Koska helpottaa?? Vauva 3,5 kk

Mulla oli ennen raskautta jo mielialalääkitys ja sitä käytin muutaman kuukauden tossa. Lopetin sen reilu kuukausi sitten. Ja vinkiksi se, että ei kannata stressata ainakaan sitä että muut mammat ympärillä näyttää olevan onnellisia. Se voi olla totta mutta sulla ei oo oikein vaihtoehtoja eli turha vertailla. Niin ja riippuu varmaan ihan ihmisestä onko lääkitys aiheellinen. Mut sinne neuvolapsykologille nyt, joohan?

-31

Mulla oli myös synnytyksenjälkeinen masennus, joka alkoi ihan samoin. En saanut rentouduttua. En halunnut jättää vauvaa hoitoon, sekin ahdisti. En tuntenut oloani omaksi itsekseni. Sain keskusteluapua ja mielialalääkityksen, se auttoi.

Mulla ei kyllä imetyksellä ollut mitään tekemistä asian kanssa, paitsi ehkä hormonaalisella tasolla (hormonien heittely vaikuttaa siihen masennukseen). Imetys on kuitenkin vain tapa ruokkia lasta, miten tilanne olisi erilainen, jos pitäisi lämmittää korviketta ja juottaa pullosta? Mullakin oli maitoa pakkasessa poissaoloja varten, mutta ei se mitään auttanut, kun en pystynyt rentoutumaan tai keskittymään itseeni silloinkaan, kun tiesin, että vauva on hyvässä hoidossa eikä mun tarvi huolehtia. Olin pari yötä yökylässäkin, isä hoiti heräilyt, mutta en nukkunut hyvin vaan heräilin joka tapauksessa tunnin välein.

Ei mun mielestä ollut koskaan kyse siitä, ettenkö olisi voinut haastaa itseäni älyllisesti (vaikka alani kirjallisuutta lukemalla), kyse on tunnepuolen asioista. Älykkäillä ihmisillä on tapana siirtää tunteet taka-alalle ja vähätellä niiden vaikutusta. Sekin on yksi masennukselle altistava tekijä. Tunneasiat myllertävät kyllä väistämättä näin suuren elämänmuutoksen kohdalla, ei oo kyse siitä, etteikö saisi olla töissä tai siitä, että muut "mammat" ovat idiootteja... Itse kävin lapsen kanssa kerhossa lapsen takia, muiden äitien ja isien kanssa juttelin vain niitä näitä, henkilökohtaisia enemmän sitten perheellisten ystävien kanssa.

Tilanteesta riippuen se töihin palaaminen mahdollisimman pian ei välttämättä ole mikään ratkaisu. Saati imetyksen lopettaminen. Jos ajattelee asioita pidemmälle, voisi olla oman ja lapsen tulevaisuuden kannalta parempi, jos tunne-elämän solmut saisi käsiteltyä ja selviteltyä tässä vaiheessa. Että millainen oma elämä on, kun on hoidostasi riippuvainen pieni ihminen, joka sitoo tunnetasolla aina, lopun elämääsi. En tällä todellakaan tarkoita, etteikö isä saisi hoitaa yhtä lailla, tai etteikö äiti saisi harrastaa omia juttujaan ja elää myös sitä "omaa elämäänsä". Symbioosivaihe on oikeasti olemassa, ja se voi olla monelle tosi ahdistava juttu. Itse oon vaan aiemman elämäni (ahdistuneisuushäiriö) kautta oppinut, että paras tapa käsitellä ahdistusta on sen kohtaaminen suoraan ja avoimesti, ei pakeneminen ja piilottaminen. Jollain lailla monet piilotetut ahdistuksen aiheet tuppaavat purkautumaan myöhemmin elämässä.

Tsemppiä aloittaja. Neuvola auttaa. Äimä ry:n sivuja kannattaa myös selailla.

AP, suurin haasteesi on laittaa vauvasi etusijalle elämässäsi. Mikään ei ole kuin ennen. Sen oivaltaminen helpottaa oloasi. Toinen on imetys. Olin ahdistunut ekat 7kk, sitten imetys jäi itsestään pois ja nyt 10kuisen lapsen kanssa on jopa mukava olla, en olisi muutama kk sitten uskonut.Kaverit sanoi alkuun että kyllä se olo helpottaa, en uskonut, mutta totta puhui jokainen :) tsemppiä!

