Kumpi on äidillesi tärkeämpi: sinä vai isäsi?

Sekä isäni (josta tuli ero jo vuonna 1993) ja uusi miehensä ovat äidilleni minua tärkeämpiä. Soitellessa pitää aina selvittää kaikki isäni kuulumiset, menemiset ja terveydentila.

Isä on sata kertaa tärkeämpi. Isä, narsisti, on äitini suurin rakkaus. Antoi isän hakata meitä lapsia, ja isän käskemänä on hylännyt meidät lapset. Elää edelleen isää palvoen. Meidän lasten kanssa ei ole ollut missään tekemisissä yli 15 vuoteen.

Sellaista se on. Narsisti kun on niin ihana. Omien lasten hylkääminen ja välien katkominen lapsiin ei merkkaa mitään kunhan saa olla vaan sen ihanan narsistin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Sekä isäni (josta tuli ero jo vuonna 1993) ja uusi miehensä ovat äidilleni minua tärkeämpiä. Soitellessa pitää aina selvittää kaikki isäni kuulumiset, menemiset ja terveydentila.

Miten reagoi/reagoisi jos sanoisit ettet halua kuulla isän terveysasioista?

No me molemmat olemme tärkeitä hänelle, samoin kuin sisarukseni, mutta uskoisin että isä on äidille tärkein ja toisinpäin. Kuten kuuluukin.

Ovat eronneet yli 30vuotta sitten, mutta jos olisivat yhdessä niin varmasti isäni olisi tärkeämpi.

Hän puhuu isästäni edelleen elämänsä miehenä, eikä ole pitänyt kenestäkään seurustelukumppanistaan läheskään yhtä paljoa. Isäni olikin nuorempana komea ja on tietyllä tavalla ”cool” vanhanakin.

Ero tuli koska luonteet eivät enää lopulta käyneet yksiin. Isä on introvertti ja sellainen jota nykyisin kutsuttaisiin erityisherkäksi, lapsiperhearki oli hänelle raskasta ja hän meinasi menettää hermonsa kun pelkäsi koko ajan että jälkikasvulle tapahtuu jotain kauheaa. Suutahti ja mökötti äidilleni, kun ei saanut työrauhaa (teki töitä usein kotona).

Äiti on ulospäinsuuntautunut, menevä, todella puhelias, paljon kavereita omaava (ja heitä oli aina myös kylässä), sellainen joka ei pienestä hätkähdä ja usein sanoo ennen kuin ajattelee. Isän mielestä varmaan päsmäri, vaikka minun mielestäni ei. On ollut tosi kaunis ja isäni pitää hänen kaltaisistaan meikittömistä, luonnonkauniista naisista.

Lapsiperhearki oli tälle yhdistelmälle liikaa.

Äitini sanoi joskus suoraan että sairaalassa ollessaan kaipasi vain miestään eli isääni katsomaan. En loukkaantunut. Vanhempani ovat olleet namisissa jo 58 vuotta. Minusta on tosi hyvä että he ovat toisilleen ne tärkeimmät.

Lapsuus oli hyvä Ja kaikki me lapset käydään vanhemmilla kylässä ja autetaan vanhempia ja vanhemmat auttaa myös meitä.

Itselleni tekisi tiukkaa valita kumpi on tärkeämpää mieheni vai lapseni. Olen asennoitunut että miehen kanssa vanhetaan yhdessä mutta lapset lähtevät kohta tekemään omat elämänsä. Eli lapset ovat vain hetken lainassa mutta mies pysyy (juu tiedän että puolet liitoista loppuu eroon mutta silti uskon että me pysymme miehen kanssa yhdessä loppuun asti). Meillä oli juuri 20v hääpäivä.

Äitini priorisoi loppupeleissä isäni. Mitään suuria valintoja ei tarvinnut tehdä, mutta lopullinen lojaalius kohdistui isään. ”Koska hänen kanssaan kuitenkin minun pitää elää ja pärjätä”.

