Psyk. hoitaja syöpään sairastuneelle: "Älä ajattele sitä. Mieti jotain muuta"

Vierailija kirjoitti:

No mitä sen olisi pitänyt sanoa? Mieti ja pohdi ja vatvo pelkoasi oikein yötä päivää? Mässäile oikein surussa ja paniikissa?

Oisko euforisoiva kipulääkitys jotain vai onko hu hu huumeet paha asia vielä kun ollaan kuolemassakin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sit kuulemma kroonisille kipupotilaille opetetaan sellanen mielikuvaharjoitus, et kuvittele kämmenellesi rusina, sit laita se kipu siihen rusinaan  ja heitä pois!

Ihanko totta?? Mä olen keksinyt tuon ihan itse (vaikka en siirräkään sitä kipua rusinaan vaan tulitikkulaatikkoon). Ja se toimii. Opettelu vei aikaa, mutta se toimii. Ihmisen mieli pystyy uskomattomiin suorituksiin, kun vaan oppii hallitsemaan sitä.

Millaisii kipuja ne on olleet?

Mä en todellakaan ole päässyt esim leikkauskivuista, migreenikivuista, yms kuukautiskivuista mielikuvaharjoitteilla, vaikka miten olen tehnyt ja rentoutunut. Särkylääke on se joka on auttanut.

Luin riipaisevan tarinan miten perheen teini-ikäinen kuoli onnettomuudessa vanhempiensa silmien edessä.

Seuraavana päivänä kotiin tuli sairaanhoitaja, joka ensi töikseen kysyi "Joko helpottaa?"

Ei helpottanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mitä sen olisi pitänyt sanoa? Mieti ja pohdi ja vatvo pelkoasi oikein yötä päivää? Mässäile oikein surussa ja paniikissa?

Oisko euforisoiva kipulääkitys jotain vai onko hu hu huumeet paha asia vielä kun ollaan kuolemassakin?

Silloin kun mun äiti siirrettiin palliatiivisen keskuksen asiakkaaksi niin siellä kirjoitettiin aika avokätisesti Lyricaa ja Diapamia. Tämä siis Helsingissä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mitä sen olisi pitänyt sanoa? Mieti ja pohdi ja vatvo pelkoasi oikein yötä päivää? Mässäile oikein surussa ja paniikissa?

Oisko euforisoiva kipulääkitys jotain vai onko hu hu huumeet paha asia vielä kun ollaan kuolemassakin?

Syöpä ei ole aina kuolemantuomio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mitä sen olisi pitänyt sanoa? Mieti ja pohdi ja vatvo pelkoasi oikein yötä päivää? Mässäile oikein surussa ja paniikissa?

Oisko euforisoiva kipulääkitys jotain vai onko hu hu huumeet paha asia vielä kun ollaan kuolemassakin?

Silloin kun mun äiti siirrettiin palliatiivisen keskuksen asiakkaaksi niin siellä kirjoitettiin aika avokätisesti Lyricaa ja Diapamia. Tämä siis Helsingissä

Nuo ei ole kipulääkkeitä. Kipulääkkeet on morfiinia ja sen sellaisia. Lyricat ja pampulat on ahdistuneille ja surullisille ihmisille eikä pahoissa kivuissa oleville.

Mä en ajattele syöpääni. Elän ihan normaalia elämää pois lukien kontrollikäyntien päivä. Silloin mua jännittää. Yksilöllistähän vakavaan sairauteen suhtautuminen on, mutta omalta kohdaltani totesin ettei syöpä mene pois vaikka kuinka voivottelisi ja murehtisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sit kuulemma kroonisille kipupotilaille opetetaan sellanen mielikuvaharjoitus, et kuvittele kämmenellesi rusina, sit laita se kipu siihen rusinaan  ja heitä pois!

Ihanko totta?? Mä olen keksinyt tuon ihan itse (vaikka en siirräkään sitä kipua rusinaan vaan tulitikkulaatikkoon). Ja se toimii. Opettelu vei aikaa, mutta se toimii. Ihmisen mieli pystyy uskomattomiin suorituksiin, kun vaan oppii hallitsemaan sitä.

