Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

nyt kaikki ''psykologit'' mua auttamaan!

Vierailija
20.07.2014 |

Mä en enää jaksa olla tallainen ''tunnevammainen'' ihminen. Tätä on jatkunut jo monta vuotta ja haluan olla perus onnellinen persoona. Tein netissä jonkin tunnelukkotestin kun etsin psykologiakirjallisuutta tilanteeseeni. Nämä testissä olleet lauseet kuvaavat minua täydellisesti. Kaipaisin jotain neuvoja/ideoita/ihan mitä tahansa tilanteeseeni.

Uskot olevasi tuomittu epäonnistumaan, ikään kuin sinulta puuttuisi jotain olennaisia taitoja tai kykyjä.Saatat uskoa että et osaa tai et kykene tekemään jotain, ja siksi viivyttelet etkä ole halukas yrittämään tosissasi. Saatat verrata itseäsi muihin ja pitää itseäsi epäonnistuneena, huonompana tai lahjattomampana kuin toiset.

Saatat välttää rakkaussuhteita, suhteet jäävät lyhyeksi tai sitten suojaat itseäsi ihastumalla henkilöön joka ei ole saatavilla. <Olet usein vihainen itsellesi ja moitit itseäsi tekemistäsi virheistä.Saatat olla vihainen itsellesi koska olet joskus heikko, tunteellinen tai tarvitseva. <

Olemassaoloasi leimaa arvottomuuden kokemus, joka ilmenee uskomuksena omasta kelvottomuudesta. Saatat puhua itsestäsi alentavaan sävyyn, olet kriittinen, ankara ja vihainen itsellesi. Ikään kuin sinussa olisi sisimmässäsi jotain häpeällistä ja vastenmielistä, joka pitää piilossa.Joudut pitämään todelliset tunteesi ja ajatuksesi salassa, et halua myöntää muille olevasi tunteellinen tai tarvitseva ihminen. <

tunnet itsesi erilaiseksi, muita huonommaksi keskustelijaksi ja siksi ulkopuoliseksi.Olet ehkä tottunut välttelemään kanssakäymisiä ja sosiaalisia tilanteita siinä määrin että se tuntuu ihan luonnolliselta - kuitenkin jokin sinussa kaipaa samalla läheisempää yhteyttä kanssaihmisiin. Ryhmässä saatat teeskennellä olevasi enemmän muiden kaltainen tai haluat antaa hyvän vaikutelman itsestäsi. <

Tuossa siis lauseet jotka kuvaavat mielestäni sataprosenttisesti elämääni. Olen niin kyllästynyt. Mitä luulettte, kannattaako minun mennä terapiaan vai mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? Kaikenlaiset viestit ovat tervetulleita. Tarvitsen apua ja näkökulmia.

Kommentit (25)

Vierailija
1/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä siis haet kysymykselläsi?

Vierailija
2/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oho. Teksti sopisi myös minuun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

äh, laitoin väliin omia merkintöjäni mutta ilmeisesti nuo tietyt merkit pilasivat viestin osia :s Kirjoitan lyhyesti omat merkintäni:

- olen yli parikymppinen nainen eikä minulla ole koskaan ollut poikaystävää, koska uskon ettei kukaan voi tykätä minusta. Jos mietin positiivisesti ''kyllä minusta vielä joku joskus tulee tykkäämään'', mieleni suorastaan hyökkää vastaaan: ''luuletko tosiaan että joku sinusta tykkäisi?!''. Tämä tapahtuu automaattisesti.

- kaksin uskallan olla aikalailla oma itseni, mutta porukassa sulkeudun. Porukassa pelkään yleistä nöyryytystä ja sitä, että kaikki kääntyvät minua vastaan. Kaksin tallainen ei oikein onnistu.

- varsinkin tuo kohta, että uskot, että sinussa on jotain selittämättömän vastenmielistä kuvaa hyvin ajatuksiani. En tiedä mikä se on, mutta jonkin minussa on äärettömän ällöttävää?