Oho. Mites täällä ei kukaan oo vielä sanonu, että pitikö Se lapsi ylipäätään tehä...

Tunnistan itseni tekstistäsi ja täytyy sanoa, että vielä ei viidessäkään vuodessa ole helpottanut hirveästi.

Helpottaa sitten kun palaat töihin, edes osa-aikaisesti.

[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 20:37"]AP, suurin haasteesi on laittaa vauvasi etusijalle elämässäsi. Mikään ei ole kuin ennen. Sen oivaltaminen helpottaa oloasi. Toinen on imetys. Olin ahdistunut ekat 7kk, sitten imetys jäi itsestään pois ja nyt 10kuisen lapsen kanssa on jopa mukava olla, en olisi muutama kk sitten uskonut.Kaverit sanoi alkuun että kyllä se olo helpottaa, en uskonut, mutta totta puhui jokainen :) tsemppiä!

[/quote]

Mulla lähes sama, imetys ja ahdistus loppuivat samalla kun vauva oli 8kk. Muutenkin olo alkoi helpottaa kun alkoi saada nukuttua, vauva nukkunut imetyksen loppumisen jälkeen ~10h yössä putkeen.

Ap, kuulostaa masennukselta tai sen alulta. Joko teet asialle jotain tai annat ajan kulua, kunhan tiedostat että masennuksesta voi hyvinkin olla kyse.

[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 19:42"]

[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 19:38"]Meillä helpotti 1.5v kohdalla, öitä alkoi kokonaan nukkumaan yli 3v. Sopeuduin jatkuvaan koomaan ehkä vuoden kohdalla.

[/quote]

Läheisriippuvainen lapsi?  ei lapsien kuuluukkaan haluta yöksi hoitoon, ne jotka ovat tottuneet ja haluavat ok. Mutta en minäkään pidä muualla nukkumisesta, koti paras paikka öisin. Meillä hoitaja tulee hoitamaan meille jos öisin tarvitsee hoitoa.

ja kyseessä hyvin läheisriippuvainen lapsi jota ei voi oikein vieläkään jättää yöhoitoon

[/quote]

Nyt kun tiedostat ongelman voisit alkaa työstää sitä. Minusta tilasi kuulostaa melko tavalliselta.

Vauvan kanssa vaatii harjoittelua ja ilman vauvaa olokin vaatii harjoittelua, muista että pystyt itse vaikuttamaan tunteisiin ja tekoihin, etkä ole vain pussi jota tuuli riepottaa.

Imetyksen lopetus ei mielestäni ole ratkaisu, mutta voisit kokeilla vähentää sitä öisin, meillä niin ei käynyt itsestään.

Olen muuten hieman samanlainen siinä mielessä että minulla on aina jokin projekti enkä osaa rauhoittua tai olla jos lapset ovat isänsä kanssa vaikka ulkona.

Toisaalta olen kyllä uppoutunut omiin juttuihin hyvin vaikka vauva touhusikin babysitterissä. Enkä todellakaan ole ollut mikään kerholia tyyppi. Mutta joskus on hyvä astua pois omalta mukavuusalueelta niin sitten se oma aluekkin voi tuntua mukavemmalta..

Jokatapauksessa toivottavasti sinulla on tänään parempi päivä ja mieli ja jaksamista vauva arkeen!!

Kolme ja puoli kuukautta on erittäin lyhyt aika. Tilanne muuttuu, kun vauva kasvaa. Voisiko joku sukulaisesi tai ystäväsi hoitaa vauvaa parin tunnin ajan vaikka toisessa huoneessa, niin saisit kaipaamaasi omaa aikaa?

Isä pitkälle lenkille vauvelin kanssa niin saat itsellesi aikaa tehdä omia juttuja rauhassa. 

Heipä hei! Ajatuksesi ovat suoraan kuin minun suustani. Vauva-arki ei ilmeisesti ole kaikkien juttu ollenkaan. Keskittyminen asioihin oli jo vauvankin jatkuvien vaatimusten takia hankalaa (itse olen sellainen että asiat tehdään valmiiksi jos ne aloitetaan), rutiinit ahdistivat ja päivät tuntuivat loputtoman pitkiltä.

