Olen niin säälittävä
Tuntuu ettei minunlaisten kannata lapsiakaan hankkia, kun tuntuu että ei minua kiinnostaisi edes oma lapsi. Enkä toisaalta vanhemmaksi haluaisikaan, en tiedä kykenisinkö rakastamaan lastani. Muutenkin kaikki masentaa maailmassa, ei kulu päivääkään, etteikö jokin asia masentaisi tai harmittaisi. Mitä annettavaa tämmöisellä ihmisellä voisi olla omalle lapselle.
Elämässäkin olen laiska ja alisuoriutuja. Kumppania en ole koskaan edes vaivautunut Töissä olen mutta typerässä hommassa ja palkkakuopassa. Vain ammattikoulun käynyt, koska muu ei kiinnosta. Onneksi työ on kuitenkin rentoa, ettei tarvitse raataa hulluna surkean palkan eteen. Kouluja en halunnut käydä enempää, koska tiedostin jo nuorena, että se tarkoittaisi vain enemmän töitä ja palkkaa jota verotetaan rankalla kädellä.
Samaan aikaan yhteiskunta asettaa odotuksia, pitäisi kouluttautua, hankkia perhe, hankkia hyvä työ, hankkia omistusasunto, saada lapsia, tulla isovanhemmaksi.
Huitaise piutpaut pääsi sisäisille odotuksille. Nykyään saa itse kukin elää juuri sellaista elämää kuin haluaa, ei ole ollenkaan tavatonta olla esimerkiksi lisääntymättä ja ostamatta asuntoa.