Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Psykoterapiani alkaa syksyllä, mitä on odotettavissa?
Kommentit (56)
Älä nyt vaan sano, että yhteiskunta maksaa tämän sinun painonhallintaongelmasi puimisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tietenkään tarvitse olla avoin kirja. Anna sille terapeutillekin jotain hommaa, ettei leipäänny sekään.
Vierailija kirjoitti:
Älä nyt vaan sano, että yhteiskunta maksaa tämän sinun painonhallintaongelmasi puimisen.
Kyllä, 57,60€/viikko.
Mulle oli valtava helpotus, kun viimein uskalsin omilleni muutettuani lopettaa sairaan perheen kulissien ylläpidon ja aloittaa terapian. Löytyi vielä terapeutti, joka oli täysi napakymppi, tunnisti ja osasi hoitaa dissosiaatiota ja varhaislapsuudessa alkanutta toistuvaa traumatisoitumista. Elämäni paras päätös oli terapia.
Vierailija kirjoitti:
Älä nyt vaan sano, että yhteiskunta maksaa tämän sinun painonhallintaongelmasi puimisen.
Ja miksei maksaisi? Jos työkyky on vaarassa, eikös tuo ole mielenterveyden asia siinä missä muutkin?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle oli valtava helpotus, kun viimein uskalsin omilleni muutettuani lopettaa sairaan perheen kulissien ylläpidon ja aloittaa terapian. Löytyi vielä terapeutti, joka oli täysi napakymppi, tunnisti ja osasi hoitaa dissosiaatiota ja varhaislapsuudessa alkanutta toistuvaa traumatisoitumista. Elämäni paras päätös oli terapia.
Hienoa kuulla että olet ollut tyytyväinen.
Minulla on aika tavallinen lapsuus, jotain yksityiskohtia lukuunottamatta jopa onnellinen. Tietysti rahaa olisi voinut olla enemmän, mutta eipä sitä lamaSuomessa ollut paljon kellään.
En ole katkera, eikä viha kalva minua. Ymmärrän vanhempiani ja heidän tilannettaan ja ratkaisuja. He ovat olleet minulle hyviä ja rakastavia. Silti syön liikaa. Tarvitsisin työkaluja mielen työstämiseen niin, että saisin syömisen hallintaan.
Saa kai sitä terapeuttia vaihtaa jos ei ole tyytyväinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muista että olet vain työtä terapeutille, hänellä ei ole mitään pelissä, eikä hän ota sinua tai sinun juttujasi henkilökohtaisesti. Kannattaa myös ruveta pitämään päiväkirjaa, niin on helpompi myöhemmin palata asioihin ja tietää mitä on puhunut milloinkin.
Vierailija kirjoitti:
Muista että olet vain työtä terapeutille, hänellä ei ole mitään pelissä, eikä hän ota sinua tai sinun juttujasi henkilökohtaisesti. Kannattaa myös ruveta pitämään päiväkirjaa, niin on helpompi myöhemmin palata asioihin ja tietää mitä on puhunut milloinkin.
Ei kai kukaan normaalijärkinen muuta kuvittelekaan!
Mutta en kyllä tiedä käyvätkö normaalijärkiset ylipäätään terapiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet siis kertomasi mukaan ylipainoinen. Kaksi teoriaa: täytät syömisellä jotain tyhjiötä, mikä pitää täyttää jollain muulla. Olet tunne syöppö?
Tai haluat olla näkymätön.
Jos vain esim. Suuri ruokahalu niin jätti annokset salaattia/vihanneksia/juureksia niin saat "täyden olon". (ja toki protskut yms. Päälle).
Ei mitään. Onnea terapiaan. Vaikka välillä mietinkin millä perusteilla sitä tässä maassa myönnetään ja kenelle. (enkä nyt tarkoita ap:ta pelkästään).
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olisin halunnut käsitellä ruokasuhdetta ja siihen liittyviä ongelmia, mutta se ei terapeutille käynyt. Siirtyi aina muihin aiheisiin. Käsitin, ettei ymmärtänyt aiheeseen liittyvää problematiikkaa. Ratkaisu oli, että nämä ongelmat parantuvat kun muu elämä menee mukavammin. Itse asiassa kahdella eri psykiatrilla sama "ratkaisu" asiaan.
