### TAMMENTERHOJEN PERJANTAI ###
Kommentit (32)
että mulla toi päänsärky sitten loppujen lopuksi ilmeisesti johtu kofeiinin puutteesta.Sellasta tasasta jumputtavaa pikkusärkyä oli koko ajan ja mikään lääke ei kunnolla auttanu.Yhtenä päivänä sitten join aamukahvit ja sillon päänsärkyä ei tullu ja nyt oon juonu sen kupin tai puoli kuppia joka aamu. Voihan olla et oon väärässä mutta mulle autto. :)
Isabelluska: Sama homma täällä. Ihmettelin tuota jatkuvaa orastavaa päänsärkyä ja kun töissä aloin jälleen juomaan aamukahvit, niin johan helppas. Iltapäivällä tai iltaisin en sitten enää kahvia voikaan juoda, kun tuppaa närästämään.
Chiccalle voimia! Emme tiedä päätöksenne taustoja (eikä niitä julkisesti ole tarvetta ruotia), mutta siitä huolimatta, uskon että ero voi joissain tilanteissa olla parempi vaihtoehto, vaikka kuvioissa olisikin jo syntyneitä tai syntymättömiä lapsia. Te kaksi sen itse parhaiten tiedätte.
Tässä on itsekin alkanut tuntea itsensä parisuhteessa eläväksi yksinhuoltajaksi, kun mies on jatkuvasti raksalla ja illat poissa kotoota. Esikoinen on tällä viikolla nähnyt ilta-aikaan isänsä ainoastaan kerran... Tuntuu, että olen täysin yksin vastuussa kaikesta. Välillä on iskenyt jopa paniikkiajatus, että mihin sitä ittensä on tunkenut? Että toista lasta pukataan ihan vapaaehtoisesti tähän härdellin keskelle...Vaikka tietysti tämä on odotettu ja suunniteltu raskaus, josta molemmat olemme onnellisia. Mutta kiukkupiikin sattuessa päälle, sitä kyllä miettii synkkiäkin ajatuksia siitä tulevasta vauva-arjesta...Onneksi kaikki on väliaikaista ja asioilla on tapana järjestyä. Ja onhan meillä ihanan reipas, kohta 5-vee, esikoinen, josta varmasti saan apua, -ainakin lisäjalat ja -kädet itselleni :)
Nyt taas alkaa jo simmu lupsua, joten taidanpa painelle yksin maate, kun isäntä lähti jo eilen edeltä yksin mökille laituria taas fiksaamaan.
Öitä!
Äitee + " Aatu" 18+4
Oli niin paljon juttua että en kyllä kaikkeen jaksa paneutua. Hiukka ollut kiirettä niin ei ole ehtinyt kuin käydä vilkaisemassa mitä täällä tapahtuu. Joitain galluppejakin, vastaan mihin muistan...
MusaG: laidasta laitaan, enemmän rockia kun poppia, eli radiokanavista suosikki ollut City. Voin kuunnella klassistakin ja jotain iskelmää, jos siltä tuntuu. Tän hetken suosikkeja esim. Poets of the fall, Viikate, Metallica ja Yö (ikuisesti :-), Disturbed, DAD.
ViivaG: en ole huomannut, olen kyllä aika vaalea eikä edellisen kanssa tainnut vahvaa viivaa olla myöskään.
RasvailuG: en ole rasvaillut enempää kuin ennenkään, en usko että siitä hirveesti hyötyä on. Mulle niitä arpia tuli ekan kanssa tosi paljon, toivottavasti ei nyt tuu kauheesti lisää.
Sf mitta ja mahan koosta. Mullekin on moni naureskellut että oletko varma että on vaan yksi tulossa. Th sanoi että toisilla on vaan taipumus isompaan mahaan :-) No olen kyllä saanut kuulla kauniitakin sanoja masusta, eilen miespuolinen työkaveri (50 v) sanoi että onpa se söpö.
(.) Neuvolassa oli keskiviikkona. Kaikki oli ihan ok, painoa oli tullut vähän ehkä liikaa. Syke tasainen ja jotain 150. Valittelin vielä kun tunnen liikkeitä niin heikosti, mutta lohdutteli että siihen vaikuttaa niin moni asia. Sanoi myös että jos huolestuttaa niin soittan vaan ja pääsen kuuntelemaan sydänäänet. No samana päivänä rupesi tuntumaan liikkeet ihan erilailla kuin aiemmin, ehkä nyt huoli väistyy.
Rauhallista viikonloppua Terhoille! Ja nyt töihin....
t. Mirabella ja Albert 21+4
Kun jaksetaan näin pitkiä pinoja kirjoittaa :)
Ihanaa, kun tulee vkonloppu ja pääsee maalle lorvimaan. Ehkä jopa ehtii miehenkin kanssa joskus juttelemaan... Nykyisinhän me ei puhuta kuin puhelimessa käytännön asioita. Vaikka jotenkin se oli tietty arvattavissa, kun aloitettiin molemmat työt ja yritetään pitää esikoisen päivähoitopäivät mahd. lyhyinä. Niin sitten tulee elettyä vähän eri rytmissä. Plus minä nukun koko ajan, kun olen niin väsynyt.
HormooniviivaG: ei ole vielä tullut, mutta esikoisestakin tuli vasta sitten loppumetreillä.
Paino: 4 kiloa on tullut lisää, nyt toisen kohdalla en ole jaksanut olla huolestunut (niin kuin esikoisen kanssa), että tuleekohan sitä liikaa. Joten en ole ryhtynyt tutkimaan, eroaako tämä lihomisnopeus esikoisesta. Mutta tuskinpa.