Mun äidilleni tärkein oli mun äiti itse. Ei se omasta puolesta ottanut päähän, mutta pikkusiskon puolesta olin surullinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun kyse on alaikäisistä lapsista, varmaan lähes jokainen normaali aikuinen laittaa lapset kaiken muun edelle, tai siis lasten hyvinvoinnin. Mutta kun lapset on aikuisia, on musta ihan ymmärrettävää, että puoliso on tärkein. Kun ei ne lapset jaa arkea ja ole läsnä, se puoliso on. Ja niinhän sen toki kuuluukin olla.

Mun äiti tuntuu vihaavan sekä isääni että minua, ei ehkä silleen näkyvästi mutta sisäisesti. On hyvin katkera elämästään kai.

Kyllä minä laitan edelleen lapseni etusijalle ja ovat aikuisia

Kun lapset ovat aikuisia, on syytä katkaista napanuora, eikä äidin enää kuulu ottaa vastuuta heidän onnellisuudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun kyse on alaikäisistä lapsista, varmaan lähes jokainen normaali aikuinen laittaa lapset kaiken muun edelle, tai siis lasten hyvinvoinnin. Mutta kun lapset on aikuisia, on musta ihan ymmärrettävää, että puoliso on tärkein. Kun ei ne lapset jaa arkea ja ole läsnä, se puoliso on. Ja niinhän sen toki kuuluukin olla.

Mun äiti tuntuu vihaavan sekä isääni että minua, ei ehkä silleen näkyvästi mutta sisäisesti. On hyvin katkera elämästään kai.

Kyllä minä laitan edelleen lapseni etusijalle ja ovat aikuisia

Kun lapset ovat aikuisia, on syytä katkaista napanuora, eikä äidin enää kuulu ottaa vastuuta heidän onnellisuudestaan.

Kuka on puhunut vastuusta onnellisuudesta? Edelleen lapseni ovat minulle tärkeimmät maailmassa

Vierailija kirjoitti:

Mun äidilleni tärkein oli mun äiti itse. Ei se omasta puolesta ottanut päähän, mutta pikkusiskon puolesta olin surullinen. 

Osasiko isäsi pitää teidän puolia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun kyse on alaikäisistä lapsista, varmaan lähes jokainen normaali aikuinen laittaa lapset kaiken muun edelle, tai siis lasten hyvinvoinnin. Mutta kun lapset on aikuisia, on musta ihan ymmärrettävää, että puoliso on tärkein. Kun ei ne lapset jaa arkea ja ole läsnä, se puoliso on. Ja niinhän sen toki kuuluukin olla.

Mun äiti tuntuu vihaavan sekä isääni että minua, ei ehkä silleen näkyvästi mutta sisäisesti. On hyvin katkera elämästään kai.

Kyllä minä laitan edelleen lapseni etusijalle ja ovat aikuisia

Kun lapset ovat aikuisia, on syytä katkaista napanuora, eikä äidin enää kuulu ottaa vastuuta heidän onnellisuudestaan.

Kuka on puhunut vastuusta onnellisuudesta? Edelleen lapseni ovat minulle tärkeimmät maailmassa

Eli olet seuraavassa esimerkissä sitä mieltä, että toimit lapsem tahdon mukaan?

1. Olet sinkku ja haluat muuttaa uuden miehen kanssa yhteen. Aikuinen

Muualla asuva lapsesi vastustaa yhteenmuuttoa. Koska lapsi on sinulle tärkein, niin teet kuten hän haluaa?

2. Sinulla on x euroa ylimääräistä rahaa. Haluaisit lähteä sillä rahalla matkalle miehesi kanssa. Aikuinen lapsesi kuitenkin sanoo, että hän haluaisi rahat omaan matkaansa. Annatko rahat lapsellesi?

Se, joka on tärkein, niin se priorisoidaan.

Viime kädessä minä, mutta isäkin on tärkeä. Vaikea sitä on selittää, mistä sen tietää. Miljoonista pienistä asioista ja koetuista tilanteista. Niin sen kuuluisi ollakin. Ihanteellisessa tilanteessa valintaa ei tarvitse koskaan tehdä. Itse jouduin jättämään lapsen isän lapsen edun vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun kyse on alaikäisistä lapsista, varmaan lähes jokainen normaali aikuinen laittaa lapset kaiken muun edelle, tai siis lasten hyvinvoinnin. Mutta kun lapset on aikuisia, on musta ihan ymmärrettävää, että puoliso on tärkein. Kun ei ne lapset jaa arkea ja ole läsnä, se puoliso on. Ja niinhän sen toki kuuluukin olla.

