Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uusperheen lapset
08.07.2021 |
Kysymys uusperheellisille: Mistä pienistä jutuista omissa tekemisissä tai kumppanin tekemisissä huomaat omien ja toisen lasten eron?
Itse huomaan että en ajattele miehen lasta ollenkaan kun on äitinsä luona vaikka muuten lapsesta pidänkin.
Miehestä huomaa että häntä ei oikein kiinnosta kuunnella minun lapsen esim. kouluasioista, ei kysele kuulumisia, ei touhua oikein mitään kahdestaan lapseni kanssa kahdestaan, porukassa kylläkin jne.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheita kommentteja. En tunnista omaa uusperhettä noista lainkaan. Rakkaita on niin omat kuin puolisonkin lapset.
Samoin täällä. Olen ollut miehen lasten elämässä niin pitkään, että ovat minulle kuin omia. Kylmää aina nämä uusperheäitien kommentit, joissa "mies hoitaa omat lapsensa, minä en puutu". Minusta tuo on lapselle suora viesti, että äitipuoli ei halua häntä kotiinsa. Jos siis lapsi asuu edes ajoittain samassa kodissa äitipuolen kanssa.
Viittaat varmaan minuun. Meillä miehen lapset ovat 2-4 yötä kuussa. Eisitä voi sanoa asumiseksi. Lapset itsekin sanovat tulevansa vain yökylään. Eikä he tule minua katsomaan, vaan isäänsä. Olisi törkeää minulta änkeä lasten ja isän väliin.
En viitannut yhtään kehenkään yksittäiseen kommentoijaan. Ehkä syyllisyys kylmyydestä sai sinut ajattelemaan, että kommenttini oli juuri sinulle suunnattu. Useimmille ei tuota ongelmia kiintyä ihmiseen, jota tapaa harvemminkin. Niin kauan kuin asut sen lasten isän kanssa, lapset tulevat TEILLE eli lapset eivät voi tulla katsomaan vain isäänsä, vaikka varmasti niin haluaisivat tehdä. Ei ole lasten ja isän väliin änkeämistä osallistua perheenä yhteisiin tekemisiin ja näyttää lapsille, että nämä ovat tärkeitä myös äitipuolelle.
Totta kai näiden kahdeksan vuoden aikana on tullut kiintymys. Ensimmäisinä vuosina, kun minulta kysyttiin onko lapsia, niin vastasin, että minulla on x ja y. Nykyään sanon, että meillä on x lasta. Mutta tämä johtuu siitä, että uusperheemme on jo muotoutunut nuo 4-7 vuotta.
Minä katson, että se pn änkemistä heidän väliin, koska vien isän huomiota itseeni. Mutta tosiasiassa se ei ole perimmäinen syy, miksi minä pysyn sivussa, vaan syy on tämä: mies ei ole mikään isätyyppi, vaan sitä tyyppiä, joka hoidattaa lapsensa muilla. Siksi olen vetänyt tiukat rajat, että jos haluat lapsiasi nähdä, niin itse hoidat. Siksi lapsetkaan eivät meillä ole sen enempää, kun mies stressaantuu, miten heitä jaksaa viihdyttää.
Mies on aviomiehenä aivan timantti. Mutta ei isänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheita kommentteja. En tunnista omaa uusperhettä noista lainkaan. Rakkaita on niin omat kuin puolisonkin lapset.
Samoin täällä. Olen ollut miehen lasten elämässä niin pitkään, että ovat minulle kuin omia. Kylmää aina nämä uusperheäitien kommentit, joissa "mies hoitaa omat lapsensa, minä en puutu". Minusta tuo on lapselle suora viesti, että äitipuoli ei halua häntä kotiinsa. Jos siis lapsi asuu edes ajoittain samassa kodissa äitipuolen kanssa.
Viittaat varmaan minuun. Meillä miehen lapset ovat 2-4 yötä kuussa. Eisitä voi sanoa asumiseksi. Lapset itsekin sanovat tulevansa vain yökylään. Eikä he tule minua katsomaan, vaan isäänsä. Olisi törkeää minulta änkeä lasten ja isän väliin.
En viitannut yhtään kehenkään yksittäiseen kommentoijaan. Ehkä syyllisyys kylmyydestä sai sinut ajattelemaan, että kommenttini oli juuri sinulle suunnattu. Useimmille ei tuota ongelmia kiintyä ihmiseen, jota tapaa harvemminkin. Niin kauan kuin asut sen lasten isän kanssa, lapset tulevat TEILLE eli lapset eivät voi tulla katsomaan vain isäänsä, vaikka varmasti niin haluaisivat tehdä. Ei ole lasten ja isän väliin änkeämistä osallistua perheenä yhteisiin tekemisiin ja näyttää lapsille, että nämä ovat tärkeitä myös äitipuolelle.
Totta kai näiden kahdeksan vuoden aikana on tullut kiintymys. Ensimmäisinä vuosina, kun minulta kysyttiin onko lapsia, niin vastasin, että minulla on x ja y. Nykyään sanon, että meillä on x lasta. Mutta tämä johtuu siitä, että uusperheemme on jo muotoutunut nuo 4-7 vuotta.
Minä katson, että se pn änkemistä heidän väliin, koska vien isän huomiota itseeni. Mutta tosiasiassa se ei ole perimmäinen syy, miksi minä pysyn sivussa, vaan syy on tämä: mies ei ole mikään isätyyppi, vaan sitä tyyppiä, joka hoidattaa lapsensa muilla. Siksi olen vetänyt tiukat rajat, että jos haluat lapsiasi nähdä, niin itse hoidat. Siksi lapsetkaan eivät meillä ole sen enempää, kun mies stressaantuu, miten heitä jaksaa viihdyttää.
Mies on aviomiehenä aivan timantti. Mutta ei isänä.
Itse en kutsuisi timantiksi edes aviomiehenä miestä, joka ei kanna vastuuta omista lapsistaan. Mutta kuka tykkää mistäkin. Osalle on nautinto saada olla pikkupojan kanssa, josta saa huolehtia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheita kommentteja. En tunnista omaa uusperhettä noista lainkaan. Rakkaita on niin omat kuin puolisonkin lapset.
