En kadehdi lapsettomia mistään.

Ai mutta munhan ei kuuluisi tunnustaa kadehtivani lapsettomia mistään, koska näin menee AV:lla säännöt :D täällä saa olla vaan joko lapsettomia vastaan tai niiden puolella. Mitään harmaata aluetta ei ole.

No minä elänkin oikeeta elämää, en Av palstan mielikuvituselämää.

t: 10

Hieno juttu AP! Minäkään en kadehdi yhtään perheellisiä. Eikös kaikki ole juuri niinkuin pitääkin kun jokainen saa elää elämäänsä niinkuin itse haluaa?

Minä sain ainokaiseni 35-vuotiaana. Sitä ennen en kadehtinut lapsellisia yhtään mistään. Vierestä katsoin vähän säälien siskojen elämää, heillä kun on useampi lapsi.

Nyt itse lapsellisena en kadehdi lapsettomien elämää mistään. Kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Pidin lapsettomasta elämästä ja jos olisin valinnut niin, olisin luultavasti elänyt onnellisena elämäni loppuun asti ilman lapsia. Nyt minulla on lapsi, ja tällä tiellä sitten mennään niin kauan kuin elon päiviä riittää.

Lapseton elämä oli monin paikoin virkistävämpää ja virikkeellisempää ja taloudellisesti rikkaampaa. Nyt eletään kädestä suuhun ja pitää koko ajan elää sillä silmällä, että lapsi imee kaiken kuin sieni. Pitää ajatella, ennen kuin sanoo tai tekee jotain. Eipä enää vitut ja perkeleet pääse suusta tässä talossa, ei myöskään seksiä harrasteta kuin joskus salaa lapselta. Elämään pitää asennoitua jatkuvasti niin, että tämä päivä kestää ikuisuuden (oli se sitten hyvä tai paha asia) ja se sisältää hiekkalapion käytön opettelua, keinumista, tornin tekemistä, koiran äänen matkimista, lattian putsaamista ruokailun jälkeen, lohduttamista, yhdessä nauramista, pussaamista, vaipanvaihtoa, rattailua ja ties mitä.

Omia asioita saa tehdä sitten joskus, jos mahdollisesti jää aikaa, jos lapsi haluaa tänään nukkua päikkärit. Omat jutut voi joutua siirtämään huomiselle tai ensi viikolle tai mahdollisesti ensi kuuhunkin. Kaikessa menee lapsi edelle. Se on joskus vähän rasittavaa, vaikka kuinka rakastaisi sitä lasta.

Oi, miten naiivia. Onhan se hyvä elää niin, että kaikki on selkeää ja mustavalkoista. Meillä on 2 lasta ja kolmas tulossa. Kaikki suunniteltuja ja toivottuja, mutta on eri asia tunnustaa itsellelleen, mitkä asiat olisivat esim. helpompia tai mukavampia ilman lapsia. Tietenkin sellaisia asioita on, eikä se tarkoita sitä, että sitten muka katuisi lapsiaan ja haluaisi palata lapsettomaksi. On selvää, että asioilla on puolensa ja itselleen rehelliset ihmiset näkevät sekä hyvät että huonot puolet molemmissa elämänvalinnoissa. Ei se ole oikeastaan kateutta, vaan sitä, ettei tarvitse lappuja silmilleen pitääkseen omasta elämästään. Asian nimeäminen kateudeksi ja sen kieltäminen kertoo ongelmasta hyväksyä elämänsä kokonaisena, sellaisena kuin se on.

[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 16:39"]

Hmm... Mielenkiintoista. Jostain syysta palstalle on pesiytynyt kasitys, etta kaikki kadehtii koko ajan jotain. Lapsettomat lapsellisia ja lapselliset lapsettomia. Itse en kadehdi lapsellisia, vaikka ehka voisin oman lapsen halutakin. 

Talla hetkella kuitenkin lapsen tekeminen estaisi minua tekemasta tyotani, jossa taas haluan kehittya ja menna eteenpain. Olen viela kohtalaisen nuori, eli jos haluan tassa organisaatiossa edeta, vaatii se uhrauksia ja lapsi ei siihen kuvioon sovi. Tyoni on palkitsevaa ja siina paasee tekemaan hyvaa, mutta joutuu myos kohtaamaan inhmillisen hadan ja karsimyksen, ja naihin ymparistoihin en haluaisi omaa lastani laittaa. 

Yleisesti ottaen ajattelen myos, ettei lapsen tekeminen olisi valttamatta eettisin mahdollinen valinta.

[/quote]

Työkaverisi ei tule katsomaan sinua sairaalaan. Mitä työtä muka tehdään tuollaisella antaumuksella? Sori, ei mene läpi. 

En minäkään kadehdi. Se olisikin outoa, onhan lapsen hankkiminen useimmille oma valinta jota tehdessä kai arvelee, että hyvät puolet ylittävät huonot.

Ei se minusta ole kateutta, jos joskus aamulla ajattelen, etten jaksaisi nousta. En mä ajattele, että olisinpa lapseton, niin voisin nukkua, vaan vain, että saisinpa nukkua. Sama kuin jos aamu-uninen vela on ottanut unelmatyön, jonne täytyy mennä aikaisin, voihan hänkin joskus aamulla miettiä, että kunpa ei tarvitsisi vielä nousta, olematta silti kateellinen niille, joilla on vapaammat työajat. 

Jos mun lapset sairastaisivat tai valvottaisivat paljon niin voisin olla kateellinen niille, joilla on helpommat lapset, en lapsettomille, koska olen lapsia ehdottomasti halunnut. En myöskään kuvittele, että velat olisivat kateellisia minulle lapsistani.