Millainen ihminen ei hoida rakkaan omaisensa hautaa..

Kaikille sellainen muistomerkkiin panostaminen ei ole oleellista. Hautaa koristellaan eläviä varten, ei kuolleita. Sellainen lisäys vielä että et voi tietää toisten terveydentilasta mitään noin tarkasti, selvästi et edes tunne kyseistä ihmistä. Jos sinua säälittää että herttaisen, itsellesi tärkeän ihmisen muisto jää vaalimatta, vie itse haudalle kukkia.

Sellainen, joka ei välitä perinteisistä rituaaleista. Sellainen, joka muistelee vainajaa jossain muualla, kuin seisomalla siinä haudan ääressä.

Miten voi olla varakas ja on aikaa?

Kenenkään terveydentilaa ei voi tietää sen perusteella miltä ulospäin näyttää. Esim. mä näytän terveeltä ja hyvinvoivalta noin niinku ulospäin vieraille, mutta totuus on, että fyysinen sairauteni rajoittaa minua hyvin paljon. En esim. voisi mennä hoitamaan hautoja ym.

Taidat olla kyseinen henkilö kun tiedät noin paljon hänestä.

No kerro ap millainen, kun kerran hänet tunnet. Meille muillehan hän on täysin tuntematon.

Kuulin just yks joulu kuinka eräs nainen kertoi ettei käy haudoilla ollenkaan, ei äitinsä eikä mumminsa. Ja ikää hänellä 47v. On työssäkäyvä perheellinen nainen.

Meidän mummulla on hirveä hinku hoitaa pappamme hautaa, mutta ei mitenkään rakkaudesta, vaan siksi että siskonsa näkevät komeat kukat ja koristeet. Ja pääsee sitten sanomaan, että meidän Juhalla on suvun komein hauta ja nälvii sitten siskojensa laittamia havuja ja orvokkeja. En itse haluaisi kenenkään joutuvan pakosta pitämään omaa hautaani väkisin. Tietysti olisi kiva, että hoidetaan mutta sen pitää lähteä sydämestä ja omasta halusta, ja ylläpidon aikana muistelisi minua ja yhteisiä hetkiämme.

En ole yhtään sisäistänyt hautojen ideaa ja niiden hoitamista. Mieheni uurnan toimitin hänen kotiseuduilleen ja koska pienessä maalaiskylässä ei ollut mahdollisuutta ripotella tuhkaa uurnalehtoon piti varata hautapaikka  50 vuodeksi. Hankin luonnonkiven, joka saa sammaloitua rauhassa ja maksoin muutamaksi vuodeksi kukat haudalle. Miehen sukulaiset käyvät mieheni haudalla häntä palvomassa ja viemässä kukkia haudalle. Tehköö niin.

Isäni hautaa muistavat muut lähiomaiseni, enkä koe isäni muiston elävän haudassa. Kyllä hän oli kovin toimelias ja monipuolinen mies eläessään, niin suhteeni häneen myös elää ihan muissa asioissa niin kuin luonnossa vaeltamiseen, Isäni opetti minulle paljon mukavia harrastuksia ja arvostamaan asioita, joten koen että rakkaan isäni muiston kunnoittaminen on hänen opettamiensa asioiden jatkamista elämässäni.

Inhoan leskiporukoissa kilpalaulantaa kuka mitenkin paljon ramppaa puolisonsa haudalla ja kuinka paljon jaksaa itkeä kuollutta puolisoaan vielä 10 vuoden jälkeen. Se ei ole tervettä muistamista.

Koeta sinäkin keksiä iloisia, elämänmyönteisiä harrastuksia kuin notkua hautuumalla nyppimässä prin neliön aluetta yhtenään.

Kuollut on kuollut, ei se takaisin tule vaikka kuinka sitä hautaa hinkkaat. Mulle kuolleilla on oma paikka sydämessäni, ja kynttilä palaa hyllyssä, siihen varatulle paikalla aina kun tuntuu siltä. Näin minä, muut tekee sitten omalla tavallaan ja jättää arvostelematta muiden tyyliä.

