Tää 40 on kauhea ikä

Ai kauhee, mä oon 31 eikä ole lapsia. Viimeiset kuusi vuotta yritetty tosin. Ketään sukulaisista ei ole hautaan vielä saatettu. Saas nähdä mimmonen on mun maailma nelikymppisenä.

Mulla tosin jo yksi avioero takana ja uusissa naimisissa nyt. T:2

Oon samaa mieltä. Päivät menee miettiessä mihin tää elämä oikein menee, mitä vielä luvassa.. Lapset muuttanu pois kotoota ja ei tää kuulkaa kivaa ole :( päinvastoin.

Täytän 40 tänä vuonna. Ei mulla onneksi ole mitään ikäkriisiä. Äitikin elää ja voi hyvin, onkin vasta 63v. Odotan kovasti, että poika 18v. alkaisi jo itsenäistyä ja hakisi omaa kotia. Siis kyllä häntä rakastan ja en ole heittämässä ulos, mutta olisi jo kiva saada omaa tilaa jo siksi, että elämäntyylimme on niin eri. Olen oikeastaan onnellinen, että en ole enää niin nuori, tämä nykyaika on aika raadollista verrattaen siihen mitä se oli minun lapsuudessa/nuoruudessa. Voin olla oma itseni, ei tarvitse esittää mitään. 

19: Ei taida olla paljon elämänkokemusta kuitenkaan kertynyt, jos et tuohon ikään mennessä ole tajunnut, ettei kaikilla mene hyvin.

[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 19:39"]

..avioliitot päättyy, lapset lentää pesästä, vanhemmatkin kuolee (isovanhemmista puhumattakaan), vanhoista luokkatovereista on kuollut huumeisiin, tapaturmiin ja syöpään jo useampi..

Ei ihme että ikäkriisi lyö päälle :/ laskuhumala ei auta asiaa yhtään :/

[/quote]

Vai niin. Itse olen 43 eikä lähipiirissä ole yhtään päättynyttä avioliittoa (en ainakaan lonkalta muista yhtään), omat lapset vielä peruskoulussa eikä siis lentele yhtään minnekään, vanhemmat (sekä omat että miehen - omat 6-kymppisiä, miehen jo lähemmäs 8-kymppisiä mutta itsenäisiä ja aktiivisia - miehen isoäitikin elää vielä, täyttää 99 tänä vuonna, on kyllä sairas mutta tuossa iässä sopii jo ollakin...), en tiedä yhtään vanhaa luokkatoveria joka olisi kuollut... 

Itse kyllä painiskelen hiukan tämän ikääntymisen kanssa, mutta sain pari vuotta sitten siitä kipinän alkaa tosissani treenaamaan ja rehellisesti sanottuna olen ainakin fyysisesti elämäni kunnossa, en ole ehkä koskaan ollut näin lihaksikas, vahva ja hyväkuntoinen kuin nyt. Mies taas juoksee puolimaratoneja. Yksi krooninen sairaus on itselläni, mutta siihenkin auttaa tämä hyvä kunto erittäin paljon.

Miksi näin erilaisia kokemuksia tästä iästä? Varmasti osin kyseessä on hyvä tuuri ja geenit, mutta uskon myös että juuri tässä iässä ne omat valinnatkin alkavat näkyä entistä selvemmin: hiukan kärjistäen, jos olisin useinkin laskuhumalalassa niin varmasti monikin asia olisi aika eri tavalla...

Täähän on paras ikä!! Mun lapsista vasta yks muuttanu kotoa, nuorin potkii masussa ja naimisissakin ollu vasta alle vuoden. Ykskää kaverini ei oo kuollu ja 70v äitinikin voi hyvin, urheilee, ei yhtään lääkkeitä tai sairauksia, farkut jalassa matkustelee uuden miehensä kanssa. Tän parempaa ei vois ollakkaan :)!!

Mä olen 40 v ja lapset kouluiässä, joten tuskin vielä ihan heti lentämässä pesästä. Kaikki isovanhemmat on jo kuolleet.

Mulla lapset vasta 2 ja 4, vanhemmat hyväkuntoisia. Tunnen oloni nuoreksi ja hyvinvoivaksi. Paljon elämää vielä edessäpäin. :)

Minä 38v, äitini menetin kun olin 30v, isän kanssa en ole ollut pahemmin tekemisissä sen jälk kun 10v täytin. 

Lapseni ovat 12ja 11v. Kun vain saisin elää vanhaksi ja pysyttäisiin koko perhe terveinä.

Paska ikä, mutta menkööt :)

Mulla kans kohta synttärit, ja kyllä jotenkin hirvittää. Esikoinen muuttanut kotoa jo pari-kolme vuotta sitten, nuorimmaiset menee 2 vuoden päästä kouluun. Äiti täyttää syksyllä 60 ja on oikein nuorekas ym. ei siinä mitään. Toisaalta odotan sitä kun pääsen itse isoäidiksi, mun äiti tuli tän ikäisenä isoäidiksi. Mutta toisaalta tuntuu että elämä alkaa olla ohi, olen ollut koko aikuisen elämäni lihava, ja nyt alkaa olla terveyden kanssa ongelmaa, pitäisi laihduttaa, mutta kun ei jaksa. Pelkään välillä tosissani että kuolen kohta, että en näe kun nuorimmaiset on aikuisia. Sitten pelkään sitä että eläisinkin vanhaksi, ja joutuisin olemaan vanhus kauan, joka pikkuhiljaa hiipuu sairauksien myötä ja yksin odottaa kuolemaa, kun mies on 10 vuotta vanhempi niin ehkä jo kuolee aikaisemmin. Miehen äiti on 85-vuotias ja alkaa olla krenkkaa, polvi leikattiin, mutta sitten meni olkapää... Joskus tunnen itseni yhtä raihnaiseksi kuin anoppi.