Suhde ruokaan liitttyy vanhempiisi. Käytät ruokaa tuntemisen korvikkeena. Eli jossain vaiheessa vanhempasi ei ole olleet länsä tai kyvykkäitä sanoittamaan ja ymmärtämään tunnetilojasi niin olet jäänyt jumiin imeväisikäisen tapaan hoitaa tunne-elämäänsä. Jos konkreettisesti haluat auttaa itseäsi niin tutustu käsitteeseen sisäinen lapsi ja alat olla sille vanhempi, mitä sinulla ei ollut. Sanoitat uusiksi tarpeesi ja vastaat niihin. Opit rajoittamaan sitä sisäistä lastasi ja myös vastaamaan sen tarpeisiin. Joskus sille vain pitää sanoa, että "ei, et voi syödä koko karkkipussia. Saat 5 karkkia ja se riittää. Haluat nyt sokeria koska olet väsynyt, mene ottamaan päiväunet jos väsyttää mutta siihen ei syödä". Noin se toimii. Sinä rajoitat omiakin lapsiasi koska rakastat niitä ja tiedät mikä niille on hyväksi ( jos sinulla on lapsia, mutta idea tämä). Opettele rakastamaan itseäsi vaihteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olisin halunnut käsitellä ruokasuhdetta ja siihen liittyviä ongelmia, mutta se ei terapeutille käynyt. Siirtyi aina muihin aiheisiin. Käsitin, ettei ymmärtänyt aiheeseen liittyvää problematiikkaa. Ratkaisu oli, että nämä ongelmat parantuvat kun muu elämä menee mukavammin. Itse asiassa kahdella eri psykiatrilla sama "ratkaisu" asiaan.
Suhde ruokaan liitttyy vanhempiisi. Käytät ruokaa tuntemisen korvikkeena. Eli jossain vaiheessa vanhempasi ei ole olleet länsä tai kyvykkäitä sanoittamaan ja ymmärtämään tunnetilojasi niin olet jäänyt jumiin imeväisikäisen tapaan hoitaa tunne-elämäänsä. Jos konkreettisesti haluat auttaa itseäsi niin tutustu käsitteeseen sisäinen lapsi ja alat olla sille vanhempi, mitä sinulla ei ollut. Sanoitat uusiksi tarpeesi ja vastaat niihin. Opit rajoittamaan sitä sisäistä lastasi ja myös vastaamaan sen tarpeisiin. Joskus sille vain pitää sanoa, että "ei, et voi syödä koko karkkipussia. Saat 5 karkkia ja se riittää. Haluat nyt sokeria koska olet väsynyt, mene ottamaan päiväunet jos väsyttää mutta siihen ei syödä". Noin se toimii. Sinä rajoitat omiakin lapsiasi koska rakastat niitä ja tiedät mikä niille on hyväksi ( jos sinulla on lapsia, mutta idea tämä). Opettele rakastamaan itseäsi vaihteeksi.
No niin, mitäpä sitä enää terapiaan menemään, tuossahan se jo tuli.
Vierailija kirjoitti:
Älä nyt vaan sano, että yhteiskunta maksaa tämän sinun painonhallintaongelmasi puimisen.
Mikä ihme siinä on että jos olet lihava, et saisi käyttää mitään yhteiskunnan palveluja joita verovaroin ylläpidetään.
Vastaisitko anorexiasta toipuvalle samoin, että älä nyt vaan sano että yhteiskunta maksaa sinunkin letkuruokinnat ja terapiat??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hieman asian vierestä, mutta heitänpä nyt kuitenkin.
Hieman yli 10vuotta sitten, kun päädyin aika pitkään jatkuneen työpaikkakiusaamisen jälkeen 3 vkon ajaksi omasta toivomuksesta osastolle huilaamaan… lääkäri tuolla määritteli minun olevan bibo II ja lätkäisi siihen sen mukaisen lääkityksen (osastolle lähetteen kirjoittanut lääkäri piti oireitani vaikeana lähes psykoottisena masennuksena)
Minulle ei ollut aikaisempaa mt taustaa. Minä en ollut juossut vieraissa, en ollut tehnyt muuta päätöntä ostosta kuin hankkinut hiustenpidennykset osamaksulla. Lisäksi olimme puolison kanssa eronneet samaisena keväänä ja olin ostanut itselleni asunnon.
Työpaikkakiusaamisen vuoksi olin aivan loppu, olin ajautua päättämään päiväni.
No tämä tausta siis. Kun tuon kolmen vkon jälkeen kyselin mahdollisuuttani päästä terapiaan, keskustelemaan niin minulle sanottiin ettei se ole mahdollista, koska olen niin sairas.
Näin sairaana ei olla kuntoutettavissa työelämään ja minun paikkani on 42 vuotiaana jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle.
Siinä muutaman kk ajan söin voimakkaita ajatustoimintaa lamaavia lääkkeitä ja kuola valui suusta. Vaikka kuinka yritin etsiä bibo oirekuvasta itseeni sopivia oireita niin tuntui ettei mikään täsmää.
Minulle mt toimistolla vain hoettiin, että olen niin sairaudentunnoton etten huomaa oireita.
