IVF-hoidot läpikäyneet, kaipaisin rohkaisua!

"Ennen hoitojen aloitusta, uskoitteko te hoitojen onnistuvan? Onnistuivatko ne?"

Meillä näin: 1. ivf 1. tuoresiirto -> positiivinen raskaustesti ja terve lapsi syntyi. En uskonut _ollenkaan_ tämän hoidon onnistumiseen etukäteen.

Niinpä lähdin aikanaan erittäin toiveikkaana "toiselle kierrokselle", mutta ei ole kolmesta IVF:stä ja muutamasta niiden jälkeisestä PASista tullut muuta tulosta, kuin kaksi kertaa hirveä hyperi ja yksi varhainen keskenmeno, oli myös yksi PAS, johon ei koskaan päästy kun kaikki alkiot kuoli sulatukseen. Kuulostaa varmaan mitättömältä, mutta oikeesti hajosin siihen puhelinsoittoon, jossa selvisi, että kaikki alkiot kuoli ja pakkanen jälleen tyhjä.

Eli meillä ensimmäinen kerta meni aivan nappiin, vaikka en uskonut ollenkaan tuloksiin. Sen jälkeen kaikki on mennyt pieleen, vaikka uskoin ja tiesin jo, että IVF voi myös onnistua.

Mitä haluisin sanoa on, että kaikesta huolimatta kannattaa kokeilla ja katsoa IVF-tie loppuun. Todella monella IVF tuo toivotun lopputuloksen. Hoidot ovat raskaita, oikeaa vuoristorataa pahimmillaan, mutta lopputulos voi olla mitä parhain. :)

Olen käynyt läpi kuusi IVF-hoitoa, jotka eivät onnistuneet. Yhden kerran tuli alkioita 5 kappaletta, joita ei voitu pakastaa, kun Väestöliiton laboratorio oli tuolloin remontissa. Tuolloin minuun siirrettiin neljä alkiota, joista yksikään ei päättynyt raskauteen; viidennen kerrottiin olleen aika huono laatuinen.

Yhden kerran hoidon teki Naisten Klinikka, loput Väestöliitto. Lääkehoito pistoksineen oli raskasta, mutta ei ylitse pääsemätön. Työssäni oli jatkuva kiire ja haastavia projekteja. En pitänyt yhtään extra sairauspäivää tai lomapäivää. Tätä kadun. Olisi pitänyt rauhoittaa oma elämä hoidon ajaksi. Minua lähes 10 v nuorempi sukulaiseni (jolle oli tehty ennen IVF:ää pari aborttia) oli saman aikaan Ruotsissa IVF-hoidossa. Hänet laitettiin sairauslomalle heti, kun IVF:n lääkehoito alkoi. Mitään sairautta tai vammaa ei hänellä ollut. Hänen hoitonsa onnistui.

Omista hoidoistani on aikaa. Toivon, että nykyisin kiinnitettäisiin huomiota lääkehoidon lisäksi psyykkiseen jaksamiseen. Pariskunnille annan myös neuvon: älkää antako elämänne juuttua liiaksi lapsettomuushoitoihin. Tiedän muutamia tapauksia että pariskunnat ovat eronneet hoitojen loputtua. Jos aikaa kuluu tuloksettomissa hoidoissa ja pariskunnan ikä karttuu, niin ei enää voi saada adoptiolastakaan. Meille tuki ikä vastaan. Joten hoidoista kannattaa myös jossain vaiheessa luopua, jos harkitsee adoptiota.

Jos hoito tuo useita alkioita ( pakastettavaksi) niin jatkossa näitä pakastettuja alkioita voidaan hyödyntää eikä tarvita yhtä raskasta lääkehoitoa eikä munasolun keruuta; tällöin prosessi on paljon yksinkertaisempi.

Minulla on sama kokemus kuin heti ekalla vastaajalla. Tosin menin hoitoihin julkisella puolella, joten rahanahneudesta ei ollut kyse. OIimme myös käyneet jo läpi kaikki aiemmat hoitomuodot (ovis-tikutus, inseminaatio jne.), jotka piti tehdä ennen IVF:ää.