Sukupuolifiilis: Tietoa ei ole, eikä tulekaan, kun käyn ultrassa Kättärillä, jossa ei kerrota sukupuolta. Enkä ole itse oikein ultrakuvien hyvä tulkitsija. Mutta fiilis on ehkä vähän poika, koska oireita on vähemmän kuin tytöstä. Toisaalta ei siitä esikoisestakaan niin paljon niitä oireita ollut, että näissä kahdessa raskaudessa olisi merkittävää eroa. Aika vaikea yrittää arvailla, kun odottaa vasta toistaan! :)
Musiikki: En kyllä kuuntele oikein mitään tällä hetkellä. Sitten kun kuuntelen niin aika vaihtelevaa, yleensä kyllä enemmän klassista. Mutta ehkä sitten taas kymmenen vuoden päästä ehdin käymään konserteissa ja oopperassa... :)
Äitiyspakkaus: En aio ottaa. Esikoisen vaatteet on hyväkuntoisia. Jotain pieniä 50 cm vaatteita pitäis hamstrata, kun niitä ei ole omia lainkaan.
Muut hankinnat: Lähinnä tarviis 60cm talvihaalarin, mistäkön löytäisin kivan? Siis jotain muuta väriä kuin sinistä tai punaista. (On muuten tosi helppo olla pienen lapsen äiti, kun inhoaa sekä sinistä että punaista väriä! ;-)) Sitten pitäis hankkia kunnon turvakaukalo. Niin ja vähän olen miettinyt myös kestovaippojen kokeilua. Siitä voisikin tehdä uuden gallupin: Kuka aikoo käyttää kestiksiä?
SuklaaG: En mä yleensä ole mikään kauhea suklaan syöjä, mutta ehkä tämän raskauden aikana on tullut syötyä vähän tavallista enemmän. Että tulee varmaan onnellinen :)
Rasvaus: En perusta. Esikoisesta ei tullut jälkiä, nyt kyllä huomasin tuossa kyljessä jotain pientä, että katsellaan...
Eiköhän tässä ollut taas tälle aamulle ;-)
Iloista päivää kaikille!
wei rv 17+5
Meillä on kahdella jo ollut kestovaipat käytössä, joten tulee olemaan kolmannellakin. Vaippoja on ihan tolkuttomasti. Ensin ostin itse melkoisen satsin, sitten sainkin yllättäen yhdeltä tutulta aivan hillittömän läjän vaippoja ja sitten niitä on tippunut millon mistäkin. Pitääkin tässä jossain vaiheessa käydä ne läpi. Kaikkea en todellakaan tarvitse ja nyt on muutenkin paremmin selvillä se, mitä kaikkea tulee tarvitsemaan ja mitä ei.
Töihin tarttis lähteä. Mitenhän tämän hiuspehkon saisi jotenkin talttumaan? Kosteilla hiuksilla nukkumaan... luulisi jo tähän ikään mennessä oppineen, että tämän pyörrepään kanssa se ei ole järkevää. ;)
Ainiin, toppahaalareista... meillä on kakkonen syntynyt helmikuussa ja hänellä ei ollut ekana talvena toppahaalaria ollenkaan. Oli vain sellainen paksumpi, pehmeä haalari, jonka alla pidettiin villahaalaria ja muita vermeitä. Makuupussissa oli usein liiankin kuuma. Ukko oli hikipäässä monesti, kun vaunuista haki sisälle. Tarkoitus oli kyllä ostaa ihan toppahaalari, mutta aika äkkiä totesin, että tarpeeton on.
Ja niistä lastenvatteiden väreistä... Sini-puna-asetelma ei ole minunkaan mieleen. Mielelläni ostaisin pojille iloisen värisiä, neutraaleja vaatteita, mutta sellaisia ei ole. Benettonin vaatteetkin ovat muuttuneet selkeästi tyttö tai poikavaatteiksi ja hintaakin on sen verran, että eipä juuri tule osteltua. Turhan usein poikien vaatteet on mustia ja harmaita, traktorin kuvilla varustettuna. Harmillista!
Mut nyt mä aloitan hyökkäyksen päässäni olevaa karvapalloa vastaan!
M
Ihan ekaks Chikkalle haleja ja jaksamista ilman kumppania! On se vaan aika raskas tilanne, sekä fyysisesti että henkisesti. Toivottavasti voit edes jotenkin nauttia raskaudestasi. Raskauden aikana on monet hormoonit täysteholla, että eihän sitä tiedä vaikka vauvan syntymän jälkeen asiat vielä muuttuvat. Oli kuinka oli, toivon sulle jaksamista!
Mussiikkigalluppiin: kuuntelen mielellään vähän kaikkea, Tina Turner, Metallica, Abba, Foreigner, Celine Dion, Dingo, Yö, Lara Fabian, Enrique Iglesias jne. Melekein kaikilla yhtyeillä on jokunen kappale jota kuuntelen, harvemmin miellyn koko CD:hen, tästä kaksi poikkeusta, Yö ja Roxette. Eye of the tiger on se kappale joka nostattaa ihokarvat pystyyn kun saan soittaa sitä ihan täysillä ja basso suurimmalla mahdollisella =) Toinen on Dancing Queen...
Linea negrasta, en osaa sanoa onko se ollut tai ei näissä aikaisemmissa raskauksissa kun en oikein muista, mutta luulen että on tullut, mutta vasta myöhäsessä vaiheessa. Nyt ei ainakaan ole, sen tiedän ; )
Poika/tyttö olosta, alusta asti on ollut poikafiilis, mutta raskauden edetessä täytyy sanoa että tyypilliset " poika" merkit ovat enemmänkin tyypillisiä tyttö merkkejä, esim että nyt jo alkaa nää vaivat ja krempat. No ei sääntö ilman poikkeusta, mutta olen ennenkin ollut väärässä, eli loppuun asti säilyy jännitys. Toivon vain tervettä lasta, varsinkin tän antibiootti sekoilun jälkeen =(
Suklaasta, en voi sanoa että olisi himo, enemmänkin tekee mieli suolaista ja salmiakkia!
