Mistä voisin selvittää, miksi minusta ei pidetä?

Tykkäätkö kuitenkin itsestäsi?

Olen käyttänyt tuon asian miettimiseen melkein aikuisikäni kokonaan, tosin aiemmin luulin aina ulkonäköäni syyksi. Eli siis ajattelin, että mun on pakko olla liian ruma ja ärsyttävän näköinen (=rumat piirteet). Mutta ei sekään voi yksin selittää tilannetta.

En jotenkin osaa kontrolloida itse sitä, miltä näytän ja millainen vaikutelma minusta tulee muille ihmisille. Kukaan ei ole koskaan neuvonut minulle sellaisia asioita, ja minulta puuttuu kyky arvioida omaa ulkoista olemustani kriittisesti. Lisäksi olen erittäin huono tulkitsemaan sanattomia viestejä.

Jos kerron, että tämä jokapäiväinen jankkaamisesi on meille palstan lukijoillekin melko rasittavaa, pääsisitkö siitä ongelmasi jäljille?

Vierailija kirjoitti:

Tykkäätkö kuitenkin itsestäsi?

En. En pidä yhtään itsestäni. Inhoan itseäni ja olen inhonnut koko aikuisikäni. Lisäksi pidän itseäni rumana ja ärsyttävänä sekä nolona. Taustana on koulukiusaamisen kohteena olo lapsena, kiusaamisen kohteena olo aikuisena ja se, kun äitini nolasi ja kiusasi minua ulkonäköni vuoksi ollessani pieni lapsi. Olen silti hoikka, siisti ja sopusuhtainen, mutta jokin vain mättää minussa pahasti. Täällä palstallakin yleensä epäillään, että olen varmasti jotenkin huono luonteeltani tai hullu, mikä ei tietääkseni pidä paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Jos kerron, että tämä jokapäiväinen jankkaamisesi on meille palstan lukijoillekin melko rasittavaa, pääsisitkö siitä ongelmasi jäljille?

Täällä on muitakin jankkaajia. Tämä on toinen ketjuni tänään (aiempi poistettiin, vaikka keskustelu oli ihan asiallista). En ymmärrä mitään vihjauksiakaan oikein. Voitko kertoa, mitä siis tarkoitat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tykkäätkö kuitenkin itsestäsi?

En. En pidä yhtään itsestäni. Inhoan itseäni ja olen inhonnut koko aikuisikäni. Lisäksi pidän itseäni rumana ja ärsyttävänä sekä nolona. Taustana on koulukiusaamisen kohteena olo lapsena, kiusaamisen kohteena olo aikuisena ja se, kun äitini nolasi ja kiusasi minua ulkonäköni vuoksi ollessani pieni lapsi. Olen silti hoikka, siisti ja sopusuhtainen, mutta jokin vain mättää minussa pahasti. Täällä palstallakin yleensä epäillään, että olen varmasti jotenkin huono luonteeltani tai hullu, mikä ei tietääkseni pidä paikkaansa.

Todennäköisesti hakeudut väärään seuraan. Niin se vaan menee jos inhoat itseäsi. Been there done that.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tykkäätkö kuitenkin itsestäsi?

En. En pidä yhtään itsestäni. Inhoan itseäni ja olen inhonnut koko aikuisikäni. Lisäksi pidän itseäni rumana ja ärsyttävänä sekä nolona. Taustana on koulukiusaamisen kohteena olo lapsena, kiusaamisen kohteena olo aikuisena ja se, kun äitini nolasi ja kiusasi minua ulkonäköni vuoksi ollessani pieni lapsi. Olen silti hoikka, siisti ja sopusuhtainen, mutta jokin vain mättää minussa pahasti. Täällä palstallakin yleensä epäillään, että olen varmasti jotenkin huono luonteeltani tai hullu, mikä ei tietääkseni pidä paikkaansa.

Omat tuntemuksesi luultavasti näkyvät myös muille ulospäin. Voi olla karkoittava tekijä. Opi ensiksi rakastamaan itseäsi.

Ongelma on siinä, että kukaan ei kerro suoraan. En osaa tulkita vihjauksia. Joskus vähän huomaan mokanneeni, kuten tämän vuoden ainoat treffini miehen kanssa (isäni ikäisen sairaalloisen ylipainoinen mies). Kun näimme, aloin selittää sen viereisen talon arkkitehtuurista ja pintamateriaaleista, ja huomasin, että hän oli vähän wtf. Olin tyylikkäästi pukeutunut, meikattu, hiukset siististi ja mokasin, kun olin liikaa oma itseni.

Mutta ajattelin, että unohdan pointin, jos en kerro sitä hänelle heti. Mutta hänelle tuli erikoinen vaikutelma minusta ilmeisesti. Huomasin hänen ilmeensä...se oli sellainen "meh". En vain osaa skarpata ihmisten seurassa, vaan oon todella kömpelö.

T. Ap

Kaverini epäilee minua Aspergerin syndroomaiseksi, mutta minulla ei ole sellaista diagnoosia. Aspergerin syndroomaisethan jankkaavat muutenkin kaikkea. Mutta miten oppisin siitä pois (vaikken olisikaan virallisesti mikään Aspergerin syndroomainen) ja miten oppisin sosiaalisia taitoja? Haluan kumppanin ja kavereita. Siis en ole sellainen, mutta piirteitä voi olla.

T. Ap

Kuulostat ihanan oudolta, pidän tuollaisista ihmisistä.

