Lue keskustelun säännöt.
Kell' onni on, se onnen...
19.07.2014 |
... kätkeköön... Onko tosiaan näin, että omasta onnesta ja onnellisuudesta, rakastavasta miehestä ja onnellisesta parisuhteesta ei saa puhua? Se on leuhkimista, leveilyä tai enemmän vielä liioittelua ja provoamista.
Haukkua saa ja pitää, valittaa, avautua, kertoa, miten vaikeaa on a) syystä b) toisesta. Mutta siitä ei pidä kertoa, että elämä on mallillaan, rinnalla mies, jota rakastan lasteni lisäksi yli kaiken ja joka vielä kaiken huipuksi rakastaa minua.
Onko se keneltäkään pois...?
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulta lapsi kuoli aikanaan. Sen jälkeen olen päättänyt että elää pitää ja nauttia läheisistään, kehostaan, elämästään.
Joku varmaan pitää leuhkana muttei tälläinen ihminen minua sitten tunne. Ei elämä ole elettävänä muiden kautta, pitää elää eikä ajatella mitä muut siitä on mieltä. Ja kun kumartaa yhdelle niin pyllistää toiselle.
Ole onnellinen kun siihen on aihetta, koska elämä on hauras ja laina. Mitä vaan voi tulla ja rikkoa onnesi. Ei sitä kuulu kätkeä. Epäilen että se miten itse olen jatkanut toimintaani kamalasta menetyksestä huolimatta on ollut syy miksi osa on häipynyt elämästäni -on jotenkin niin hullua että ihmisille kelpaa toisen suru ja tuska mutta annas jos olet onnellinen.