Samoin täällä. Olen ollut miehen lasten elämässä niin pitkään, että ovat minulle kuin omia. Kylmää aina nämä uusperheäitien kommentit, joissa "mies hoitaa omat lapsensa, minä en puutu". Minusta tuo on lapselle suora viesti, että äitipuoli ei halua häntä kotiinsa. Jos siis lapsi asuu edes ajoittain samassa kodissa äitipuolen kanssa.
Viittaat varmaan minuun. Meillä miehen lapset ovat 2-4 yötä kuussa. Eisitä voi sanoa asumiseksi. Lapset itsekin sanovat tulevansa vain yökylään. Eikä he tule minua katsomaan, vaan isäänsä. Olisi törkeää minulta änkeä lasten ja isän väliin.
En viitannut yhtään kehenkään yksittäiseen kommentoijaan. Ehkä syyllisyys kylmyydestä sai sinut ajattelemaan, että kommenttini oli juuri sinulle suunnattu. Useimmille ei tuota ongelmia kiintyä ihmiseen, jota tapaa harvemminkin. Niin kauan kuin asut sen lasten isän kanssa, lapset tulevat TEILLE eli lapset eivät voi tulla katsomaan vain isäänsä, vaikka varmasti niin haluaisivat tehdä. Ei ole lasten ja isän väliin änkeämistä osallistua perheenä yhteisiin tekemisiin ja näyttää lapsille, että nämä ovat tärkeitä myös äitipuolelle.
Totta kai näiden kahdeksan vuoden aikana on tullut kiintymys. Ensimmäisinä vuosina, kun minulta kysyttiin onko lapsia, niin vastasin, että minulla on x ja y. Nykyään sanon, että meillä on x lasta. Mutta tämä johtuu siitä, että uusperheemme on jo muotoutunut nuo 4-7 vuotta.
Minä katson, että se pn änkemistä heidän väliin, koska vien isän huomiota itseeni. Mutta tosiasiassa se ei ole perimmäinen syy, miksi minä pysyn sivussa, vaan syy on tämä: mies ei ole mikään isätyyppi, vaan sitä tyyppiä, joka hoidattaa lapsensa muilla. Siksi olen vetänyt tiukat rajat, että jos haluat lapsiasi nähdä, niin itse hoidat. Siksi lapsetkaan eivät meillä ole sen enempää, kun mies stressaantuu, miten heitä jaksaa viihdyttää.
Mies on aviomiehenä aivan timantti. Mutta ei isänä.
Itse en kutsuisi timantiksi edes aviomiehenä miestä, joka ei kanna vastuuta omista lapsistaan. Mutta kuka tykkää mistäkin. Osalle on nautinto saada olla pikkupojan kanssa, josta saa huolehtia.
Kyllähän hän kantaa vastuun omista lapsistaan. Vai miksi luulet, että lapset ovat meillä?
Ei minun tarvitse miehestä huolehtia. Eikä hänen lapsistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheita kommentteja. En tunnista omaa uusperhettä noista lainkaan. Rakkaita on niin omat kuin puolisonkin lapset.
Samoin täällä. Olen ollut miehen lasten elämässä niin pitkään, että ovat minulle kuin omia. Kylmää aina nämä uusperheäitien kommentit, joissa "mies hoitaa omat lapsensa, minä en puutu". Minusta tuo on lapselle suora viesti, että äitipuoli ei halua häntä kotiinsa. Jos siis lapsi asuu edes ajoittain samassa kodissa äitipuolen kanssa.
Viittaat varmaan minuun. Meillä miehen lapset ovat 2-4 yötä kuussa. Eisitä voi sanoa asumiseksi. Lapset itsekin sanovat tulevansa vain yökylään. Eikä he tule minua katsomaan, vaan isäänsä. Olisi törkeää minulta änkeä lasten ja isän väliin.
En viitannut yhtään kehenkään yksittäiseen kommentoijaan. Ehkä syyllisyys kylmyydestä sai sinut ajattelemaan, että kommenttini oli juuri sinulle suunnattu. Useimmille ei tuota ongelmia kiintyä ihmiseen, jota tapaa harvemminkin. Niin kauan kuin asut sen lasten isän kanssa, lapset tulevat TEILLE eli lapset eivät voi tulla katsomaan vain isäänsä, vaikka varmasti niin haluaisivat tehdä. Ei ole lasten ja isän väliin änkeämistä osallistua perheenä yhteisiin tekemisiin ja näyttää lapsille, että nämä ovat tärkeitä myös äitipuolelle.
Totta kai näiden kahdeksan vuoden aikana on tullut kiintymys. Ensimmäisinä vuosina, kun minulta kysyttiin onko lapsia, niin vastasin, että minulla on x ja y. Nykyään sanon, että meillä on x lasta. Mutta tämä johtuu siitä, että uusperheemme on jo muotoutunut nuo 4-7 vuotta.
Minä katson, että se pn änkemistä heidän väliin, koska vien isän huomiota itseeni. Mutta tosiasiassa se ei ole perimmäinen syy, miksi minä pysyn sivussa, vaan syy on tämä: mies ei ole mikään isätyyppi, vaan sitä tyyppiä, joka hoidattaa lapsensa muilla. Siksi olen vetänyt tiukat rajat, että jos haluat lapsiasi nähdä, niin itse hoidat. Siksi lapsetkaan eivät meillä ole sen enempää, kun mies stressaantuu, miten heitä jaksaa viihdyttää.
Mies on aviomiehenä aivan timantti. Mutta ei isänä.
Itse en kutsuisi timantiksi edes aviomiehenä miestä, joka ei kanna vastuuta omista lapsistaan. Mutta kuka tykkää mistäkin. Osalle on nautinto saada olla pikkupojan kanssa, josta saa huolehtia.
Kyllähän hän kantaa vastuun omista lapsistaan. Vai miksi luulet, että lapset ovat meillä?
Ei minun tarvitse miehestä huolehtia. Eikä hänen lapsistaan.
