Miksi on aina niin valtavan iso kynnys lähtee ulos kotoo?

Tuttua, intorvertti olen ja kiusattu oikeastaan aina enj nykyän luota kehenkään ihmiseen. iHmiset on ok, jos eivät tule iholle eikä ole pakko jutella niille eikä olla ainakaan kauaa tekemisissä. Ja toisin kuin väitetään, että yksin ei saisi olla (koko ajan)ja yksinäisesä on jotain vikaa, minut ainakin on sairastuttanut ja syrjäyttänyt nimenomaan muut ihmiset, pakkososialisointi, hokema miten vääränlainen olen(yksin/sivussa viihtyvänä),ja kun on pakotettu olemaan yhtän narskumpien seurassa(mm. lapsuudessa,kouluissa jne.).

Yksin kotona on parasta ja saa olla minkälainen- ja näköinen on ja rauhassa. Kivaa olisi varmaan välillä saada mukavien, kilttien, empaattisten ihmisten kanssa myös, mutta en itse jaksa ainakaan enää etsiä edes sellaisia eikä heitä oikein aikuisena , syrjäytettynä ainakaan löydäkään kyllä mistään.

Mul iskee hirveä epävarmuus jos naapurit näkevät mua :(