Siinä se onkin, kun ihminen itse keksii tavan, se toimii hänelle itselleen. Mutta toisen käskystä, "älä ajattele vaaleanpunaista elefanttia" ei toimi. Tulee kokemus, ettei kuunnella, ja vähätellään kipuja tai tunteita. Koko elämän kroonisesta kivusta kärsineenä olen keksinyt oikeastaan ihan kaiken jo lapsena 80-luvulla, mitä kivunhallinasta nykyään opetetaan.

Asenne pitäisi potilaan kanssa olla, että etsitään yhdessä ne keinot, mitkä helpottavat potilaan oloa. Ylimielisellä käskyttämisellä ei potilaan olo helpotu.

Neuvo on siinä mielessä hyvä, että se syöpä ei parane miettimällä ja mitä enemmän sitä miettii niin sitä pahemmalta tuntuu. Syöpää sairastamaton voi testata asiaa sillä, että mitä enemmän googlaat epämääräisiä oireita netistä niin sitä pahemmalta ja ahdistuneemmalta tuntuu.

Kukaan ei sano, että vaikea sairaus olisi helppoa painaa taka-alalle, mutta kyllä sitä kannattaa yrittää, koska optimismi ja positiivinen asenne ovat eduksi myös sairauksia vastaan taisteltaessa järkevien elämäntapojen lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mitä sen olisi pitänyt sanoa? Mieti ja pohdi ja vatvo pelkoasi oikein yötä päivää? Mässäile oikein surussa ja paniikissa?

Oisko euforisoiva kipulääkitys jotain vai onko hu hu huumeet paha asia vielä kun ollaan kuolemassakin?

Silloin kun mun äiti siirrettiin palliatiivisen keskuksen asiakkaaksi niin siellä kirjoitettiin aika avokätisesti Lyricaa ja Diapamia. Tämä siis Helsingissä

Nuo ei ole kipulääkkeitä. Kipulääkkeet on morfiinia ja sen sellaisia. Lyricat ja pampulat on ahdistuneille ja surullisille ihmisille eikä pahoissa kivuissa oleville.

Lyrica on hermokipulääke.

Vierailija kirjoitti:

Luin riipaisevan tarinan miten perheen teini-ikäinen kuoli onnettomuudessa vanhempiensa silmien edessä.

Seuraavana päivänä kotiin tuli sairaanhoitaja, joka ensi töikseen kysyi "Joko helpottaa?"

Ei helpottanut.

Mitä???? Ei oikeasti voi olla? Eikait noin tyhmää ihmistä voi olla? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sit kuulemma kroonisille kipupotilaille opetetaan sellanen mielikuvaharjoitus, et kuvittele kämmenellesi rusina, sit laita se kipu siihen rusinaan  ja heitä pois!

Ihanko totta?? Mä olen keksinyt tuon ihan itse (vaikka en siirräkään sitä kipua rusinaan vaan tulitikkulaatikkoon). Ja se toimii. Opettelu vei aikaa, mutta se toimii. Ihmisen mieli pystyy uskomattomiin suorituksiin, kun vaan oppii hallitsemaan sitä.

Niinkö. Myös voi ajatella: kerran täällä vain eletään tai lohduttaa: kaikki kuolevat

Äitini lempilause on aina ollut sairastuneelle: "kaikkihan me kuollaan joskus!". Ja äänensävynä tiuskaisu. Jonain päivänä kuulee varmaan saman itsekin. Veikkaan että pillahtaa itkuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mitä sen olisi pitänyt sanoa? Mieti ja pohdi ja vatvo pelkoasi oikein yötä päivää? Mässäile oikein surussa ja paniikissa?

Oisko euforisoiva kipulääkitys jotain vai onko hu hu huumeet paha asia vielä kun ollaan kuolemassakin?

Silloin kun mun äiti siirrettiin palliatiivisen keskuksen asiakkaaksi niin siellä kirjoitettiin aika avokätisesti Lyricaa ja Diapamia. Tämä siis Helsingissä

Nuo ei ole kipulääkkeitä. Kipulääkkeet on morfiinia ja sen sellaisia. Lyricat ja pampulat on ahdistuneille ja surullisille ihmisille eikä pahoissa kivuissa oleville.