Tiedän ettei ajatukseni ole normaaleja, mutta en osaa muuttaa niitä! Olen yrittänyt vaikka mitä. Vaikka toistaisin peilin edessä miljoona kertaa ''olen hyvä tyyppi'', mielipiteeni ei siltikään muutu.

 

AP

Vierailija
4/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja ainiin, pahinta on myös se, että tunnen kovaa syyllisyyttä näistä ajatuksista. Mulla on asiat tosi hyvin: perheeseen hyvät välit ja rahaakin löytyy ihan mukavasti. Minun ei tarvitse taistella puhtaasta juomavedestä tai ruuasta, mikä on mielestäni koko maailmaan suhteutettuna valtava plussa. Perheeni sanoo että keksin ongelmia, koska kaikki asiat elämässäni on niin hyvin :( Mutta en kyllä tosiaan haluaisi tuntea näin! Ehkä keksin väkisin näitä ongelmia mutta en vain tajua sitä? Silti itken monesti näiden asioiden takia ja haluaisin niiden loppuvan. Todella ristiriitaista.

 

AP

Vierailija
5/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet vielä tosi nuori. Ja tiedän, ettei minustakaan 20-vuotiaana tuntunut nuorelta. Mutta noin jälki viisaana...

Kuitenkin 20 vuotias voi huolia yhden illan flirtin ja lähteä pois ilman, että sen täytyy johtaa enempään. Mene paikkoihin missä sinua voi hakea tanssimaan, kasvata itse tuntoa kontakteilla, älä seksillä. Äläkä ala hankkia lapsia ensimmäisen poika ystävän kanssa, koska kaipaat läheisyyttä ja rakkautta. Anna itsellesi aikaa selvittää kuka olet ja kenet tahdot. T. 35v äippä

Vierailija
6/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voit aloittaa vaikkapa siitä, ettei ole olemassa ihmistä, joka täyttää onnellisuuden, menestyksen tai onnistumisen määreet.

Jokaisella ihmisellä on omat murheet. Jokaikinen elämä sisältää pettymyksiä ja menetyksiä.

Jokainen ihminen on yksilö. Se mikä toiselle tuo onnea voi toiselle tuoda masennusta tai onnettoman olon.

Ala elämään omaa elämääsi. Olet siinä juuri nyt. Sen ei tarvitse tarkoittaa eikä merkitä mitään. Riittää että olet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

toi on just tollaista pseudolätinää joka sopii ihan tasan kaikkiin joilla on huono päivä..

mutta suosittelen että menet peruslääkäriin (mieluiten yksityiselle koska arvauskeskuksissa katsovat nenää pitkin mielenterveysongelmistaan kertovaa, kokemusta on) ja pyydät lähetteen terapeutille/psykologille jolle sitten voit jakaa tuntemuksiasi, ihan senkin takia että olet noinkin väsynyt tilanteeseen, kannattaa toimia nyt eikä odottaa että tilanne pahenee

Vierailija
8/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu, olenhan mä aika nuori vielä. Mutta sen verran vanha että turhat teiniangstit ovat jääneet jo taakse, nämä ongelmat ovat sen sijaan pysyneet... Seksiä en edes harkitse, koska en pidä kropastani enkä voi olla kenenkään edessä alasti (eli esim tyttöjen saunaillat yms jää multa aina väliin). Ehkä suurin syy siihen, miksi haluan poikaystävän on se, että tietäisin edes jonkun pitävän minusta. Että olisin normaali ja sellainen, josta voisi välittää ja no, tykätä. Tämä ikisinkkuna eläminen vain vahvistaa tunnetta siitä, että minussa on jotain selittämättömän ällöttävää ja outoa.

