Pilalle lellityt pennut
Oletteko tavanneet täysin pilalle hemmoteltuja lapsia? Kertokaa tänne kokemuksianne.
Kommentit (40)
Tuttavaperheen teinityttö oli ollut shoppailemassa Helsingissä ja oli jo kuluttanut koko matkakassansa, kun vastaan tuli ihana paita, joka oli pakko saada. Tyttö soitti kaupasta äidilleen, että laitas rahaa mun tilille. Äiti ei ollut tietokoneen ääressä, mutta soitti tytön isälle töihin, että keskeytäpä työsi hetkeksi ja laita rahaa lapsesi tilille, joka odottaa Stockan kassalla. Isukilla oli onneksi järkeä päässä ja hän ilmoitti tiukasti, että mitään rahaa ei tipu enää eikä varsinkaan kesken töiden ala laitella tilille rahaa. Tästä saivat äiti&tytär syyn käydä mököttämään tiukkis-iskälle.
On vanhempia, jotka hemmottelevat lapsiaan eivätkä opeta heille kunnollisia käytöstapoja tai järkeviä elämänarvoja. Ei se silti ole lasten vika jos vanhemmat antavat viedä kuin pässiä narussa, eivätkä osa asettaa rajoja jälkikasvulleen. Varmasti moni on tavannut tällaisia tapauksia, mutta miksi pitää kutsua lapsia halventavilla ja loukkaavilla nimityksillä? Esimerkiksi pennuiksi tai "paskiaispennuiksi" kuten yllä joku kirjoittanut.
Pennuksi kutsun lastani muutenkin. Paskiaispennuksi en ketään lasta. Paskapää aikuisia on kyllä jotka pilaa lastensakin elämän.
Tiedän yhden 2004 syntyneen lellityn kakaran jonka pelailu huoneensa on "gaming setup" on yli 10 000e arvoinen. Hänen äitinsä on ostanut kokonaan ne kaikki kalliit vehkeet jotka kuuluvat tuohon gaming setuppiin koska jos joku kirjoittaa kommenttiin "isi maksoi kaiken" , hän vastaa että "mun isä ei asu edes samassa kaupungissa" , sitten kun sanoo äiti maksoi, hän sanoo vain" :) ". Hän on myös todella ylimielinen, kerran netissä näin hänellä viestin, "kaikilla muilla on huonompi setup kuin mulla". Hänen YouTube kanavansa on nimeltään Jepez joten toivoisin että joku antaisi vähän järkeä päähän tuolle kermaperseelle... Ja myös hänen keskiarvonsa on noin 7 koska löysin hänen instagraminsa jossa oli kuva todistuksesta.
No joo. Oma sisko. Saa kaiken, ihan kaiken. Jos saa jotain päähänsä se toteutetaan heti. Koko perhe tanssii hänen mukaansa, jos tyttö ei halua reissuun mukaan ei kukaan lähde.
Huomattavasti vanhempana isosiskona olen järkyttynyt, koska meillä muilla on ollut tiukka ja ankara kasvatus.
En onneksi joutunut tämän lapsen kanssa paljoa tekemisiin mutta oli ärsyttävän huomion hakuinen lauloi koulussa liian suureen ääneen samoin teki nauraessaa.Hyppi ja pomppi kun muut istui paikallaan puhui omia kommenttejaan toisten päälle ja vanhemmat vain hymyili hyväksyvästi.Että semmosia kasvattajia.
Kaverin 15v tytär. Aina saanut mitä halunnut, muistan miten aikoinaan jäätelökioskilta ei löytynyt tytön toivomaa makua joten kaveri sitten lähti etsimään toista jäätelökioskia ja suuttui minulle kun ilmoitin etten ala moiseen pelleilyyn, me ostamme nyt tästä ! Nyt tyttö kiukuttelee ja raivoaa koko ajan kun muut aikuiset, mukaan lukien oma isä (eronneet), eivät levitä punaista mattoa eteen ja anna erivapauksia .