Omien puheidesi mukaan ei kantaisi ellet sinä olisi käskenyt hänen niin tehdä. Että sellainen timantti...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheita kommentteja. En tunnista omaa uusperhettä noista lainkaan. Rakkaita on niin omat kuin puolisonkin lapset.
Samoin täällä. Olen ollut miehen lasten elämässä niin pitkään, että ovat minulle kuin omia. Kylmää aina nämä uusperheäitien kommentit, joissa "mies hoitaa omat lapsensa, minä en puutu". Minusta tuo on lapselle suora viesti, että äitipuoli ei halua häntä kotiinsa. Jos siis lapsi asuu edes ajoittain samassa kodissa äitipuolen kanssa.
Viittaat varmaan minuun. Meillä miehen lapset ovat 2-4 yötä kuussa. Eisitä voi sanoa asumiseksi. Lapset itsekin sanovat tulevansa vain yökylään. Eikä he tule minua katsomaan, vaan isäänsä. Olisi törkeää minulta änkeä lasten ja isän väliin.
En viitannut yhtään kehenkään yksittäiseen kommentoijaan. Ehkä syyllisyys kylmyydestä sai sinut ajattelemaan, että kommenttini oli juuri sinulle suunnattu. Useimmille ei tuota ongelmia kiintyä ihmiseen, jota tapaa harvemminkin. Niin kauan kuin asut sen lasten isän kanssa, lapset tulevat TEILLE eli lapset eivät voi tulla katsomaan vain isäänsä, vaikka varmasti niin haluaisivat tehdä. Ei ole lasten ja isän väliin änkeämistä osallistua perheenä yhteisiin tekemisiin ja näyttää lapsille, että nämä ovat tärkeitä myös äitipuolelle.
Totta kai näiden kahdeksan vuoden aikana on tullut kiintymys. Ensimmäisinä vuosina, kun minulta kysyttiin onko lapsia, niin vastasin, että minulla on x ja y. Nykyään sanon, että meillä on x lasta. Mutta tämä johtuu siitä, että uusperheemme on jo muotoutunut nuo 4-7 vuotta.
Minä katson, että se pn änkemistä heidän väliin, koska vien isän huomiota itseeni. Mutta tosiasiassa se ei ole perimmäinen syy, miksi minä pysyn sivussa, vaan syy on tämä: mies ei ole mikään isätyyppi, vaan sitä tyyppiä, joka hoidattaa lapsensa muilla. Siksi olen vetänyt tiukat rajat, että jos haluat lapsiasi nähdä, niin itse hoidat. Siksi lapsetkaan eivät meillä ole sen enempää, kun mies stressaantuu, miten heitä jaksaa viihdyttää.
Mies on aviomiehenä aivan timantti. Mutta ei isänä.
Itse en kutsuisi timantiksi edes aviomiehenä miestä, joka ei kanna vastuuta omista lapsistaan. Mutta kuka tykkää mistäkin. Osalle on nautinto saada olla pikkupojan kanssa, josta saa huolehtia.
Kyllähän hän kantaa vastuun omista lapsistaan. Vai miksi luulet, että lapset ovat meillä?
Ei minun tarvitse miehestä huolehtia. Eikä hänen lapsistaan.
Omien puheidesi mukaan ei kantaisi ellet sinä olisi käskenyt hänen niin tehdä. Että sellainen timantti...
En sanonut noin. Kyllä hän on lapsiaan nähnyt silloinkin, kun en ollut vielä kuvioissa ja nykyään, vaikka minä en ole edes kotona. Olen vain sanonut, että silloin kun minä olen kotona, niin minä en lapsia viihdytä. Itse saa viihdyttää.
Hän on siis isä, joka kyllä näkee lapsiansa, mutta antaa näille padin käteen ja syöttää mäkkärissa. Jos minä päättäisin, että lasten pitää ulkoilla ja syödä terveellisesti - niin se olisi minun vastuullani. Ja sitä vastuuta minä en itselleni ota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummallisen mustavalkoinen ajattelu on täällä vallalla. Että jos mies ei ole kovin häävi isä niin ei voi olla hyvä puolisokaan.
Äitini isä oli mukava ja huolehtiva isä ja isoisä. Mummoa kohtaan taas häpeilemätön pettäjä ja valehtelija. Oma isäni oli hyvä isä ja ilmeisesti myös hyvä aviomies. Mutta lusmu työntekijä. Yritän siis alleviivata sitä, että meissä ihmisissä on eri puolia ja ne tulevat eri rooleissa esiin vaihtelevilla tavoilla.
Nykyinen mieheni on romanttinen ja rauhallinen, tykkää kun vieteään yhteistä aikaa vierekkäin kyhnyttäen vielä vuosien ja vuosien jälkeen. Lapsensa kanssa hänellä pinna kiristyy. On meteliä ja pitäisi singota ulkoilemaan, leikkimään, lohduttamaan, ottamaan kiukkua vastaan ja kaikkea muuta normaalia. Hänelle se vaan tuntuu olevan aivan liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheita kommentteja. En tunnista omaa uusperhettä noista lainkaan. Rakkaita on niin omat kuin puolisonkin lapset.
Samoin täällä. Olen ollut miehen lasten elämässä niin pitkään, että ovat minulle kuin omia. Kylmää aina nämä uusperheäitien kommentit, joissa "mies hoitaa omat lapsensa, minä en puutu". Minusta tuo on lapselle suora viesti, että äitipuoli ei halua häntä kotiinsa. Jos siis lapsi asuu edes ajoittain samassa kodissa äitipuolen kanssa.
Viittaat varmaan minuun. Meillä miehen lapset ovat 2-4 yötä kuussa. Eisitä voi sanoa asumiseksi. Lapset itsekin sanovat tulevansa vain yökylään. Eikä he tule minua katsomaan, vaan isäänsä. Olisi törkeää minulta änkeä lasten ja isän väliin.
