"Ihanaa, kun saa vaan elää", hehkutti nuorehko naisoletettu Himoksen festareilla
Kun saa koronan, kaikilla se eläminen ei enää ole entisellään, joillakin se jopa päättyy.
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Ootte vaan kateellisia kun porukat lähti Himokselle.
Uskon, että siellä on ollut kaikilla kivaa.
Reilu vuosi ilman mitään tapahtumia, kaikki kielletty, ravintolat kiinni, jopa kirjastot kiinni.
Muiden ihmisten välttelyä, just ja just ovat ihmiset uskaltaneet kaupassa käydä jne.
Upea juttu että järjestettiin suuret festarit ja saivat kunnolla olla innoissaan ja iloissaan.
Ei korona ole perusterveille aikuisille eikä nuorille vaarallinen, onhan tuo jo nähty.
Olisitte itsekein menneet juhannuksena jonnekin, muiden ihmisten joukkoon, niin olisitte paljon hyväntuulisempia ja positiivisempia.
Ei nuo koronaluvut mitään meinaa, se meinaa jos alkaa sakkia sairaanlaan joutua.
Mielestäni porukat saa mennä Himokselle tai Venäjälle jalkapallo-ottelu, mutta sen jälkeen ei tarvitse tulla ihmisten ilmoille. Karanteeni ja testi. Vasta sitten toisten pariin. Oikeastaan myös tuollaiset festarit voisi vaatia negatiivisen koronatestin kuin lentoyhtiötkin. Siltikään se ei poistaisi bileiden jälkeistä karanteenia.
Jos ajatellaan että jalkapallon jälkeen on ainakin 1000 ihmistä karanteenissa. Osa ei ole ollut lähelläkään Pietaria. Silti ovat nyt kesällä karanteenissa. Kiva jos on kerrostalossa eikä pääse edes pihalle. Ja ei ole itse saanut sitä koronahuvia, vaan on sijaiskärsijä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koronasta ei ole muille kuin turvonneille moniongelmaisille akoille ja 90+vuodepotilaille MITÄÄN VAARAA.
Sano tää 32v terveelle veljelleni, makaa lahtelaisella hautuumaalla.
Aivan niin. Tilastoihme löytyy palstalta.
Koronaan kuollut terve 32-vuotias.
Tämä pitää uutisoida!
Miten voit olla noin tunnekylmä? Ei ole tervettä tuollainen.
Miten voit olla noin sinisilmäinen, että uskot kaikkeen mitä luet? Ei ole tervettä tuollainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä festarit on ihan ok, jos sinne menee täysin terveenä ja ilman festareita edeltävää ulkomaanmatkaa. Aluetta olisi pitänyt pilkkoa osiin, jolloin yhteen osaan pääsisi kerralla vain tietty määrä ihmisiä.
Enemmän olisin huolissani afterparty mökkibileistä, joissa ollaan sisätiloissa pienessä tilassa isolla porukalla.
Mitä tulee tuohon elämiseen, niin tällä hetkellä itse toivon vain sitä, että lisärajoituksia ei tule, jotta puolisoni pääsee mukaan esikoisemme synnytykseen. Jos se jää välistä, harmittaa enemmän kuin parit väliinjääneet festarit, mutta parikymppisen voi olla sitä vaikea ymmärtää.
Ihan niin ku sun on vaikea ymmärtää parikymppisiä, joilta on viety todella monet normaalisti tuon ikäisten elämään kuuluvat asiat.
Sanoin jo itse, että festareilla käyminen on mielestäni ok, mutta Pietarista festareille meno ei ole ok. Kaikkea ei voi saada.
Esikoinen syntyy kerran, festareita tulee ja menee. Jos pääsee Himokselle mutta ei Ruisrockiin, en pidä sitä katastrofina.
Täällä sama tilanne, esikoinen syntyy elokuussa!! Mun pikkuveli oli Himoksella ja hänellä oli ollut tosi kivaa pitkästä aikaa ja oon siitä iloinen. Harmi vaan että nää jotka menee kipeenä tai ulkomailta suoraan pilaa tämänkin :(
Alempien sosiaaliluokkien tyhjänpäiväistä olemassaoloa. Joskus kyseenalaistan tällaisten ihmisten olemassaolon tarkoituksen.
Vierailija kirjoitti:
Jos ajatellaan että jalkapallon jälkeen on ainakin 1000 ihmistä karanteenissa. Osa ei ole ollut lähelläkään Pietaria. Silti ovat nyt kesällä karanteenissa. Kiva jos on kerrostalossa eikä pääse edes pihalle. Ja ei ole itse saanut sitä koronahuvia, vaan on sijaiskärsijä.
Karanteenissa saa lähteä metsään kävelylle kuhan on 2m väliä kaikkeen. Ei se oo kotiaresti
Vierailija kirjoitti:
Jos ajatellaan että jalkapallon jälkeen on ainakin 1000 ihmistä karanteenissa. Osa ei ole ollut lähelläkään Pietaria. Silti ovat nyt kesällä karanteenissa. Kiva jos on kerrostalossa eikä pääse edes pihalle. Ja ei ole itse saanut sitä koronahuvia, vaan on sijaiskärsijä.
olisikin karanteenissa mutta ei. justhan tää Peterkin ketä haastateltiin sanoi että ei jaksa karanteeneja vaan menee festareille suoraan jalkapallokisoista
Jos nämä ihmiset ovat kerran niin vastuuttomia, eivätkö juuri he ole todennäköisimmin koronan jo sairastaneet ja saaneet immuniteetin.
Riskiryhmät on muuten jo kattavasti rokotettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole varmaan teholla eläminen kovin ruusuista.....
Teholla on tällä hetkellä alle 10 ihmistä koronan vuoksi koko Suomessa.
Katsotaan tilanne parin, kolmen viikon päästä uudestaan.
Niin? 2 viikkoa on jo kulunut tuosta lausumastasi. Teholla on tänään 10 henkilöä koronan vuoksi. Eli ei tullut mitään räjähtävää kasvua tälläkään kertaa kahden viikon jälkeen, kuten koronahysteerikot ovat koko korona-ajan huutaneet.
Rovaniemellä on 1,5 viikossa tullut yli 50 tartunnan ryväs. Joku ääliö kävi vähän Venäjällä, jätti karanteenit ja testit huolehtimatta ja ei kun yökerhoon. Sattui mukavasti olemaan koronapositiivinen ja kantamaan delta-varianttia. Rovaniemi ei ole mikään iso kaupunki, joten yli 50 tartuntaa ja varsinkin yhden valopään aiheuttamana on järkyttävä määrä. Mutku mä haluun vain elää!
Altistuneita onkin sitten satoja. Kiva heinäkuu heillä tuon yhden ääliön takia.
Sanoin jo itse, että festareilla käyminen on mielestäni ok, mutta Pietarista festareille meno ei ole ok. Kaikkea ei voi saada.
Esikoinen syntyy kerran, festareita tulee ja menee. Jos pääsee Himokselle mutta ei Ruisrockiin, en pidä sitä katastrofina.