Hoidoissa annettiin liian suuria annoksia ruisketta, joten munasoluja muodostui 30, vaikka tavallisesti niitä yritetään saada viitisen kappaletta. Hyperstimulaation takia jouduin olemaan sairaalassa viikon, mutta vältin kuitenkin leikkauksen. Tuoresiirtoakaan ei voitu tehdä, joten aloitettiin pakastesiirrot. Niistä 30 munasolusta oli lähtenyt elämään kymmenen alkiota, ja kuudes siirto toi meille lapsen.

Viisi kertaa jaksoin mennä hymysuin alkionsiirtoon, vitsailla ja olla positiivisella mielellä. Sitten toivoni lopahti, en jaksanut enää edes hymyillä, saati jutella lääkärien kanssa mitään. Päätin, että kuudes kerta saa olla viimeinen. Miksi kiduttaa itseään turhaan? Kuudes siirto yllättäen onnistuikin. Lääkärit eivät osanneet sanoa, miksi aiemmat alkiot eivät olleet kiinnittyneet tai edes sitä, miksi emme olleet saaneet luomusti lasta, koska tutkimusten mukaan meissä ei kummassakaan ollut vikaa.

Hoidot ovat aika inhottavat. Piikit eivät ole niin suuria, ettäkö se sattuisi kauheasti, mutta kyllä se aina vaatii ainakin minulla rohkaisun hakemista, ennen kuin sain iskettyä sen piikin mahaani. Myös emätinsuppojen käyttäminen on aika inhottavaa, eikä juurikaan tee mieli seksiä niitä käyttäessä. Kaikki paikat ovat turvoksissa ja kipeänä, eikä se korvienvälikään ihan kunnossa pysy, kun hoidot pitkittyvät. Masennus alkaa pukata pintaan sivuoireena. Siinä vaiheessa toivottavasti miehesi pystyy olemaan tukena sinulle. Hänhän ei voi muuten oikein auttaa kuin olemalla olkapäänä surullesi, joka ryöppyää jostain ihan ilman varsinaista syytä, vain lääkkeiden johdosta.

Minäkin lähdin aikoinaan hoitoihin sillä mielellä, että tulee jos tulee, ja jos ei tule, sitten ollaan ilman. Lapsetonkin elämä olisi ollut minulle ihan miellyttävää. Kuitenkin oli myös lapsenkaipuu olemassa, mutta voimat alkoivat ehtyä vuosien mittaan. Viisi vuotta ehdimme olla hoidoissa. Julkinen puolihan menee kesäksi ja jouluksi aina kiinni, joten hoitoja ei tehdä yhtä mittaa.

Nyt tuolla pinnasängyssä nukkuu nyytti, joka on ollut kaiken tämän arvoinen. Jäljelle jääneet alkiot lahjoitimme pois. En enää halua niitä hoitoja. Emme käytä ehkäisyä lainkaan, joten jos niin on tarkoitettu, toinen lapsi tulee luomuna.

4. Hormoonihoitoa takana reilussa kolmessa vuodessa. Lukuisia alkionsiirtoja. Yksi keskenmeno ainut tulos. Koko elämä oli pysäkillä monta vuotta ja yhtä odotusta, tuskaa ja pettymystä. Keväällä hoidot loppui ja tuntui, että koko maailma alkoi taas näkyä väreissä. Adoptioneuvontaan paperit vetämässä ja elämä hymyilee. Jaksan taas harrastaa ja nähdä ihmisiä. Näillä tiedoilla en lähtisi enää ja meillä olisi jo adoptiolapsi.

Anteeksi, huomasin, että toivot rohkaisua. Olen ymmärtänyt, että valtaosalle hoidot auttaa kuitenkin;) onnea matkaan! T.Nro 27

Läpikäyty on, joo... Yksityisellä klinikalla eivät edes tutkineet minua, vaan manipuloivat rahanahneina IVF-hoitoon. Käyttivät liian suuria hormoniannoksia (kokooni ja ikääni nähden) ja tuloksena erittäin vaikea hyperstimulaatio, pari viikkoa sairaalassa hengenvaarallisessa tilassa. Ei siis raskautta (myöskään pakastealkioista), vain kurjutta, kipua ja särkyä. Ja tuhansien eurojen rahanmenoa. Elämäni kauhein kokemus. Kaikkineen. Näin siis Kuopiossa.

Tuloksena kolme helppoa raskautta, kolme alatiesynnytystä ja kolme ihanaa, tervettä lasta. Onneksi mentiin.