Ardisialle, kävin itsekin Fassin sivuilla ja luin sen minkä kirjoitit, lisäksi löysin sivuja suomesta missä esim. lukee näin: Epäsuotuisia vaikutuksia sikiöön ei tunneta. keskustele aina lääkärisi kanssa ennekuin käytät dalacinia raskausaikana. Tuo lukee myös käyttöohjeessa, ja luin sen tietysti ennekuin aloin käyttää ja ajattelin että kaipa se lääkäri tietää mitä tekee. No ei sitten näköjään =(
Tää toinen lääkäri sanoi että epäsuotuisia vaikutuksia ei tiedetä koska sitä ei yleensä käytetä, eikä lääkkeitä voi testata raskaana oleville. Mutta se on myös totta että sikiö on allttmmillaan ekat 20 raskausviikkoa, sen jälkeen on tärkeimmät osat kehittyneet, mutta tietenkään se ei anna takeita mistään.
No tulen varmasti miettimään tätä vielä moneen kertaan, mutta tehty on tehty ja sitä vaan kadun että en tarkistanut asiaa jostain. Tästä opimme ettei lääkäreihin voi luottaa =(
Tää uusi lääkäri sanoi kans että voin käyttää Nasonex-nenäsumutetta (joka sisältää antihistamiinia) vaikka olen raskaana koska siitä erittyy niin pieniä määriä (käytän sitä allergiaan) ja taas toinen lääkäri on sen aikoinaan kieltänyt. Eli mene ja tiedä.
No nyt alkaa aamutoimet, voikaa hyvin!
Me tosiaan saadaan tänään avaimet meidän uuteen (siis oikeesti vanha talo), omaan taloon ;) Ihanaa pääsee heti töiden jälkeen sit hakemaan lapsia hoidosta (kunhan on siis ensin haettu avaimet ja hoidettu muut muodollisuudet) ja pääsemme kattomaan sitä meidän uutta kotia.. Lapset ovat olleet ihan innoissaan ainakin
Katsotaan, että ehditäänkö vielä tänään viemään tavaraa, vai aloitammeko vasta huomenaamulla?? Mutta tosi kiva viikonloppu tulossa. Tarkoitus on vielä ensi yö nukkua vanhassa rivitalokodissa ja huomenna sit menemme ensimmäiseksi yöksi uuteen kotiin. Jännää, varsinkin, kun lapset on tarkoitus laittaa nukkumaan omiin huoneisiin. Saas nähdä, miten käy ?? No, toivon todella, että alkavat nyt nukkumaan yönsä omissa huoneissa..
Voi olla, että mulla tulee sit sellainen viikon tauko, etten pääse lukemaan/kirjoittamaan tänne. Kun tosiaan muutamme nyt ja uuteen kotiin ei välttämättä nettiyhteys heti avaudu ja kun olen vielä lomallakin ensi viikon, niin en täällä töissäkään pääse kirjoittelemaan. Mutta enköhän keksi jotain muutakin puuhaa viikoksi, ettei tartte olla tekemättä mitään. Luultavasti siivoomista ja järjestämistä riittää koko viikoksi, kun on vanhakin asunto siivottavana ja luovutettavana..
Oma vointi on muuten ihan ok, mutta väsymys on edelleen kamala, vaikka viikkoja jo reilut 21 ja lisäksi noi liitoskivut aina sängystä noustessa ja kylkeä kääntäessä ovat kamalat. Mutta en ole toistaiseksi huolestunut, kun vauva liikkuu nyt tosi paljon. Joka päivä ja ilta tunnen liikkeitä melko paljon ja säännöllisesti, joten sen puolesta on tullut tosi hyvä mieli.
Ens viikolla olis rakenneultra, kerron sieltä kuulumisia sit joskus, kun pääsen taas netin ääreen. Voi olla, että tulee kysyttyä se sukupuoli, mutta se on toinen asia, että näkyykö se tai että kertooko ne?? Riippuu aika paljon lääkäristä, jos on sama, joka ultrasi aikanaan kakkosta odottaessa, niin se tuntui olevan aika nihkee sitä kertomaan, joten silloin en edes aio kysyä. En halua sitä samaa saarnaa, minkä silloin saimme.. Kun kuitenkin OYSissa toisille kerrotaan ihan mielellään, mutta tämä yksi lääkäri ei ilmeisesti halunnut kertoa..
Mutta nyt töiden pariin ja toivomaan, että tämä päivä kuluisi mahdollisimman äkkiä.. ;o)
-äitiliini ja masukki 21+3
Tänään on ihan syksyisen oloinen aamu! Aika ihanaa, kun helteet on jatkuneet niin pitkään.
Chicca: missä päin Gardajärveä lomailitte? Me käytiin heinäkuussa helteiden aikaan viikon lomalla Rivassa, järven pohjoispäässä. Oli kyllä ihana paikka. Mutta nyt, jakselehan ja voimia sulle!
