Lue keskustelun säännöt.
Kumpi on äidillesi tärkeämpi: sinä vai isäsi?
Kommentit (56)
Viinapullo, sitten ryyppykaveri, sitten isä ja sitten olin minä. Tuossa järjestyksessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä. Lapset oli vain rasite, joiden haluttuun itsenäistyvän nopeasti. Nykyään nähdään parin kk välein ja sekin tuntuu olevan liikaa äidilleni. Olen 40 v ja lapsenlapset kiinnostaa äitiäni kuin kilo kiviä. Oli hetken innoissaan raskauksista, mutta se siitä.
Eiköhän isä ole. Ovat jakaneet arjen jo 45 vuoden ajan. Puuhaavat yhdessä kaikenlaista.
Minä asun kaukana ja näen heitä harvoin. Soitellen vaihdetaan kuulumisia.
Äidilleni on tasan tarkkaan tärkein pullo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naapurin koirakin meni meidän molempien edelle.
Ei piittaa kummastakaan erityisesti. Tilanne ei minua haittaa mitenkään, en jaksaisi jos äiti jatkuvasti olisi kimpussa ja elämääni puuttumassa. Tuskin haittaa isääkään, ei ainakaan ulospäin näytä kärsivän mitenkään. Menee omille menoilleen ja ihan tyytyväiseltä vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isä. Lapset oli vain rasite, joiden haluttuun itsenäistyvän nopeasti. Nykyään nähdään parin kk välein ja sekin tuntuu olevan liikaa äidilleni. Olen 40 v ja lapsenlapset kiinnostaa äitiäni kuin kilo kiviä. Oli hetken innoissaan raskauksista, mutta se siitä.
Jos on vielä työelämässä niin ei kukaan jaksa kiinnostua kirkuvista pikkulapsista vaikka ne oliskin omia lapsenlapsia. Ymmärrän hyvin äitiäsi.
En ole koskaan kokenut, että meitä olisi asetettu tuolla tavoin vertailukohdiksi. Olemme molemmat äidille tärkeitä, mutta luonnollisestikin eri tavoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luultavasti minä, koska äiti oli valmis ottamaan minut mukaansa ja jättämään isän, jos meno ei muutu. Onneksi muuttui.
Ollaan varmaan miehen kanssa sitten poikkeus ja ylionnellisia kun meillä on molemmilla välittävät äidit ja mulla vielä isäkin. Eivät sekaa liikaa meidän eikä lastenlasten elämää, mutta kaikille ollaan tärkeitä. Äitini on sanonutkin että isä on eri tavalla rakas ja tärkeä kuin lapset ja niinhän se onkin. Miehen äiti taas repis varmaan omin pikku kätösin munuaisensa irti, jos se olis meidän tai lastenlastensa vuoksi tarpeen. En usko että on tilannetta jossa ei auttais lapsiaan. Mun äiti on toisella tavalla välittävä ja vähän holhoava, mutta olen onnellinen siitä. Olen aina tiennyt että mä ja sisko ollaan äidille ja isälle yli kaiken ja nyt vielä mun mies ja lapsenlapset. Miehen isä sen sijaan ei piittaa miehestä eikä sen pikkuveljestä p..askaakaan. Sillä on aina mennyt elämässä kärjessä uhkapelit, ravit ja samanhenkiset naiset eikä se muutu vaikka ukko on jo kuudenkymmenen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äidilleni on tasan tarkkaan tärkein pullo.
Ei enää kumpikaan eikä 55- v veljeni , sillä on jo Haudassa ollut 20- vuotta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isä. Lapset oli vain rasite, joiden haluttuun itsenäistyvän nopeasti. Nykyään nähdään parin kk välein ja sekin tuntuu olevan liikaa äidilleni. Olen 40 v ja lapsenlapset kiinnostaa äitiäni kuin kilo kiviä. Oli hetken innoissaan raskauksista, mutta se siitä.
Jos on vielä työelämässä niin ei kukaan jaksa kiinnostua kirkuvista pikkulapsista vaikka ne oliskin omia lapsenlapsia. Ymmärrän hyvin äitiäsi.
Ajattelit, että johtuisi lapsenlapsista? Olisikin näin.
Valitettavasti isä.