No varmaan joku, joka ei kuvittele äitinsä lojuvan sen matkalaukkukiven alla. Siellä on lootassa mätänevää kudosmössöä.

Ketä muuta kiinnostaa kuin kyylää, jolla on liian niukasti elämänsisältöä?

Olen käynyt hautauksen jälkeen äitini haudalla kahdesti, hän kuoli 2014. Kukkia en ole vienyt kertaakaan. Inhoan matkalaukkupuistoja.

Minut toivottavasti poltetaan ja tuhka sirotellaan kansallispuistoon. Ehdottomasti ei mitään hemmetin kiveä eikä 20 vuoden vuokratonttia, jotka kumpikin ovat epäekologista, narsistista resurssien haaskausta.

Vanhat hautausmaat vinoine muistomerkkeineen ja suurine puineen ovat eri juttu. Niistä tykkään.

Jos on rahaa, voi haudan hoidon ulkoistaa.

Siis maksaa seurakunnalle siitä, että seurakunta hoitaa hautaa, hankkii kesäksi kukat ja hoitaa ne kukat.

Samoin hankkii syksyksi ja talveksi kanervat ja vie kynttilät haudalle.

Näin on pakkokin tehdä, jos haudan haluaa pitää kunnossa, kun itse asuu toisella puolella Suomea ja jotkut lapsista asuvat ja elävät kokonaan ulkomailla.

Ei siellä haudassa sielu asu.

Esimerkiksi minä, vaikka asun kaukana sekä erittäin rakkaan mummini ja äitini haudoista. 

Minä muistan heitä - en hautapaikkaa.

Täysin hoitamattomat hautapaikat poistetaan kokonaan, kun määrätty "vuokra-aika" loppuu.

Tietenkin tällöin myös kivi poistuu haudalta.

Hauta annetaan kokonaan muiden käyttöön.

Hautausmaalla työskennelleenä: ihan normaali. Kourallinen ihmisiä käy hautausmaalla säännöllisesti ja pitää sen haudan hyvännäköisenä, suuri osa ei käy käytännössä ikinä ja paljon on myös niitä jotka käy pari kertaa vuodessa katsastamassa millaiset kukat on laitettu tai laittamassa kynttilän. Sitten on niitä jotka käy itse nyrhimässä ne kukkaset ja valittaa niistä sitten parin päivän päästä.

Jatkoa (11).

Asun 300 km:n päässä. Olen aina sulkenut läheiseni sydämeeni, jossa heitä kannan ihan riippumatta siitä, minne heidän jäännöksensä on jemmattu. Näitä rakkaiden hautoja on noin tuhannen kilometrin säteellä kymmeniä.

Henki, sielu, mieli, persoona ja näiden muisto on tärkein, ei mikään tietty koordinaatti tämän pallon pinnalla. Olen aina ihmetellyt tuota joidenkin tapaa takertua tiettyyn paikkaan ja materiaan.

Vierailija kirjoitti:

Täysin hoitamattomat hautapaikat poistetaan kokonaan, kun määrätty "vuokra-aika" loppuu.

Tietenkin tällöin myös kivi poistuu haudalta.

Hauta annetaan kokonaan muiden käyttöön.

Tietenkin. Luulitko että tämä pelottaa? Nämä modernit kivirivit ovat nurmikenttää, jonka seurakunta ajaa leikkurilla. Pitäisikö pölyt käydä kiveltä pyyhkimässä, jotta olisit tyytyväinen?

Sitä omahyväisyyden määrää, ap. Hienoa että on edes tämä asia, millä voit heikkoa itsetuntoasi pönkittää.

Useimmille lie päivänselvää, että hauta on kuolleen ruumiin kaatopaikka. Haudanpalvonta lienee perua jostain animismista. Useimmathan eivät tunnusta mitään uskontoa.

En hoida isäni hautaa, koska eihän hän siellä haudassa ole. Muistelen häntä muilla tavoin, esim. katselemalla valokuvia ja kertomalla hänestä lapsenlapsille.