Isabelluska: meillä vietiin lapset tosiaan hoitoon, kun lääkäri määräsi vuodon takia pakkolepoa. Kerran meillä on ollut kodinhoitaja, kun makasin selkävaivaisena sängyssä ja tytöt oli silloin molemmat syötettäviä ja puetettavia. MLL:sta voi kysyä hoitajaa, mutta tottahan se on, että kaikki maksaa. Ajateltiin nyt panostaa tähän pakkolepoon siinä toivossa, että välttyisin isommilta vaivoilta ja vielä pitemmiltä pakkolevoilta. En kyllä osaa sanoa, mikä olisi edullisin vaihtoehto. Mutta jos levätä pitää, paras vaihtoehto on saada lapset pois kotoa päiväksi.
Zatu: toivottavasti neiti paranee pian ja yöt rauhoittuu! Kuinka vanha " akka" sulla on? Tiesitkös jo, kumpaa odotat? Meilläkin nuoremmalla nekku tukossa, mutta yöt on onneksi nukuttu.
Äitiyspakkausta tuskin otan, tarvikkeita ja vaatteita löytyy, tosin tyttöväreissä..
Rytmihäiriöt on tuttua vaivaa myös mulle. Alkoivat toisen raskauden alussa. Niitä saattoi tulla minuutin aikana 5, mikä tuntui tietysti jatkuvana tömpsyttelynä. Lääkäri totesi niiden olevan vaarattomia ja kertoi, että n.30% odottajista on moista vaivaa. Toki kannattaa käydä tutkituttamassa, jos itse huolestuttaal
Rasvauksesta: Edellisissä raskauksissa oon öljynnyt vattaa ja rintoja oliiviöljyllä. Se kannatti: arpia ei tullut kuin vasta imetysvaiheessa rintoihin, kun lopetin öljyämisen. Nyt kun en oo vielä öljynnyt, alavattalle on olmestynyt pari arpea, samaten rintoihin muutama vaalea. Eli ei muuta kuin öljyostoksille! Välilihaa en ole rasvaillut, mutta loppuraskaudesta oon istuskellut sammakkokyykyssä. Edellisessä raskaudessa ei repeämää tullut, tosin oli paikatkin venyneet valmiiksi, kun edellisestä synnytyksestä oli vain vuosi aikaa.
(.) Olo hyvä, kuin ei raskaana oliskaan. Nyt oonkin sitten keksinyt olla huolissani siitä, kun on niin hyvä olo! En oo käyny moneen yöhön vessassa ja siksi keksinkin, että raskaushormooni on kadonnut mun kropasta ja raskaus keskeytynyt?! Järjellä ajatellen kaiken pitäis olla hyvin, mutta tämä raskaana oleva pääppi kyllä osaa kehitellä kaikenlaista. Liikkeitäkään en tunne vielä kovin hyvin ja kun oikein ajattelin, en muista mikä päivä viimeksi tunsin. Ja siitäkös lisää huolta.. Teillä on muilla viikkoja enemmän, mutta muistatteko missä vaiheessa liikkeitä alkoi tuntua päivittäin? Mulla on istukka kohdun etuseinämässä, joten sekin kai osaltaan selittää sen, etten tunne liikkeitä vielä hyvin. Viikkoja nyt siis 17+4. Jos jatkan panikoitumista päivän aikana, käyn kyllä neuvolassa kuuntelemassa äänet.
Ei mutta nyt kattomaan Puutarhaetsiviä ja myöhemmin lisää!
Mitähän mä olinkaan sekoillut noissa raskausviikoissa. Siis mulla nyt menossa 21+5 eikä 22+.....
Oonkin tainnut vastata melkein kaikkiin galluppeihin. Toppahaalarista sen verran, että aion hankkia " pojan" värisen haalarin 62cm. Viimeksi tein itse pienen haalarin (ottobren kaavoista) kuopukselle ja se meneekin sit toisena haalarina. Väri on l.valkoinen.
Onneksi sain nukuttua kunnon yön nyt kun muksuilla helpottaa toi nuha. Toivottavasti itselle ei tule.
(.) Meillä taitaa peukaloinen olla aika rauhallinen kaveri tuolla massussa. Eilenkin potkuja tuntui vaan muutama. Joinakin päivinä on kyllä vilkkaampaa.. Harjoitussuppareitakin on ollut jonkin verran. Eipä kummempia.
Mulla ei oikein kulje ajatus nyt..... =)
mellum ja peukaloinen 21+5
[color=blue]Kestovaipoista [color=violet]en varmasti hanki. Ja siitä ei sen enempää.
[color=blue]Wei [color=maroon]just kyselinki eilen minkä kokonen lie ä-pakkauksen toppahaalari ja lisäkysymyksenä minkä kokonen kannattas hankkia tammivauvalle. Me asutaan sen verran pohjosessa, että ei oo puhettakaan ett ilman pärjäis.
Ehkä ois kaikista ihanin saada sit sukupuoleen " sopivan" värinen, vaikken sinällään tarkka oo noissa jutuissa. Mistä tuli mieleen, ett ku akka piti vauvana Jussi-paitaa niin joku luuli pojaksi, vaikka kyllä mun mielestä oli sillon jo sen verran iso, että kauas näki tyttöyden.
Nenn [color=violet]mie oon huomannu saman noissa allergialääkkeissä, ett hirveesti vaihtelee kuka lääkäri on antamassa ohjeita. Apteekeissa tietävät yleensä aina sen oikean vastauksen. Jostain lääkkeestä soitin kerran keuhkopolille (mis mulle testit tehty) niin käskivät kysyä apteekista.
[color=blue]Äitiliini [color=maroon]meillä kävi niin, että heti ku oli mahdollista muuttaa omaan kotiin niin ei yötäkään oltu rivarikämpässä. Eli tärkeimmät sängyt ja petivaatteet ja muutamia vaatteita kassiin ja kotiin nukkumaan. En jaksa muistaa tuliko etes tv ekassa pikku muuttokuormassa mukana.