Mun haaveissa olisi sellainen että oltaisiin miehen kanssa vielä hyväkuntoisia kun jäädään kahdestaan kotiin, mutta taitaa olla turha haave.

Ei sentään vielä sukulaisia ole alkanut kovin paljon kuolla, pari setää ja isovanhemmat. Eikä myöskään koulukaverit ole alkaneet kuolla, tai ainakaan en tiedä siitä, en ole niitä nähnyt sitten kouluaikojen kuin paria kaveria.

[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 19:39"]

..avioliitot päättyy, lapset lentää pesästä, vanhemmatkin kuolee (isovanhemmista puhumattakaan), vanhoista luokkatovereista on kuollut huumeisiin, tapaturmiin ja syöpään jo useampi..

Ei ihme että ikäkriisi lyö päälle :/ laskuhumala ei auta asiaa yhtään :/

[/quote]

Samaa mieltä. Itsellä pahin ikäkriisi ollut päällä jo pari vuotta, ikää nyt 42. Elämän rajallisuus on todella iskenyt päin naamaa. Naamaa, joka ei olekaan niin nätti ja nuorekas kuin vielä muutamia vuosia sitten. Yht äkkiä aina niin terveet vanhempani listaavat vain omiaan ja ystävieen vaivoja ja sairauksia. Kavereiden vanhemmilla havaittavissa samaa, mikäli ovat enää hengissä. Useampikin omista terveistä ja liikunnallisista ystävistäni aloittanut verenpainelääkityksen tai vastaavan. Loput ovat milloin milläkin ruokavaliolla ja dieetillä, ja voivat silti huonosti. Baariinkaan tai tanssimaan ei jaksa enää lähteä, kun ei vaan yksinkertaisesti huvita. Eikä fysiikka enää kestä juhlimista ja valvomista kuten ennen. Nyt on luksusta saada mennä aikaisin nukkumaan. Heh heh.

Että kai tässä jotain välitilinpäätöstä tehdään. Yksi vaihe elämässä on selkeästi ohitse. Tässäkö tämä nyt oli? Siitä sitten lasketellaan kohti viidenkympin villitystä ja eläkeikää. Ei naurata.

Mäkin "jo" 41.v 2 vanhinta lasta pois kotoa ja toisella on 2 ihanaa lasta <3 kotona viel 3 kpl joista nuorin 5.v. Vanhempani onneksi elossa ja hyvässä kunnossa, mumminikin on viel hyvässä kunnossa. Muutama kaveri on kuollut, mutta tää ikä on mielestäni ainakin todella hyvä, paljon parempi kun 30,20.v ei enää ainakaan stressaa turhasta ja mä ainakin onneks osaan nauttia tästä iästä

Ikä muiden joukossa. Mulla kaikki isovanhemmat kuolleet, ikätovereilla rupeaa olemaan vähän vakavampaakin sairautta, isä kuoli viime vuonna. Omat lapset vasta 1, 5 ja 8. Ihana seurata heidän kasvua. Liitto ei ole mihinkään kaatumassa. Kilsat näkyy naamassa ja kropassa kyllä.

Toisaalta ei ole mitään turhaa stressiä mistään, on perhe, ystävät, työt ja opiskelut hoidossa. Ei tartte enää suunnitella ja yrittää, voi nauttia hetkistä. 

Hyi, en edes halua ajatella! Nyt tuntuu että elämä ohi, hauta kutsuu, samaa tylsää oaskaa aina vaan

terv: 10kk päästä 30v

Mulla 40 on talvella edessä. Lohduttaudun sillä, että mulla on ilmennyt kaikki mahdolliset vaivat jo, kaihi mukaan luettuna, joten niistä ei riesa enää ole :) Ja vaikka yksi poikanen lentää kohta pesästä, niin vielä on yksi 6 vuotias halittavana :) Ainoa mikä mietityttää, on ylipäätään rupsahtaminen liikunnasta ja muusta huolimatta. On kamalaa huomata peilikuvan vanhenevan, kun sisältä olet vain 30 vuotias :(

Mä oon 28 ja mua ei jotenkin yhtään ahdista ajatella että oon joskus 40. Jotenkin vaan en usko että se voi olla ainakaan sellasta paskaa kuin teini-ikä mulle oli.

Puhu vaan omasta puolestasi. Olen 40-vuotias lapseton nainen ja parhaassa kunnossa ikinä. Elämä on ihanaa! <3

No nyt mä ymmärrän kun terveydenhoitaja sanoi minulle. että mukava nähdä terve 45-vuotias. Kuvittelin, että kaikki ovat.