Millaiset ihmiset viihtyvät itsekseen paljon?

Minä. Rakastan yksinoloa ja joskus isot väenpaljoudet alkavat ahdistaa, en myöskään halua olla huomion keskipisteenä. Minulla on paljon ajatuksia ja mietteitä. En tarvitse muita pitämään minulle seuraa. Ahdistun jos meille tulee vieraita pitkäksi aikaa. Muiden seurassa tarvitsen aikaa myös yksinololle jotta jaksaisin taas. Välillä mietin että onko tämä normaalia :)

Tasapainoiset. En ole introvertti, vaan päinvastoin pidän paljon ihmisistä. Myös lapsista ja nuorista. Olen aiemmin ollut ihan ylisosiaalinenkin ja hieman täyttänyt jotakin tyhjiötä olemalla jatkuvasti seurassa. Vanhemmiten oma pää on jotenkin seesteytynyt ja viihdyn ihan vain ajatusteni ja askareideni parissa, koska on ihan hyvä olla kaikkialla.

Kaikkein pahin ihmisen ikävä iskee silloin, kun jokin on huonosti. Ensimmäisenä kaipaan omaa miestä, ihan konkreettisesti päästä "syliin". Kaikkein helpointa on puhua myös juuri hänelle, omalle veljelle+ siskolle sekä äidille.

Varmaan sellaiset, joita muiden ei tarvitse viihdyttää. Keksivät aina mielenkiintoista puuhaa eikä aika tule pitkäksi. Pää täynnä ajatuksia.

Fiksut.

Noh, yleensä mitä enemmän tulee ikää sitä enemmän ihmiset viihtyvät yksikseen. Silloin käy usein niin, että työssä ja perhe-elämässä ja omissa vanhemmissa (jos hoitaa heidän asioitaan) on ihan riittävästi sosiaalisia kontakteja, ja kaipaa sitä että saa olla joskus ihan itsekseen.

Minä. Pää tosiaan täynnä ajatuksia, jotka sieltä myös konkretisoituvat. Viihdyn myös muiden kanssa, kunhan saan omaa aikaa. Kotiapulaiset ottaisin mielelläni, ettei haaskaantuisi kallisarvoista aikaa keittiötöihin.

Minä. Olin 10vuotta yksineläjänä ja nyt miehen kanssa ja joskus korpeaa kun aina on tuo tuossa :)

Olen itse sellainen. En kestäisi jatkuvaa älämölöä. Rakastan sitä, että saan olla rauhassa ja keskittyä vaikkapa lukemiseen. Olen tarvittaessa hyvinkin sosiaalinen mutta en pitkiä aikoja kerrallaan. Töissä olen koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä, niin vapaalla haluan olla yksin ja nauttia hiljaisuudesta.

Viihdyn kyllä ihmisten kanssa sopivassa määrin, mutta tarvitsen sen vastapainoksi paljon omaa aikaa: muuten väsyn liikaa. En tiedä, miksi sosiaalisuus, etenkin vieraampien ihmisten kanssa, on minulle niin rankkaa, vaikka pidänkin toisten seurasta sinänsä.

Introvertit.

Kun on rikas sisäinen elämä, ei tarvitse jatkuvasti ihmisiä tai ihmisten tekemiä virikkeitä ympärilleen.

Introvertit. Ja olen sellainen.

Minä. Kakkonen kuvasi hyvin, mä keksin jatkuvasti vaikka mitä tekemistä, vuorokaudessa ei ole tarpeeksi tunteja tehdä kaikkea mitä haluaisin!

Introverttinä en itseäni pidän, tykkään hurjasti tavata ystäviä ja uusiakin ihmisiä, olen just se joka alkaa vaikka pitkässä jonossa pölistä muiden kanssa. Kai se on jotain vastapainoa sille, kaipaan kyllä aika lailla päivittäin yksinoloa. Jos se ei ole mahdollista, niin edes mahdollisuutta hommailla omiani yksin ilman muiden seuraa jossain huoneessa, pihalla tjsp.

Minäkin olen. Mulla on mies, ja monta lasta + töissä työkaverit ja asiakkaat. Aina joku, yleensä monta ihmistä on mun seurassa. Joten kun saan joskus omaa aikaa hetkisen en todellakaan kilauta kaverille useinkaan että nähtäiskö. Tai kun lähen lenkille tai jumppaan ni en halua seuraa. 

 En tykkää puhumisesta niin että tekisin sitä "koko ajan". Olen miettiväinen ihminen ja tykkään ajatella itsekseni. Nauttia vaan hiljaisuudesta.

 Se on vahvuus jos viihtyy yksinäänkin, ei ole riippuvainen muitten seurasta.

Kuinka usein (tai harvoin) sinulla on aikaa kavereillesi?

Minäkin viihdyn loistavasti yksin. Olen aina viihtynyt, vaikka muistan lapsuudessani kärsineeni yksinäisyyden tunteesta - siellä maaseudulla kun ei aina ollut kaveria saatavilla, asuivat kaukana tms.

Keksin aina tekemistä vaikka kuinka paljon, ja nautin yksinolosta.

Seurassa olen sosiaalinen hölpöttäjä, avoin ja välitön, mutta vastapainoksi tarvitsen paljon yksinoloa. Huomaan ahdistuvani, jos en saa tarpeeksi "akun lataamisaikaa".

Niin ja haluan ajatella olevani fiksu :) Mietin asioita paljon, suunnittelen kaikenlaista perusteellisesti, pidän kodin siistinä ja nättinä (yksin, yh kun olen).

Olen ehdottomasti sellainen. Töissä ja kaikenmaailman pakollisissa kissanristiäisissä liittyen lasten kouluun ja harrastuksiin on yllin kyllin sosiaalisia kontakteja, eniten nautin ihan vaan kotona olemisesta (perhe ympärillä on ihan ok)

Jos viikonloppuna on vieraita, pitää seuraava ja mieluiten myös sitä seuraava olla ihan vaan vapaata. Väsyn jotenkin vierailuista. Samoin joku kaverilounas, max. yksi viikossa ja jotain illanistujaisia, max. kerran kuukaudessa.

Minä olen yksinäisyydestä tykkäävä. En vaan halua puhua ihmisten kanssa, saati nähdä ketään. Eikä mulla olekkaan ystäviä yhtään, hyvä niin (paitsi facessa muutama tuttava ja sukulaisia, mutta ei me keskustella siellä(kään) ) Silloin tällöin äidin ja siskosten kanssa puhun puhelimessa ja se riittää. On mulla kotona 18v. poika, mutta hänkin on niin paljon pois, että ei ole puhekaveriksi. Jotain aina välillä jutellaan, mutta mun jutut on niin "väsyneitä" hänen mielestään :)

[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 19:32"]

Fiksut.

[/quote]
Kiitos. Otan tämän kohteliaisuutena t. mökkihöperö

ma viihdyn yksin. mies on, koiravanhus myos. olen paljon yksikseni kotona. mut saa suorastaan pakottaa ihmisten ilmoille. taa vaan pahentunu vanhetessa. tykkaan olla rennosti ja lueskella. tykkaan myos hiljaisuudesta, jos en katso elokuvaa tai muuta niin tv on kiinni. en kuuntele mitaan musiikkiakaan kuin todella harvoin. muutaman ystavan kanssa yhteydenpito tapahtuu lahinna kannykan kautta, kirjoittamalla. oikein inhoan sita laittautumista kun on lahdettava jonnekin.