Puheissaan äiti antoi ymmärtää, että minä olen tärkeämpi, mutta kerta toisensa jälkeen valitsi silti aina isäni. Isäni on alkoholisti, peliriippuvainen, pettäjä, itsekeskeinen sovinisti ja luultavasti jollakin tapaa persoonallisuushäiriöinen. Hänen "kasvatuksensa" jäljiltä olen melko täydellisesti pelokas ihmisraunio, joka ei sovi yhteiskuntaan millään.
Äiti puhui erosta aina tasaisin väliajoin ja antoi minulle toivoa, että vielä joskus voisimme viettää aikaa yhdessä ilman tuota painolastia ja jatkuvaa pelkoa ja painostavaa tunnelmaa, mutta se ei koskaan toteutunut. Äiti kuoli yllättäen ja oli tehnyt salassa vielä viimeisenä vuotenaan testamentin, jossa jätti kaiken isälle.
Paljon jäi kysymyksiä ja ikuinen epätietoisuus, mutta vastauksia en saa koskaan. Välillä olen surusta palasina, välillä taas tunnen pohjatonta vihaa.
Sanomattakin selvää, etten ikinä pysty omaa perhettä perustamaan.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti isä.
Puheissaan äiti antoi ymmärtää, että minä olen tärkeämpi, mutta kerta toisensa jälkeen valitsi silti aina isäni. Isäni on alkoholisti, peliriippuvainen, pettäjä, itsekeskeinen sovinisti ja luultavasti jollakin tapaa persoonallisuushäiriöinen. Hänen "kasvatuksensa" jäljiltä olen melko täydellisesti pelokas ihmisraunio, joka ei sovi yhteiskuntaan millään.
Äiti puhui erosta aina tasaisin väliajoin ja antoi minulle toivoa, että vielä joskus voisimme viettää aikaa yhdessä ilman tuota painolastia ja jatkuvaa pelkoa ja painostavaa tunnelmaa, mutta se ei koskaan toteutunut. Äiti kuoli yllättäen ja oli tehnyt salassa vielä viimeisenä vuotenaan testamentin, jossa jätti kaiken isälle.
Paljon jäi kysymyksiä ja ikuinen epätietoisuus, mutta vastauksia en saa koskaan. Välillä olen surusta palasina, välillä taas tunnen pohjatonta vihaa.
Sanomattakin selvää, etten ikinä pysty omaa perhettä perustamaan.
On ollut vastuuton äiti
Kun kyse on alaikäisistä lapsista, varmaan lähes jokainen normaali aikuinen laittaa lapset kaiken muun edelle, tai siis lasten hyvinvoinnin. Mutta kun lapset on aikuisia, on musta ihan ymmärrettävää, että puoliso on tärkein. Kun ei ne lapset jaa arkea ja ole läsnä, se puoliso on. Ja niinhän sen toki kuuluukin olla.
Mun äiti tuntuu vihaavan sekä isääni että minua, ei ehkä silleen näkyvästi mutta sisäisesti. On hyvin katkera elämästään kai.
Vierailija kirjoitti:
Kun kyse on alaikäisistä lapsista, varmaan lähes jokainen normaali aikuinen laittaa lapset kaiken muun edelle, tai siis lasten hyvinvoinnin. Mutta kun lapset on aikuisia, on musta ihan ymmärrettävää, että puoliso on tärkein. Kun ei ne lapset jaa arkea ja ole läsnä, se puoliso on. Ja niinhän sen toki kuuluukin olla.
Mun äiti tuntuu vihaavan sekä isääni että minua, ei ehkä silleen näkyvästi mutta sisäisesti. On hyvin katkera elämästään kai.
Kyllä minä laitan edelleen lapseni etusijalle ja ovat aikuisia
Vierailija kirjoitti:
Kun kyse on alaikäisistä lapsista, varmaan lähes jokainen normaali aikuinen laittaa lapset kaiken muun edelle, tai siis lasten hyvinvoinnin. Mutta kun lapset on aikuisia, on musta ihan ymmärrettävää, että puoliso on tärkein. Kun ei ne lapset jaa arkea ja ole läsnä, se puoliso on. Ja niinhän sen toki kuuluukin olla.
Mun äiti tuntuu vihaavan sekä isääni että minua, ei ehkä silleen näkyvästi mutta sisäisesti. On hyvin katkera elämästään kai.
Eiköhän tähän ketjuun vastanneet vastaa nimenomaan sen lapsuuden kokemuksen vuoksi, joka on järjestelmällisesti jatkunut aikuisena.
Kauhea lapsuus sinulla ja edellisellä :(