Ensimmäinen iso helpotus oli reilun 4,5 kuukauden iässä aloitettu tiukka rytmitys. Kun päiväunet saatiin säännöllisiksi niin opin itsekin rentoutumaan, koska tiesin vauvan nukkuvan X tuntia/minuuttia kello Y. Kokeilepa googlata EASY routine (yöheräilyyn meillä ei rutiinit ja yösyötön lopetus auttaneet, mutta päivistä tuli paljon parempia).

Toinen helpotus tuli 7,5 kuukauden iässä kun vauva siirrettiin omaan huoneeseen ja oppi laittamaan tutin yöllä itse. Siitä lähtien meillä on pääsääntöisesti nukuttu yöt.

Paljon myös helpotti siinä vaiheessa kun lapsi oppi liikkumaan ja pystyttiin aloittamaan puistoilu ja kaikenlainen muu hommailu kaupungilla. Päiviin tuli edes jotain mielekästä tekemistä ja usein aamupäivät olivat niin kiireisiä että sai vähän kiiruhtaa että ehti päiväuniaikaan kotiin.

Nyt olen töissä ja reilu vuoden vanha lapsi isänsä kanssa kotona. Joinakin päivinä olisin mieluummin kotona..

Mitä pienempi vauva, sitä helpompaa.

Kiitos, kiitos teille jotka kerroitte omista kokemuksistanne. Ette arvaakaan, miten paljon jo tämä ketju auttoi. Kuulen mielelläni lisää, jos joku vielä jaksaa jakaa kokemuksensa.

AP

Minulla oli ihan samanlainen olo esikoisen kanssa. Se muistaakseni alkoi helpottaa noin 6kk iässä. Silloin alkoi kesä ja lomat (muillakin) ja tiesin, että syksyllä pääsen töihin. Nämä asiat auttoivat minua "henkisesti" ja sitten alkoikin kaikki tuntua mukavammalta ja helpommalta Minulla oli myös semmoinen "kestojännitys" jotenkin päällä...vaikka mikään asia tietoisesti ei jännittänyt, mutta varmasti tuo elämänmuutos ja muuta sen saivat aikaan. Minulle myös melko ahdistavaa oli tuo imetys, joten sen lopetettuani/maidot tulo loppui, auttoi myös tilanteeseen. Pystyin olemaan enemmän "itseni"....

Aika auttaa, kyllä se siitä. Mitä masennukseen tulee, siihen en osaa sanoa, ehkä minullakin oli jonkinasteinen, mutta toisaalta ajattelen, että se on ihan normaali herkemmän ihmisen reaktio uuteen elämäntilanteeseen ja juuri noin 6kk on se aika, mitä se ottaa....En neuvolassa puhunut asiasta muuta kuin väsymysksestä hieman. Muuten sitten sain tunteitani tuulettaa miehelleni ja vanhemmilleni...se että myöntää, että ahdistaa ja saa itkeäkin auttaa...ainakin äitini oli hyvänä tukena ja sanoi, että se kuuluu asiaan, että itkettää ym. Kun hyväksyy myös nämä tunteet ja antaa vaan niiden tulla ja mennä,  niin on helpompaa.

Tsemppiä sinulle ja nauti vauvastasi!! :) :)(ps. vaikka tuota sanontaa itse "inhosin", että nauti nyt, aika kuluu niin nopeasti...kun jossain vaiheessa toivoin vaan että aika kuluisi nopeasti, kun se meni niiiiiiin hitaasti... heh... 

Mulla oli ihan samanlainen olo esikoisen kanssa kotona. Asiaan auttoi se, että menin töihin hänen ollessa 1.5-vuotias, niin karulta kuin se kuulostaakin. Meitä kaikkia ei ihan oikeasti ole tehty kotona olijoiksi. Lisäksi huomaan, että nautin nykyään ihan eri tavalla lapsesta, kun hän on jo 3.5-vuotias. Eli sulla ap voi olla samasta kyse kuin minulla. a) Et ole vauvaihminen, vaan ns. lapsi-ihminen. b) Tarvitset älyllistä haastetta, koska olet siihen työssäsi tottunut (minäkin olen tutkija). Itse en ollut masentunut, vaan näin jälkikäteen ajatellen kyse oli noista kahdesta syystä.