En viitannut yhtään kehenkään yksittäiseen kommentoijaan. Ehkä syyllisyys kylmyydestä sai sinut ajattelemaan, että kommenttini oli juuri sinulle suunnattu. Useimmille ei tuota ongelmia kiintyä ihmiseen, jota tapaa harvemminkin. Niin kauan kuin asut sen lasten isän kanssa, lapset tulevat TEILLE eli lapset eivät voi tulla katsomaan vain isäänsä, vaikka varmasti niin haluaisivat tehdä. Ei ole lasten ja isän väliin änkeämistä osallistua perheenä yhteisiin tekemisiin ja näyttää lapsille, että nämä ovat tärkeitä myös äitipuolelle.
Totta kai näiden kahdeksan vuoden aikana on tullut kiintymys. Ensimmäisinä vuosina, kun minulta kysyttiin onko lapsia, niin vastasin, että minulla on x ja y. Nykyään sanon, että meillä on x lasta. Mutta tämä johtuu siitä, että uusperheemme on jo muotoutunut nuo 4-7 vuotta.
Minä katson, että se pn änkemistä heidän väliin, koska vien isän huomiota itseeni. Mutta tosiasiassa se ei ole perimmäinen syy, miksi minä pysyn sivussa, vaan syy on tämä: mies ei ole mikään isätyyppi, vaan sitä tyyppiä, joka hoidattaa lapsensa muilla. Siksi olen vetänyt tiukat rajat, että jos haluat lapsiasi nähdä, niin itse hoidat. Siksi lapsetkaan eivät meillä ole sen enempää, kun mies stressaantuu, miten heitä jaksaa viihdyttää.
Mies on aviomiehenä aivan timantti. Mutta ei isänä.
Itse en kutsuisi timantiksi edes aviomiehenä miestä, joka ei kanna vastuuta omista lapsistaan. Mutta kuka tykkää mistäkin. Osalle on nautinto saada olla pikkupojan kanssa, josta saa huolehtia.
Kyllähän hän kantaa vastuun omista lapsistaan. Vai miksi luulet, että lapset ovat meillä?
Ei minun tarvitse miehestä huolehtia. Eikä hänen lapsistaan.
Omien puheidesi mukaan ei kantaisi ellet sinä olisi käskenyt hänen niin tehdä. Että sellainen timantti...
En sanonut noin. Kyllä hän on lapsiaan nähnyt silloinkin, kun en ollut vielä kuvioissa ja nykyään, vaikka minä en ole edes kotona. Olen vain sanonut, että silloin kun minä olen kotona, niin minä en lapsia viihdytä. Itse saa viihdyttää.
Hän on siis isä, joka kyllä näkee lapsiansa, mutta antaa näille padin käteen ja syöttää mäkkärissa. Jos minä päättäisin, että lasten pitää ulkoilla ja syödä terveellisesti - niin se olisi minun vastuullani. Ja sitä vastuuta minä en itselleni ota.
Puhut nyt aika pahasti ristiin. Ensin sanot: mies ei ole mikään isätyyppi, vaan sitä tyyppiä, joka hoidattaa lapsensa muilla. Siksi olen vetänyt tiukat rajat, että jos haluat lapsiasi nähdä, niin itse hoidat.
ja seuraavassa kommentissa se isä huolehtiikin niistä lapsistaan ihan oma-aloitteisesti eikä suinkaan hoidata heitä sinulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheita kommentteja. En tunnista omaa uusperhettä noista lainkaan. Rakkaita on niin omat kuin puolisonkin lapset.
Samoin täällä. Olen ollut miehen lasten elämässä niin pitkään, että ovat minulle kuin omia. Kylmää aina nämä uusperheäitien kommentit, joissa "mies hoitaa omat lapsensa, minä en puutu". Minusta tuo on lapselle suora viesti, että äitipuoli ei halua häntä kotiinsa. Jos siis lapsi asuu edes ajoittain samassa kodissa äitipuolen kanssa.
Viittaat varmaan minuun. Meillä miehen lapset ovat 2-4 yötä kuussa. Eisitä voi sanoa asumiseksi. Lapset itsekin sanovat tulevansa vain yökylään. Eikä he tule minua katsomaan, vaan isäänsä. Olisi törkeää minulta änkeä lasten ja isän väliin.
En viitannut yhtään kehenkään yksittäiseen kommentoijaan. Ehkä syyllisyys kylmyydestä sai sinut ajattelemaan, että kommenttini oli juuri sinulle suunnattu. Useimmille ei tuota ongelmia kiintyä ihmiseen, jota tapaa harvemminkin. Niin kauan kuin asut sen lasten isän kanssa, lapset tulevat TEILLE eli lapset eivät voi tulla katsomaan vain isäänsä, vaikka varmasti niin haluaisivat tehdä. Ei ole lasten ja isän väliin änkeämistä osallistua perheenä yhteisiin tekemisiin ja näyttää lapsille, että nämä ovat tärkeitä myös äitipuolelle.
Totta kai näiden kahdeksan vuoden aikana on tullut kiintymys. Ensimmäisinä vuosina, kun minulta kysyttiin onko lapsia, niin vastasin, että minulla on x ja y. Nykyään sanon, että meillä on x lasta. Mutta tämä johtuu siitä, että uusperheemme on jo muotoutunut nuo 4-7 vuotta.
Minä katson, että se pn änkemistä heidän väliin, koska vien isän huomiota itseeni. Mutta tosiasiassa se ei ole perimmäinen syy, miksi minä pysyn sivussa, vaan syy on tämä: mies ei ole mikään isätyyppi, vaan sitä tyyppiä, joka hoidattaa lapsensa muilla. Siksi olen vetänyt tiukat rajat, että jos haluat lapsiasi nähdä, niin itse hoidat. Siksi lapsetkaan eivät meillä ole sen enempää, kun mies stressaantuu, miten heitä jaksaa viihdyttää.
Mies on aviomiehenä aivan timantti. Mutta ei isänä.
Itse en kutsuisi timantiksi edes aviomiehenä miestä, joka ei kanna vastuuta omista lapsistaan. Mutta kuka tykkää mistäkin. Osalle on nautinto saada olla pikkupojan kanssa, josta saa huolehtia.
