Onko mieheni kohtuuton?
Eli kännykkääni/liittymääni on tullut jokin vika.Puhelin ei suostu lähettämään viestejä tai soittamaan eikä siihen saa yhteyttä. On tehnyt tätä 2 kertaa aiemmin ja taas teki. Vika lähtee pois kun puhelimen sammuttaa ja käynistää uudelleen.
Noh nyt mieheni oli yrittänyt tavoitella minua päivän aikana useamman kerran. Ilmeisesti ei ollut mitään maata kaatavaa asiaa mutta sen verran tärkeää että oltaisi huomisesta työkeikasta sovittu. Aamulla minulla siis oli jo tiedossa että hän soittaa huomisesta työstä päivän aikana.
Noh, en sitten aamupäivän jälkeen soittanut miehelleni töihin, ajattelin että on kiireinen kun ei itse soita. Kuitenkin 3 aikaan ihmettelin jo miksei ota yhteyttä mutta soittaminen jäi kun aloin laittaa ruokaa.
5:ltä olin jo sen verran hämillään ettei ole mitään kuulunut niin yritin sitten itse soittaa hänelle. Puhelin ei tietenkään yhdistänyt puhelua ja tajusin että taas se kyseinen vika on tullut. Käynistin puhelimen uudelleen ja aloin soitella ja viestittää mutta hän ei vastannut.
Sitten noin tunnin päästä mies soittaa takaisin ja alkaa saman tien raivota että valehtelen hänelle ja jätän tahallaan vastaamatta. Suuttui myös siitä etten ole 7 tuntiin ottanut mitään yhteyttä häneen (ei siis tämän työasian tiimoilta vaan ylipäänsä). Yritin selittää että taas se ko. Vika tuli kännykkääni kun on temppuillut ennenkin. Mutta hänen mielestä sellaista vikaa ei voi olla ja valehtelen hänelle suut ja silmät täyteen. Olen paskan puhuja johon hän ei aio enää ikinä ottaa yhteyttä.
Minä en valehdellut SANAAKAAN ja tuo reaktio oli mielestäni aivan liikaa. Ihmettelen itsekin suuresti tuota vikaa mutta sellainen nyt vain on.
Suhteestamme sen verran että emme asu tällä hetkellä yhdessä, viime yön olin hänen luona ja viimeksi näimme tänä aamyna. Mitä mieltä olette, olenko tehnyt niin paljon pahaa että ansaitsin nuo haukut?
Kommentit (38)
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 18:55"]No miten saan hänet leppymään ja tajuamaan että en valehdellut?
[/quote]
Miehen on syytä ensin pahoitella omaa käytöstään.
Ap ei ole sinun tehtäväsi saada häntä uskomaan mitään. Itse hän on tarinansa keksinyt ja itse hänen on ymmärrettävä, että se oli mielikuvitusta. Kyllä hän ottaa yhteyttä, jos haluaa jatkaa. Mieti, haluatko hänet takaisin vai et. Älä sitä, miten olisit hänelle mieliksi. Jos nyt mamoilet, jäät ikuisiksi ajoiksi kontrollifriikin saappaan alle.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 18:55"]
No miten saan hänet leppymään ja tajuamaan että en valehdellut?
[/quote]
Anna olla. Et tee YHTÄÄN mitään. Kyse ei ole siitä, että olisit valehdellut, vaan siitä että miestä kiukutti ja sinuun oli kiva purkaa vihansa. Mies tietää kyllä, ettet sinä ollut syypää. Joten turha tehdä mitään.
Minusta kuulostaa että ongelma on hänellä, ei sinulla. Kyllä rakkaaseensa pitäisi lähtökohtaisesti luottaa, kun sanotaan että puhelin ei toiminut. Miehellä on jonkinlainen mustasukkaisuus/itseluottamusongelma. Se hänen täytyy itse hoitaa. Ei nainen voi kaikkea ratkaista.
Ota oikeasti vähän henkistä etäisyyttä niin että miehen kotkotukset ei sinua suista pois tasapainosta. Itse saattaisin hyvinkin odottaa mieheltä totista katumusta ja anteeksipyyntöä jos toimisi noin tökerösti minua kohtaan. Sinä et ole se, jonka kuuluu lepytellä. Rauha vaan.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 18:57"]Miehesi on epävarma, koska ette asu tällä hetkellä yhdessä. Vastaavassa tilanteessa minun mieheni oli varma, että olin jättämässä häntä, sisarelleen hän sanoi että olen jo jättänyt. Näin, vaikka oltiin selvästi sovittu, että tilapäisesti pidetään kahta kotia työni takia. Minun mieheni meni seuraavaksi vieraisiin, sinun miehesi on vihainen. Jos tunnet miestäsi kohtaan myötätuntoa, keskustelkaa asia halki ja jatkakaa. Jos hän vielä osoittaa vainoharhaisuuden merkkejä ettekä voi palata asuman yhteen, ero on ratkaisu.
[/quote] toivottavasti nyt leppyy ja saadaan puhuttua...
Kyllä anteeksipyyntöä pdotankin... aika kohtuutonta oli tuo haukkuminen :( paska mieli tuli... -ap
Kuulostaa siltä että mies ei ymmärrä järkipuhetta, tai ajattelee, että hänellä on oikeus kiukutella sinulle. Minunkaan mielestäni tässä ei todellakaan ole kyse siitä miten sinä voisit lepyttää miehen, vaan miehen pitäisi nyt ymmärtää, että käyttäytyi sopimattomasti. Miehen reaktio oli kertakaikkisen överi. Jos hänellä on enemmänkin vastaavaa käytöstä niin ei oikein hyvältä vaikuta.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 19:43"]Kuulostaa siltä että mies ei ymmärrä järkipuhetta, tai ajattelee, että hänellä on oikeus kiukutella sinulle. Minunkaan mielestäni tässä ei todellakaan ole kyse siitä miten sinä voisit lepyttää miehen, vaan miehen pitäisi nyt ymmärtää, että käyttäytyi sopimattomasti. Miehen reaktio oli kertakaikkisen överi. Jos hänellä on enemmänkin vastaavaa käytöstä niin ei oikein hyvältä vaikuta.
[/quote] no kyllä tuo käytös menisi melkein stressin piikkiin... mutta silti!
Jaa että jos ei ole ollut yhteydessä 7 tuntiin niin maailmanloppu tuli?
...joo. Eiköhän sun tehtäväs ole nyt elää ihan arkea vaan ja antaa Herra Uhmaikäisen kiukutella ihan ittensä kanssa. SINUN ei todellakaan tarvii lepytellä eikä anteeks pyydellä.
Miehelläni oli sama ongelam puhelimessa. En epäillyt häntä mistään, kun luotan häneen. Se vaan suututtaa, jos jotain tärkeää ja ei saa kiinni vain sen puhelimen taklia.
Kamalalta mätisäkiltä kuulostat koko ämmä.
Miehesi on epävarma, koska ette asu tällä hetkellä yhdessä. Vastaavassa tilanteessa minun mieheni oli varma, että olin jättämässä häntä, sisarelleen hän sanoi että olen jo jättänyt. Näin, vaikka oltiin selvästi sovittu, että tilapäisesti pidetään kahta kotia työni takia. Minun mieheni meni seuraavaksi vieraisiin, sinun miehesi on vihainen. Jos tunnet miestäsi kohtaan myötätuntoa, keskustelkaa asia halki ja jatkakaa. Jos hän vielä osoittaa vainoharhaisuuden merkkejä ettekä voi palata asuman yhteen, ero on ratkaisu.