Minkäs ikäsiä teiän lapsoset on? Sori en jaksa tarkistaa esittelyrimpsusta. .
Sukupuolesta niin piti heti tarkastaa ohjelappusesta, ku huomasin ett tekin käytte OYS:ssa, että siinä näytetään sanovan " sikiön sukupuolta ei automaattisesti tarkisteta" ja piste piste. Mutta eipä tuossa kielletä sen kysymistä :)
[color=blue]Lydi@ [color=violet]meiän akka täytti huhtikuussa 4-vuotta. Ennen kastetta sanottiin pikku-akaksi ja siitä on nimitys jääny. Jotku tutut etelämpänä kauhisteli alussa tai naureskeli nimitykselle, mut meillä päin akka ei oo haukkumanimi naisesta.
Ei tiietä kumpi masussa on. Eikä akka oo sanonu kumpaa se toivois. On niin innossaan kertonu kaikille, että hänestä tulee isosisko :)
[color=darkviolet]Yö oli vähä risanen, ku akka piti ottaa meiän väliin nukkumaan. Sen verran pahasti yski ja meinas yökkiä limaa ettei voitu jättää toiselle puolelle mökkiä yksin nukkumaan. Ukko valitti aamuyöllä, ett sitä oli potkastu kalleuksiin :D ei sais nauraa. .
Pilviä keräs taivaalle. Ois ihan kiva, jos satais. Vois telmiä pihalla kumppareissa.
Tälle päivää en suunnitellu taaskaan mitää erikoista. Ukko tulee onneksi aikasemmin töistä aina näin perjantaisin, joten se muuttaa kivasti normaali päivärytmiä.
Kivoja muutenki nää päivät, ku aina pyörähtää uus viikko käyntiin bdbd
Z ja Säde 18
p.s. miks musta tuntuu, ett nää viikot on alkanu rientään. .
Hei vaan,
Zatu kyseli meidän lasten ikää. Tyttö on just täyttänyt 5 ja poika on 2,5-vuotias. Eli ihan ovat sen ikäisiä, että voivat nukkua omissa huoneissaan, mutta äitiä jännittää, että miten tässä käy. Nyt olemme siis koko perhe nukkuneet samassa huoneessa (pienen rivitaloasunnon riemuja/pakkoja), mutta nyt molemmat ovat menossa nukkumaan yksin omaan huoneeseen. Kumpikin saa siis oman huoneen tulevassa kodissa. Ovathan ne nytkin nukkuneet omissa sängyissään, mutta samassa huoneessa kuitenkin meidän kanssa.
Niin ja tuo meilläkin kävi mielessä, että heti pitäis päästä nukkumaan uuteen kotiin, mutta toisaalta ajattelin, että kyllä mä vielä yhden yön jaksan vanhassa asunnossa nukkua, niin saan sitten lauantaina miehelleni apuja tavaroiden kantamisessa, ettei mun tartte alkaa mitään raahaamaan.. Tässä olotilassa ei painavien tavaroiden kantelu ole oikeen järkevää, kun liitoskivut on muutenkin välillä kauheat.
Kestovaipoista:toisaalta kiinnostaisi kokeilla (kahdella vanhemmalla ei ole käytetty), mutta en ehkä jaksa tämän viimeisen takia nähdä sitä vaivaa, kun ei voi tietää, että millainen vaippa toimii ja kuinka paljon menee sit rahaa hukkaan, kun ostaa " vääränlaisia" vaippoja, joille ei sit olekaan käyttöä.
Jos meille tulis tyttö, niin mulla olis 68 cm toppahaalari valmiina (menee varmasti jo vastasyntyneelle, kun meidän lapsi on varmasti yli nelikiloinen syntyessään). Poika on syntynyt tammikuussa ja hänellä käytettiin ekana talvena jo sitä äitiyspakkauksen haalaria. Olihan se vähän iso, mutta ei liian iso kuitenkaan. Toisena talvena se kävi jo liian pieneksi, vaikkei poika ollut kuin vajaan vuoden.
Mutta nyt taidan lähtee syömään ;)
Mukavaa viikonloppua kaikille.
-äitiliini ja masukki 21+3
Tervehdys!
Neuvolassa käyty ja sieltä hyvä mieli saatu :) Kaikki oli hyvin ja raskauden 154 päivää oli täyttynyt eilen eli Kelan paperitkin sain mukaani.
Paino oli noussut 400g/vko, yhteensä lähtöpainosta ennen raskautta 3,2kg. Verenpaineet neuvolatädin mittaamana edelleen korkeat (112/90, tai siis alapaine korkea), mutta itse eilen mittaamana 127/74 ;) Miten niin valkotakkisyndrooma? Hb oli yllättäen vain 104 eli nyt siis rautaa syömään. Ostinkin sitä onneksi jo valmiiksi pari päivää sitten apteekissa käydessäni. Nyt pitäis vaan löytää se sopiva väli, koska sen rautatabletin ottaa, sillä juon aika paljon maitoa päivittäin. Ja välin rautatablettiin pitäis kai olla ainakin 1h molempiin suuntiin, mielellään jopa 2h, jotta se imeytyy hyvin. Pissa puhdas eli ei sokeria eikä proteiinia. Sydänäänet kuunneltiin, kuulosti ihanilta ja Papu yritti oikein potkin anturia. Seuraava käynti sovittiin neljän viikon päähän ja se olis taas neuvolälääkäri.
Suklaagallup: Olen aina ollut enemmän salmiakin ystävä kuin suklaan, mutta kyllä suklaakin maistuu.
Kestovaippagallup: En aio kokeilla (tai ainakin nyt tuntuu siltä).