Kyllähän hän kantaa vastuun omista lapsistaan. Vai miksi luulet, että lapset ovat meillä?
Ei minun tarvitse miehestä huolehtia. Eikä hänen lapsistaan.
Omien puheidesi mukaan ei kantaisi ellet sinä olisi käskenyt hänen niin tehdä. Että sellainen timantti...
En sanonut noin. Kyllä hän on lapsiaan nähnyt silloinkin, kun en ollut vielä kuvioissa ja nykyään, vaikka minä en ole edes kotona. Olen vain sanonut, että silloin kun minä olen kotona, niin minä en lapsia viihdytä. Itse saa viihdyttää.
Hän on siis isä, joka kyllä näkee lapsiansa, mutta antaa näille padin käteen ja syöttää mäkkärissa. Jos minä päättäisin, että lasten pitää ulkoilla ja syödä terveellisesti - niin se olisi minun vastuullani. Ja sitä vastuuta minä en itselleni ota.
Puhut nyt aika pahasti ristiin. Ensin sanot: mies ei ole mikään isätyyppi, vaan sitä tyyppiä, joka hoidattaa lapsensa muilla. Siksi olen vetänyt tiukat rajat, että jos haluat lapsiasi nähdä, niin itse hoidat.
ja seuraavassa kommentissa se isä huolehtiikin niistä lapsistaan ihan oma-aloitteisesti eikä suinkaan hoidata heitä sinulla.
Haluatko siis kilometrin pituisen perusteellisen vastauksen? Et. Siksi yritän olla ytimekäs.
Ei, mies ei hoidata lapsiaan minulla, koska meillä on ollut sopimus jo alusta asti, että minä en lapsia hoida enkä viihdytä.
Kyllä, mies kyllä NÄKEE lapsiaan oma-aloitteisesti, mutta ei heitä ”hoida”. Pädi hoitaa lapset. Ja lasten serkku tulee leikkimään eli ”viihdyttämään” heitä.
Vierailija kirjoitti:
Kummallisen mustavalkoinen ajattelu on täällä vallalla. Että jos mies ei ole kovin häävi isä niin ei voi olla hyvä puolisokaan.
Äitini isä oli mukava ja huolehtiva isä ja isoisä. Mummoa kohtaan taas häpeilemätön pettäjä ja valehtelija. Oma isäni oli hyvä isä ja ilmeisesti myös hyvä aviomies. Mutta lusmu työntekijä. Yritän siis alleviivata sitä, että meissä ihmisissä on eri puolia ja ne tulevat eri rooleissa esiin vaihtelevilla tavoilla.
Nykyinen mieheni on romanttinen ja rauhallinen, tykkää kun vieteään yhteistä aikaa vierekkäin kyhnyttäen vielä vuosien ja vuosien jälkeen. Lapsensa kanssa hänellä pinna kiristyy. On meteliä ja pitäisi singota ulkoilemaan, leikkimään, lohduttamaan, ottamaan kiukkua vastaan ja kaikkea muuta normaalia. Hänelle se vaan tuntuu olevan aivan liikaa.
Juuri näin. Minäkin olen yleensä oikein sosiaalinen, mutta lasten kanssa en jaksa sitä olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä omat on rakkaita, vaikka toisekin lapsille haluaa vain hyvää. Samanlaista tunnesidettä ei synny, ainakaan jos asuvat muualla lähivanhemman luona. Tärkeää myös tiedostaa tämä. Tasapuolinen kohtelu kuitenkin mahdollisuuksien mukaan. Meillä jo aikuisia sinun ja minun lapset. Kohta yhteisetkin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä omat on rakkaita, vaikka toisekin lapsille haluaa vain hyvää. Samanlaista tunnesidettä ei synny, ainakaan jos asuvat muualla lähivanhemman luona. Tärkeää myös tiedostaa tämä. Tasapuolinen kohtelu kuitenkin mahdollisuuksien mukaan. Meillä jo aikuisia sinun ja minun lapset. Kohta yhteisetkin.
Jostain syystä uusperheiden vihaajille ei tasapuolisuus ja ystävällinen kohtelu riitä, vaikka se on tosiasiassa ainoa, mitä äitipuolelta voi vaatia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheita kommentteja. En tunnista omaa uusperhettä noista lainkaan. Rakkaita on niin omat kuin puolisonkin lapset.
Samoin täällä. Olen ollut miehen lasten elämässä niin pitkään, että ovat minulle kuin omia. Kylmää aina nämä uusperheäitien kommentit, joissa "mies hoitaa omat lapsensa, minä en puutu". Minusta tuo on lapselle suora viesti, että äitipuoli ei halua häntä kotiinsa. Jos siis lapsi asuu edes ajoittain samassa kodissa äitipuolen kanssa.
Viittaat varmaan minuun. Meillä miehen lapset ovat 2-4 yötä kuussa. Eisitä voi sanoa asumiseksi. Lapset itsekin sanovat tulevansa vain yökylään. Eikä he tule minua katsomaan, vaan isäänsä. Olisi törkeää minulta änkeä lasten ja isän väliin.
En viitannut yhtään kehenkään yksittäiseen kommentoijaan. Ehkä syyllisyys kylmyydestä sai sinut ajattelemaan, että kommenttini oli juuri sinulle suunnattu. Useimmille ei tuota ongelmia kiintyä ihmiseen, jota tapaa harvemminkin. Niin kauan kuin asut sen lasten isän kanssa, lapset tulevat TEILLE eli lapset eivät voi tulla katsomaan vain isäänsä, vaikka varmasti niin haluaisivat tehdä. Ei ole lasten ja isän väliin änkeämistä osallistua perheenä yhteisiin tekemisiin ja näyttää lapsille, että nämä ovat tärkeitä myös äitipuolelle.
Totta kai näiden kahdeksan vuoden aikana on tullut kiintymys. Ensimmäisinä vuosina, kun minulta kysyttiin onko lapsia, niin vastasin, että minulla on x ja y. Nykyään sanon, että meillä on x lasta. Mutta tämä johtuu siitä, että uusperheemme on jo muotoutunut nuo 4-7 vuotta.
