Koronarokotus - mikä on tilanteesi?
Koska tuo aiempi gallup on niin ikivanha - kerro mikä on rokotustilanteesi nyt!
Kommentit (21)
Kysymys "ei, en aio ottaa" vastanneille: miksi tämä vastaus?
Mielenkiintoista nähdä, mukaileeko tämän gallupin tulos virallista tilastoa rokotetuista.
1. annos saatu, toisen saan maanantaina.
Asun ulkomailla, sain rokotteet huhti- ja toukokuussa (täällä rokotetaan kuukauden välein).
3 viikon päästä toinen annos edessä.
Kananmuna-allergia, en ota ainakaan vielä.
Olen saanut 1. annoksen ja elokuun lopussa saan toisen.
Olen töissä varhaiskasvatuksessa joten osaltani on selvää että otan rokotuksen
Kun rokote hyväksytään lapsille, myös pienokaiseni saa sen
Tammikuussa sain molemmat kolmen viikon välein. Saa vaan nähdä milloin pitää uutta jo ottaa
En koe tarvetta ottaa moista rokotetta.
Kaksi annosta saatu, eri ainetta.
Vatasin vahingossa että en ole ottanut vielä mutta aion ottaa: Jatkan siihen että aion ottaa aikasintaan 40 v päästä
Miksi ottaisin rokotteen ?
Rokotteen joka on ehdollisella myyntiluvalla, jonka tutkimukset jatkuvat v.2023 asti (näin ollen olisin osa tätä tutkimusta, ei kiitos)
Tautiiin joka ei suurella mahdollisuudella edes olisi vaarallinen jos se nyt osuisi minulle (mikä sekin on epätodennäköistä)
Sulkekaa mediat ja eläkää ilman sitä pelkopornoa nii ette tarvi myrkkypiiikkejä.
Onnea valitsemallanne tiellä. Rokote haittoja valtava määrä. Sika piikki oli jo lopetettu kun haittoja oli yli 30 kertaisesti vähemmän kuin nyt.
Nyt yhteiskunnan mielestä on täysin OK, et porukka, nuoretkin delaa ja vammautuu tästä rokotteesta.
Kuunnelkaa Ano Turtiaisen eduskunnassa pitämä puhe koskien tätä ihanaa rokotekampanjaa.
Vierailija kirjoitti:
Tautiiin joka ei suurella mahdollisuudella edes olisi vaarallinen jos se nyt osuisi minulle (mikä sekin on epätodennäköistä
Suurella mahdollisuudella ei ole vaarallinen. Pienellä mahdollisuudella tappaa sinut.
Rokotus taas ei hyvin suurella mahdollisuudella ole vaarallinen ja lisäksi pitää sinut hengissä jos tuo edellä mainittu pieni mahdollisuus sattuu kohdallesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tautiiin joka ei suurella mahdollisuudella edes olisi vaarallinen jos se nyt osuisi minulle (mikä sekin on epätodennäköistä
Suurella mahdollisuudella ei ole vaarallinen. Pienellä mahdollisuudella tappaa sinut.
Rokotus taas ei hyvin suurella mahdollisuudella ole vaarallinen ja lisäksi pitää sinut hengissä jos tuo edellä mainittu pieni mahdollisuus sattuu kohdallesi.
No sitte olen valmis ottamaan sen riskin, miellyuummin kuin laittamaan jotain paskaa piikkiä kehooni josta ihmiset vammautuneet.
Siis ihmisiltä on aivan järki kadonnut. Elämä itsessään on riski. Sitä voi kuolla ihan koska vaan ihan mihin vaan.
Tajuatteko te ett Suomessa kuolee esim syöpään ja muihin sairauksiin ihan älyttömästi enemmän porukkaa kun johonkin koronaan?
Te olette massa psykoosissa jonka on aiheuttanut media
En ota. Ei ole pienintäkään syytä ottaa rokotusta kausi-influenssaa vastaavaan tautiin.
Enkä muutenkaan lähtisi osallistumaan lääkekokeisiin näin vaarallisten aineiden kyseessä ollessa.
En ole ottanut, enkä ota. Kertaalleen olen koronan sairastanut, ei ollut minulle kuin pieni nuhanpoikanen, miehellä oli perusflunssana ja lapsilla ei oireita. Ei mitään jälkioireita myöskään meillä. Ja kaikki tuntemani koronapositiiviset ovat menneet taudin tuolla samalla mallilla. Yhden kuolleen tiedän nimeltä, ysikymppinen monisairas, joka tiennyt sairastuessaan "mistään mitään", että mihin hän sitten kuolikaan lopulta.
En pelkää koronaa, kuten en influenssaakaan. Nämä rokotteet ovat ihan uudenlaisia, enkä halua osallistua koehenkilönä niiden tutkimiseen. Kukaan ei tiedä, miten ne vaikuttavat elimistöön pitkällä aikavälillä. Sehän nyt nähdään vapaaehtoisten rokotteen ottajien osalta. Moni niistä on jo nyt sairastunut vakavasti ja yllättäviä kuolemia on sattunut myös. Toivottavasti kaikki tutkitaan kunnolla, mitä en ikävä kyllä usko.
Vierailija kirjoitti:
Kysymys "ei, en aio ottaa" vastanneille: miksi tämä vastaus?
Minä mieluummin sairastan koronan ja kohotan oman immuniteettini tasoa.
.