Viertolan koulu
Onko kenelläkään kokemuksia Vantaalta Viertolan koulusta?
Kommentit (11)
Eikös ne kaikki ala-asteikäiset mamut mene nyt Kytöpuistoon (Koivukylässä) valmistavalle luokalle, olen ymmärtänyt että Viertolassa olisi vain ala-aste?
Lapseni ovat Koivukylän yläasteella ja hyvää opetusta ovat saaneet. Muutenkin annan sataprossaa koulun työskentelylle, että siellä otetaan tosiaan lapset huomioon oppiensa mukaan. Suomi2 on keksitty ajat sitten ja muutkin avustavat ryhmät.
Paha sanoa Viertolasta mitään, ei kokemusta. Me asumme Asolassa.
Itse olen Vantaalla asunut ja myöskin opettajana ollut. Koulut voivat tuntua ihan hyviltä näin päälisin puolin, mutta taso on paljon alhaisempi kuin useimmissa kouluissa Espoossa ja Helsingissä. Vantaan arvosana 9 on jotain 7-8 yleensä muualla.
Ikinä koskaan, milloinkaan ja vain kuolleen ruumini yli oma mukulani käv1754isi koulunsa Vantaalla, ei siitä välttämättä mitään ihmeellistä tule täällä muuallakaan, mutta enpähän ole pilannut melkein kaikkia mahdollisuuksia heti lähdössä.
ite oon käynyt ala-asteeni Viertolassa, ihan hyvää opetusta! varsinkin uuden opetussuunnitelman mukaan, laitetaan oppilaat itse ajattelemaan. Opettajat osaa työnsä, vaikka vähän rasittavia onkin. Ei oo mitään sen suurempaa valittamista!!
Ei herranjestas mitä länkytystä hoitakaa vanhemmat oma osanne lapsenne elämästä ja kasvatukseen liittyen niin se on ihan sama vaikka lapsi kävisi koulussa Hakunilassa tai Kontulassa. Jos joku ajattelee että nytten kun ”säästän” tässä viisi vuotta ja painan hommia että saadaan asunto paremmalta alueelta nii kaikki helpottuu mutta mistä se viisi vuotta on poissa loppujenlopuksi lapsen elämästä ja siitä että olet valinnut mielummin työn kun lapsen kanssa yhteistä aikaa joten älkää vittu vinkuko ja syyttäkö muita jos teijän lapsi kasvaa kieroo!
Ymmärrän täysin pointtisi, kyllä.
Mutta hengitä nyt vähäsen, ei tarvita asialliseen keskusteluun voimasanoja.
Voimia kaikille ko. tapauksen omaisille yms. osallisille kylläkin....
Täys ähläm kouluhan se on S2 kauniisti neljännes tai yli. tajuttomat 800 oppilasta ulee lehdissä.
Vierailija kirjoitti:
ite oon käynyt ala-asteeni Viertolassa, ihan hyvää opetusta! varsinkin uuden opetussuunnitelman mukaan, laitetaan oppilaat itse ajattelemaan. Opettajat osaa työnsä, vaikka vähän rasittavia onkin. Ei oo mitään sen suurempaa valittamista!!
Oppilaat laitetaan joka paikassa aivan liian aikaisin itse ajattelemaan, ja senhän on jo tutkittu vaikuttavan negatiivisesti kun on oltava liian aikaisin itseohjautuva, vaikka kaikki eivät ole siihen valmiita. Ja kotien vastuu ulkoistetaan kouluille ja yhteiskunnalle peruselämisen taidoissakin.
Joku kirjoitti tuossa aiemmin hyvin Vantaasta ja Demareista. Tasapäistäminen tappaa luovuuden ja yrittämisen. Rajoja ja rakkautta lapsille!
Maailman onnellisemman kansan lapset ja vanhukset voiva huonosti. Meidänkin kylässä oli pieni koulu 1-6 luokkalaisille. Meidän pojat kävivät tätä koulua. Ikinä ei pienintäkään häiriötilannetta ja reissuvihkossa ei muuta mainintaa kuin että kaikki hyvin, motivoitunut opiskelemaan. Saivat parhaan mahdollisen alun elämälleen. Pojat ovat nyt aikuisia, toinen on inssi ja toinen di insinööri (asuu USA:ssa ja on kaksoiskansalainen)
Koulu lopetettiin. Ja nyt tänä vuonna lopetetaan terv. asema. Bensa-asema loppui viime vuonna. Pankkia ei ole ollut enää vuosiin.
Mitä tänne jää. Me vanhukset ja toi pahanen kyläkauppa. Ja matkaa Treelle on 32 km että ei asuta missään korvessa mutta nyt tämäkin ennen niin vireä kylä on nyt alasajettu.
Viertola alueena kerää koululaiset Tiksistä ja Koivuhaasta, periaatteessa Vantaalaisittain ihan mukiinmeneviä asuinalueita. Vanhoja ja uudempia omakotilataloja, sitten jonkinverran rivitaloja ja nykyään myös aika paljon uusia kerrostaloja - vuokrataloja ja omistuasuntoja - veikkaan, että noin fifty-fifty. Koulussahan ovat lähialueiden lapset ja jos nämä alueet eivät ole ihan hirveitä niin koulukin on suht ok.
Sitten iso mutta, Vantaalla on pitkään olleet demarit vallassa ja kaikenlainen kateellisuus ja "tasapuolisuus" on monesti toiminnan lähtökohta. Eli Viertolaan roudattiin Koivukylästä aina takseilla venäläis- ja muiden mamujen yli-ikäiset ongelmanuoret valmistaville luokille. Näin ainakin muutama vuosi sitten, turhaan olivat perheet säästäneet, että saisivat asunnon suht' hyvältä alueelta, kun ongelma-oppilaiden ripottelu tasaisesti ympäri pitäjää oli vallitseva käytäntö.
Tätä samaa muuten kaavailtiin myös Espoossa, muutaman lehtijutun siiitä näin, mutta sen jälkeen en mitään, veikkaan, että asukkaat tietyillä alueilla nostivat sellaisen metakan, että suunnitelmat laitettiin jäihin. Espoossa nimenomaan oli muistaakseni tarkoitus tasoittaa mamu-taustaiset oppilaat ympäti pitäjää, ettei heitä ole liikaa yhdessä koulussa.
Ja en ole varsinaisesti mamu-vastainen, tiedän vain, että heidän heikohko kielitaitonsa vaikutta paljon koulumenestykseen ja seura tekee helposti kaltaisekseen. Vaikea se on opettajankin opettaa, kun joukossa on oppilaita, joilla ihan perussanasto on puutteellinen.