Minä katson, että se pn änkemistä heidän väliin, koska vien isän huomiota itseeni. Mutta tosiasiassa se ei ole perimmäinen syy, miksi minä pysyn sivussa, vaan syy on tämä: mies ei ole mikään isätyyppi, vaan sitä tyyppiä, joka hoidattaa lapsensa muilla. Siksi olen vetänyt tiukat rajat, että jos haluat lapsiasi nähdä, niin itse hoidat. Siksi lapsetkaan eivät meillä ole sen enempää, kun mies stressaantuu, miten heitä jaksaa viihdyttää.
Mies on aviomiehenä aivan timantti. Mutta ei isänä.
Itse en kutsuisi timantiksi edes aviomiehenä miestä, joka ei kanna vastuuta omista lapsistaan. Mutta kuka tykkää mistäkin. Osalle on nautinto saada olla pikkupojan kanssa, josta saa huolehtia.
Kyllähän hän kantaa vastuun omista lapsistaan. Vai miksi luulet, että lapset ovat meillä?
Ei minun tarvitse miehestä huolehtia. Eikä hänen lapsistaan.
Omien puheidesi mukaan ei kantaisi ellet sinä olisi käskenyt hänen niin tehdä. Että sellainen timantti...
En sanonut noin. Kyllä hän on lapsiaan nähnyt silloinkin, kun en ollut vielä kuvioissa ja nykyään, vaikka minä en ole edes kotona. Olen vain sanonut, että silloin kun minä olen kotona, niin minä en lapsia viihdytä. Itse saa viihdyttää.
Hän on siis isä, joka kyllä näkee lapsiansa, mutta antaa näille padin käteen ja syöttää mäkkärissa. Jos minä päättäisin, että lasten pitää ulkoilla ja syödä terveellisesti - niin se olisi minun vastuullani. Ja sitä vastuuta minä en itselleni ota.
Syöttekö aina ulkona? Mies ei osaa tehdä ruokaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää jaksaa mua ihmetyttää. Että rakastaa omaa lastaan syvästi, mutta silti laittaa hänet asumaan uusperheeseen.
Itsellä ei siis kokemusta uusperheestä, mutta miehen lapsista muuten pitkäaikaisen seurustelun kautta ja olen huomannut sen, että pidän omien lasteni kaikkia juttuja kiinnostavina, miehen lasten jutuista kiinnostaa osa, mutta ei niin kokonaisvaltaisesti. Samoin huonoon käytökseen ja kiukutteluun suhtaudun omien lasten kohdalla ymmärtäväisemmin.En minä lastani ole pakottanut uusperheeseen. Toki aikuisena tein sen lopullisen päätöksen, mutta lasta kuunnellen. Keskustelin myös lapsen isän kanssa hyvissä ajoin, jotta sain tietää, kuinka hän suhtautuisi asiaan. Jos siitä olisi koitunut kiusantekoa tai muita kädenvääntöjä, olisin miettinyt toisen kerran. Uusperhe on hankala kuvio jo ilman että muut sitä hankaloittaa.
Lapsi on sopeutunut hyvin. Puolisoni lapsi sen sijaan ei. Perhe-elämä meillä jatkuu siitä huolimatta. Jos minun lapseni ei tuntisi oloaan hyväksi, eroaisin. Hän on kuitenkin aina se ykkönen.
Aika ristiriitaisesti kirjoitat tai itsekkäästi. Oman lapsen pahoinvointi saisi sinut eroamaan, mutta puolison lapsen pahoinvointi ei aiheuta eroa. Tai ei kai siinä mitään ristiriitaa ole, koska et niin välitä tästä lapsesta - vaikka pitäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheita kommentteja. En tunnista omaa uusperhettä noista lainkaan. Rakkaita on niin omat kuin puolisonkin lapset.
Samoin täällä. Olen ollut miehen lasten elämässä niin pitkään, että ovat minulle kuin omia. Kylmää aina nämä uusperheäitien kommentit, joissa "mies hoitaa omat lapsensa, minä en puutu". Minusta tuo on lapselle suora viesti, että äitipuoli ei halua häntä kotiinsa. Jos siis lapsi asuu edes ajoittain samassa kodissa äitipuolen kanssa.
Viittaat varmaan minuun. Meillä miehen lapset ovat 2-4 yötä kuussa. Eisitä voi sanoa asumiseksi. Lapset itsekin sanovat tulevansa vain yökylään. Eikä he tule minua katsomaan, vaan isäänsä. Olisi törkeää minulta änkeä lasten ja isän väliin.
En viitannut yhtään kehenkään yksittäiseen kommentoijaan. Ehkä syyllisyys kylmyydestä sai sinut ajattelemaan, että kommenttini oli juuri sinulle suunnattu. Useimmille ei tuota ongelmia kiintyä ihmiseen, jota tapaa harvemminkin. Niin kauan kuin asut sen lasten isän kanssa, lapset tulevat TEILLE eli lapset eivät voi tulla katsomaan vain isäänsä, vaikka varmasti niin haluaisivat tehdä. Ei ole lasten ja isän väliin änkeämistä osallistua perheenä yhteisiin tekemisiin ja näyttää lapsille, että nämä ovat tärkeitä myös äitipuolelle.
Totta kai näiden kahdeksan vuoden aikana on tullut kiintymys. Ensimmäisinä vuosina, kun minulta kysyttiin onko lapsia, niin vastasin, että minulla on x ja y. Nykyään sanon, että meillä on x lasta. Mutta tämä johtuu siitä, että uusperheemme on jo muotoutunut nuo 4-7 vuotta.
Minä katson, että se pn änkemistä heidän väliin, koska vien isän huomiota itseeni. Mutta tosiasiassa se ei ole perimmäinen syy, miksi minä pysyn sivussa, vaan syy on tämä: mies ei ole mikään isätyyppi, vaan sitä tyyppiä, joka hoidattaa lapsensa muilla. Siksi olen vetänyt tiukat rajat, että jos haluat lapsiasi nähdä, niin itse hoidat. Siksi lapsetkaan eivät meillä ole sen enempää, kun mies stressaantuu, miten heitä jaksaa viihdyttää.
