Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
oliko ennen asiat paremmin vai eikö ongelmista puhuttu?
01.07.2014 |
Vaarini kanssa keskusteltiin muunmuassa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja masennuksesta yleensä. Hän oli sitä mieltä ettei hänen nuoruudessaan ollut masentuneita äitejä, tuollaista termiä ei edes tunnettu. Äideillä oli vaan kiire hoitaa ne kaikki 5 lasta ja isän oli oltava töissä elättääkseen perheensä, ei ollut kuulemma aikaa masentua.. muutenkin hän on hyvin kriittinen monen asian suhteen, että miten nykyihmiset valittaa ongelmistaan kun hänen aikanaan ei valitettu ja meillä on vaikka mitä helpotuksia. Meillä on sisään tuleva vesi (no oli hänen aikanaankin, hän vain asui vanhassa talossa jossa ei ollut), tiskikone, pyykinpesukone, sähköliesi ja -uuni, mikroaaltouuni, imurit... hän itse kokee nämä tietysti isoksi avuksi kun on elänyt senkin ajan kun niitä ei ollut. Todella harva myöskään nykyään tekee niin rankkaa fyysistä työtä kun silloin ennenvanhaa. Ja me vaan valitetaan arjen rankkuutta ja uupumusta.
Tämä pani mut ihan tosissaan miettimään että ollaanko me vaan tyhjästä valittajia ja pelätään työtä? Vai ajatteliko silloinkin ihmiset samoin mutta kukaan ei uskaltanut sanoa sitä ääneen? Vaarini sanoi omasta kokemuksesta mulle että rankkaa oli, mutta ei siitä valitettu kun tehtiin se mitä piti elättääkseen perhe. Hänellä ja edesmenneellä mummollani oli 8 lasta, ensimmäisen saivat 20:sinä ja viimeisen 40:sinä ja väliin mahtuu vielä kaksosetkin. Molemmilla oli työt, mummo toki teki töitä vaan silloin tällöin kun lastenhoidolta kerkesi (=vaari tai vanhemmat sisarukset vahtivat pienimpiä)
Sitten tuli vielä imetyksestä lyhyesti sanottua että hän ei muista tunteneensa yhtään äitiä joka ei olisi pystynyt imettämään, nyt tiedän että tämä provosoi, se ei ole tarkoitus, kerron vaan mitä hän kertoi. Silloin kuulemma kaikki naiset pystyi imettämään, kun ei ollut vaihtoehtja, ainakin välttämätön aika sitkoteltiin ennen kun pystyttiin antamaan lehmän maitoa, korvikkeita ei tietysti ollut.
Kommentit (32)
Ihmiset oli enimmäkseen hoikkia ja hyvässä kunnossa, koska eivät syöneet liikaa ja liikkuivat tarpeeksi. Se tekee ihmeitä mielialalle.
Tajuan tietenkin, että sairauksia ei pystytty hoitamaan yhtä hyvin kuin nyt, joten tiettyjä sairauksia oli enemmän, ja ruokavalio saattoi puutteen takia olla yksipuolinen.
Ei kuitenkaan ollut lihavuus- ja istumissairauksia, jotka masentavat nykyihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 12:22"]
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 12:01"]
Olisko niin, että "ennen" (60-100 v sitten) odotukset oli pienempiä. Oli kaikille lapsesta saakka selvää, että töitä tehdään niin paljon kuin pystytään, ja mieluummin vielä enemmän. Lapsia tulee, koska ehkäisyä ei ole, ja niistä huolehditaan. Vapaa-aikaa on vain "herroilla".
Ei odotettukaan helppoa ja kivaa elämää. Taivaassa saa sitten levätä ja älykännykkää räplätä...
[/quote]
Lapsia tehtiin paljon koska lapsikuolleisuus oli suuri. Kyllä ehkäsyä on ollut monta vuosisataa ja on tehty abortteja ja luovutettu lapsia pois jos tarvis.
Omalta mummoltani on kuollut 3 sisarrusta. Eikä ole mikään erityinen tapaus, siitä kauemmas kun katsoo niin lapsia kuoli enempi. Siitä johtuu myös se miten aikanaan lapsille annettiin samoja nimiäkin: Kolmesta Jussista yksi jäi eloon. Syntyneet tasan varmasti 10 vuoden sisällä.
