartanonherrojen ja fabriikkiführerien riistämiä.
Sellaistako pidät hienona?
Sivusta: Totta, Tallinna oli saksalaisten porvarien kaupunki ja maaseutua hallitsi ensin saksalainen ritarikunta, myöhemmin saksalaiset paronit. Virolaisen rahvaan, maarahvaan, joka puhui maakeelda, osuus oli veronmaksu ja suorittavatyö. Kirkkokin oli saksankielinen 1900-luvun alkuun asti, ja siksi virolaiset tuntevat kristinoppia heikosti ja ovat intona new age vouhotusten perään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viro rakentaa itseään takaisin siihen, minkä neukut niiltä riisti. Tiesittekö, että Tallinna oli aikanaan Hansa-kaupunki ja suurkaupunki Euroopan mittakaavassa? Siellä syötiin saksalaisia rinkeleitä, kakkuja ja sokerimanteleita kun Suomessa järsittiin jäisiä käpyjä.
Vähän aikaa vielä ryydyn Suomessa, kerään joka pennin minkä irti saan yrittäjänä ja sit muutan eläkkeelle Saarenmaalle.
M45
Tiedetään. Tosin harva virolainen niitä herkkuja pystyi ostamaan, koska olivat saksalaisten kartanonherrojen ja fabriikkiführerien riistämiä.
Sellaistako pidät hienona?Nykyisin niitä syö kaikki. Paitsi ei Suomessa, kun eihän täällä ole edes samanlaista leipomokulttuuria kuin muissa sivistysmaissa, mukaan lukien Viro.
Suomi ei sodista huolimatta ole koskaan ollut Saksan tai saksalaisen valtion, minkään, siirtomaa.

Sellaistako pidät hienona?Sivusta: Totta, Tallinna oli saksalaisten porvarien kaupunki ja maaseutua hallitsi ensin saksalainen ritarikunta, myöhemmin saksalaiset paronit. Virolaisen rahvaan, maarahvaan, joka puhui maakeelda, osuus oli veronmaksu ja suorittavatyö. Kirkkokin oli saksankielinen 1900-luvun alkuun asti, ja siksi virolaiset tuntevat kristinoppia heikosti ja ovat intona new age vouhotusten perään.
Kristinusko oli aikanaan juutalaisten vihaama New Age hömpötys. :)
Virolaiset on palanneet juurilleen myös yhteydessä luontoon, heille henkisyys tulee sieltä ja käytetään yrttejä ja kasveja monipuolisesti.
Voit pitää kristinuskosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viro rakentaa itseään takaisin siihen, minkä neukut niiltä riisti. Tiesittekö, että Tallinna oli aikanaan Hansa-kaupunki ja suurkaupunki Euroopan mittakaavassa? Siellä syötiin saksalaisia rinkeleitä, kakkuja ja sokerimanteleita kun Suomessa järsittiin jäisiä käpyjä.
Vähän aikaa vielä ryydyn Suomessa, kerään joka pennin minkä irti saan yrittäjänä ja sit muutan eläkkeelle Saarenmaalle.
M45
Tiedetään. Tosin harva virolainen niitä herkkuja pystyi ostamaan, koska olivat saksalaisten kartanonherrojen ja fabriikkiführerien riistämiä.
Sellaistako pidät hienona?Nykyisin niitä syö kaikki. Paitsi ei Suomessa, kun eihän täällä ole edes samanlaista leipomokulttuuria kuin muissa sivistysmaissa, mukaan lukien Viro.
Suomi ei sodista huolimatta ole koskaan ollut Saksan tai saksalaisen valtion, minkään, siirtomaa.
Tällä hetkellä tuntuu olevan Lähi-idän siirtomaa. Huutista suomalaisille varusmiehille, jotka kantoivat rikastuttajien laukut kun niitä kärrättiinbusdilasteittain Ruotsista tänne. Ruotsille ei uskallettu sanoa mitään.

Hmm, mitä oot juonut? Ruotsin vallan aika? Venäjän vallan aika?

Olkaamme ylpeitä ihan omasta leivonnaiskulttuuristamme. Liika sokeri aiheuttaa sairauksia.

No Virossa on sitten venäläiset - ja suomalaiset.

No miksi täällä edes pitäisi saksalaisia leivonnaisia syödä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viro rakentaa itseään takaisin siihen, minkä neukut niiltä riisti. Tiesittekö, että Tallinna oli aikanaan Hansa-kaupunki ja suurkaupunki Euroopan mittakaavassa? Siellä syötiin saksalaisia rinkeleitä, kakkuja ja sokerimanteleita kun Suomessa järsittiin jäisiä käpyjä.
Vähän aikaa vielä ryydyn Suomessa, kerään joka pennin minkä irti saan yrittäjänä ja sit muutan eläkkeelle Saarenmaalle.
M45
Tiedetään. Tosin harva virolainen niitä herkkuja pystyi ostamaan, koska olivat saksalaisten kartanonherrojen ja fabriikkiführerien riistämiä.
Sellaistako pidät hienona?Nykyisin niitä syö kaikki. Paitsi ei Suomessa, kun eihän täällä ole edes samanlaista leipomokulttuuria kuin muissa sivistysmaissa, mukaan lukien Viro.
Olkaamme ylpeitä ihan omasta leivonnaiskulttuuristamme. Liika sokeri aiheuttaa sairauksia.
Suomalainen ryysyläisrahvas tutustu leivonnaisiin vasta sotien jälkeisenä nousukautena. Vaikka Suomessa ei ollut maaorjuutta pientilalliset ja maattomat olivat rutiköyhiä.
Suomen talouskehitys tulee olemaan EU:n hitainta, ja samaan aikaan Viro on yksi niistä maista joissa talouskasvu on nopeinta. Ja kaikkihan tietää miten korkoakorolle mekanismi toimii, eikö vain? Kun Viro ensin ottaa Suomen kiinni, ero alkaa kasvamaan Viron hyväksi exponentiaalisesti. Tulee olemaan monelle suomalaiselle kova paikka.
Ilman Uuttamaata bkt per capita olisi tasoissa nyt jo
Samaan aikaan fiksuin osa nuorisoa muuttaa ulkomaille töihin.