Mies on aviomiehenä aivan timantti. Mutta ei isänä.
Itse en kutsuisi timantiksi edes aviomiehenä miestä, joka ei kanna vastuuta omista lapsistaan. Mutta kuka tykkää mistäkin. Osalle on nautinto saada olla pikkupojan kanssa, josta saa huolehtia.
Kyllähän hän kantaa vastuun omista lapsistaan. Vai miksi luulet, että lapset ovat meillä?
Ei minun tarvitse miehestä huolehtia. Eikä hänen lapsistaan.
Omien puheidesi mukaan ei kantaisi ellet sinä olisi käskenyt hänen niin tehdä. Että sellainen timantti...
En sanonut noin. Kyllä hän on lapsiaan nähnyt silloinkin, kun en ollut vielä kuvioissa ja nykyään, vaikka minä en ole edes kotona. Olen vain sanonut, että silloin kun minä olen kotona, niin minä en lapsia viihdytä. Itse saa viihdyttää.
Hän on siis isä, joka kyllä näkee lapsiansa, mutta antaa näille padin käteen ja syöttää mäkkärissa. Jos minä päättäisin, että lasten pitää ulkoilla ja syödä terveellisesti - niin se olisi minun vastuullani. Ja sitä vastuuta minä en itselleni ota.
Syöttekö aina ulkona? Mies ei osaa tehdä ruokaa?
Mies ei viitsi tehdä ruokaa. Syömme ulkona aina, kun minä sanon, etten jaksa kokata. Yleensä minä siis kokkaan.
Tuo mäkkäriesimerkki on siis tilanteesta, jossa minä en syystä tai toisesta tee ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää jaksaa mua ihmetyttää. Että rakastaa omaa lastaan syvästi, mutta silti laittaa hänet asumaan uusperheeseen.
Itsellä ei siis kokemusta uusperheestä, mutta miehen lapsista muuten pitkäaikaisen seurustelun kautta ja olen huomannut sen, että pidän omien lasteni kaikkia juttuja kiinnostavina, miehen lasten jutuista kiinnostaa osa, mutta ei niin kokonaisvaltaisesti. Samoin huonoon käytökseen ja kiukutteluun suhtaudun omien lasten kohdalla ymmärtäväisemmin.En minä lastani ole pakottanut uusperheeseen. Toki aikuisena tein sen lopullisen päätöksen, mutta lasta kuunnellen. Keskustelin myös lapsen isän kanssa hyvissä ajoin, jotta sain tietää, kuinka hän suhtautuisi asiaan. Jos siitä olisi koitunut kiusantekoa tai muita kädenvääntöjä, olisin miettinyt toisen kerran. Uusperhe on hankala kuvio jo ilman että muut sitä hankaloittaa.
Lapsi on sopeutunut hyvin. Puolisoni lapsi sen sijaan ei. Perhe-elämä meillä jatkuu siitä huolimatta. Jos minun lapseni ei tuntisi oloaan hyväksi, eroaisin. Hän on kuitenkin aina se ykkönen.
Aika ristiriitaisesti kirjoitat tai itsekkäästi. Oman lapsen pahoinvointi saisi sinut eroamaan, mutta puolison lapsen pahoinvointi ei aiheuta eroa. Tai ei kai siinä mitään ristiriitaa ole, koska et niin välitä tästä lapsesta - vaikka pitäisi.
Itsekkäästi? Kyllä. Mielestäni miehenikin kannattaisi (lastaan ajatellen) olla itsekkäämpi, mutta hän laittaa käytännössä meidän suhteemme oman lapsensa onnellisuuden edelle. Minä en koe tästä mitään syyllisyyttä, koska mies tekee itse valintansa. Minulle tärkeintä on minun ja lapseni onnellisuus. Sitten vasta parisuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheita kommentteja. En tunnista omaa uusperhettä noista lainkaan. Rakkaita on niin omat kuin puolisonkin lapset.
Samoin täällä. Olen ollut miehen lasten elämässä niin pitkään, että ovat minulle kuin omia. Kylmää aina nämä uusperheäitien kommentit, joissa "mies hoitaa omat lapsensa, minä en puutu". Minusta tuo on lapselle suora viesti, että äitipuoli ei halua häntä kotiinsa. Jos siis lapsi asuu edes ajoittain samassa kodissa äitipuolen kanssa.
Viittaat varmaan minuun. Meillä miehen lapset ovat 2-4 yötä kuussa. Eisitä voi sanoa asumiseksi. Lapset itsekin sanovat tulevansa vain yökylään. Eikä he tule minua katsomaan, vaan isäänsä. Olisi törkeää minulta änkeä lasten ja isän väliin.
En viitannut yhtään kehenkään yksittäiseen kommentoijaan. Ehkä syyllisyys kylmyydestä sai sinut ajattelemaan, että kommenttini oli juuri sinulle suunnattu. Useimmille ei tuota ongelmia kiintyä ihmiseen, jota tapaa harvemminkin. Niin kauan kuin asut sen lasten isän kanssa, lapset tulevat TEILLE eli lapset eivät voi tulla katsomaan vain isäänsä, vaikka varmasti niin haluaisivat tehdä. Ei ole lasten ja isän väliin änkeämistä osallistua perheenä yhteisiin tekemisiin ja näyttää lapsille, että nämä ovat tärkeitä myös äitipuolelle.
Totta kai näiden kahdeksan vuoden aikana on tullut kiintymys. Ensimmäisinä vuosina, kun minulta kysyttiin onko lapsia, niin vastasin, että minulla on x ja y. Nykyään sanon, että meillä on x lasta. Mutta tämä johtuu siitä, että uusperheemme on jo muotoutunut nuo 4-7 vuotta.
Minä katson, että se pn änkemistä heidän väliin, koska vien isän huomiota itseeni. Mutta tosiasiassa se ei ole perimmäinen syy, miksi minä pysyn sivussa, vaan syy on tämä: mies ei ole mikään isätyyppi, vaan sitä tyyppiä, joka hoidattaa lapsensa muilla. Siksi olen vetänyt tiukat rajat, että jos haluat lapsiasi nähdä, niin itse hoidat. Siksi lapsetkaan eivät meillä ole sen enempää, kun mies stressaantuu, miten heitä jaksaa viihdyttää.