Ja lastenhoidossa suuri osa 70- luvulla syntyneistäkin on ollut 2 kk ikäisestä lähtien. Jotenkin nopeasti ihmiset on omaksuneet sen että lapsia voi valtion tuettuna kotona hoitaa 3- vuotiaaksi.. Ja miten näppärää että tämä on se ikä jonka ituhipit on saaneet loukutettua perusteeksi "lapsen hyvinvoinnin määrittelyksikin", nykyisin mennään jopa niin pitkälle että lapsi ei voisi olla yökylässäkään kuin 1 per ikävuosi. ;)
Minusta valitusta on jos ihminen suorittaa eikä elä miten tahtoo. Ennen ei edes ollut vaihtoehtoja eikä puhumattakaan siitä että arjen kuuluisi olla luksusta.
Ja kun koneet pesee, riittää aikaa muuhunkin. Kokeillaan hetki tehdä ruokaa puuhellalla, pestä pyykki nyrkkipyykissä yms. Aika on kumma juttu. Harvemmalla on kaveri samaan aikaan raskaana ja täällä netissä me kirjoitellaan luppoajat. Oma aika? Tylsyys. Päteminen, muottiin ja mielikuvaan mahtuminen elämässä määrää. Kaikki on niin luksusta ja hienoa. Eikä silti kenenkään lapsi voi huonosti -asia joka kouluissa ja muualla nähdään kasvavana ongelmana. Voi olla että puhe on siitä että ongelmiin kiinnitetään huomioita ja lukihäiriöitä todetaan eikä lasta pidetä enää "tyhmänä".
[/quote]
Olipa helvetin sekavasti kirjoitettu...
Yhteen kohtaan haluaisin tarttua.
"Ituhippi" on siis iso joukko lasten psykologeja, jotka ovat todenneet, että päiväkotien isot ryhmät ja stressaava ympäristö eivät ole suositeltavia alle 3v. Hänellä ei ole vielä sosiaalisia taitoja pitää puoliaan ryhmässä. Pienen lapsen selviytymiskeinoja ovat vetäytyminen ja aggressio.
Onneksi sinä tiedät paremmin kuin tutkimuset ja asiantuntijat :) Ymmärrän kyllä vanhempia, joiden on lapsi laitettava hoitoon. Ei ne rikki mene :) Turha minusta kuitenkin selittää alle 3v on PAREMPI olla siellä kuin kotona ja kaikki lapsensa kotona kolme vuotiaaksi pitävät haluavat vain laiskotella. "Ituhippi" on muuten vähättelevä termi, jonka voi nykyään huutaa heti, kun joku ei kannata kovia arvoja tai on vaan eri mieltä.
ohis
Ennen oli myös kova pelko hullujenhuoneelle joutumisesta. Äitini oli mielisairaalassa kesätöissä ja ekaa kertaa 14 vuotiaana! :O Siellä oli eriasteiset kehitysvammaiset, vähän seonnneet ja täydet viripäät kaikki sekaisin. Juuri siskonsa kanssa muistelivat potilasta, joka hyppi yhdellä jalalla kun toinen puuttui. Vieraita ei käynyt kenelläkään! Sinne suljettiin loppuiäksi.
Mielisairaus, "hitaus" ja kaikenlaiset vajavaisuudet olivat häpeä ja tabu! Jos oli jotain masennusta tsm. se salattiin ja kuitattiin jonakin muuna. Skitsofrenia kuitattiin äkkipikaisuutena ja masennus laiskuutena. Kotiin eristäminen ja piilottelu oli myös tavallista.
Toisin sanoen henkinen pahoinvointi ei näykynyt samalla tavalla kuin nykyään. Se salattiin. Ihmiset oikeasti myös pelkäsivät kertoa asioistaan pelätessään hullujenhuoneelle joutumista. Näistä laitoksista kulki paljon "kauhujuttuja"
Se vielä, että ymmärtäjiä tai kuuntelijaa ei ehkä löytynyt apua tarvitsemalle myöskään koska, kaikki olivat yhtä ahtaalla. "Mitä sinä valitat? Sinullahan on vain 6 lasta, minulla 8 ja minun äidilläni oli 17..."