Mut nyt täytyy rientää imuroimaan näitä koivun siemeniä pois lattioilta. Ärsyttää kun koko ajan on ikkunat auki ja niitä on joka paikassa...
Sulina + Papu rv 22+1
Meinas unohtua; Sf-mitta mulla oli 18cm eli kuulemma ihan viikkoja vastaava :)
Sulina
että onpas iso sf-mitta, kun mittasi yli 19 cm ja viikkoja vasta reilu 17. No, yksi sielä kuitenkin pitäisi vain olla :D. Sattuu olemaan vain " isomahaista" sukua...
Joku muukin oli muuttopuuhissa rivitalosta omakotitaloon. Meillä vielä pitää viikko ainakin odotella, vaikka hirveä hinku olisi jo päästä väljemmille vesille. Kämppä on kuin maanjäristyksen jäljiltä, kun ei viitsi enää panostaa siivousten ym. suhteen.
Poikaa kai sitä veikkaillaan ukon kanssa (vaikka mies luetteli jo ennen esikoistytön syntymää mieleisiään pojannimiä, höh). Olo on ollut koko ajan mitä mainioin, ei mitään edelliseen raskauteen viittaavaakaan, mutta voihan se vain olla niin, että elimistö on jo kokenut sen " pahimman" , eikä enää niin vähästä hätkähdä ;)... yritän tässä vain toppuutella poikainnostustani. :D Varmasti kysyn sukupuolen ultrassa, mutta eivät ne sitä viimeskään saaneet selvitettyä ja tyttö tuli. Sittenhän sen tammikuussa näkee.
Viivoja ei ole pötsissä näkynyt, ei nyt eikä edellisessä (jos arpia ei oteta lukuun). Itse rasvasin esikoista odottaessani epätoivoisesti nahkaani, mutta vähät auttoi. Maha oli kuin veriappelsiini vielä puoli vuotta synnytyksen jälkeen, rinnat samoin. Nythän nuo arvet ovat vaalenneet onneksi, mutta uusia tulee varmasti. =(
Kestovaippoja olen aina väliin miettinyt, varsinkin nyt ne olisi käteviä kun tyttö (1v) jo tekee kaikki isot asiansa pottaan, mutta jotenkin tuntuu että ihan pienen kanssa siinä olisi kestämistä kun joka vaipassa on löysät... puolen tunnin välein;)...
Pakkausta en ota, kun tuota varustusta on kertynyt ihan kiitettävästi esikoiselle. Ennemmin käytän ne rahat sitten isomman lapsen pakollisiin hankintoihin, isompaan sänkyyn ym. Olen muutenkin yrittänyt hankkia sellaisia vaatteita, haalaria ja muuta kalliimpaa ostosta, että käyvät sekä pojalle että tytölle, vaikka se hankalaa onkin.
Ihanaa, perjantai! Saa pari päivää olla ihan rauhassa ukon ja muksun kanssa. Kyllä nämä työviikot niitä hetkiä pahasti verottaa...
Nyt töihin taas...
Aika lähekkäin näköjään Sulina mennään :-) Mulla paino oli noussut kyllä 470g/vko. Sf mitta oli 19 (vko 21+2) vähän keskikäyrän yllä.
Mulla Hb oli 115 ja huomaan kyllä että väsyttää kummasti (normaalisti n. 140). En vielä ruvennut rautaa popsimaan, yritän syödä vähän rautapitoisemmin. Vai pitäisikö jo pillereitä nappailla? Terkka sanoi ettei oo pakko (jos yritän syödä kunnolla), mutta jos väsy jatkuu kannattaa apteekista hakea. Katsoin esikoisen kortista niin silloin oli vasta viikoilla 30 tai jotain laskenut 120:een ja silloin th kehoitti rautalisää syömään. Mites muilla?
Ardisia; lasket että laskettuna päivänä 22.1. tulee viikkoja tasan 40. Katsoin vauvalaskurilla ja laskin kalenterista tuon la:n mukaan että 0+0 (edellisten menkkojen alkamispäivä suurinpiirtein myös pitäisi olla) oli ma 17.4.06. Eli nyt olet viikolla 18+4 ja aina maanantaisin tulee viikko täyteen eli maanantaina 28.8. on 19+0. Toivottavasti sait selvää :-)
Joku gallup oli suklaasta. Mulle kyllä maistuu, on aina maistunut. Mutta ehkä nyt on kuitenkin enemmän tuo salmiakki ja laku houkuttaneet. Jostain kuulin että kun salmari ja laku voi nostaa sitä verenpainetta, niin se saattaa myös aiheuttaa päänsärkyä...
t. M & A
Olen nyt parin viikon ajan tuntenut pikkuisia kuplahteluja masusta, ja ne varmastikin on nyt niitä kauan odotettuja pikkuisen liikkeitä. Toissapäivänä sitten liikkeet olivat todella kovia, mieskin tunsi ne käsiinsä ja yksi todella voimakas potkukin tuli navan seudulle.
Sen jälkeen liikkeet muuttuivat taas vaimeiksi.
Ensimmäistäni odotan, joten tämä on ihan uutta kaikki. Kyselisinkin, että kai tällainen liikkeiden erilainen voimakkuus on normaalia?
Ensi viikolla on rakenneultra. Viimeksi ultrattu rv6, joten kovasti jännittää.
t.AliinaK ja Nuppu 18+6
Vapaapäivää vietän töistä tytön kanssa ja nyt ehdin kirjoittelemaan kuulumisia kun tyttö on unilla:)
Täällä onkin ollut jos vaikka mimmosta galluppia, jos edes johonkin yrittäisi muistaa vastata!
