Mielenterveysongelmat ja raskaus

Moikka. Itse olen syönyt Venlafaxiinia 150mg jo 8 vuotta. Sairastuin odotusaikana jo vakavaan masennukseen, pakko-oireeseen häiriöön mm pakkoajatuksiin. Olin aika finaalissa. Haettuani apua, pääsin psykologille ja sain raskausaikana jo sepram 20mg lääkityksen. Imetin lastani silloin n 7kk jonka jälkeen takaiisn venlafaxiiniin 150mg... ja nyt sitten toivomme uuden kumppanin kanssa vauveliinia..kävin yksityisellä psykiatrilla juttelemassa vauvahaaveista nyt sitten e pillerit lopetettu ja venlafaxiinin alasajo, menossa tällähetkellä 75mg, ja myöhemmin jatkuen siihen 37,5mg.
Lääkkeestä ollut todella hyvä apua raskaaseen elämään joka minulla on ollut ... 

Nyt iloisin mielin ja elämän olevassa hyvässä jamassa, uskallan ajatella toista lasta ja ilman lääkitystä. Halit kaikille

Hei taas! Rommirusina tupla: Minkä ikäisenä sait ensimmäisen lapsesi? Kuinka kauan siitä on aikaa? Eikö sinulla ole säännöllistä hoitosuhdetta psykiatrian poliklinikalla sairaanhoitajan tms. kanssa? Oletko ollut sairaudestasi oireettomana vuosia? Miltä vauvan hoito ja hänestä vastuunkanto tuntuivat sairauden ohella? Oletko ollu työelämässä? Tässä on paljon kysymyksiä vastattavaksi.

Kiitos jo etukäteen, olisi mukavaa, jos vastaisit! :)

Moi!

Tähän ei ole näköjään kukaan aiemmin mitään vastannut, mutta jaarittelenpa itsestäni jos siitä olisi jotain iloa. Meillä on puoliskon kanssa yritys päällä ollut nyt puolisen vuotta. Viralliseksi diagnoosiksi olen saanut keskivaikean masennuksen, jonka vuoksi olen aloittanut psykoterapian parisen kuukautta sitten. Olin myös viime vuoden puolelta jonkin aikaa masennuslääkitykseltä, joka kuitenkin vauvahaaveiden vuoksi keväällä psykiatrin "siunauksella" purettiin. Masennusta olen ilmeisesti sairastanut jo useampia vuosia, mutta sain siihen apua vasta yliopisto-opintojeni alettua. (Lukioaikana koitin hakea apua lukiopsykologilta, mutta sain ohjeistukseksi aloittaa jonkin uuden liikuntaharrastuksen, jotta mielialani kohoaisi. Jes.) Masennuksen ja motivaation puutteen vuoksi en juurikaan saanut opiskeltua kahteen vuoteen ja olen tällä hetkellä poissaolevana opinnoistani. Haen tällä hetkellä opiskelemaan toiselle alalle. Vaikka opinnot ovat jääneet sivuun, olen kuitenkin ollut viimeiset vuodet vakituisesti osa-aikaisena töissä. Eli olen siis kuitenkin siinä määrin toimintakykyinen.

Pohdinnassa on ollut masennuslääkityksen uudelleen aloittaminen, mutta isona jarruna sille on vauvahaaveet. Vauvasta ei olisi mulle missään tapauksessa tulossa mitään pikapiristäjälääkettä ja tiedostan, että aika monesta varmaan pitäisi keskittyä saamaan oma henkinen hyvinvointi mahdollisimman hyväksi ennen raskauden suunnittelua. Vauvakuume on kuitenkin ihan käsittämättömän kova (myös puolisolla) ja myös aika iso tekijä siinä, että mieli on matalalla. Itse olen 22 ja puolisoni 26. Meidän kohdalla ei siis voi puhua siitäkään, että ei olisi aikaa odottaa. Ollaan kuitenkin ajateltu asiaa niin, että lopulta ei koskaan tule sitä juuri täydellistä aikaa lapselle. Omaa mieltäni asian suhteen helpottaa myös se, että tiedän puolisoni olevan vastuullinen ja lapsirakas ihminen, joka on valmis kantamaan oman kortensa kekoon vauva-ajasta alkaen.

Joo, tässäpä tosiaan miniromaani musta. Olisi kiva jutella sun kanssa RISSE enemmän tai ihan kenen tahansa muun kanssa, joka mielenterveysongelmaisena kuumeilee.

Hei! Täällä eräs naishenkilö rohkeni kirjautumaan palstalle sisään ja vastaamaan tähän aiheeseen. Minua on jo pitkään mietityttänyt aihe "mielenterveysongelmat ja raskaus". Itselläni on sellainen käsitys kokemukseni perusteella, että lääkärini ja omahoitajani ovat aika varovaisia aiheen suhteen. Olen käsittänyt, että oireetonta jaksoa tulisi olla takana jo pidemmän aikaa useampia vuosia, jotta raskauden yrittämisen voisi aloittaa. Itselläni on takana kaksi eri psykoosijaksoa, viimeisimmästä jaksosta tulee kaksi vuotta. Minulla on hyvä lääkitys ja olotilani on vakaa. Pyrin välttämään stressitekijöitä elämässäni, jotka saattaisivat aiheuttaa uudelleen sairastumisen.

Itse olen reilusti alle kolmekymppinen eikä kiirettä lapsenteolle olisi, mutta silti päivittäin ajatukset omasta vauvasta kaihertaa mieltäni. Itse tiedän, että meillä menee ainakin pari vuotta aikaa ennen kuin voimme alkaa suunnittelemaan lastentekoa. Haluan päästä takaisin työelämään kiinni ja saada työkokemusta ennen mahdollisten lasten tuloa. Tällä hetkellä olen työkokeilussa omalla alallani. Olisi kiva, jos moni muukin mielenterveyskuntoutuja rohkenisi juttelemaan aiheesta, vaikka kahden kesken. :)