Lue keskustelun säännöt.
Olisipa minullakin äiti
13.07.2014 |
Jo pelkästään sana äiti, saa kyyneleen silmille. Niin harvoin sitä sanaa käytän, jos koskaan. Olen 22 vuotias nuori nainen, joka on elännyt todellista "teinihelvettiä" 14-18 vuotiaana. Asuin silloin äidin luona ja meidän välimme tulehtuivat täysin. Muutinkin heti 18 vuotiaana omaan rotanloukkuun. Tämän jälkeen emme ole puhuneet kertaakaan puhelimessa, vain ja ainoastaa viestitelty nimi- ja syntymäpäivistä. Ja nähtykkin sukujuhlissa, mutta ei vaihdettu kuulumisia pelkästään tervehditty.
Aika vierii ja tuntuu niin pahalta, että en voi oman äidin kanssa jutella. En enää tunne häntä. Ja se kuinka vaikeaa on lähestyä häntä, en vain pysty siihen vaikka kuinka haluaisin. Voisi kuvitella, että aika parantaa haavat. Me molemmat olemme niin vahvoja ja periksiantamattomia persoonia, että anteeksi pyytäminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta.
Tiedän, että häntäkin kaivertaa oman lapsen "menettäminen". Varmasti ajatellaan molemmat toisiamme, mutta siihen se jääkin.
En tiedä mitä pitäisi tehdä haluaisin olla yhteydessä äitiini. Mutta kuinka me jääräpäät ikinä päästään samalle aaltopituudelle.
Onko mitään neuvoja, miten lähestyä äitiäni? Ihmettelen kuinka hän itse äitinä ei ole lähestynyt lastaan aikasemmin. Hän oli kuitenkin aikuinen ja minä teini.
Kiva jos luitte, otan neuvoja vastaan mielelläni!
Kommentit (6)
Tai jos et saa laitettua viestiä ja puhuttua, kirjoita kirje jossa avaudut. Pääasia, että saat jollakin keinolla viestitettyä ajatuksesi äitillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin haluaisin vanhemmat, mutta en niitä, jotka oli biologisia. Isä nyt on kuollut, äitini on niin paska, etten huolis vaikka mulle köyhälle siitä maksettais.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 03:31"]Tai jos et saa laitettua viestiä ja puhuttua, kirjoita kirje jossa avaudut. Pääasia, että saat jollakin keinolla viestitettyä ajatuksesi äitillesi.
[/quote]
Kirje kuullostaa parhaimmalta idealta. Voisin kokeilla kirjoittaa jotakin. Vaikka se on niin vaikeaa. En vain jotenkin halua olla se joka tässä pyytelee anteeksi. Tähän tarinaan vielä liittyy hänen miehensä, joka yritti lyödä minua kun äitini oli matkoilla. Ja minun äitini ei ikinä uskonut tätä, ajatteli että valehtelen. Niin odotan anteeksi pyytöä häneltä.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2014 klo 03:50"]
Kirje kuullostaa parhaimmalta idealta. Voisin kokeilla kirjoittaa jotakin. Vaikka se on niin vaikeaa. En vain jotenkin halua olla se joka tässä pyytelee anteeksi. Tähän tarinaan vielä liittyy hänen miehensä, joka yritti lyödä minua kun äitini oli matkoilla. Ja minun äitini ei ikinä uskonut tätä, ajatteli että valehtelen. Niin odotan anteeksi pyytöä häneltä.
[/quote]
Jos päättäisit aloittaa puhumalla, kannattaisi se tehdä niin, että kävisit ensin yksiksesi läpi kaiken mitä haluat sanoa ja kirjoittaisit tsellesi asiat ylös ranskalaisilla viivoilla ja ottaisit paperin mukaasi. Että sitten siinä tilanteessa muistaisit kaiken mitä piti sanoa.
Mutta tuo kirje on kyllä siinäkin mielessä hyvä, että kerkeät rauhassa ajatella ja muodostaa ajatuksesi luultavasti selvemmin mitä tekisit itse puhetilanteessa jossa on tunteet pinnassa.
Yksi vinkki siihen kirjoittamiseen on se, että kannattaa koittaa yrittää muotoilla asiat syyttelemättä äitiäsi (vaikka hän varmasti onkin kaiken syyttelemisen arvoinen). Kirjoittaa esim. että "minusta tuntuu siltä ja tältä" sen sijaan, että kirjoittaa "sinä olet sitä ja tätä". Lähteä siis siitä liikkelle, että mitä sinusta tuntuu. Näin äitisi ei vetäydy heti puolustuskannalle ja todennäköisesti lukee kirjeen sen sijaan, että nakkaa sen mäkeen.
Mäpä luulen, että tässäkään tilanteessa ei auta puhuminen. Vaan suomalaiseen tapaan unohtaminen. Ei mitään syytöksiä kuka teki pieleen ja kuka ei.
Unohda menneet ja otat yhteyttä ja alat tekemään äitisi kanssa tulevaisuutta. Ette te lähene, mutta hän on taas elämässäsi. Haluatko sä hänet oikeesti takaisin?
Voimia!
T. 42v, jonka äiti suhde meni 25 vuotta sitten ihan plörinäksi. Otin niskasta itseäni kiinni ja jonkin sovinnon tein. Nyt lapsillamme on ihan kiva mummo.
Laitat mammalle viestiä, että on aika jutella vakavia. Ja sitten sanot sille kaiken mitä sinulla on sydämelläsi ja mikä sinua vaivaa.