Ilmastopaketti iskee Suomeen ja näin se tulee näkymään
EU:n esittämien ehdotusten tavoitteena on saada unioni hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä. Suomi on asettanut omaksi aikarajakseen vuoden 2035. Lue, miten millaisia vaikutuksia ilmastopaketilla on toteutuessaan suomalaisten arkeen.
EU:n keskiviikkona esittelemät ehdotukset unionin ilmastopäästöjen vähentämiseksi koskevat laajasti eri sektoreita. Mukana ovat teollisuuden päästöt, liikenne, asuminen, maatalous, uusiutuva energia, energiatehokkuus sekä metsien käyttö hiilinielujen ja biomassan kannalta.
Myös tie- ja meriliikenne ovat mukana sekä hiilinielujen maakohtaiset tavoitteet. Keskiviikkona paketista käsiteltiin osa. Kokosimme tähän ilmastopaketin vaikutuksia kuluttajien kannalta.
- Autoilu
Bensa- ja dieselautoilu kallistuvat, kun liikkujia ohjataan vähäpäästöisempiin kulkuneuvoihin.
Henkilö- ja pakettiautojen päästörajoja kiristetään. Bensan hinta voi nousta, kun bensanjakelijat eli huoltoasemat joutuvat maksamaan päästöoikeuksistaan.
Autojen päästörajoihin on luvassa muutoksia. EU komissio esittää, että kaikkien rekisteröitävien uusien autojen on vuodesta 2035 alkaen oltava päästöttömiä. Tämä tarkoittaisi sitä, että käytännössä uusien polttomoottoriautojen myynti loppuisi EU:ssa vuonna 2035.
Jos on esimerkiksi sähköpolttoaineita, niin se ei tarkoita sitä, etteikö polttomoottoriautoja voisi käyttää. Mutta uusista autoista ei saa vuoden 2035 jälkeen tulla päästöjä.
Suomen ilmastopaneelin puheenjohtajan Markku Ollikaisen mukaan autoilun kustannuksissa ei hyvässä tapauksessa tapahdu olennaista muutosta. Se, miten paketti näkyy tavallisen ihmisen elämässä, riippuu muun muassa siitä, miten liikenteen kustannukset kehittyvät ja kuinka nopeasti päästötön liikenne tulee.
Puhtaisiin käyttövoimiin siirtyminen tapahtuu vaiheittain; sitä mukaa kun ihmiset ostavat autoja. EU-maille tulee tiukempia vaatimuksia sähköautojen latausverkoston ja muiden vaihtoehtoisten polttoaineiden jakeluverkon rakentamiseen. Suomessa sähköautojen latausverkkoa on laajennettu tänä vuonna runsaasti eri puolilla maata.
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
EU ilmastopaketti koskee vain Euroopan Unionin maita.
EU ilmastopaketti ei määrää mitä USA tai Kiina tekevät.
.
Tämä juuri. Kiina on lupautunut vähentämään päästöjään vuodesta 2030 alkaen, siihen asti se voi lisätä niitä vapaasti. Ja kuten Trumpin aikana nähtiin, USA voi irrottautua ilmastosopimuksesta jos sitä huvittaa. Kulutustavaroidemme tuotanto on jo nykyisin halpatuontimaissa, Katsoppa vain missä lenkkarisi tai puhelimesi on valmistettu. Näitä maita ei EU:n ilmastotoimet koske vaikka suurin päästörasitus maapallolle tulee juuri noista.
Yksinkertainen ratkaisu: älä osta jenkkisälää tai kiinarihkamaa.
Kirjoitatko aivopierusi USAssa vai Kiinassa tehdyllä kännykällä tai tietokoneella jossa on Amerikkalainen käyttöjärjestelmä ja sovellukset?
Jos niitä siellä tehtyjä ei ostettaisi, niin kyllä niihin löytyisi valmistajia Euroopastakin. Me itse olemme siirtäneet lähes kaiken Kiinaan ja Usahan raha syiden takia. Kukaan ei estä ostamasta italialaisia, espanjalaisia tai portugalilaisia kenkiä. Jopa Suomessa on osattu tehdä kulutustuotteita. Siivousvälineitä, ämpäreitä, kenkiä, leluja, astioita jne.
