Lue keskustelun säännöt.
Kuinka teidän miehet tuki teitä, kun perheeseen syntyi vauva?
11.07.2021 |
Oma mieheni oli niin innoissaan omista projekteistaan, että jälkeenpäin ajateltuna jäin aivan yksin pienen vauvan kanssa. Mies ei tarkoittanut mitään pahaa, mutta jälkeenpäin olen katkera, kun epäilen synnytyksen jälkeisen masennuksen saaneen polttoainetta tuosta. Mies ei edes kuvia ottanut vauvasta kuin muutaman, enkä muista kuin pari ohikiitävää hetkeä että ihailtiin vauvaa yhdessä. Miehen mielessä oli omat jutut, vaikka vauva oli miehen idea alunperin ja meillä oli kaksi keskenmenoa ennen onnistunutta raskautta. Olenko kohtuuton, kun olen tästä katkera? Miten teidän miehet on suhtautuneet ja käyttäytyneet, kun olette saanut vauvan? Ja tarkoitan ihan sitä alkuaikaa, sanotaanko vaikka 6 ensimmäistä viikkoa vauvan syntymästä.
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vielä arvot kunnossa ja siksi lasten hoito kuuluu siis vaimoni tehtäviin eikä minulle miehenä.
Miinä sitten taas kasvatan lapset niin heistä tulee rehellisiä ja selkärankaisia jotka ymmärtävät hyvän ja pahan, kuten myös oikean väärän.
Ahaa, eli sinä ajattelit astua remmiin, kun lapset on jotain teini- ikäsi, ja alkaa sitten " kasvattamaan" niitä. Siihen astihan lapset tarvitsevat paljon sitä hoitoa ja hoivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies ajatteli perheen etua ja heti lapsen syntymän jälkeen vaihtoi minut nuorempaan ja nätimpään.
Respect.
Antaisin mitalin.
Mies hoiti lasta ekat 3vk enemmän kuin minä. Taisin vaihtaa ekan vaipankin vasta muutaman viikon jälkeen. Olin hätäsektiosta niin kipeä ja sain päälle todella kipeän tulehduksen, joka nosti korkean kuumeen, tulehdusarvot yms ja piti maata sängyssä tipassa.
Senkin jälkeen osallistui 50/50 töiden jälkeen ja ovat todella läheisiä pojan kanssa. Olisin varmasti myös katkeroitunut, jos olisin yksin jäänyt. Ehkä tästä syystä meillä ei lapsi muuta kuin vahvistanut suhdetta entisestään, kun oli oikeasti syytä arvostaa toista. Ja seksikin maistui ja maistuu.
Ei mies tukenut minua mitenkään ja miksi olisikaan, vauva syntyi perheeseen eli meille molemmille. En kokenut tarvitsevani tukea, pystyin kävelemään ja käymään suihkussa, vauva sai ruokaa jne. Vaipat vaihtoi se, joka asian huomasi ja kylvetys oli 100% miehen tekemistä.
En minä synnytyksen jälkeen muuttunut avuttomaksi olennoksi, joka ei osannut puhua. Jos väsytti, kerroin sen miehelle ja tämä totesi hoitavansa vauvaa seuraavat 3-4 tuntia, jos menen nukkumaan. Jos taas en mene nukkumaan, vaan otan puhelimen esiin, niin kyse ei ole väsymyksestä vaan omasta ajasta. Silloinkin mies saattoi seurata heräämistä, vaihtaa vaipan ja syöttää, mutta illalla oli turha valittaa väsymystä, jos en päivällä itse tajunnut nukkua päiväunia.
Kahden aikuisen liitossa tämäkin nähtävästi oli helpompaa kuin prinssin ja prinsessan suhteessa.
Mies ei ole tukenut mitenkään.
Sanoisin että 99% miehistä ei tue.
Ap on katsonut romanttisia komedioita liikaa. Ne eivät ole oikeaa elämää vaan SATUA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä huvittaa odotukset, mitä naisilla on lasten isien suhteen. Oma syy olla noin typerä, ja luulla tyhjiä. Jos nainen haluaa lapsen, niin kannattaa varautua hoitamaan sen lapsen kaikki asiat 99% itse. Ja jos mies haluaa lapsen, ja lupaa hoitaa oman osansa, niin siinä voi kyllä nauraa päin naamaa.
Meillä myös mies hoiti lastaan, kuten hoiti monen tuttavaperheen isäkin omiaan.
Suomesta löytyy myös lapsiaan hoitavia miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Ei mies tukenut minua mitenkään ja miksi olisikaan, vauva syntyi perheeseen eli meille molemmille. En kokenut tarvitsevani tukea, pystyin kävelemään ja käymään suihkussa, vauva sai ruokaa jne. Vaipat vaihtoi se, joka asian huomasi ja kylvetys oli 100% miehen tekemistä.
En minä synnytyksen jälkeen muuttunut avuttomaksi olennoksi, joka ei osannut puhua. Jos väsytti, kerroin sen miehelle ja tämä totesi hoitavansa vauvaa seuraavat 3-4 tuntia, jos menen nukkumaan. Jos taas en mene nukkumaan, vaan otan puhelimen esiin, niin kyse ei ole väsymyksestä vaan omasta ajasta. Silloinkin mies saattoi seurata heräämistä, vaihtaa vaipan ja syöttää, mutta illalla oli turha valittaa väsymystä, jos en päivällä itse tajunnut nukkua päiväunia.
