Kuinka monennen lapsen kohdalla arkesi muuttui haastavaksi?
Meitä ihmisiä on erilaisia.
Joku kokee arjen haastavana ensimmäisenkin lapsen kanssa.
Toinen taas silloin kun syntyi toinen lapsi perheeseen.
Joku taas sanoisi, että kolmas se vasta räjäyttikin potin.
Miten on teidän laitanne?
Kommentit (10)
Siinä vaiheessa kun pikkuveli, meitä oli jo valmiiksi viisi, syntyi ja isä lähti pois. Minä jouduin ottamaan aikuisen vastuun ennenkuin edes pääsin yläasteelle, koska en ollut vanhin mutta itsenäisin.
Ei ole vielä ollut kovin haastavaa. Nyt neljäs tulossa ja samoihin aikoihin yhdellä pahin uhmaikä, katsotaan muuttuuko tilanne.
Ei ollut missään vaiheessa kummemmin haasteita. Meillä on viisi lasta, vanhimman ja nuorimman ikäeroa 14 vuotta. Kuopuskin on jo 12-vuotias.
Toisen lapsen kohdalla. Hänen alkutaival on ollut normaalia hankalampi vaikeiden allergioiden ja astman takia mutta nyt kun on 6v ovat alkaneet helpottamaan. Minusta kuitenkin edelleen monesti tuntuu että elämä on hankalaa taaperrusta päivästä toiseen. Elämässä ei oikeasti ole enää mitään hankalaa, allergiat ovat helpottaneet, samoin astma, muutenkin helppo lapsi. Ilmeisesti minä itse en ole niin äidillinen että jaksaisin lapsilaumaa, olisin varmasti ollut parempi äiti vain yhdelle lapselle. Rakastan kuitenkin lapsiani yli kaiken ja joka päivä yritän parhaani.
Ensimmäisen :) Hän on helppo lapsi, mutta kyllähän minun arkeani vaikeuttaa merkittävästi. Esim. tänään haluaisin katsoa koko päivän elokuvia ja lakkailla kynsiäni, mutta joudun lähteä koko illaksi puistoon. Sellaista se on, toinen lapsi suunnitelmissa kuitenkin :)
Toisen kohdalla täälläkin. Olen varmaan vaan sitä yhden lapsen äiti -tyyppiä enemmän. Harmi, että tajusin asian liian myöhään. Kuopus nyt 3 v ja edelleen mietin säännöllisesti, miten paljon helpompaa yhden kanssa tässä ja tässäkin olisi. Toki kuopus on aivan ihana tyyppi, joten en enää palauttaisi häntäkään, tietenkään (eikä ihmisestä voi noin sanoakaan).
Ei mulla ole kuin kaksi lasta, joten elämä hankaloitui merkittävästi toisen synnyttyä. Esikoisella, joka oli vauvana ollut tyytyväisin ja ihanin vauva maailmassa, oli poikkeuksellisen ahdistava, äänekäs ja väkivaltainen uhmaikä ja kuopus taas oli paljon haastavampi vauva kuin mihin olin tottunut.
Parin vuoden ajan lastenhoito tuntui todella työllistävältä, mutta ehkä suunnilleen kuopuksen ollessa pari-kolme vuotta (hänellä ei sitten uhmaikä ollut ollenkaan raskas - niin yksilöllistä...) aloin tuntea että on nimenomaan helpottavaa että noita on kaksi. Viihdyttävät toisiaan niin paljon.
Kolmannen kohdalla. Tämä ei kylläkään johtunut lapsesta itsestään tai lasten määrästä vaan siitä että mies jätti meidät elääkseen uutta elämää uuden rakkaansa kanssa. Nyt on kaikki ok ja arki tasaantunut uomiinsa mutta tuolloin ei naurattanut.
Esikoisen kohdalla arki muuttui haastavaksi. Sitten se tasaantui seuraavien kohdalla. Haastavaa arjessa oli se että minä itse en enää määrännytkään tahtia vaan lapsikin oli otettava huomioon. Nyt niitä lapsia on neljä ja arki sujuu melkoisen harmittomasti - siis lapsiperheen mittapuun mukaan.
Av-mamman arki ei ole haastavaa. Kehtaatkin edes epäillä. Ainoa haastava asia on se raha-automaatti ja penisteline, jota jotkut hienotinteiset sanoo mieheksi.