Mies on aviomiehenä aivan timantti. Mutta ei isänä.
Itse en kutsuisi timantiksi edes aviomiehenä miestä, joka ei kanna vastuuta omista lapsistaan. Mutta kuka tykkää mistäkin. Osalle on nautinto saada olla pikkupojan kanssa, josta saa huolehtia.
Kyllähän hän kantaa vastuun omista lapsistaan. Vai miksi luulet, että lapset ovat meillä?
Ei minun tarvitse miehestä huolehtia. Eikä hänen lapsistaan.
Omien puheidesi mukaan ei kantaisi ellet sinä olisi käskenyt hänen niin tehdä. Että sellainen timantti...
En sanonut noin. Kyllä hän on lapsiaan nähnyt silloinkin, kun en ollut vielä kuvioissa ja nykyään, vaikka minä en ole edes kotona. Olen vain sanonut, että silloin kun minä olen kotona, niin minä en lapsia viihdytä. Itse saa viihdyttää.
Hän on siis isä, joka kyllä näkee lapsiansa, mutta antaa näille padin käteen ja syöttää mäkkärissa. Jos minä päättäisin, että lasten pitää ulkoilla ja syödä terveellisesti - niin se olisi minun vastuullani. Ja sitä vastuuta minä en itselleni ota.
Syöttekö aina ulkona? Mies ei osaa tehdä ruokaa?
Mies ei viitsi tehdä ruokaa. Syömme ulkona aina, kun minä sanon, etten jaksa kokata. Yleensä minä siis kokkaan.
Tuo mäkkäriesimerkki on siis tilanteesta, jossa minä en syystä tai toisesta tee ruokaa.
Meillä sama!
Ei meillä erotella. Rakastan kaikkia ihan yhtä lailla biologisia ja ei biologisia. Ovatkin kyllä nykyään adoption kautta minun, vaikka eivät biologisia olekaan.
Omien lasten kanssa haluan harrastaa ja tehdä asioita, puolison lasten kanssa se tuntuu enemmän velvollisuudelta. Omat lapset yrittäisi pelastaa esim. tulipalosta oman henkensäkin uhalla, en voi rehellisesti sanoa tekisinkö niin muiden lasten takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheita kommentteja. En tunnista omaa uusperhettä noista lainkaan. Rakkaita on niin omat kuin puolisonkin lapset.
Samoin täällä. Olen ollut miehen lasten elämässä niin pitkään, että ovat minulle kuin omia. Kylmää aina nämä uusperheäitien kommentit, joissa "mies hoitaa omat lapsensa, minä en puutu". Minusta tuo on lapselle suora viesti, että äitipuoli ei halua häntä kotiinsa. Jos siis lapsi asuu edes ajoittain samassa kodissa äitipuolen kanssa.
Viittaat varmaan minuun. Meillä miehen lapset ovat 2-4 yötä kuussa. Eisitä voi sanoa asumiseksi. Lapset itsekin sanovat tulevansa vain yökylään. Eikä he tule minua katsomaan, vaan isäänsä. Olisi törkeää minulta änkeä lasten ja isän väliin.
No tietysti ne miehen lapsen kokevat tulevansa teille vain yökylään, kun te ette ole vaivautuneet tekemään miehen lapsille kodistanne kotia.
Kyllä eroperheessä lapsilla pitäisi olla 2 kotia, koti sekä isän että äidin luona. Se on vanhempien velvollisuus järjestää asiat sillä tavalla, että lapset näin tuntevat.
Äiti- ja isäpuoli eivät voi tietenkään pakottautua rakastamaan bonuslapsia, mutta jonkinlainen hyvä ja lämmin ihmissuhde heihin pitää pystyä luomaan. Jos ei pysty, niin ei ole kypsä uusperheeseen tai uusperhe noiden ihmisten kesken on muusta syystä mahdoton ja parisuhde aikuisten kesken täytyy hoitaa muulla tavoin kuin yhdessä asumalla.
Särähtää kyllä pahasti korvaan (tai lukiessa silmään) nämä kommentit, joiden perusteella bonuslapsiin ei vaikuteta juuri huomiota kiinnitettävän. Tarpeellista tietysti antaa biovanhemmalle aikaa olla omien lasten kanssa, mutta tuntuu kuin joillekin puolison lapset ovat todellakin välttämätön paha, jota pari vrk/kk siedetään juuri ja juuri eikä huomiota kiinnitetä. Eipä ihme, jos ko lapsi ei tunne oloaan kotoisaksi, tuskin edes tervetulleeksi. On aikuisena inhottava olla kylässä, jos ei koe olevansa tervetullut. Miltä tuntuu lapsesta, joka joutuu tämän toistuvasti kokemaan eikä voi edes vierailusta kieltäytyä?
Yleensä vierailta sietää hieman huonoakin käytöstä. Palstabonusmammat sen sijaan avoimesti myöntävät, että puolison lapsilta vaativat parempaa käytöstä kuin omilta! Vieraita myös palvellaan herkemmin (ainakin minä hemmottelen lapsen kavereita ja serkkuja ja samalla omaa lastani), palstabonarit sen sijaan myöntävät hemmottelevansa omaa lastaan! Ihan karseaa luettavaa tällaisesta keski-ikäisestä ydinperheen äidistä.
Alue: Aihe vapaa
Mikä sai sinut kuvittelemaan, että tuossa viitattiin nimenomaan sinuun? Omaan silmääni tuo oli hyvinkin yleisluontoinen kommentti ja koski ihan kaikki uusperheenäitejä, jotka pitävät lapsia vain miehen vastuuna. Ja jos et koe lasten asuvan teillä, sitä vähemmän tuo liittyi sinuun, koska sanottiin "jos lapsi asuu edes ajoittain samassa kodissa". Jos teillä ei asu, ei puhuttu teistä.