Lue keskustelun säännöt.
Kuinka teidän miehet tuki teitä, kun perheeseen syntyi vauva?
11.07.2021 |
Oma mieheni oli niin innoissaan omista projekteistaan, että jälkeenpäin ajateltuna jäin aivan yksin pienen vauvan kanssa. Mies ei tarkoittanut mitään pahaa, mutta jälkeenpäin olen katkera, kun epäilen synnytyksen jälkeisen masennuksen saaneen polttoainetta tuosta. Mies ei edes kuvia ottanut vauvasta kuin muutaman, enkä muista kuin pari ohikiitävää hetkeä että ihailtiin vauvaa yhdessä. Miehen mielessä oli omat jutut, vaikka vauva oli miehen idea alunperin ja meillä oli kaksi keskenmenoa ennen onnistunutta raskautta. Olenko kohtuuton, kun olen tästä katkera? Miten teidän miehet on suhtautuneet ja käyttäytyneet, kun olette saanut vauvan? Ja tarkoitan ihan sitä alkuaikaa, sanotaanko vaikka 6 ensimmäistä viikkoa vauvan syntymästä.
Kommentit (38)
Olet kohtuuton, mitä muka ketään sun katkeruutesi hyödyttää? Tälle asialle et sinä eikä miehesi voi yhtään mitään, joten parasta olisi se hyväksyä. Kannattaa tosiaan keskittyä johonkin muuhun.
Meillä ei varmaan kumpikaan ns tukeneet toista, elettiin vaan sitä uutta arkea kuten parhaiten siinä taidetiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa omista kokemuksista, kun mietin tosiaan odotinko liikaa, kun olisin halunnut miehen keskittyvän edes alussa vauvaan ja minuun. Ap
Kysyn vaan, et miksi et sitten sanonut tästä miehelle??
Esikoisesta muistan että mies taisi vaihtaa ensimmäiset vaipat perhehuoneessa kun itse olin vielä tosi poikki synnytyksestä.
Kotona mies kylvetty vauvan ihan pienestä asti. Muuten ei juurikaan kerennyt oleilla vauvan kanssa koska meillä oli juuri talon rakennus kesken ja muutettiin yhdessä rakentamaamme kotiin kun vauva oli 3kk ikäinen.
Minä olen hoitanut meillä enemmän vauvoja ja lapsia yleensäkin mitä mies. Mutta joskus mietein että imetys ja kynsien leikkuu taisivat olla ainoat vauvojen hoito jutut jota mies ei tehnyt lainkaan. Vaikka minä siis tein ehkä 90 prosenttia asioista niin kyllä mieskin osallistui aina sen minkä kerkesi. Ja kerkeämisellä tarkoitan että tottakai mies kävi töissä ja rakensi taloamme loppuun vaikka meillä oli vauva. Joskus harvoin kävi omassa harrastuksessaan mutta yleensä jäi ennemmin perheen kanssa touhuamaan mitä lähti yksin harrastamaan (nyt molemmat pojat jo harrastavat isän kanssa tuota samaa harrastusta yhdessä). Ja tottakai mies tarvi myös lepoa joten hän ei kerennyt niin kovin paljon olla vauvan kanssa mutta oli kyllä kun oli mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa omista kokemuksista, kun mietin tosiaan odotinko liikaa, kun olisin halunnut miehen keskittyvän edes alussa vauvaan ja minuun. Ap
Kysyn vaan, et miksi et sitten sanonut tästä miehelle??
Olin itkuinen ja väsynyt, oli ongelmia maidon riittävyyden kanssa. En ymmärtänyt tilannettani, enkä osannut vaatia muuta silloin.
Minulla on kolme pientä lasta.
Rehellisesti voin sanoa ettei yhdenkään kohdalla ole tullut synnytyksen jälkeen sellaista elokuvien romantisoitua, maailmaa syleilevää hyvänolontunnetta.
Enempi oli silleen et hei jes, kiva että kaikki meni hyvin ja nyt alkaa uusi vaihe kaikkien elämässä.
Itsekin yllätyin, kuinka vähän synnytykset tunteita herätti. Raskausaikana tunteita oli enemmän pinnalla.
Kai siinä on joku luolamiesefekti, että mies on rationaalinen kun lauma kasvaa, jotta pystyy toimimaan tehokkaasti uhkia vastaan
Omalla kohdallani olen huomannut että fiilistely tulee jonkun kuukauden jälkijunassa, onhan lapset tosi kivoja otuksia :)
Älä syyllistä miehiä, tällaisia me ollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätin miehen raskauden aikana, kun hän alkoi väkivaltaiseksi. Ei siis tukenut mitenkään. Ei ole lapselleen tähän mennessä laittanut edes joulukorttia.
Ei miehen kuulu tukea. Vaan osallistua täysipainoisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ukko38 kirjoitti:
Älä syyllistä miehiä, tällaisia me ollaan.
Älä yleistä miehiä, ei kaikki ole samanlaisia kuin sinä. Sinä ehkä oletkin jäänyt sinne luolamiestasolle, tiedän monta muuta jotka ei.
Vierailija kirjoitti:
Ei miehen kuulu tukea. Vaan osallistua täysipainoisesti.
Juuri näin.