Minusta se mikä näissä jutuissa aina unohtuu, on sellainen psyykkinen kypsyys ja henkinen kasvu. Enkä tarkoita henkisellä kasvulla mitään joogaretriittejä tai hörhöilyä, vaan sellaista normaalia ihmisenä kasvamista. Nykyihmisen aikuistumiseen kuuluu erilaisten kysymysten pohtiminen, "kuka minä olen?", "minkälaista elämää haluaisin elää?" ja "mikä on elämäni tarkoitus?". Identiteettikysymykset voivat olla todella vaikeitakin paloja nuoruudessa, jossa vaihtoehtoja on rajattomasti, toisin kuin ennen vanhaan. Nykyihminen joutuu/saa kohdata sellaisia pohdintoja, joita ei isovanhempien aikana koskaan edes tunnustettu tarpeellisiksi. Jos ihminen elää koko elämänsä ns. selviytymis-moodissa, ei tälläisille kysymyksille ole tilaa eikä aikaa. Silloin ihminen kyllä selviää, puree hammasta yhteen ja kärsii. Tälläinen elämä jättää kyllä jälkensä, ja tuloksena on paljon mielenterveysongelmia, niin lapsilla kuin aikuisilla, sekä katkeruutta omista kärsimyksistä. Suomalaisessa kulttuurissa on todella paljon tälläistä henkistä perintöä, jossa aina ihmetellään nuorison vetelyyttä ja kun "ei mekään aikanaan ruikutettu". Minusta tälläiset kommentit kielivät nimenomaan pinnan alla kytevästä katkeruudesta ja henkisestä kärsimyksestä: oma elämä on ollut todella julmaa ja kovaa, ja koska tätä henkistä painolastia ei haluata/pystytä kohtaamaan, torjutaan se ihmettelemällä muiden vässykkämäisyyttä. Sellainen ihminen joka on sinut menneisyytensä kanssa, ei yleensä ihmettele nuorempien helppoa elämää, vaan on aidosti onnellinen siitä, etteivät nuoremmat joudu kärsimään yhtä paljon.
No ensinnäkään sun vaari ei ole tiennyt hevon helvettiä siitä miltä sen ajan naisista on tuntunut raskaus, synnytys ja imetys. Edes toiset naiset eivät niistä tienneet, esimerkiksi kuukautisista ei kerrottu edes omille tyttärille, jotka saattoivat olla aivan paniikissa kun alkoivat vuotaa verta. Miesten ja naisten maailmat olivat tuona aikana täysin eriytyneet.
Miten sun vaari selittää sen, että hänen aikanaan sekä äitejä että lapsia kuoli synnytyksessä ja synnytyksen jälkeen enemmän kuin nykyään, jos se kerran oli niin helppoa ja luonnollista? Miten hän selittää nykyaikaa korkeammat luvut vastasyntyneiden lasten surmissa ja pahoinpitelyissä, jos äideillä oli tosiaan kaikki ok? Ja miten hän selittää se, että itse asiassa suuri osa lapsista eli ensimmäisten viikkojen jälkeen kauralimalla, sokerivedellä ja vedellä laimennetulla lehmänmaidolla, jos sillä aliravitulla ja ylirasittuneella äidillä kerran tuli maitoa koko kylän lapsille? (ja kyllä, sotien jälkeen useimmat naiset olivat jatkuvien raskauksien, keskenmenojen, synnytyksien, vähäisen ravinnon ja raskaaan fyysisen rasituksen vuoksi siinä kunnossa, että raskaus ei hampaatkin suusta.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 12:22"]
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 12:01"]
Olisko niin, että "ennen" (60-100 v sitten) odotukset oli pienempiä. Oli kaikille lapsesta saakka selvää, että töitä tehdään niin paljon kuin pystytään, ja mieluummin vielä enemmän. Lapsia tulee, koska ehkäisyä ei ole, ja niistä huolehditaan. Vapaa-aikaa on vain "herroilla".
Ei odotettukaan helppoa ja kivaa elämää. Taivaassa saa sitten levätä ja älykännykkää räplätä...
[/quote]
Lapsia tehtiin paljon koska lapsikuolleisuus oli suuri. Kyllä ehkäsyä on ollut monta vuosisataa ja on tehty abortteja ja luovutettu lapsia pois jos tarvis.
Omalta mummoltani on kuollut 3 sisarrusta. Eikä ole mikään erityinen tapaus, siitä kauemmas kun katsoo niin lapsia kuoli enempi. Siitä johtuu myös se miten aikanaan lapsille annettiin samoja nimiäkin: Kolmesta Jussista yksi jäi eloon. Syntyneet tasan varmasti 10 vuoden sisällä.