Minäkään en muuten ole sitä leikkipuisto- ja vauvakerhoäitityyppiä. Kyse ei todellakaan ole ylimielisyydestä vaan siitä, että mulla ei ole noiden äitien kanssa oikein mitään yhteistä eikä täten kamalasti puhuttavaa. Identiteettini koostuu muistakin asioista kuin äitiydestä.

Mulla hellitti kun vauva 5kk ja yösyötöt jäivät pois. Ei tarkoittanut täysiä yöunia, mutta ainakin öinen syöttörumba hellitti. Mulle oli alussa vaikea hyväksyä, että sillä mitä minä haluan tai tarvitsen, ei nyt olekaan merkitystä. Kasvan tässä kaiken aikaa, välillä jo huvittaa alun hapuilut ja vallankin se hormonimyrsky - joka silloin oli järkyttävä. Apuja pyysin ja pyydän kun tarvitsen. Onneksi on läheisiä, jotka haluavat auttaa. Hierojalla kävin kaikista väsyneimpään aikaan ja isovanhemmat lenkittivät vauvaa sillä aikaa; selkäkipu hellitti ja mieli kirkastui. Mies myös iltaisin ottanut vastuun, niin pääsen suihkuun/saunaan. Varsinaista omaa aikaa ei ole, näitä nopeita hetkiä siellä täällä. Olen oppinut nauttimaan pienistä hengähdyksistä. Ja niin, onnellinen olen ollut koko ajan, myös silloin kun eniten väsytti ja olo oli epäuskoinen.

Minullekaan vauva-aika ei sopinut ja odotin vaan, että vauva kasvaa, vaikka rakastinkin lastani. Pahinta aikaa muistan olleen juurikin tuossa 3-5kk tienoilla, kun vauva ei osannut itse liikkua mutta viihdytydtä kaipasi. Siitä 6kk eteenpäin alkoi helpottaa ja nyt 1v:n kanssa on omat haasteensa, mutta kaikki on kuitenkin paljon helpompaa nyt kun lapsi liikkuu itse ja jopa kommunikoi jonkin verran.

Neuvolapsykologilla minulle sanottiin, että sellaiset äidit usein herkästi ahdistuu vauva-aikana, joilla on ollut ennen lapsen tuloa paljon mielenkiinnonkohteita ja inspiroivaa tekemistä. 

Luulen, että sinä ja minä ollaan onnellisia isompien lasten äiteinä. Sellaisten, joiden kanssa voi oikeasti puuhailla jotain ja joiden kanssa voi kommunikoida. Tsemppiä! Tuo aika menee nopeasti ohi, vaikkei nyt siltä tunnukaan! Lapsesi ei ole ikuisesti vauva. 

Minä koin, että imettäessä sain rauhoittua ja rentoutua. Katselin samalla elokuvia tai luin kirjoja, tai sitten vaan olin. Kaipaa ihan älyttömästi tuota tunnetta. Euforiaa.

En haluaisi olla ilonpilaaja, mutta tuo helpottaa kun lapsi alkaa olla 3-4 vuotias. Jos siis ette tee sitä ennen lisää lapsia. Vauva-aika vie ihmisestä mehut. Mitä nyt olen lähipiirissä asiaa kysellyt (+kokemus omasta neljästä lapsesta) saat nukkua taas kokonaisia öitä kun lapsi on n.1,5vuotias. Sitten et ole enää niin väsynyt. MUTTA 1-2 vuotias lapsi on vaikein ja työläin hoitaa. Repii kirjat hyllystä ja liinat, kukat yms alas pöydiltä. Kiipeilee sohville, pöydille, kirjahyllyyn.. Koko ajan tulee kopsahduksia kun tippuu alas jostain. Syö kaiken lattialta/pöydiltä/muualta löytävän suuhun mahtuvan.. Jos unohdat käsilaukun lapsen ulttuville se penkoo sen ja syö ja tuhoaa sen sisällön. Ottaa kotiavaimesi ja piilottaa jonnekin..

eli vauvan kanssa pääset oikeastaan vielä aika helpolla, odotas vaan kun alkaa liikkumaan ja kiipeämään jne. Sitten voit ihan oikeasti unohtaa ne sukkalaatikon siivoilut jos jo nyt koet sen haastavaksi.