Kuoleeko tuolla kuumuuteen jos lähtee lenkille?
Alkaa tympimään tää pimennetyssä kämpässä illan odottelu.
Kommentit (27)
Ajattelin lähteä kokeilemaan. +23 eilen tuntui jopa viileältä.
Mä haluaisin myös tietää tämän. Kuka lähtis kokeilemaan? Hän voisi myös ilmoittaa, kuinka pitkän lenkin aikoo tehdä ja kuitata sitten tänne olevansa hengissä, kun pääsee takaisin ilmalämpöpumpun alle.
Ai mutta, täällähän on niitä provoilijoita. Joku kuitenkin laittaa paluukuittauksen muka ap:nä ja sitten me kaikki lähdetään lenkkeilemään ja kuollaan. Kukas tänne sitten kirjoittelee?
Suomalainen kulttuuri ei kestä palstalaisten joukkokuolemaa. Mitään uutta tietoakaan ei enää kertyisi eikä mitään. Pysytään sisällä ja jatketaan palstailua. Lenkkeillä voi taas ensi viikolla tai syksymmällä.
Pyöräillessä sentään käy ajoviima.
Menen suosiolla vasta illemmalla. Koirakin pyrkii nopeasti takaisin kodin viileyteen, joka karvakuonolle suotakoon. Ulkona on +31 varjossa ja auringossa ties mitä, sisällä +21.
On sen verran korkea ilmankosteus että tuossa lämmössä monella ei kroppa kestä minkäänlaista liikuntaa ulkona.
Olin eilen asioilla noin tunnin ennen puoltapäivää, enimmäkseen kuljin bussilla helteen takia, eli kävelyä ei tullut ollenkaan siinä määrin mihin olen normaalisti tottunut, mutta olin aivan ryytynyt kotiin tullessa, en meinannut päästä mäkeä ylös kotiin asti. Ja normaalisti vedän reippaita tunnin lenkkejä rankassa maastossa tosta vaan.
En lähtisi itse. Täällä Vantaalla on tällä hetkellä n. 32 astetta lämmintä. Onneksi kosteusprosentti on vain 33, niin ei ole ihan järkyttävän tahmainen olo.
Jos meet lenkille niin muista ottaa juotavaa riittävästi mukaan.
Aloittelijana en lähtisi kokeilemaan, mutta kun ympäri vuoden lenkkeilee niin ei tunnu missään. Toukokuun ekat helteet siinä helatorstain kieppeillä pitkän talven ja kevään jälkeen tuntui itselleni pahemmalta kuin nämä kolmenkympin kelit. Nyt tässä onkin jo monta viikkoa tottunut näihin olosuhteisiin.
Kävellen olen tehnyt aamupäivän aikana koko helteiden ajan lenkkeilyitä aika normisti, yli 10km kerralla. Juoksuaskeleitakin otin joku päivä, mut en aina. Kuljen kyllä yleensä enimmäkseen varjoisaa metsätietä vesipullo mukana, pää suojattuna paisteelta. Olen hengissä vaikka on sairaus joka pahentaa nestevajausta. Ja uimaan suositus lenkkeilyn jälkeen:)
Ei otat vain juomista ja hyvää mieltä mukaan.
Mulla on kämppä paljon kuumempi kuin ulkona on varjossa. Ahdas yksiö, eikä todellakaan ole mitään viilennyspumppuja. Täällä käy usein edes vähän tuulenvire ulkona, sisällä läkähtyy ja happi loppuu kertakaikkiaan. Mieluummin siis itse olen ulkona, mut ei sielläkään nyt ihan kellon ympäri jaksa painaa. Lenkin ajan selviytyy kyllä,älä mene vaan suoraan auringonpaahteeseen.
Aion lähteä lenkille vasta ensi viikolla, kun on luvattu viileämpiä ilmoja. Joku 23-25 astetta tuntuvat varmasti ihanan raikkaalta tähän 32 asteeseen verrattuna. Luulin jo tottuneeni lämpöön, mutta en näköjään sittenkään. Parin kilsan matka kauppaan tuntui jo tuskalliselta, ja olin kotona ihan uupunut.
Pyöräile. Tuulenvire viilentää enemmän kuin kävellessä tai juostessa.
Käyn ulkona liikkumassa vasta klo 22 jälkeen, saan helposti päänsärkyä, kun aurinko paahtaa.
Ei kuole, ellet lähde pahimpaan kuumuuteen joskus 12-16 välillä ulos, mutta vettä tarvitsee ennen ja jälkeen ja mielellään lenkilläkin. Itse kävin aamulla vauvan kanssa vaunulenkillä, kun oli 26 astetta. Myöhemmin ei voi mennä, vaikka rattaissa on tuuletusaukollinen, valkoinen uv-suojallinen kesäkuomu, kun se lämpötila nousee silti, ja aamullakin kuljettava varjoreittejä ja oltava vettä mukana vauvallekin.
Tuskin, mutta voithan sitäkin tekosyynä käyttää, jos kaikki muut on jo käytetty.
Melko varmasti kuolee. En itse kyllä tuolla ota juoksuaskeltakaan. Koirakin on ihan läkähtynyt 400m "lenkin" jälkeen.