No eivät hekään muuta löytäneet kuin tuon hiustenpidennykset ja sen että olin aikoinaan valmistunut kiitettävällä arvosanalla koulusta.
No itse lopetin lääkkeet, hain ammattia vastaavaa työtä jossa olen nyt 10 vuotta ollut ja poissaolopäiviä 4 flunssan oireiden vuoksi.
Terapiaa en kokemukseeni saanut, vain kommentin että olen päästäni sairas eikä työelämä sovi minulle.
Asiasta voin olla erimieltä, olen työyhteisön rauhallisin ja tasaisin työtekijä. Teen työni huolella loppuun ja asiakkaat ovat antaneet positiivista palautetta edelleen minusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rankkaa kun ne vaikeat asiat pyörii sitten koko ajan mielessä. Olo voi ensin mennä huonompaan suuntaan.
Onhan ne aina välillä mielessä nytkin. Entä voinko minä itse määritellä tavoitteet, vai määritteleekö terapeutti ne?
Usein ne määritellään yhdessä, painottuen siihen, mitä itse haluat terapialta. Riippuu toki terapiaan hakeutumisen syystäkin.
Kuten jo sanottiin, olo voi ensin huonontua, kun mielen muurahaispesiä aletaan sörkkiä. Se kuuluu asiaan.
Ole terapeutillesi suora, hän ei hajoa siihen.
En minä terapeutin hajoamisesta ole huolissani. Mietityttää vain että onko terapeutti sellainen, joka kuvittelee tietävänsä minua paremmin, mikä minulle on hyväksi. En halua menettää itsemääräämisoikeuttani.
Terapian tarkoitus on kyseenalaistaa omat vuosien saatossa vakiintuneet ajatusmallit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rankkaa kun ne vaikeat asiat pyörii sitten koko ajan mielessä. Olo voi ensin mennä huonompaan suuntaan.
Onhan ne aina välillä mielessä nytkin. Entä voinko minä itse määritellä tavoitteet, vai määritteleekö terapeutti ne?
Usein ne määritellään yhdessä, painottuen siihen, mitä itse haluat terapialta. Riippuu toki terapiaan hakeutumisen syystäkin.
Kuten jo sanottiin, olo voi ensin huonontua, kun mielen muurahaispesiä aletaan sörkkiä. Se kuuluu asiaan.
Ole terapeutillesi suora, hän ei hajoa siihen.
En minä terapeutin hajoamisesta ole huolissani. Mietityttää vain että onko terapeutti sellainen, joka kuvittelee tietävänsä minua paremmin, mikä minulle on hyväksi. En halua menettää itsemääräämisoikeuttani.
Terapian tarkoitus on kyseenalaistaa omat vuosien saatossa vakiintuneet ajatusmallit.
Ei niillä ajatusmalleilla niin väliä ole, käytösmallit pitäisi saada toimiviksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista että olet vain työtä terapeutille, hänellä ei ole mitään pelissä, eikä hän ota sinua tai sinun juttujasi henkilökohtaisesti. Kannattaa myös ruveta pitämään päiväkirjaa, niin on helpompi myöhemmin palata asioihin ja tietää mitä on puhunut milloinkin.
Ei kai kukaan normaalijärkinen muuta kuvittelekaan!
Mutta en kyllä tiedä käyvätkö normaalijärkiset ylipäätään terapiassa.
Vaikka terapia on terapeutille ’vain työtä’ on se myös monelle meistä elämäntapa, ja potilaita kantaa mielessään myös vastaanottoaikojen välisen ajan. Ammatillisesta laadustaan huolimatta terapia on kahden yksilön välinen todellinen ihmissuhde -ainakin jos tavoitteena on esim kiintymysmallien korjaaminen, eikä pelkästään jonkinlainen coachaus, joka on sitten erilainen työmuoto kuin psykoterapia.
Toivottavasti ei psykodynaamista, ap.
En itse ole sitä läpikäynyt, mutta olen kuullut, että todella rankka projekti.
Alue: Aihe vapaa
Nyt en kai aivan ymmärtänyt, mikä odotuksissani on siis pielessä? Syömishäiriö on iso ongelma ja merkittävästi jopa työkykyyni vaikuttava tekijä, joten luonnollisesti haluan keskittyä siihen.
Ja jos terapeutti saa jotain siitä että pääsef sanomaan että kaikki johtuu ankeasta lapsuudestani niin hyvä on, voin kuitata asian, mutta en halua velloa siinä. Miksi se vellominen ja avoimena kirjana oleminen on niin olennaista?! Enkö tosiaan voi saavuttaa hyötyä terapiasta jos määrittelen itse tavoitteeni ja puheenaiheet?