muita joilla kostuu paljon ja nopeasti jo ennen seksiä?
Mua masentaa tää vaiva. Juurikin siksi koska mies ei tunnu miltään sisälläni vaikka ihan hyvänkokoisen kalun omaa. Mulla menee jo pienestä ajattelusta tai flirttailusta housut ihan märäksi... Sit itse seksissä valun niin että että sänky tai sohva on perseeni alla märkä patjaan asti voi että mua ällöttää tää välillä.
Kommentit (26)
Minä olen myös sitä tyyppiä, että kostun runsaasti ja vieläpä aika helposti. AIna ollut sama 'vaiva', Kiihotun fyysisesti ihan pienistäkin kosketuksista tai joskus ihan puheista, vaikka ajatuksena ei olisikaan seksin harrastaminen. Hierojalla käynti on hankalaa tämän kanssa. Tosin en ole sitä kokenut kovin kiusalliseksi, ehkä päinvastoin yhdyntä tuntuu hyvälle kun liukuu helposti. Ainoa haitta on siis joskus väärissä paikoissa kiihottuminen.
Täällä myös yksi tosi helposti kostuva, mulle riittää kun ajatukset vähän karkaa ja ihan uskomattoman märäksi menee kiihottuessa paikat, oon normaalistikin sellaista "aina valmis "-tyyppiä. Usein pikkarit (suoja) märkänä.
Kyllä seksi vaan joskus tuntuu ihan liian liukkaalta ja varsinkin kun yleensä saan ainakin yhden orkun jo puuhien alkuvaiheessa ja sehän vaan lisää kiihotusta ja kosteutta.
Miten jotakin voi haitata liika märkyys ja kostuminen?? ajatelkaa että on paljon ihmisiä jotka painii ongelman kanssa ettei kostu kunnolla saati jos aina pitää olla liukuvoiteet mukana. Toki se kaikki lähtee psykologisesti pään sisältä että jos on kunnon stressikausi menossa viikkoja niin koitappa siinä kostua sitten
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunpa oma vaimo olisi tuollainen. Ei ollut edes nuorena kun tavattiin. Alusta lähtien pitänyt lämmitellä pitkään. Ennen kuin suuseksi tuli mukaan, niin liian pitkä sormetus vielä kuivatti pillun, joten sitäkin piti varoa, kun ei ollut liukkareita käytössä, saati niistä mitään tiennyt. Suuseksin tullessa mukaan helpotti jo, mutta silti piti lämmitellä pitkään, jotta pillu valmistui ottamaan ison ja paksun kaluni. Vastaavasti pikaseksit ei onnistuneet juuri koskaan, edes nuorena. Kortsun lisäliukkaus taisi siinäkin auttaa. Pikaisiin ei ole auttanut edes liukkarin käyttö, vaan vaatinut aina pidemmän esileikin, että naiminen onnistuu. Sittenkin jos vaimo ei ole ollut oikeasti halukas on seurannut hiivatulehdus, kun limakalvot rikki.
Koko ikäni haaveillut valmiiksi märästä pillusta, jolloin pikaisiin riittäisi vain pyllistys. Pikaiset on tarkoittanut meillä suikkareita.. Kun muuten menee aina se 15-30min ja sittenkin vaimon pitää olla valmiiksi halukas.
Eräs heräsi kertomaan "kookkaasta" kalustaan
Älkääpäs olko ilkeitä! Jos se on ainoa mitä elämältä on saanut, niin antaa papan patsastella.
'Mul on 20 senttiä taskussa vaan...'
Vierailija kirjoitti:
Minä olen myös sitä tyyppiä, että kostun runsaasti ja vieläpä aika helposti. AIna ollut sama 'vaiva', Kiihotun fyysisesti ihan pienistäkin kosketuksista tai joskus ihan puheista, vaikka ajatuksena ei olisikaan seksin harrastaminen. Hierojalla käynti on hankalaa tämän kanssa. Tosin en ole sitä kokenut kovin kiusalliseksi, ehkä päinvastoin yhdyntä tuntuu hyvälle kun liukuu helposti. Ainoa haitta on siis joskus väärissä paikoissa kiihottuminen.
Samaa "Vikaa" täälläkin. Kostuminen tapahtuu minulla hetkessä siis niin että pikkarit kastuu läpimäräksi ja menee päällihousuihin tai hameeseen jos ei oo pikkuhousunsuojaa. Visuaalinen puoli on kiihottavampi kun verbaalinen, toki sekin kostuttaa, hipaisu joka on juuri oikein ajoitettua laittaa valumaan välittömästi. Seksin jälkeen on lakanassa märkä läntti kun oon aina niin kiihottunut.
Kyllä omalla vaimolla on niin sanottu hetivalmis kiuas. Ei tarvita mitään lämmittelyjä tai liukkareita, jos vaikka pikaisten toivossa. Sitten kun vaimo ite haluaa kunnolla niin alkuun sormipelit, että saa klitoriksenkin nöpöttmään ja kun orkku lähestyy hän siirtyy päälle ja hoitaa ihan ite hommat.