Nyt vaikuttaa kun ei osattaisi muuta kuin myydä kahvilassa kahvia ja koodata tietokonepelejä.
Kyllä tietokoneita, älykelloja ja kännyköitä osataan tehdä myös Euroopassa, jos halua on ja kunnon tulleilla niiden valmistus tulee takaisin tänne.
No missä ne Eurooppalaiset tietokoneet, kännykät ja tietokoneohjelmat on jos niitä kerran osataan tehdä?
Suomi on sosialistinen maa jossa ei enää kukaan yritä mitään. Mutta ei niitä tietokoneita keksitä enää muualla Euroopassakaan.
Euroopan talous on 15 % koko maailman taloudesta. Eli eläköityvä pikku tekijä.
Kaikista jaetuista Nobel palkinnoista 2/3 on mennyt USAan. Siellä syntyy tämän päivän innovaatiot.
Niiden 200 euron halpakenkien ja muiden Kiinassa tuotettujen halparättien myynti sitäkin loppua. Opetelkaa ostamaan kunnon laadukkaita vaatteita ja nahkakenkiä, se ei ole mikään suuri rahallinen panostus ja ne hyvät vaatteet voi vielä sitten jättää perinnöksi lapsille ja lapsenlapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiantuntijat sanovat, että välitön vaikutus voi olla karu. Jokainen muistuttaa silti, että ilmastonmuutoksen sivuuttaminen murentaisi kaikkien toimialojen kannattavuuden. Siksi on toimittava.
EU-komissio julkisti laajan ilmastopakettinsa keskiviikkona. Ilmastopaketti vaikuttaa niin positiivisesti kuin negatiivisestikin Suomen talouteen. Osalle toimialoista kyseessä on suuri haaste, mutta paketti avaa myös ovia uusille tuotantoaloille.
Ilmastopaketti sisältää ehdotuksia käytännön ilmastotoimiksi EU:n kiristetyn päästövähennystavoitteen saavuttamiseksi. Paketin tavoitteissa mainitaan muun muassa polttomoottoriautoista luopuminen vuoteen 2035 mennessä, hiilitullit osalle tuotteista ja metsien suojelu sekä istuttaminen.
Haastatellut asiantuntijat painottavat, että paljon on hämärän peitossa. Selvää on, että vaikutukset eroavat toimialakohtaisesti ja jopa toimialan sisällä.
Lisäksi lähitulevaisuudessa vaikutukset voivat olla karuja, mutta asiantuntijat muistuttavat, että paketti on hyvin tarpeellinen: ilmastonmuutoksen hallitsematon eteneminen tietäisi paitsi ekologista katastrofia, myös tuhoa lähes kaikille toimialoille.
- Teollisuus
>Lyhyellä aikavälillä ilmastopaketti voi johtaa työpaikkojen vähenemiseen.Suomen teollisuudelle EU-ympäristöpaketin päätökset ovat merkittäviä, Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus arvioi.
– Se pakottaa osaa teollisuuden aloista uudistumaan aiempaa nopeammin eli kiihdyttää investointeja tehokkaampaan energian käyttämiseen ja uusiin tuotannon tapoihin.
Tekemistä on esimerkiksi metsäteollisuudella, eikä Lehmuksen mukaan ole kahta kysymystäkään siitä, etteikö investoinnit tulisi kalliiksi.
– Lyhyellä aikavälillä eli siirtymävaiheessa voi tulla kustannuksia työpaikkojen muodossa.
Toisin sanoen lähitulevaisuudessa komission päätökset voivat aiheuttaa jopa työttömyyttä. Autoteollisuudelle unionin päätökset saattavat olla haaste, mutta Lehmuksen mukaan Uudenkaupungin autotehdas on jo osoittanut kykenevänsä tuottamaan vähäpäästöisempiä autoja.
– Sen osalta riskinä on vain Mercedes Benzin päätökset. Käsittääkseni tehtaalla menee kuitenkin hyvin.
EK:n johtava asiantuntija Tiina Haapasalo uskoo, että teollisuudessa jakaudutaan voittajiin ja häviäjiin.