Mun äiti tuntuu vihaavan sekä isääni että minua, ei ehkä silleen näkyvästi mutta sisäisesti. On hyvin katkera elämästään kai.

Kyllä minä laitan edelleen lapseni etusijalle ja ovat aikuisia

Kun lapset ovat aikuisia, on syytä katkaista napanuora, eikä äidin enää kuulu ottaa vastuuta heidän onnellisuudestaan.

Kuka on puhunut vastuusta onnellisuudesta? Edelleen lapseni ovat minulle tärkeimmät maailmassa

Eli olet seuraavassa esimerkissä sitä mieltä, että toimit lapsem tahdon mukaan?

1. Olet sinkku ja haluat muuttaa uuden miehen kanssa yhteen. Aikuinen

Muualla asuva lapsesi vastustaa yhteenmuuttoa. Koska lapsi on sinulle tärkein, niin teet kuten hän haluaa?

2. Sinulla on x euroa ylimääräistä rahaa. Haluaisit lähteä sillä rahalla matkalle miehesi kanssa. Aikuinen lapsesi kuitenkin sanoo, että hän haluaisi rahat omaan matkaansa. Annatko rahat lapsellesi?

Se, joka on tärkein, niin se priorisoidaan.

Nuo ovat huonoja esimerkkejä, koska aikuisen lapsen edun mukaista on jo hankkia omat matkarahansa ja elää omaa elämää muutenkin.

Nyt kun elävät ikääntyneinä viimeisiä hetkiä kotonaan kahdestaan toinen toisiinsa nojaten, niin varmasti isäni.

Aiemmin varmaan minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun kyse on alaikäisistä lapsista, varmaan lähes jokainen normaali aikuinen laittaa lapset kaiken muun edelle, tai siis lasten hyvinvoinnin. Mutta kun lapset on aikuisia, on musta ihan ymmärrettävää, että puoliso on tärkein. Kun ei ne lapset jaa arkea ja ole läsnä, se puoliso on. Ja niinhän sen toki kuuluukin olla.

Mun äiti tuntuu vihaavan sekä isääni että minua, ei ehkä silleen näkyvästi mutta sisäisesti. On hyvin katkera elämästään kai.

Kyllä minä laitan edelleen lapseni etusijalle ja ovat aikuisia

Kun lapset ovat aikuisia, on syytä katkaista napanuora, eikä äidin enää kuulu ottaa vastuuta heidän onnellisuudestaan.

Kuka on puhunut vastuusta onnellisuudesta? Edelleen lapseni ovat minulle tärkeimmät maailmassa

Eli olet seuraavassa esimerkissä sitä mieltä, että toimit lapsem tahdon mukaan?

1. Olet sinkku ja haluat muuttaa uuden miehen kanssa yhteen. Aikuinen

Muualla asuva lapsesi vastustaa yhteenmuuttoa. Koska lapsi on sinulle tärkein, niin teet kuten hän haluaa?

2. Sinulla on x euroa ylimääräistä rahaa. Haluaisit lähteä sillä rahalla matkalle miehesi kanssa. Aikuinen lapsesi kuitenkin sanoo, että hän haluaisi rahat omaan matkaansa. Annatko rahat lapsellesi?

Se, joka on tärkein, niin se priorisoidaan.

Nuo ovat huonoja esimerkkejä, koska aikuisen lapsen edun mukaista on jo hankkia omat matkarahansa ja elää omaa elämää muutenkin.

Ihan rekevantteja esimerkkejä elämästä, jos ei oteta kumman-hukkuvan-pelastaisit?

Ne aikuiset, jotk vievät vanhusten viimeiset rahat, ovat juuri niitä, jotka mamma on aina priorisoinut tärkeimmäksi.