Apua...! Oon alkanut inhoamaan parasta ystävääni, mitä teen?
Oon vasta viime aikoina tajunnut, kuinka erilaisia ollaan. Hän on alkanut ärsyttämään minua suunnattomasti. Tuntuu kuin hän olisi viimeisen vuoden aikana sairastunut pahaan asennevammaan tai jotain, en vaan jaksa häntä enää.
Yksi isoimmista ongelmista on se, ettei hällä koskaan oo rahaa tehdä _mitään_. Kyllä, ilmaista hupia on myös eikä kaikkea kivaa saakkaan rahalla, mutta kun hän ei voi koskaan tehdä mitään, ei oo rahaa leffaan, ei ravintolaan, ei mihinkään tapahtumiin, ei edes käydä koskaan kahvilla! Suurin ero meissä on se, että hän on kasvanut sossupummiperheessä, jossa naureskellaan työnteolle eikä koskaan ole kannustettu minkäänlaiseen ahkeruuteen tai itsenäisyyteen. Ystäväni elää siis vielä porukoillaan ja nostavat kaikki tukia, hänellä ei ole aikomustakaan hakea töihin tai kouluihin. Ei aio edes muuttaa pois kotoa, ei tee kotitöitä eikä mitään...
Täysin eri maailmankuva joka asiassa. Sellainen kaikkitietävä ja nokkava, vaikka ei itse oo koskaan ees Viroa pidemmällä käynyt. Hän on minuun todella takertunut ja tuntuu pahalta edes ajatella hylkääväni hänet. :/ mutta kun hän on niin tylsä ja väritön! Ja kun hällä ei ole edes mitään tavotteita tai haluja mitään kohtaan. Itse oon matkustellut aina paljon ja haluan nähdä maailmaa, muuttaa pois, kouluttautua, kokeilla kaikkea uutta, harrastaa, TEHDÄ asioita enkä aina vaan nysvätä ja valittaa kotona. Ollaan siis nippa nappa 20 nyt. Seurahan tekee kaltaisekseen, enkä halua olla samanlainen luuseri koko elämää.
Lisäksi hän on aina oikeassa. Hän saa kyllä kiukutella ja äksyillä pahan päivän piikkiin mutta auta armias jos itse sanot yhdenkään pahan sanan. :( hänen asenteensa on jäänyt johki mmurrosikäisen tasolle tyyliin "joojoo, ketä kiinnostaa, ihan sama". Esim kun kerroin lopettaneeni lihansyönnin, hän vaan naurahti ja sanoi että "no just mitä seki hyödyttää, sika on tehty ihmisen ruuaks", tulee siis inhottava olo kun hän ei kunnioita muille tärkeitä arvoja eikä oikeastaan mitään mikä ei kohtaa omien mielipiteiden kanssa... Aikamoinen juntti oikeastaan. Muut ystäväni eivät ole tällaisia.
Mitä teen? :( en halua välejä suoraan poikkikaan laittaa, me ollaan tunnetukkin niin kauan. Harmittaa, ettei meistä jäänyt mitään hyvänpäiväntuttuja, silloin meillä oli paljon hauskempaa.
Muita?
Kommentit (19)
[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 19:26"]Mun eksä oli täsmälleen samanlainen kuin aloittajalla!!!! Mustasukkainen, sossupummi, haukkui minuakin porvariksi vaikka kävin töissä ja ihan kaikki rahani olen itse työnteolla saanut (en todellakaan mistään porvarisuvusta), ei kestä kritiikkiä, vain merkkivaatteet kelpaa, hänellä ei ollut koskaan rahaa
rahaa rahaa, koko ajan valitusta kaikesta, en saanut tehdä mitään koska hän suuttui/oli kateellinen yms... Myös jos menin töihin, sitäkin olisi pitänyt pyytää anteeksi koska olisi pitänyt viettää sekin aika hänen kanssaan...... Nyt on 4vko erosta ja 4vuotta seurusteltiin, ja usein tuntui kuin olisin pohjois-koreassa.. Nyt on oikeastaan helpottunut olo ilman häntä, vaikka hän oli minulle tärkeä, eikä pysty olemaan pelkkä ystävä kanssani, vaan halusi eilen lopettaa kaiken yhteydenpidon :(
Mutta löydän parempaa ja saan olla vapaampi! En halua olla tilivelvollinen kenellekkään noin pahasti.....