Kahden aikuisen liitossa tämäkin nähtävästi oli helpompaa kuin prinssin ja prinsessan suhteessa.
Kyllä vaimo usein tarvitsee tukea mieheltään vauvan syntymän jälkeen, jos on ollut vaikea synnytys ja on kipeä sen jäljiltä. Mieheltä se vaatii ylimääräistä tsemppaamista, varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla, koska tilanne on silloin isällekin uusi ja häntäkin varmasti jännittää uusi tilanne. Itse olen kiitollinen omalle puolisolleni siitä tuesta, jota hän jaksoi antaa minulle samalla, kun totutteli isän rooliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mies mitenkään tukenu vaan osallistu lapsen hoitoon ja kaikki vapaa-ajat oli lapsen kanssa. Mies kuitenkin oli töissä ja osallistu minkä kerkesi ja hyvin on hoitanut osansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vielä arvot kunnossa ja siksi lasten hoito kuuluu siis vaimoni tehtäviin eikä minulle miehenä.
Miinä sitten taas kasvatan lapset niin heistä tulee rehellisiä ja selkärankaisia jotka ymmärtävät hyvän ja pahan, kuten myös oikean väärän.
Ahaa, eli sinä ajattelit astua remmiin, kun lapset on jotain teini- ikäsi, ja alkaa sitten " kasvattamaan" niitä. Siihen astihan lapset tarvitsevat paljon sitä hoitoa ja hoivaa.
Kyllä lapselle on vitsa väännettävä jo pienestä pitäen, ettei niistä tule sellaisia kuin suvaitsevaisten YH-äitien kasvattamista; selkärangattomia, epärehellisiä ja poikalapsista herkkiä tyttöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies palkkasi siivoojan joka teki muitakin kodintöitä. Itse kun oli tiiviisti töissä ( ei ollut isyyslomista silloin puhettakaan,). Huolehti, että minulla on muutakin elämänsisältöä kuin pieni vauva. Järjesti lastenhoitoapua.
En antanut miehelle muuta mahdollisuutta kuin olla täyspäiväinen vanhempi siinä missä minäkin. Otin oman tilan ja aikani ja näin mies sain oman tilan ja ajan olla lapsen kanssa. Hän piti myös osan perhevapaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En antanut miehelle muuta mahdollisuutta kuin olla täyspäiväinen vanhempi siinä missä minäkin. Otin oman tilan ja aikani ja näin mies sain oman tilan ja ajan olla lapsen kanssa. Hän piti myös osan perhevapaista.
Meillä oli samoin, vaikkakin mies joutui jäämään sairaslomalle kun oli kuulemma liian kuormittavaa, myöhemmin sitten otti eron. Nyt lapset viikkoviikko. Sellaisia perheenrikkojia ne.
Ihan yksin jäin. Tilanne tasoittui hiukan noin kolmen vuoden kuluttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksin olin synnytysvalmennuksessa, yksin olin synnyttämässä, yksin olin lapsen kanssa kun kotiin pääsiin. Mies ei pitänyt mitään isyysvapaita. Töissä oli 100 tuntia viikossa josta osan kakkosen eli työkaverin kanssa. Oma äiti ja veljen vaimo auttoivat.
Haukkumalla ja riitelemällä. Teki vaikeasta tilanteesta vielä raskaamman. Onneksi selvisin siitä.
Mies ei yhtään ymmärtänyt, että äiti ja vauva ovat yhtä. Vauva ei ole mikään erillinen tyyppi vielä pitkiin aikoihin.
Surullista.
Vihjailemalla jonkun muun olevan isä ja h..r.ttelemalla. Sain yksin hoitaa vauvan paitsi silloin kun hänen vanhempansa olivat näkemässä. Silloinkaan ei jaksanut koskaan lapsen kanssa nousta, vaan sain ensimmäisen kerran nukuttua pitkät yöunet vasta avioeron jälkeen.
Me oltiin pesä. Ollaan jollain asteella vieläkin. Kenenkään muun kanssa en olisi lapsia tehnyt, pystyin luottamaan siihen että isä kantaa vähintään puolet hoitovastuusta.
Minä olin lapsen syntymän jälkeen maailman paskin ihminen, vaikka yritin, kaikki oli huonosti. Seksi loppui kokonaan, kaikki mitä tein oli jollain tavalla väärin ja sitten pitäisi tukea? Menkää välillä itseenne ja miettikää sitä omaa tekemistä. Se vauvan pitäisi olla keskipiste, eikä sen äidin konmaritusten, sisustamisen ja gojimarjojen. Kun ajattelee tuota kaikkea ylimääräistä mitä naiset milloinkin tekevät ja odottavat miesten tekevän, niin ei ihme että on vaikeeta. Olin myls vauvan kanssa kotona ja asunto oli siisti ym, mutta nainen ei jostain syystä tähänkään kyennyt, vaan syyllisti siitä minua.