Oudosti/uhkaavasti käyttäytyvä mies
Suhde on kestänyt nyt noin 10kk, joista ensimmäiset 6kk olin kuin taivaassa.
Kaikki oli hyvin ja mies ihanan huolehtivainen; halusi minulla kaken olevan täydellisesti, huomioi ja käyttäytyi kaikin puolin mukavasti, fiksusti ja kohteliaasti. Oikea unelma! Jälkeenpäin ajateltuna ehkä liiankin huolehtiva ja suojeleva, mutta ei pahasti. vähän mustasukkainenkin, mutta ei häiritsevästi.
Mutta sitten tapahtui jotain. Mies oli edelleen selvinpäin ihana, mutta humalassa kaikki alkoi mennä asteittain oudoksi:
Tuntui aluksi kuin hänen auktoriteetti olisi ollut jotenkin isompi.
Sitten alkoi jotenkin uhkaava olemus, tätä en osaa selittää, ehkä joku kehonkieli lähinnä.
Sen jälkeen alkoi kontrollointi. esim. Pienen kinan jälkeen, kun minä halusin lähteä kotiin, mies kielsi (ulkona oli pimeää ja kylmä, oli huolissaan). Aloin laittamaan takkia päälle, mutta mies kantoi (!!) minut sohvalle istumaan ja otti takin pois. Samalla otti myös puhelimeni. Aloin itkemään, säikähdin ihan kauheasti, ja mies tuli luokseni. Lohdutti ja oli ihana. Jäin hänen luokseen.
Tuollaisia on ollut koko ajan nyt neljän kuukauden aikana koko ajan enemmän ja enemmän, pienistä asioista ja isommistakin.
Välillä käsivarsiin/kroppaan tulee jopa mustelmia jos liikaa riuhdon kun minua kuljetetaan ja retuutetaan. Hän ei kuitenkaan lyö tai muuten satuta. Joskus on pitänyt kättä kaulalla, mutta jos en liikkunut niin ei se käsi kuristanut.
Mitä tämä on? Suurimman osan ajasta mies on ihana, mutta etenkin humalassa (pari kertaa kuussa) on tuollainen. Joakus harvoin selvinpäinkin.
En tahtoisi jättää häntä tämän takia, mutta välillä minua pelottaa..
Kommentit (17)
On ihan normi juttu että ko tilanteissa nainen puolustaa miestä. Kai sekin on pelkoa..kenenjään ei piräs joutua kestämään tommosta! Koita lähteä!!!
Ukko on narsisti. Kohta et uskalla edes ajatella omia ajatuksia. Häivy niin kauan kuin pystyt!
En huomannut, että puolustaisin miestä, tosin nyt kun siitä sanottiin, niin huomasin itsekin että siltähän se taitaa kuulostaa..
AP
Tuosta on niin pieni matka siihen, että se tosissaan kuristaa sinua tai vangitsee sinut luokseen tms. Usko pois, kokemusta on! Lähde tuosta, ennen kuin käy hengenvaaralliseksi.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 00:54"]Onneksi olkoon, olette molemmat vähämielisiä
[/quote]
Taattua avta taas. Ilkeämielinen mamma huutelee mitä sattuu, häpeäisit edes.
Ap, älä välitä tuosta ja lähde suhteesta.
Narsisti. Alkuun ihana ja koukuttaa. Kontrolloi ja pakottaa hellästi -> saa uhrin tuntemaan syylliseltä jos oma tunne kertoo sen olleen hellyyttä/huolenpitoa vaikka järki sanoo sen olleen pakottamista.
Sanoisin että taidokas narsisti. Eivät suvaitse vastaväitteitä paljastaa.
Sami
DINGDINGDING ! Hälytyskellot soooooooi ja kovaa. Ei ole normaalia käytöstä tuo. Laskelmoitua ja narsistista, ensin eletään kuherruskuukautta ja näytetään vain omat täydelliset puolet, sitten aletaan pikkuhiljaa näyttämään todellista minää (nyt on se vaihe menossa. )Seuraavaksi on se vuorossa että otteet ja toimet alkaa tulemaan rajummiksi ja sinä luulet että olet itse syynä niihin. Sitten mies saa sinut tuntemaan entistä enemmän syyllisyyttä ja lopulta häpeää, ennenkuin huomaat et uskalla lähteä parisuhteesta jonka joskus muistelit olevan "niin ihana".
Näitä tarinoita saa paljon lukea naisten lehdistä. Yleensä otsikoilla " Mieheni/Naiseni oli narsisti", "X eli väkivaltaisessa suhteessa 10 vuotta" "Syyllistin itseäni ja jäin väkivaltaiseen suhteeseen."
Koskaan ei pitäisi joutua pelkäämään omaa puolisoaan tai olemaan varpaillaan parisuhteessa. Tsemppiä, ansaitset parempaa ! Pelasta itsesi.
Varo, käänny ja lähde pois! Nopeasti.
Kommentoija 16 kiteyttää tilanteen ja asian aivan oivallisesti. Ja kuten itse jo totesit, kaikki on tapahtunut vähitellen, asteittain, ensin "vain humalassa, silloin tällöin", sittemmin "joskus harvoin selvinpäin" etc. Ja hei, olette tunteneet vasta 10 kk, josta nyt 4 olet huomannut asteittain tätä kehitystä. Mitä luulet tilanteen olevan 2 vuoden kuluttua? Lähtemään jos (toivottavasti kun!) päädyt, se ei tule olemaan helppoa. Ensin hurmausvaihde kääntyy päälle entistä vahvempana, sitten syyllistys ja painostus. Mutta selviät siitä aivan varmasti ja apua saat sitä hakiessasi! Et ole mitenkään syyllinen tilanteeseen, sinulla ei ole mitään hävettävää. Et ole herkkäuskoinen hölmö tai mitään muutakaan vastaavaa. Tuollainen ihmistyyppi vain on käsittämättömän taitava. Sivusta on helppo huudella, mutta totuus on, että suurin osa lankeaa tuollaiseen taitavasti kaivettuun kuoppaan. Joko parisuhteessa tai vaikkapa työelämässä. Olet kaiken hurmauksen keskellä kuitenkin säilyttänyt terveen itsesuojeluvaiston joka nyt varoittaa. Voimia sinulle ja ennen kaikkea: rakasta ja arvosta itseäsi sen verran, että pidät itsestäsi huolta etkä alistu!
Ap, huomasitko että rivien välissä puolustelet miestäsi? Hän on huolissaan, sinä riuhdot itse liian lujaa jne. Huolestuttavaa.
Lähde suhteesta nyt, kun ei vielä pahemmin ole käynyt. Tuo on toisen alistamista ja henkistä väkivaltaa!