 

Uskon varmasti että kaikilla on menetyksiä ja ettei kukaan ole täydellinen. Toiveeni olisi olla normaali, perus positiivinen ihminen. Huonot päivät ja menetykset kuuluvat elämään, mutta arki olisi kuitenkin suht. mukavaa. En haluaisi vihata itseäni ja miettiä mikä kaikki minussa on vikana 24/7, se on todella raskasta. Haluaisin ajatella, että olen normaali suomalainen nainen, jolla on heikkouksia ja hyviä puolia. Nyt näen itseni ällöttävänä, pulskana ja epäonnistuneena :( Tuntuu työläältä muuttaa tämä tilanne, jos voisin hypätä jonkin ihmisen tilalle elämään hänen elämäänsä, tekisin sen mielelläni :D Tiedän ettei hän ole täydellinen, mutta ajatukset eivät jatkuvasti pyörisi oman huonouden ympärillä. Se olisi vapauttavaa.

 

AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmasti sopii moneen jos on huono päivä. Mutta minulla ei ole ollut huono päivä, kyllästyin vain tilanteeseeni ja aloin etsimään tietoa. Saisin siis (melkein) samat tulokset joka päivä. Terapia voisi tehdä hyvää, mutta pelkään yhtä asiaa... Yleensä näistä asioista puhuattessa alan itkemään, koska tämä on niin herkkä asia minulle. Ja häpeän tuntemattoman edessä itkemistä yli kaiken! Mutta ehkä selviäsin siitä. Silti pelottaa mennä terapiaan, se on jotenkin todella iso merkki siitä, että olen oikeasti ''sairas mieleltäni'' :s 

 

AP

Vierailija
10/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa siltä, että vatvot paljon itseksesi ja teet oletuksia. Esim. tuo, että terapiaan meno pelottaa tarkoittaisi sitä että olet sairas mieleltäsi. Tuntematon voi pelottaa, ei siinä sen kummempaa. Ja jos on sosiaalista pelkoa ja huonommuuden tunteita niin mitkä vaan kontaktit voi ahdistaa.

Ja sitten se häpeä, se on vain tunne. Tietysti se on inhottava tunne, mutta kuitenkin vain tunne. Jos häpeät terapeutin edessä itkemistä niin voit ihan sanoa sen hänelle, et varmasti ole ensimmäinen etkä viimeinen joka niin kokee, ja voitte sitten myös pohtia sitä miksi sitä häpeät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jep, minun pitäisi vain uskaltaa mennä sinne terapiaan. Mutta silti tuntuu että haluaisin ratkaista nämä ongelmat itse. se olisi tietenkin helpompi ja halvempi vaihtoehto... pitää kuitenkin varmaan varata edes yksi aika, jotta saisin ammattilaisen mielipiteen asiaani. Yksin asia ei oikein etene

Vierailija
12/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Googleta epävakaa persoonallisuushäiriö

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset
Vierailija
14/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.07.2014 klo 02:04"]

Jep, minun pitäisi vain uskaltaa mennä sinne terapiaan. Mutta silti tuntuu että haluaisin ratkaista nämä ongelmat itse. se olisi tietenkin helpompi ja halvempi vaihtoehto... pitää kuitenkin varmaan varata edes yksi aika, jotta saisin ammattilaisen mielipiteen asiaani. Yksin asia ei oikein etene

[/quote]Sinulla on rima hyvin korkealla, kuten monilla muillakin suomalaisilla - siksi piiskaat itseäsi. Eli sinä/itsenäisyys vs. muut/"avuntarve". Tuo rahan merkitys (ja sen vähyys, oletan?) on kaiketi sinulle(kin) yksi iso kynnys hakea apua tuohon dilemmaan, jota olet käynyt läpi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rahaa saisin ehkä isältäni, hän ehkä ymmärtäisi tilanteen ja haluaisi tukea ''paranemistani''. Äidin puolelta tuskin tulisi tukea, koska hän tosiaan luulee että keksin tahallaan ongelmia... Eli raha ei siinä mielessä ole ongelma. Mutta silti tuntuu turhalta heittää rahaa ns. hukkaan. Entä jos terapia ei toimi? En saa mitään konkreettista vastineeksi, ja huonoimmassa tapauksessa en olisi saanut mitään hyötyäkään. En tiedä uskallanko ottaa riskiä, varsinkaan isäni rahoilla.