Lyrica on hermokipulääke.

Ei se poista kovia syöpäkipuja. On ihan ihan lelulääke. Mikään ei ole niin surullista kuin katsoa syöpäkivuissa olevaa lähimmäistä jolle ei anneta riittävää kipulääkitystä.

hyvä neuvohan tuo on. Ihminen voi itse ohjata ajatuksiaan ja jos voi valita, että ajatteleeko mieluummin mukavia asioita ja suuntautuuko elämään vai sairauteen, niin minä ainakin lopettaisin syövän ajattelun. Ja niin teinkin, kun jouduin itse syöpäjonoon ja odottelemaan kaksi kuukautta ja kasvattamaan kasvainta kotona. Lääkäri sanoi, että jatka elämääsi niin normaalisti kuin suinkin, niin ei tule  murehtineeksi turhia. Aika kului kuin siivillä enkä juuri syöpää ajatellut. Sen verran tein, että testamentti tehtiin valmiiksi, kun olin sitä vuosia miettinyt, muuten täysin normaalia elämää. Ja tiedän, että tuo lääkärin kommentti oli viisas ja oikea ja iloinen, että noudatin sitä. aion tehdä sen toistekin, jos syöpäjonoon päädyn. minä en sillä syövän murehtimisella yhtään mitään itselleni saavuta tai voita. Sen sijaan menetän aikaa, jonka mieluummin vietä läheisteni kanssa kuin jossain nurkassa värisemässä. Ei se syöpä minua kuuntele tai minun aikataulujani noudata, miksi minä sitten sen aikatauluja noudattaisin.

Käytin psykiatrisen sairaanhoitajan luona vointini lievän paranemisen arvioimisessa vertauspisteenä omaa aiempaa vointia ja yleistä terveen ihmisen vointia. Miten muuten sitä sairautta arvioisikaan kuin vertaamalla terveyteen? Psykiatrisen sairaanhoitajan mielestä tämä on sellaista muihin ihmisiin vertaamista, jota pitäisi mennä terapiassa käsittelemään :'D ei tuota oikein voinut kuin huumorilla ottaa...

Olen käynyt psykiatrisella sairaanhoitajalla ja hänellä ei äly eikä taidot riittäneet kyllä kovinkaan pitkälle. Minua turhautti omasta puolestani ja lisäksi jotenkin säälin häntä, koska vaikutti vilpittömältä ja olisi varmaan halunnut auttaa, jos olisi osannut. Ajattelin paljon häntä nopeammin, enkä kertaakaan saanut mitään uutta oivallusta hänen takiaan. Loppujen lopuksi ei siinä ollut paljon hyötyä kertoilla, koska eihän sitä sitten luota sellaisen ihmisen mielipiteeseen, joka ei ymmärrä yhtään monimutkaisempia asioita, ja sitten ei tule kerrottua enää mitään, tai suodattaa niin paljon pois, ettei mitään jaettavaa ole oikein jäljellä.

Tuntui, että vointi parani hieman sitten lopettamisen jälkeen. Se alkoi mennä jotenkin ahdistavaksi lopulta, tuntui, että hän pelkäsi minua. Vaikka en tietysti huutanut tai muuta, olin ihmisenä paljon "voimakkaampi" kuin työntekijäni ja hän sellainen myötäilevä. Aluksi olin jotenkin luullut, että meillä voisi mennä ihan hyvin, koska hän vaikutti myötätuntoiselta ja kivalta ihmiseltä, jolla saattaisi olla hyvä vaikutus minunlaiseeni ihmiseen. Mutta se ei riitä, koska hoitajan pitäisi kuitenkin olla mieluiten älykkäämpi tai edes samalla tasolla älyllisesti kuin hoidettava. Ja toisaalta ehkä se assertiivisuuden taso on tärkeä asia myös. Muistan tulleeni juttuun aika hyvin erään terapeutin kanssa, joka oli aika jämpti ja hyvä pitämään rajoja toisten kanssa. Se herätti luottamusta.