Kummityttöni. Joka ei enää halua olla kanssani missään tekemissä, kun palkallani ei toteuteta tämän kalliita lahjatoiveita eikä viedä joka viikko eri huvipuistoon, äitinsä' ottaa pikavippejä, että saa pidettyä ainokaisensa tyytyväisenä . Tyttö söi tuttia 5-vuotiaaksi , oli vaipoissa 4-vuotiaaksi minkä lisäksi istui rattaissa vielä 6-vuotiaana kun ei jaksanut kävellä ! On todella tuhti, kun saa syödä sitä mitä tahtoo eli lähinnä suklaamuroja ja jäätelöä, hampaissa on reikiä kun ei ole hampaidenpesupakkoa ja saa valvoa myöhään sekä katsoa telkkarista mitä haluaa , Muistan erään viikonlopun aikoinaan kun tytön PITI olla luonani yökylässä, suuttui kun ei suostunut lainaamaan Makuunista kauhuleffaa (8-vuotiaalle!) enkä lähtenyt ostamaan vielä sipsiä ja dippiä kun olin jo leiponut pitsaa ja mokkapaloja. Soitti sitten äitinsä hakemaan kun kummitäti on tyhmä ja ilkeä , kai hakivat matkalla sen leffan ja ne sipsit...
Tytön isä ei ole kuvioissa, eli kasvatusvastuu on täysin kaverillani. Tai entisellä kaverillani, meillä on yhteydenpito hiipunut koska en pysty täyttämään kummitädin velvollisuuksia (eli ostamaan hänen korkeudelleen älypuhelimia ja merkkivaatteita)....
Ystäväni miehineen sekosi kun saivat iltähden & ensimmäisen tytön, lapsi on kuin joku kauhuleffan lapsipiru kun tältä ei ole kielletty mitään ja veljet on katkeria, kun äiti ja iskä tanssii siskon pillin mukaan eli jos sisko ei halua risteilylle, niin sitten ei mennä risteilylle ! Tosi nyt karma on alkanut jo iskeä takaisin, tyttöä ei esim. oma mummo ota hoitoon kun on niin vaikea.
Olen. Ensimmäisenä mieleen tulee fyysisesti ja henkisesti sairasta ihmistä kiusaavat naapurin aikuiset lapset.
Aina samat kiusaamisen kohteet kuukaudesta toiseen kohteenaan. Ikää jo yli 20 vuotta kaikilla.
Pari vuotta sitten olisin ihan hulluna yhtynyt ketjun aloitukseen. Ja se on edelleen totta, meinaan aloitus. Mutta olen myös nähnyt ns. täyspäisiä teinejä. Toivottavasti ne aikuisina vie kaikki työt noilta hemmotelluilta hirviöiltä.
Omassa tuttavapiirissäni nämä ovat pääasiassa alemmuuskompeleksisia matalapalkka-alaisia. Kuvitellaan, että tavaralla saa aseman ja onnen, ja taaperoille ostetaan merkkivaatteita, leikki-ikäisten pitää jo harrastaa kalliita juttuja jne. Päällä se, että lapsia ei ojenneta huonosta käytöksestä mitenkään.
Kaupassa näin tilanteen kun n. 6v poika raapi ja repi äitiään käsivarsista. Jankkasi "anna puhelin anna puhelin anna puhelin" ja kiroili perään. Äitinsä sanoi, että autossa sitten saat kulta pieni kun se jäi sinne. Lopulta tämä poika nousi sinne kassan päätyyn tasolle missä pakataan tavaroita ja repäisi äitiään oikein kunnolla kynsillä poskesta ja huusi "vi*un ämmä nyt puhelin tänne" äiti vaan lässytti "voi kulta Luca ihan kohta saat, jaksa vielä hetki mussu" Siinä kyllä useampi ihminen pyöritteli silmiään.