Vierailija
16/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuollaiset testit on täyttä paskaa. Ei mitkään automaattitestit anna 100% vastausta. Itse rupeaa vaan kuvittelemaan, onko mulla todellakin kaikki nuo viat. Parempi hakea apua psykiatrilta. Sulla voi olla joku ahdistuneisuushäiriö tms

Vierailija
17/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei tietenkään anna täyttä totuutta nuo testit. tuossa alotusviestissä on vain murto-osa testin tuloksista, otin vain ne lauseet mihin voin täysin samaistua ja ovat sata prosenttia totta. Siellä oli muutama kohta mikä ei ollut mielestäni totta, joten jätin ne omaan arvoonsa. Mutta aloitusviestin lauseet kertovat kyllä elämästi aivan täydellisesti. 

 

en usko ahdistuneisuushäiriöön, koska en koe ahdistuneisuuttani isoimpana ongelmana (en tosin täysin tiedä mikä tuo häiriö edes on, menen kohta googlaamaan). Isoin ongelma on se, että kuvittelen olevani muiden ihmisten alapuolella ja jotenkin selittämättömästi outo ja ällöttävä. Tiedän ettei se ole totta, mutta ajatus on pinttynyt päähäni enkä saa sitä muutettua.

 

ap

Vierailija
18/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.07.2014 klo 01:39"]Juu, olenhan mä aika nuori vielä. Mutta sen verran vanha että turhat teiniangstit ovat jääneet jo taakse, nämä ongelmat ovat sen sijaan pysyneet... Seksiä en edes harkitse, koska en pidä kropastani enkä voi olla kenenkään edessä alasti (eli esim tyttöjen saunaillat yms jää multa aina väliin). Ehkä suurin syy siihen, miksi haluan poikaystävän on se, että tietäisin edes jonkun pitävän minusta. Että olisin normaali ja sellainen, josta voisi välittää ja no, tykätä. Tämä ikisinkkuna eläminen vain vahvistaa tunnetta siitä, että minussa on jotain selittämättömän ällöttävää ja outoa.

 

Uskon varmasti että kaikilla on menetyksiä ja ettei kukaan ole täydellinen. Toiveeni olisi olla normaali, perus positiivinen ihminen. Huonot päivät ja menetykset kuuluvat elämään, mutta arki olisi kuitenkin suht. mukavaa. En haluaisi vihata itseäni ja miettiä mikä kaikki minussa on vikana 24/7, se on todella raskasta. Haluaisin ajatella, että olen normaali suomalainen nainen, jolla on heikkouksia ja hyviä puolia. Nyt näen itseni ällöttävänä, pulskana ja epäonnistuneena :( Tuntuu työläältä muuttaa tämä tilanne, jos voisin hypätä jonkin ihmisen tilalle elämään hänen elämäänsä, tekisin sen mielelläni :D Tiedän ettei hän ole täydellinen, mutta ajatukset eivät jatkuvasti pyörisi oman huonouden ympärillä. Se olisi vapauttavaa.

 

AP

[/quote] oletko ajatellut liikuntaharrastuksen aloittamista, jos et kerta pidä kropastasi? On asioita, jonka eteen voi tehdä jotain, muuten ne yleensä pahenee vain entisestää. M32

Vierailija
19/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä vähän veikkaisin että olet masentunut.... Itse aikoinaan tuntenut samaa. Nykyäänkin, mutta ajatukset ei enää hallitse elämää niin paljon. Itkut on jääneet vähemmälle.

Vierailija
20/25 |
20.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa nopeasti hakea apua ennen kuin on liian myöhäistä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yhdeksän kaksi