Se kaverini siis yritti myös lytätä minua keksimällä diagnooseja, kun en ollut hänen makuunsa riittävän keskiverto. En ymmärrä sitä, miksi en edes kaverini seurassa saa olla oma itseni. Olisi kivaa löytää omanhenkisiä kavereita, mutta olen alkanut luopua toivosta vähitellen. Olen muille naisille liian ruma/epämiellyttävä jne. ja kukaan ei kerro minulle konkreettista syytä, jotta voisin oppia paremmaksi ihmiseksi.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat ihanan oudolta, pidän tuollaisista ihmisistä.

Kiitos! 🙂 Mutta mikä minussa kuulostaa oudolta? Haluaisin olla sellainen suosittu tavis oikeasti. Pyrin siihen koko ajan, mutta erittäin huonolla menestyksellä. Koetan arjessa noudattaa tyyliin 1950-luvun Käytöksen kultaisen kirjan oppeja, ja silti olen jotenkin ei-pidetty. Luulisi, että niiden avulla ihmiset tykkäisivät edes. En edes juurikaan liioittele.

T. Ap

Jos puhuisit välillä jostain muusta kuin itsestäsi. Se vois auttaa.

Olet murehtia ja jankkaaja, murehtiminen ja taipumus jankkaamiseen näkyvät myös päällepäin.

Suosittelen kirjaa, Karismamyytti. Josko siitä olisi sinulle apua.

Ehkä sinussa on joitakin autistisia piirteitä, jotka saavat ihmiset hämmentyneiksi ? Kaikissa on enemmän tai vähemmän niitä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat ihanan oudolta, pidän tuollaisista ihmisistä.

Kiitos! 🙂 Mutta mikä minussa kuulostaa oudolta? Haluaisin olla sellainen suosittu tavis oikeasti. Pyrin siihen koko ajan, mutta erittäin huonolla menestyksellä. Koetan arjessa noudattaa tyyliin 1950-luvun Käytöksen kultaisen kirjan oppeja, ja silti olen jotenkin ei-pidetty. Luulisi, että niiden avulla ihmiset tykkäisivät edes. En edes juurikaan liioittele.

T. Ap

Noin yleisesti monia saattaa ärsyttää kaikenlainen jeesustelu ja se että joku yrittää olla parempaa kuin onkaan tai ei ole aito "huono" itsensä.

Viestiesi perusteella vaikuttaa, että koet ihmissuhteet enemmänkin suorituksena kuin autenttisesti mieluisina tilanteina. Yritä olla analysoimatta liian tarkkaan muiden ihmisten reagointia sanomisiisi ja heittäydy enemmän tilanteeseen. Kaiken ei tarvitse mennä täydellisesti ihmissuhteita rakennettaessa.

Vierailija kirjoitti:

Jos puhuisit välillä jostain muusta kuin itsestäsi. Se vois auttaa.

En mä livenä juurikaan puhu itsestäni. Jotenkin se omaan itseeni liittyvä häpeä on niin suuri, että koetan puhua kaikesta muusta ja koetan olla kohtelias ja mietin aina, millainen olisi mukavaa small talkia. Voi se toki olla, että yliyrittämiseni antaa feikin ja etäisen vaikutelman, mutta en parempaankaan kykene.

Jos olen hiljaa itsekseni ja omissa ajatuksissani, häpeän sitä, jos minusta tulee tyly ja umpimielinen vaikutelma, joten en osaa olla sellainenkaan. Haluaisin ilahduttaa ihmisiä ja olen samalla melko yksinäinen. Ehkä olen siis liian needykin. Kun siis ei minulla ole niitä livekavereita tai puolisoa.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Se kaverini siis yritti myös lytätä minua keksimällä diagnooseja, kun en ollut hänen makuunsa riittävän keskiverto. En ymmärrä sitä, miksi en edes kaverini seurassa saa olla oma itseni. Olisi kivaa löytää omanhenkisiä kavereita, mutta olen alkanut luopua toivosta vähitellen. Olen muille naisille liian ruma/epämiellyttävä jne. ja kukaan ei kerro minulle konkreettista syytä, jotta voisin oppia paremmaksi ihmiseksi.

T. Ap

Tervetuloa Suomeen.. täällä kaikki puhutaan selän takana ettei kukaan vaan vois muuttaa tapojaan paremmiksi.

Tiedän tasan tarkkaan mistä puhut

Vierailija kirjoitti:

Viestiesi perusteella vaikuttaa, että koet ihmissuhteet enemmänkin suorituksena kuin autenttisesti mieluisina tilanteina. Yritä olla analysoimatta liian tarkkaan muiden ihmisten reagointia sanomisiisi ja heittäydy enemmän tilanteeseen. Kaiken ei tarvitse mennä täydellisesti ihmissuhteita rakennettaessa.

Olen suoritushenkinen kyllä muutenkin ja koen ihmiskontaktit kyllä suorituksina. Ja sitten olen illalla silleen, ettå "huh, selvisin tästä päivästä" tai "voi ei, kaupanmyyjä katsoi tylysti - mitä tein väärin ja mitä pitäisi parantaa?".

Koen muut ihmiset jotenkin erillisinä itsestäni ja sellaisina, jotka arvostelevat minua, sanavalintojani ja ehkä ulkoista olemustani. Siksi on sellainen olo kuin olisin jonkun arviointiraadin edessä, jos olen jossain aika tavallisessa sosiaalisessa tilanteessa ja siksi jännitän ja pelkään mokaavani jotain.

T. Ap