[/quote]
Sorry kirjoitin kännykällä.... Sekavaa tekstiä.
Olen sitä mieltä että kaikenlaiset vähän syvemmät "ystävyydet" on ihan p.stä.
kaverit ja tutut on ihan ok ja hyvä että niitä on, mutta ystävyys on taakka. En koskaan halua että lapsillani on mitään best friendiä.
Ei kai nyt tuotta mitään ihmeellistä tarvitse tehdä, vähennät vaan yhteydenottoja pikku hiljaa. Ilmeisesti opiskelet? Vetoa opiskelukiireisiin tms.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 22:52"]Ei kai nyt tuotta mitään ihmeellistä tarvitse tehdä, vähennät vaan yhteydenottoja pikku hiljaa. Ilmeisesti opiskelet? Vetoa opiskelukiireisiin tms.
[/quote]
Syksyllä aloitan opiskelun. Silloin näkeminen tietysti vähenee, mutta kun tää kaveri pommittaa 24/7 puhelimella eikä varmasti oo vähentämässä... Tää on vähän kuin yksipuolista rakkautta. Tuntuu pahalta hylätä ketään, mutta mun on mietittävä nyt omaa hyvinvointia ja tulevaisuutta, hänen seurassaan vajoaisin samaan tilanteeseen. Eikä hänellä ole paljoa muita kavereita.
Mulla sama. Oon myös alkanut vihaamaan hyvää ystävääni.
Tämä ystäväni riippuu mussa kaiken aikaa, en saisi viettää koskaan aikaa poikaystäväni saati muiden ystävieni kanssa ilman, että hän tuppautuu mukaan. Lisäksi soittelee/laittaa viestiä tauotta. Lisäksi syyttää mua tekemisen puutteestaan. Koko ajan pitäisi olla viihdyttämässä häntä...
Eikä hölmö edes tajua, että yritän koko ajan päästä hänestä eroon.
Ota vähitellen etäisyyttä ja anna ystävyyden kuihtua kasaan pikkuhiljaa. PS. Upeaa, että lopetit lihansyönnin. Se oli sekä ympäristöteko, että eettisesti oiken.
No, sellaista tämä elämä on. Minullakin oli joskus ihana bestis, mutta aikuistuttuamme kasvoimme ihan erilaisiksi. Pikku hiljaa vähensimme yhteydenpitoa ja enää ei olla tekemisissä... En olisi nuorena uskonut, jos minulle olisi sanottu, että näin tulee käymään.
Hyvä ystävä on suuri aarre. Ystävän kanssa ei tarvitse olla aina samaa mieltä. Säilytä ystävyytenne, mutta etsi myös muunlaista seuraa.
Minuakin ärsytti joskus kaveri, joka inhoaa asiansa hoitavia ja säntillisiä ihmisia. Niitä, jotka menestyvät hyvin opinnoissa ja työssä, vaikka eivät nipota. Kateellinen kai on. Olimme hetken aikaa samalla työpaikalla, luojan kiitos emme enää. Kaveruutta en silti tuohon kaatanut, sivuutan kommentit.
[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 00:18"]Mulla sama. Oon myös alkanut vihaamaan hyvää ystävääni.
Tämä ystäväni riippuu mussa kaiken aikaa, en saisi viettää koskaan aikaa poikaystäväni saati muiden ystävieni kanssa ilman, että hän tuppautuu mukaan. Lisäksi soittelee/laittaa viestiä tauotta. Lisäksi syyttää mua tekemisen puutteestaan. Koko ajan pitäisi olla viihdyttämässä häntä...