Rasvaus: Ekassa rasvailin masua ja jalkoja, mutta enempikin ihon kuivumisen takia. Raskausarpia ei oikeestaan tullut, mutta uskoisin sen liittyvän enempi ihon laatuun kuin itse rasvaukseen. Myös tuota alapäätä öljysin (hih!), mutta eppari tehtiin siitä huolimatta eli en kyllä osaa sanoa onko siitä hyötyä?! Ja olikos se Beijaflor joka " kauhisteli" miehen apua siinä hommassa?! Miulla oli ainakin niin iso maha loppuraskaudessa että ihan käytännön syistä (kin!) mies sai/joutui sitä hommaa tekemään, yksinkertaisesti mie en yltänyt kunnolla!!! Nyt tässä raskaudessa olen kuivumisen takia rasvaillut taas jalkoja ja masuakin siinä samalla. Saa nähdä jaksanko sen ihmeemmin alaosastoa alkaa öljyämään.. Mut voihan se olla, että kun la alkaa lähestymään ja synnytys pyörimään mielessä niin mieli muuttuu;)
Saa nähdä kasvaako masu nytkin isoksi palloksi tuohon eteen.. Oli aika hankalaa (mahdotonta) esim. ihokarvoja ajella strategisistä paikoista (+ jaloista) kun ei mitään nähnyt!!! Siihen hommaan en kelpuuttanut miestä;)
Suklaa: Kyllä kiitos:) Vaikkei ehkä tee mieli nyt niin paljon kuin normaaliolotilassa niin kyllähän sitä tulisi syötyä, jos ei yhtään pitäisi itsekuria yllä.. Mutta tuohon vauvan onnellisuuteen vedoten voi silloin tällöin syödä:)
Katsoin äsken eilisen teharin loppuun videolta, ja kylläpäs se olikin jännä! Kauheeta menoa, ja toivottavasti tää naislääkäri saa pitää vauvansa..On vissiin pakko katsoa ensi viikollakin. Paitsi alkaako LOST jo ensi viikolla? Siinä tapauksessa täytyy jompi kumpi ottaa videolle..
Me tehdään tänään asuntopaperit kuntoon:) Vaikkei muuttamaan vielä aikoihin päästäkään niin silti on aika täpinä päällä!! Pystyn hyvin samastumaan äitiliinin (?) tunnelmiin. Nyt vaan sitten aletaan suunnittelemaan keittiöremppaa, aika kivaa sekin!
Vauva liikkuu kyllä tosi ahkerasti, kiva pitää kättä massulla kun tuntee
liikkeet:) Joku kyseli liikkeistä, miun käsittääkseni vauvalla voi olla hiljaisempia päiviä liikkumisen suhteen välillä eikä asiasta tartte huolestua, jos kuiteskin jotain tuntee. Ja voihan vauva vielä näillä viikoilla kääntyä asentoon, jossa liikkeitä ei niin tunnu.
Beijaflorille: Elä huoli tuosta sf-mitasta.. Kaverilla oli myös pieni sf-mitta ja joutui sitten polille ultraan muutaman kerran. Siellä kaveri oli ihan viikkoja vastaavissa mitoissa eikä siinä sen kummempaa. Kaveri myös hoikka ja liikunnallinen, mikä vaikuttaa varmaan sf-mittaankin. Kai sitä sen takia seurataan, että se voi viitata vauvan pieneen kokoon. Ajattele asiaa niin, että jos mitta on jatkossakin alakäyrillä niin saatatpa päästä ylimääräisesti pikkuista moikkaamaan:)
Chicca:Anteeksi kun kyselen, mistä muut täällä siuta tsemppaavat? Yritin selailla vanhoja pinoja, mutten löytänyt tekstiäsi. En ole töiden takia ehtinyt ihan kunnolla kaikkea lukea (mielettömästi olette kirjoitelleet!!!) eli olen vähän pihalla.
Siivoilin aamusta, ja jopas sekin homma tuntui ihan kivalta kun nyt on muutaman päivän saanut olla töissä ja pois näistä kotikuvioista. On kyllä hyvä juttu tämä pieni työjakso ennen kotiin jäämistä..
Nyt täytyy lopettaa, asuntokuviot odottavat:)
tikru+ tiuhti tasan 19
[color=darkorchid]Huh huh, olipa täällä pitkät pinot, kun piti eilinenkin loppupäivän pino käydä läpi........
(.) Omaan napaan heti aluksi, kun tänään oli 3. neuvolakäynti terv.hoitajalla. Kaikki oli ok, kohtu alkaa olla kohta navan korkeudella. Th mittasi sf-mitan, mutta ei merkinnyt korttiin, koska sanoi että näillä viikoilla se ei ole vielä kovin luotettava (huom! Beijaflor, turhaan sua on huolestutettu). Vauva monotti doppleria kun kuunneltiin ääniä, hih, hyvin kuului ja syke 145-150. Seuraavalla kerralla saan jo Kelan paperit. Pissanäytteen jätin ja todella: ei täälläkään tarvi olla se 4 h pissa kun eipäs siitä katotakaan enää niitä bakteereja. Viimeksi katottiin kontrollina kun oli aiemmin se tulehdus, nyt riitti pikku liru. Mutta painoa oli tullut yli tuplaten edelliskertaan, viimeksi 194 g/vk ja nyt 500 g/vk!! Yhteensä vasta 3 kg, joten ei kai hirveesti. Th ei ollut moksiskaan, sanoi että se heittelee niin että seuraavalla kerralla voi olla ettei oo tullut sitten juuri ollenkaan.