– EU:n ulkopuolelta komponentteja tuoville vaikutus voi olla paljon suurempi kuin EU:n sisältä materiaalinsa ostaville.
EU aikoo asettaa hiilimaksut esimerkiksi teräkselle, alumiinille ja sementille, jotka tuodaan unionin ulkopuolelta. Tämä voisi vaikuttaa esimerkiksi osaan konepajateollisuudesta.
Teknologiateollisuudelle paketti avaa ovia, arvioi Helsingin yliopiston ympäristöekonomian emeritusprofessori, tutkimusjohtaja ja Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen
EU:n kunnianhimoinen politiikka ennemminkin parantaa teknologiateollisuuden kilpailukykyä kuin heikentää sitä, Ollikainen arvioi.
– Ala saa etua sekä maineenmuodostuksen että teknologisen kehityksen kautta.
Ollikainen uskoo myös suomalaisen energiateollisuuden hyötyvän ilmastopaketista, sillä turpeesta ollaan luopumassa vuoteen 2025 mennessä ja kivihiilestä neljä vuotta myöhemmin.
Kun fossiilisista polttoaineista jäljelle jää vain maakaasu, on suomalainen energiateollisuus huomattavasti pidemmällä kuin suuri osa eurooppalaisista kilpailijoista.
– Teollisuus on pikemminkin ollut tyytyväinen, että päästöoikeuksien hinta on korkea, sillä se vahvistaa suomalaisten yritysten asemaa suhteessa muihin eurooppalaisiin yrityksiin, Ollikainen sanoo.
Eli toisin sanoen ilmastouskovainen eliitin osa haluaa ajaa teollisuuden työntekijät köyhyyteen. Tätäkö varten suomalaiset ovat tehneet töitä että yliopistojen piirissä paisunut hurmosliike saa ajaa kansan kurjuuteen. Kansan tukea tälle ei ole missään siitä kertoo Ranskan keltaliivit ja vihreiden kannatusluvut. Kepun puoluejohdollakin kuten Kokoomuksella on kuvitelma josta vihreästä äänestäjien enemmistöstä. Mutta todellisuus ei ole mitä yliopistojen kahviloiden kuplassa elävä etyjoukoksi itsensä kuvittelevat luulee. Tavallinen suomalainen ei halua vajota köyhyyteen vihreiden maailmanlopun fantasioiden vuoksi.
Tavallista suomalaista ei vissiin häiritse näiden suurten firmojen mahdollisuus tuhota luontoa ja rikastua ihan vaan siksi, että omistajat saavat ylläpitää aivan järkyttävät voittonsa. Jos nämä miljardivoitot menisi omistajien sijaan duunareille ei tarvitsisi tuottaa kymmenen tuhatta roskatuotetta, vaan riittäisi kymmen laatutuotetta.
Me emme tarvitse 100 miljardia paria lenkkareita, joista niiden firmojen omistajat saa 200 miljardin euron voitot ja 1000 työntekijää 800€ kuussa palkkaa niiden tekemisestä. Niinkuin nyt on.
Massatuotannon aika on oltava ohi ja duunareille pitää saada kunnon palkka laadukkaasta työstä ja tuotteesta, jonka valmistus, olemassa olo ja jatkokäsittely ei tuhoa luontoa ja saastuta ja joka oikeasti vastaa todellisia tarpeitamme, ei niitä kuviteltuja ja varsinkaan vain sisäiseen ja henkiseen tarpeeseemme.
Ilmastopalketti ei vaikuta 100 miljardin parin valmistamiseen Aasiassa eikä niiden firmojen omistajien tai työntekijöiden tuloihin. Olet vähän väärällä foorumilla agendasi kanssa. Mene juttelemaan punikkikansanedustajasi kanssa maailman vääryydestä, hänen jota äänestit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bensan hinta nousee ensin nopeasti kahteen euroon ja sitten siitä yli, ehkä 2.5 e litra nähdään nopeammin kuin luullaan.
Möin juuri moottoriveneen pois.
Ei bensan hinta nouse vielä vuosiin pumpulla kunnolla. Tuottajat tulevat laskemaan hintaa jotta saavat viimeiset miljardit pumpattua muinaisruumista irti.