Eikä hölmö edes tajua, että yritän koko ajan päästä hänestä eroon.
[/quote]
Joo ton unohdinkin mainita, ääretön mustasukkaisuus! Kiukuttelee siitäkin jos käyn poikaystäväni kanssa vaikka Helsingissä enkä ole etukäteen kertonut, ja suuttuu jos mulla on suunnitelmia muiden kavereiden kanssa, loukkaantuu ja oottaa tyyliin anteekspyyntöä? Vaikka siis itsellään ei kuitenkaan olisi varaa tehdä mitään. :D ja loukkaantuu myös jos en tekstaile _joka päivä_. HUOH en kestä tuollaista takiaista.
[quote author="Vierailija" time="14.07.2014 klo 00:36"]Minuakin ärsytti joskus kaveri, joka inhoaa asiansa hoitavia ja säntillisiä ihmisia. Niitä, jotka menestyvät hyvin opinnoissa ja työssä, vaikka eivät nipota. Kateellinen kai on. Olimme hetken aikaa samalla työpaikalla, luojan kiitos emme enää. Kaveruutta en silti tuohon kaatanut, sivuutan kommentit.
[/quote]
Joo tääkin kuvaa "ystävääni"... :/ paljon inhottavia piirteitä, pahinta on muiden kunnioittamattomuus ja se että henkilö itse kuitenkin on (anteeksi) kaikessa sossupummiudessaan itse kovinkin ihailtava pyhä henkilö joka ei kestä kritiikkiä yhtään vaikka muiden arvostelu sujuu kyllä. Nyt kun näkee itse kaiken kirjoitettuna, alkaa miettiä että miten helvetissä tällainen ihminen on oikeastaan paras ystäväni, hrrr... Mutta siis ystäväni tosiaan on muuttunut tällaiseksi vasta viime aikoina. Tai sitten nää piirteet ei vaan ole tulleet mulle esiin aiemmin.

Samma här.
Nuoruuden kaverit kasvoivat eri suuntaan. Osan kanssa laitoin selväsanaisesti välit poikki, jos jäivät roikkumaan, ja osan "häivytin" pois eli vähensin yhteydenpitoa kunnes lopetin kokonaan.
Elämä on liian lyhyt ja aika liian kallisarvoista tuhlattavaksi huonoissa ihnissuhteissa minun mielestäni.
Täälläkin yksi alkanut inhoamaan parasta kaveriaan. Kaveri mennyt perheeni siivillä joka paikkaan, tahtoo vain hyötyä, ajattelee kaikesta negatiivisesti, on ylimielinen, haukkuu minua päivittäin ja koittaa painaa alas... Myöntänyt olevansa kateellinen, mutta kaikki tuo tuntuu silti niin pahalta ettei yhteydenpito enää onnistu :(
Ehkä juuri sinun etäisyyden otto saa hänet kiinnittymään entistä enempi.
Itse teen näin, jos jonkun yhteydenotot ovat pelkästään rasittavia. Sanon puhelimessa tai viestillä, että pidetäänpä taukoa. Sitten estän hänen numeronsa niin kauaksi aikaa , kun itse haluan . Toimii. Ja miten levollinen mieli.
Nimenomaan hyvä ystävä on suuri Aarre. Aloittajan "ystävä"ei ole hyvä.
Ota etäisyyttä. Olette kasvamassa erilleen. Ihan normaalia. Jotkut ihmiset jäävät taakse, uusia tulee tilalle. Tienne johtavat eri suuntiin.
🇺🇦🇮🇱
Mun eksä oli täsmälleen samanlainen kuin aloittajalla!!!! Mustasukkainen, sossupummi, haukkui minuakin porvariksi vaikka kävin töissä ja ihan kaikki rahani olen itse työnteolla saanut (en todellakaan mistään porvarisuvusta), ei kestä kritiikkiä, vain merkkivaatteet kelpaa, hänellä ei ollut koskaan rahaa