Miten muitten miehet suhtautuvat pieneksi jääneisiin lastenvaatteisiin?
Meillä mies ahdistuu ja kiukuttelee kuin olisi minun vikani, että lapselta on jäänyt pieneksi vaatteita, joita on kaksi Ikea-kassillista varastossa odottamassa kirpparille vientiä. Vien ne 1-2 kertaa vuodessa ja aina jotain jää yli. Huonoimmat laitan pois mutta hyviä, yhdellä käytettyjä en todellakaan raaski heittää pois.
Miten muiden miehet suhtautuu lapsen vaatteisiin ja leluihin, joilla ei enää ole käyttöä- ovatko ne äidin ongelma vai yhteinen juttu?
Kommentit (11)
Ni siellä on siis talvihaalaria, kenkiä, joitain tarpeettomia leluja, kuravaatetta sisävaatteiden lisäksi. Ja mukana myös pieniä kokoja, vaikka nyt kassissa suurin osa on 116cm.
Meillä mies ei edes tiedä, että tuollaisia on olemassa.. Minä ne ostan, minä ne maksan, minä ne kierrätän.
Olen yh niin ei onneksi ole tullaista ongelmaa. Lapsi kasvaa 10cm/ joten vaatetta jää noin 5-6 Ikea kassillista / vuosi. Huuto.nettiin laita myyntiin sitä mukaa kun kaappeja tyhjennän. Käyn esim paita hyllyn läpi ja laita myyntiin. Seuraavalla kerralla housut jne.
Meillä mies tietää missä kaapissa on sopivat...ja näkee jotain lähteviä huutispaketteja joskus. Enenpi se ahdistuisi jos joutuisi itse tekemään ostokset ja kierrätyksen. Ei ole hänen juttunsa pikkutytön yhteensopivat paidat ja sukkikset.
Ei minun miestä tuollaiset asiat kiinnosta :D Eli ei suhtaudu mitenkään.
Onko ne kassit jossakin näkyvillä ja tiellä, eli ahdistuuko siitä, vai siitä, että rahaa menee, koska näkee siitä sen vaatemäärän, mitä kuluttaa vuodessa? AIka paljon tuossa kyllä mustakin on vaatetta. Jos haluaa kierrättää, niin kannattaa ainakin kahden kirpparikerran jälkeen laittaa jäljelle jääneet johonkin keräyslaatikkoon, jos ei ole tuttavapiirissä ketään, kenelle antaa. Ahdistuuko mies siitä, että säilytät niitä kirpparia varten, etkä vaan anna saman tien eteenpäin?
Kyllä se meilläkin lastenvaatteiden & tavaroiden eteenpäin saattaminen on mun hommaa, mutta jos mies sattuu tietämään/keksimään kenelle esim. tarjota syöttötuolia, niin sanoo...
Meillä on tietynlaista "pussirallia" Eli koko ajan edellistä kokoa pussissa menossa tutun lapselle ja seuraavaa kokoa odottamassa. Ei mies niissä pysy mukana kun mä säädään ja sovin ystävien kanssa. Sitten ekana jos jotain puuttuu soitan ystäville "onko teillä pojalle/tytölle sopivia kuriksia koossa x?" Jos ei ole käyn kaupassa, huono kuntoiset tietenkin heitän roskiin paitsi yksi ystävä taas haalii käsityö juttuihinsa tietynlaisia kankaita :)
Mies myy omille työkavereilleen lazten vaatteita, leluja ja urheiluvälineitä.
Ei sillä oo hajuakaan lasten vaate kuvioista. Eli ei suhtaudu mitenkään.
Juu, suunnilleen näin. Eli kaksi kassia on varastossa, jossa näkee ne joka kerran siellä käydessään. Ei tajua, että se kama ei ole siellä koko ajan samaa tavaraa vaan kun lapsi kasvaa, sieltä lähtee tavaraa ja tulee taas uutta pieneksi jäänyttä tilalle. Minulla on tapana ostaa suurin osa vaatteista uusina joten en oikein raaski laittaa niitä suoraan kierrätyslaatikkoonkaan. Vaatteisiin mennyt raha ei miestä ahdista, sillä rahasta ei ole liian tiukkaa- ja minä maksan vaatteet itse. Pienempiä lapsia meillä ei ole lähipiirissä.
ap
[quote author="Vierailija" time="03.07.2014 klo 19:02"]
Onko ne kassit jossakin näkyvillä ja tiellä, eli ahdistuuko siitä, vai siitä, että rahaa menee, koska näkee siitä sen vaatemäärän, mitä kuluttaa vuodessa? AIka paljon tuossa kyllä mustakin on vaatetta. Jos haluaa kierrättää, niin kannattaa ainakin kahden kirpparikerran jälkeen laittaa jäljelle jääneet johonkin keräyslaatikkoon, jos ei ole tuttavapiirissä ketään, kenelle antaa. Ahdistuuko mies siitä, että säilytät niitä kirpparia varten, etkä vaan anna saman tien eteenpäin?
Kyllä se meilläkin lastenvaatteiden & tavaroiden eteenpäin saattaminen on mun hommaa, mutta jos mies sattuu tietämään/keksimään kenelle esim. tarjota syöttötuolia, niin sanoo...
[/quote]
Miksi niitä jää noin paljon?