Kävin eilen tunnin sauvakävelylenkillä vanhalla ratapohjalla, jossa upottavaa hiekkaa. Tuli hyvä olo ja ei kolotuksia, joten pitää nyt liikkua vielä koko rahan edestä kun pystyy... Uudessa Odotus-lehdessä oli Mila Kajaksen liikuntavinkkejä ja jonkun ammattilaisen opastusta (liikuntafysiologi?), jos jotakuta kiinnostaa.
[b]Huom[/b], tiesittekö että neuvoloissa kautta maan aletaan jakamaan ilmaista DVD:tä, jossa 1,5 h synnytyksestä, vauvan hoidosta jne. Luin siitä jostain vauvalehdestä ja kysyin neuvolassa, niitä on kuulemma tilattu ja ens kerralla saan!
[b]Äitiliini[/b], kysyin siitä lääkäriajan myöhäisyydestä ja juttu onkin niin että ne supistukset toiminnoissa olikin kesäajalla eli ajalla johon mun eka neuvolalääkäri olisi sijoittunut. Ei siis koske koko vuotta ja kaikkia odottajia. Sanoi vaan että oishan mulle voinut sen ekan lääkäriajan varata nyt pikkuisen myöhässä (kuten sulla), mutta tulimme siihen tulokseen että menen sitten siihen tokaan lääkäriin ja varataan se hieman aiemmin noin rv 26. Kun mulla on papa otettu toukokuussa ja sisätutukimus tehty silloin Gynekossa, niin ekaa lääkärikäyntiä ei välttämättä tartte. Jos tulee supistuksia tai epäilee tulehdusta tmv. niin saan toki ajan heti kun tarvitsen. Tsemppiä muuttotouhuihin!!
[b]Chicca[/b], (((lohtuhalaus))) kovasti voimia tulevaan ja toivottavasti saat aina tarvittaessa apua.
[b]Monttu[/b], welcome back! :) Mun mielestä listaan vois lisätä erilliset osiot esmi. " Ultran perusteella odottaa..." ja " Omien tuntemusten perusteella odottaa..." ja niihin sitten nikit vaal.punasella tai sinisellä. Vai oisko muilla muita ideoita??
[b]nenn[/b], voihan kökkö noita lääkäreitä! Toivotaan että se lääke kuitenkin ois ollu ihan turvallinen, jos istä ei vaan oo tutkittu niin paljoa ja siksi ei suositella raskaana oleville. Mutta toivottavasti saat uuden kuurin ja pöpöt kuolee lopullisesti :) Joko supistukset helpotti lääkkeen lopetettuasi? Hyvä että kohdunsuu on pysynyt kiinni.
[b]AliinaK[/b], joko oot palannu Kanadasta Ouluun (päättelin vaan kun sulla on taas ööt ja äät käytössä kirjoituksessa) ;) Kerrohan sitten ultran kuulumiset ensi viikolla!
[b]Tikru[/b], mitä siinä Teharissa tapahtui eilen?? Jäi kattomatta, harmistus. Siis sen Lukan tyttöystävänkö (en muista nimeä) raskaus on vaakalaudalla? Mitä tapahtui? *vähänkö mää oon koukussa...* Chiccaa lohdutellaan kun hän on eroamassa miehestään (anteeksi Chicca jos tunkeilen vastaaman sulle esitettyyn kysymykseen...aattelin et jos et itse ole linjoilla...)
[b]Rasvailu-Gallup[/b], en vielä rasvaile, mutta ilmojen kylmetessä varmaan. Mulla talvella iho on tosi kuiva ja rasvaan pääasiassa sen vuoksi. Rintojen ihoa on alkanut kiristämään ja kutittamaan, varmaan se 2 kuppikoon kasvun vuoksi. Rasva kai olisi paikallaan. Välilihaa en taida rasvailla, meinaan kokeilla tuota kyykkyjuttua loppupuolella ja synnärillä toivon pääseväni ammeeseen/suihkuun, kun lämmin vesi saattais pehmentää kudoksia ja ehkäistä repeämiä. Tiedä sitten...
[b]Suklaa-Gallup[/b], en kovin paljon syö suklaata, mutta silloin tällöin patukan kahvin kanssa. Mutta mulle on ruvennut maistumaan pullat, munkit ja leivokset ihan huolestuttavassa määrin! Ihan kuin narkkari pitää saada jotain hyvää lähes joka päivä, täytyy alkaa tarkkailemaan ettei paino ihan lähde rakettimaiseen nousuun....
Siinäpä taas vähäksi aikaa, huh kun oli komentoitavaa... ;) Viikonloppuja kaikille!!
[b]
Sinda & Nipsu rv 18+6[/b]
[/color]
ultra oli tänään. kaikki oli lapsivesiasian suhteen ok. pää vähän jäljessä viikoista, mut ei mitään huolta. uusia kontrollia ultria ei oo tulossa. sukupuolesta kyselin " katsotaan jos ehditään, ei ole meille niin triviaalia" ei sitten ehditty... mut siis kuulumiset hyviä.
musa-gallupista: meitähän onkin täällä monta vanhan kunnon yön ystävää:)
suklaanhimosta: en oo mikään yletön suklaan ystävä muutenkaan. tai tietty joskus tulee joku pikainen himokohtaus, samoin nytkin. mut kyllä kaakao on alkanut upota, kuppi/päivä.
chicca: B ( . ) I3 eli halia yrittää esittää
muuten tuntuu viikon jäljiltä olevan energia vähissä, että kommentoin sitten taas joku kerta enemmän. huomenna lähdetään vaunukauppaan:) koitan aamusella tulla viikonloput toivotteleen kun sit mennään mun äitin luo yöks ja kotiudutaan sunnuntaina
tikru ja simppis 22