Jaksaisitko tällaisen lapsen kanssa käydä puistossa, uimassa, kylässä jne
Lasta valmistellaan ajoissa tulevasta menosta ja kaikki on jees ja kivaa kunnes tulee hetki, kun pitää lähteä. Kauhea poru, karkuun juoksemista, ei haluu lähteä, tavarat lentää, heittäytyy maahan itkemään ja potkimaan. Väkisin viedään autoon, jossa poru jatkuu. Sitten kohteessa on kivaa, niin kivaa että sama show kotiin lähtiessä.
Minä jaksan, vuodesta toiseen. Se kiva kuitenkin voittaa sen tuskan. Mies ei jaksa, hermo menee ja jättää menemättä lapsen kanssa mihinkään, jos mulla on itsellä joku meno.
Monesti mietin, että ihmiset ei normaalien terveiden lastensa kanssa edes tajua, miten helpolla pääsevät.
Kommentit (9)
Ai joo, ja otettiin käyttöön myös "yllätyskuva", joka jollain tapaa loivensi äkillisiä aikataulumuutoksia.
Oli meilläkin joskus pieni poika, joka ei koskaan halunnut lähteä minnekään. Sitten kun päästiin perille, oli ihan hauskaa. Oli aika rasittavaa, kun oli kaksospuolisko, ja sitten vielä kolmaskin veijari. Aina lähdettiin kaikin puolin karjuen, minne vaan. Myöhemmin olenkin huomannut saman piirteen itsestäni; venyn aamulla kotona, ja iltapäivällä töissä. Ei viitsis lähtee... Ja sitten luin, että se voi olla jonkinsortin aspergeroire. Ei halua vaihtaa ainakaan nopeasti maisemaa, kun on kiva uinua tutussa ympäristössä. Eli toi vaatii vaan aikaa ja ajanantoa sille pienelle, aivot vaatii aikaa prosessoimiseen. Eli sano tarpeeksi ajoissa! Ja noi kakkosen vinkit tuntui todella hyviltä, voi kun joku olis kertonut noi silloin....
Suuri hatun nosto teille!
Olen aina pitänyt erityislasten (anteeksi sanamuoto) vanhempia vahvoina, todella rakastavaisina vanhempina. Työtä on varmasti enemmän yhdessä kuin esim. meidän kolmessa.
Kuulostaa tutulta. Meillä keskimmäinen lapsi alkoi tuollaiseksi 6 vuotiaana. Aivan kamalia lähtöjä kotoota, välillä mietin onko mussa jotain vikaa, kun pakotan lapsen pitämään hauskaa pakkopukemalla ja väkisin raahaamalla autoon.
Lapsi nyt 13 v. eikä vieläkään lähde oma-alotteisesti oikeastaan minnekään. Paitsi tietysti kouluun, sinne kun on pakko mennä.
Meillä on ns. normaali poika joka on samanlainen... Siirtymät on vaikeita, aiheuttaa raivareita. On myös kova järjestämään asioita, pienenä laittoi autot riviin jne. On myös tahattomasti hyvin itsekeskeinen, empatia tuottaa vaikeuksia. Älykäs erityisesti matemaattisesti, ja liikunnallisesti lahjakas. Olen miettinyt että onko kuitenkin autismikirjon kavereita.
Meillä samantyyppiset lapset ja diagnoosissa autismin kirjon piirteet. Raskasta on...
6, tekstisi voisi olla minun kirjoittamani... :/
Eniten harmittaa lapsen puolesta; mistä kaikesta kivasta jää mahdollisesti paitsi, kun olis aina vaan kotona. Välillä pakotan lähtemään ulos tai jonnekin, ja pahalta sekin tuntuu ... Lapsi on 10.v ja tuntuu,että iän ja oman tahdon myötä asia vaan pahenee..
Voi ap, tuo ei ole edes paha. Minun lapseni kun ei pidä hauskaa kohteessa, vaan valittaa ja nalkuttaa koko reissun ajan, viisastelee ja karkailee.
t. toinen erityisen äiti
Jaksoihan sitä, kun oli vähän pakkokin. Tosin jossain vaiheessa oma sosiaalinen elämä oli kieltämättä vähän rajoittunutta, kun ei vaan enää jaksanut sitä tappelua kun oli onnistuneesti saanut huutavan ja kirkuvan lapsen ensin päiväkotiin ja sieltä pois...
Nyt poika on jo koulussa ja meno vähän vähemmän villiä. Lukkoon menemiset aiheuttaa lähinnä mökötystä ja piiloutumista. Enää en kamat lennä, eikä kukaan ole vaarassa :) Ja varmaan tässä on itsekin opittu käsittelemään poikaa matkanvarrella.
Meillä auttoi jossain vaiheessa ihan tosi paljon, kun laitettiin pojalle oma "miettimispaikka", rakenettiin pienen pöydän alle piilopaikka, johon sai mennä tuumailemaan, kun alkoi keittää pääkopassa yli. Aluksi komensin miettimispaikkaan, kun alkoi näyttää siltä, että kohta lähtee ja lopulta oppi itsekin tunnistamaan ylikierrokset. Lähtötohinassa saattoi yhtäkkiä tokaista, että menee miettimispaikkaan ja kymmenen minuutin päästä tuli pois ja meni pukemaan päälle :O
Ihan normaalia siihen aikaan oli, että lähtöön meni pari tuntia ja silti istuin pojan päällä ja puin vaatteet väkisin. Ja samoihin aikoihin otettiin kuvat käyttöön. Aamulla tai jo valmiiksi illalla suunniteltiin päivän ohjelma valmiiksi ja poika saattoi valmistautua henkisesti.
Ei meillä vieläkään äkkilähtöjä oikein oteta ilman jonkinlaista draamaa, mutta puhumalla selvitään jo kuitenkin.