Minusta kun tuli isä, hoidin synnytyksen ja imetyksenkin itse.
T. Super iskä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ukko38 kirjoitti:
Älä syyllistä miehiä, tällaisia me ollaan.
Älä yleistä miehiä, ei kaikki ole samanlaisia kuin sinä. Sinä ehkä oletkin jäänyt sinne luolamiestasolle, tiedän monta muuta jotka ei.
Miehiä. Sanalla voidaan tarkoittaa myös joukkoa miehiä, ei välttämättä tarkoita kaikkia maailmankaikkeiden miehiä.
Minä tunnen monta, jotka eivät alennu saivarteluun, vaan ymmärtävät asiayhteyden, sinä et sellainen ole.
Eipä sitä tukemista otettu mitenkään vastaan. Vaikka olisin ollut kaiken aikani tukemassa, se ei olisi riittänyt. Lisäksi tuun kaikessa väärin. Pyykit väärin, vauvan kanssa leikin väärillä leluilla ym. Kuinka paljon se naisen oma käytös vaikuttaakaan sen naisen hyvinvointiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on vielä arvot kunnossa ja siksi lasten hoito kuuluu siis vaimoni tehtäviin eikä minulle miehenä.
Miinä sitten taas kasvatan lapset niin heistä tulee rehellisiä ja selkärankaisia jotka ymmärtävät hyvän ja pahan, kuten myös oikean väärän.
Kun toinen lapsi syntyi ja pääsin sairaalasta kotiin niin mies huusi ja raivosi, että meidän on lähdettävä hänen vanhempiensa mökille, no lähdin kun en jaksanut taistella vastaan, olin synnyttänyt 2 päivää sitten. Mökillä sain anopilta synnytyksestä haukkumiset ja hän sanoi että helppo synnytys, pieni vauva.
Anoppi ei ollut mukana synnytyksessä ja synnytin ilman kivunlievitystä. Traumat tuosta kyllä jäi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ajatteli perheen etua ja heti lapsen syntymän jälkeen vaihtoi minut nuorempaan ja nätimpään.
Lähinnä huvittaa odotukset, mitä naisilla on lasten isien suhteen. Oma syy olla noin typerä, ja luulla tyhjiä. Jos nainen haluaa lapsen, niin kannattaa varautua hoitamaan sen lapsen kaikki asiat 99% itse. Ja jos mies haluaa lapsen, ja lupaa hoitaa oman osansa, niin siinä voi kyllä nauraa päin naamaa.
Vierailija kirjoitti:
Eipä sitä tukemista otettu mitenkään vastaan. Vaikka olisin ollut kaiken aikani tukemassa, se ei olisi riittänyt. Lisäksi tuun kaikessa väärin. Pyykit väärin, vauvan kanssa leikin väärillä leluilla ym. Kuinka paljon se naisen oma käytös vaikuttaakaan sen naisen hyvinvointiin?
Sama.
Mä en ole elämäni aikana tehnyt niin paljoa asioita väärin, mitä vauvojen ensimmäisenä elinvuotena muka tein. Edes kusella en osannut käydä hänen mielestä oikeaan aikaan.
Terveisiä vaimolle, toki hän tämän tietää vaikkei myönnä.
Vierailija kirjoitti:
Mies ajatteli perheen etua ja heti lapsen syntymän jälkeen vaihtoi minut nuorempaan ja nätimpään.
Fiksu mies, arvostan. Teen tuon perässä jos muija kajahtaa paksuksi.
Vierailija kirjoitti:
Mies ajatteli perheen etua ja heti lapsen syntymän jälkeen vaihtoi minut nuorempaan ja nätimpään.
Ja tähän ei vaikuttanut se, että lapsi oli tumma kiharapilvi, kun isä maantienharmaa punakka?
Ei mitenkään vauva-aikana, eikä myöhemminkään. Kävi töissä ja odotti, kaiken sujuvan entiseen tapaan. Olisin edes toivonut, että tuo synnytyksen jälkeen kukkia, parin ekan lapsen kohdalla joo, koska olivat hänen työkavereidensa lähettämiä! Sitten luvattiin, että tuo kotiin kun et sä kumminkaan oo täällä sairaalassa kun kaksi päivää! Ei koskaan tullut. Isyyslomalla urheili ja minä hoidin lapset kuten aina. En voinut harrastaa mitään 10 vuoteen, koska ei suostunut jäämään katsomaan lapsia siksi aikaa. Huusi kerran töistä tullessa, että olenko opettanut lapset kakkaamaan vaippoihin kun hän tulee kotiin?!?! Näytin roskapussia, kuinka monet vaipat sinä päivänä olin jo vaihtanut! Kolme oli vaipoissa samaan aikaan!! Kerran on joutunut jäämään kotiin lapsia hoitamaan, koska itse oli niin kovassa kuumeessa, että en pystynyt. Hirveä huuto! Joo, olin 7 vuotta kotiäiti. Lasten kanssa oli kiva urheilla ja harrastaa, mutta se arki oli täysin vierasta.
Kertokaa omista kokemuksista, kun mietin tosiaan odotinko liikaa, kun olisin halunnut miehen keskittyvän edes alussa vauvaan ja minuun. Ap