Mitähän lähi-idän ökymaissa seuraavaksi tuotetaan? Taitaa tulla tiukat paikat.
Alkavat myymään hiekka kilohinnalla …
Ihan oikeesti … rakennushiekasta tulee seuraavaksi pula maapallolla sillä se asia on jo todettu aiemmin … mitä jos arabit pystyy jatkojalostamaan hiekkansa sellaiseksi että sitä voi käyttää rakennettaessa … silloin tuhansien miljardien tulot arabeille jatkuu …

Massatuotannon aika on oltava ohi ja duunareille pitää saada kunnon palkka laadukkaasta työstä ja tuotteesta, jonka valmistus, olemassa olo ja jatkokäsittely ei tuhoa luontoa ja saastuta ja joka oikeasti vastaa todellisia tarpeitamme, ei niitä kuviteltuja ja varsinkaan vain sisäiseen ja henkiseen tarpeeseemme.Ilmastopalketti ei vaikuta 100 miljardin parin valmistamiseen Aasiassa eikä niiden firmojen omistajien tai työntekijöiden tuloihin. Olet vähän väärällä foorumilla agendasi kanssa. Mene juttelemaan punikkikansanedustajasi kanssa maailman vääryydestä, hänen jota äänestit.
Onneksi ei vaikuta. Kyllä olis kurjaa, jos en voisi käydä kerran vuodessa Pattajalla leikkimässä rikasta.
Vihervassarit yrittää pilata kaiken! Toivottavasti jättävät edes köyhät rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bensan hinta nousee ensin nopeasti kahteen euroon ja sitten siitä yli, ehkä 2.5 e litra nähdään nopeammin kuin luullaan.
Möin juuri moottoriveneen pois.
Ei bensan hinta nouse vielä vuosiin pumpulla kunnolla. Tuottajat tulevat laskemaan hintaa jotta saavat viimeiset miljardit pumpattua muinaisruumista irti.
Mitähän lähi-idän ökymaissa seuraavaksi tuotetaan? Taitaa tulla tiukat paikat.
Alkavat myymään hiekka kilohinnalla …
Ihan oikeesti … rakennushiekasta tulee seuraavaksi pula maapallolla sillä se asia on jo todettu aiemmin … mitä jos arabit pystyy jatkojalostamaan hiekkansa sellaiseksi että sitä voi käyttää rakennettaessa … silloin tuhansien miljardien tulot arabeille jatkuu …
Joka puolella maailmaa rakennushiekasta alkaa olla huutava pula ja siitä on tullut arvokas vientituote. Niin arvokas, että hiekkaa varastetaan laivalasteittain, ...
https://yle.fi/uutiset/3-9745042
kannattaa lukea tuo juttu asiasta …
Hiekasta on tullut maailman toiseksi kysytyin luonnonvara. Ja nyt se on lopussa.
Hiekka on veden jälkeen maailman kysytyin luonnonvara ja nykyaikaisten yhteiskuntien elinehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bensan hinta nousee ensin nopeasti kahteen euroon ja sitten siitä yli, ehkä 2.5 e litra nähdään nopeammin kuin luullaan.
Möin juuri moottoriveneen pois.
Ei bensan hinta nouse vielä vuosiin pumpulla kunnolla. Tuottajat tulevat laskemaan hintaa jotta saavat viimeiset miljardit pumpattua muinaisruumista irti.
Mitähän lähi-idän ökymaissa seuraavaksi tuotetaan? Taitaa tulla tiukat paikat.
Siellä on jo paljolti siirrytty muihin aloihin, erityisesti palvelu ja luksusalat. Öljy on enää pienessä osassa.
Mistä ajattelit rahan tulevan jatkossa? Kun ei ole mitään tuotantoa?
Lamborghinit mätänevät jo nyt lasitalojen katveessa.
Raha syntyy kun tehdään töitä.
Kerropas meille, millaista työtä siellä autiomaan keskellä tehdään niin, että siitä ihan oikeasti syntyy sitä työllisyyttä ja rahaa?