Voiko nuo kiukuttelut olla joskus rajojen etsimistä ja toivomista, kun lapsi tajuaa sisimmässään, että meininki ei ole ihan tervettä ja hänelle hyväksi? Ja hän ei saa psyykelleen sitä tukea, mitä oikeasti tarvitsisi, vaan lisää tavaraa, aiheettomia kehuja ja rajattomuutta.
David jotakin,Victoria jotakin,mutta Beckhamien pennut ei koskaan mitään.
12v tyttö joka on tolkuttoman lihava koska saa syödä pelkästään lempiruokiaan eli pastaa ketsupilla, paahtoleipää ja kahvinmakuista jugurttia. Äidin mukaan tyttärellä on jokin mystinen vika tai allergia, jota lääkärit eivät ole löytäneet....Tyttö myös kärsii vaikeuksista koulussa, koska opettajat ei levitä hänelle punaista mattoa vaan joutuu sopeutumaan samaan kuin toiset oppilaatkin.
Mun ystävän kuusivuotias tyttö. Lapsi on oikeasti ihan mukava, mutta en usko, että enää kovin kauaa.
Vaatteet pitää olla vain merkkivaatteita. Tämä siis opetetaan oikeasti kädestä pitäen lapselle. Eli jos lapsi haluaa jonkun paidan marketista, sitä ei osteta, koska "kulta tämä ei ole mitään merkkiä".
Kaikki mitä se lapsi tekee on ainutlaatuisen hienoa ja erityistä, sellaista mihin muut lapset eivät kykene. Siis ihan kaikki, seinään piirtämisestä lätäkössä hyppimiseen.
Kuten jo sanoin, lapsi on vielä ihan mukava, mutta eihän tuo tervettä ole. Vahva veikkaus on, että en halua tavata kyseistä tuttavaperhettä lapsen ollessa teini-ikäinen.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 19:28"]
Työkaverini raataa niska hiessä kahta työtä samaan aikaan, ja tekee joitain hanttihommia kun löytää. Kysyin kerran että miksi näin? Hän vastasi, että kun on kaksi tytärtä ja he TARVITSEVAT vaatteita. Lapseni on samassa koulussa näiden tyttöjen kanssa ja vanhempi on hänen luokallaan. kysyin että millaisia he ovat. Poika sanoi että ei ole kertaakaan nähnyt tytöillä olevan samoja vaatteita kuin jonain toisena päivänä ja sama laukkujen ja kenkien kanssa. Eivät kuulemma syö kouluruokaa vaan vievät aina omat eväät. Ja opettajilta on tullut palautetta kun tytöt eivät kunnioita heitä yhtään, vaan näpyttelevät iphonejansa koko ajan. Mietin hetken että millainen äiti toimii näin, että tekee töitä kokoajan vain että lapset saavat haluamansa..
entä koulumenestys? ei taida tyhjäpäillä liiemmin olla menystystä koulussa
Mitenniin tyhjäpäillä? Mistä niin päättelit? Siitä että on hienot vaatteet....?
kyllä meillä Espoossa on hyvin käyttäytyviä nuoria.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 19:28"]
Työkaverini raataa niska hiessä kahta työtä samaan aikaan, ja tekee joitain hanttihommia kun löytää. Kysyin kerran että miksi näin? Hän vastasi, että kun on kaksi tytärtä ja he TARVITSEVAT vaatteita. Lapseni on samassa koulussa näiden tyttöjen kanssa ja vanhempi on hänen luokallaan. kysyin että millaisia he ovat. Poika sanoi että ei ole kertaakaan nähnyt tytöillä olevan samoja vaatteita kuin jonain toisena päivänä ja sama laukkujen ja kenkien kanssa. Eivät kuulemma syö kouluruokaa vaan vievät aina omat eväät. Ja opettajilta on tullut palautetta kun tytöt eivät kunnioita heitä yhtään, vaan näpyttelevät iphonejansa koko ajan. Mietin hetken että millainen äiti toimii näin, että tekee töitä kokoajan vain että lapset saavat haluamansa..
[/quote] entä koulumenestys? ei taida tyhjäpäillä liiemmin olla menystystä koulussa