Tuottamaton työ kun on turhaa työtä. Ei ole rahaa, kun ei ole tuotantoa.
Hyvin olette koulunne käyneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
EU ilmastopaketti koskee vain Euroopan Unionin maita.
EU ilmastopaketti ei määrää mitä USA tai Kiina tekevät.
.
Tämä juuri. Kiina on lupautunut vähentämään päästöjään vuodesta 2030 alkaen, siihen asti se voi lisätä niitä vapaasti. Ja kuten Trumpin aikana nähtiin, USA voi irrottautua ilmastosopimuksesta jos sitä huvittaa. Kulutustavaroidemme tuotanto on jo nykyisin halpatuontimaissa, Katsoppa vain missä lenkkarisi tai puhelimesi on valmistettu. Näitä maita ei EU:n ilmastotoimet koske vaikka suurin päästörasitus maapallolle tulee juuri noista.
Yksinkertainen ratkaisu: älä osta jenkkisälää tai kiinarihkamaa.
Kirjoitatko aivopierusi USAssa vai Kiinassa tehdyllä kännykällä tai tietokoneella jossa on Amerikkalainen käyttöjärjestelmä ja sovellukset?
"Yksinkertainen ratkaisu: älä osta jenkkisälää tai kiinarihkamaa."
Valitettavasti. Toivottavasti Nokian uusi nousu alkaa nyt. Tulen nimittäin palaamaan takaisin Nokialaisen käyttäjäksi. Silloin ainakin osa rahasta tulee tänne, ei pelkästään muille.

Kolmas Nokian Android puhelin menossa vuoden sisään. Aivan kurapaskaa laatu. Varmaan Kiina-ihme tämäkin. Onneksi firmaan tuli vaihtoehdoksi iPhone. Kunhan tämäkin nyt vain pian särkyisi.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on kuin Pohjois-Korea.
Kun Itä-Blokki kaatui 90-luvulla ja Kiinasta tuli kommaridiktatuurin johtama kapitalistivaltio jäi maailmaan enää kolme sosialistista maata; Kuuba, Pohjois-Korea ja Suomi.
Ja Kuubassakin jos lakkoillaan systeemiä vastaan kun ihmiset eivät haluakaan elää toivottomuudessa ja köyhyydessä.
Niin tai näin, kieltopaniikkinatsit ovat hekumoissaan kun pääsevät määräämään ihmisten elämään uusia rajoituksia & sääntöjä. Toki yhteisen hyvän nimissä, joka kuitenkin on täysin sivuseikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bensan hinta nousee ensin nopeasti kahteen euroon ja sitten siitä yli, ehkä 2.5 e litra nähdään nopeammin kuin luullaan.
Möin juuri moottoriveneen pois.
Ei bensan hinta nouse vielä vuosiin pumpulla kunnolla. Tuottajat tulevat laskemaan hintaa jotta saavat viimeiset miljardit pumpattua muinaisruumista irti.
Mitähän lähi-idän ökymaissa seuraavaksi tuotetaan? Taitaa tulla tiukat paikat.
Kyllä arabien öljy kelpaa Kiinalle ja USAlle jos hinta on oikea
Vierailija kirjoitti:
No missä ne Eurooppalaiset tietokoneet, kännykät ja tietokoneohjelmat on jos niitä kerran osataan tehdä?
Suomi on sosialistinen maa jossa ei enää kukaan yritä mitään. Mutta ei niitä tietokoneita keksitä enää muualla Euroopassakaan.
Euroopan talous on 15 % koko maailman taloudesta. Eli eläköityvä pikku tekijä.
Kaikista jaetuista Nobel palkinnoista 2/3 on mennyt USAan. Siellä syntyy tämän päivän innovaatiot.
Ne USA:nNobelit on suurelta osin ostettuja. Eli on rahdattu puolivalmis nero toisesta maasta, annettu tälle kansalaisuus, ja avot, valmis Nobel.
Samaan perustuu USA:n menestys bisneksessä. Printtaavat rahaa kuin vessapaperia, jolla voivat sitten ostaa ulkomailta menestyvät yritykset itselleen.
Mitään omaa sieltä ei ole tullut vuosikymmeniin.