Ja lastenhoidossa suuri osa 70- luvulla syntyneistäkin on ollut 2 kk ikäisestä lähtien. Jotenkin nopeasti ihmiset on omaksuneet sen että lapsia voi valtion tuettuna kotona hoitaa 3- vuotiaaksi.. Ja miten näppärää että tämä on se ikä jonka ituhipit on saaneet loukutettua perusteeksi "lapsen hyvinvoinnin määrittelyksikin", nykyisin mennään jopa niin pitkälle että lapsi ei voisi olla yökylässäkään kuin 1 per ikävuosi. ;)
Minusta valitusta on jos ihminen suorittaa eikä elä miten tahtoo. Ennen ei edes ollut vaihtoehtoja eikä puhumattakaan siitä että arjen kuuluisi olla luksusta.
Ja kun koneet pesee, riittää aikaa muuhunkin. Kokeillaan hetki tehdä ruokaa puuhellalla, pestä pyykki nyrkkipyykissä yms. Aika on kumma juttu. Harvemmalla on kaveri samaan aikaan raskaana ja täällä netissä me kirjoitellaan luppoajat. Oma aika? Tylsyys. Päteminen, muottiin ja mielikuvaan mahtuminen elämässä määrää. Kaikki on niin luksusta ja hienoa. Eikä silti kenenkään lapsi voi huonosti -asia joka kouluissa ja muualla nähdään kasvavana ongelmana. Voi olla että puhe on siitä että ongelmiin kiinnitetään huomioita ja lukihäiriöitä todetaan eikä lasta pidetä enää "tyhmänä".
[/quote]
THL:n tilastojen mukaan 70-luvulla alle 35 % lapsista oli missään päivähoidossa, joten tuo "70-luvulla 2kk ikäiset lastenhoitoon" ei pidä paikkaansa.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 12:35"]
Ihmiset oli enimmäkseen hoikkia ja hyvässä kunnossa, koska eivät syöneet liikaa ja liikkuivat tarpeeksi. Se tekee ihmeitä mielialalle.
Tajuan tietenkin, että sairauksia ei pystytty hoitamaan yhtä hyvin kuin nyt, joten tiettyjä sairauksia oli enemmän, ja ruokavalio saattoi puutteen takia olla yksipuolinen.
Ei kuitenkaan ollut lihavuus- ja istumissairauksia, jotka masentavat nykyihmistä.
[/quote]
Ei todellakaan nukuttu tarpeeksi. Mummoni saattoi päästä nukkumaan vasta puolilta öin ja heräsi viideltä. Lisäksi yöt olivat katkonaisia, koska talossa oli aina vauva ja useampi pieni lapsi.
Hoikkuus ei myöskään ole mikään yleisavain masennuksen välttämiseen. Liikarasitus ei enää tee mitään positiivista mielialalle. Pelto-ja metsätyö ympäri vuorokauden, koska kesä on lyhyt, epäinhimillisen pitkät työvuorot tehtaassa kuumuudessa ym. Kultainen keskitie pitäisi löytyä.
Ennen ei juuri ollut mahdollisuutta tehdä masennukselle ja muille henkisille sairauksille mitään. Ne sitten mielummin vaiettiin olemattomiksi. Ihmisten oli selvittävä ongelmiensa kanssa yksin. Ja eiväthän kaikki selvinneet: aiemmat kirjoittajat mainitsivatkin jo noista pahoinvoinnin eri purkautumisista väkivaltana jne, "heikkouden" häpeämisestä ja hullujenhuoneista, joista sitten sai "apua"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen niin samaa mieltä 20 kanssa, vanhemmalla sukupolvella voi olla tosi jyrkät asenteet nykyajan ongelmia kohtaan, vaikka nuo olisivat sellaisia elämää vakavasti haittaavia ongelmia. Siinä tuntuu tulevan vastaan juuri se, että kun ne aiemman sukupolven ongelmat on aikanaan lakaistu maton alle, on täysin kyvytön kohtaamaan vaikeuksia tai suhtautumaan niihin, ei ole keinoja, ei osaamista, voi olla vain vähättelyä ja torjuntaa. Se on todella raadollista silloin, kun odottaa, että vanhemman sukupolven edustaja olisi se "vanhempi ja viisaampi".
Osittain on varmasti kyse siitä, että aika on kullannut muistot ja toisaalta vaikeista asioista ei ole puhuttu.
Mutta oman kokemukseni perusteella olen miettinyt, olisiko myös mahdollista, että ihmisen psyykessä olisi jonkinlainen turvajärjestelmä, joka kytkeytyy päälle erityisen vaikeina aikoina, esimerkiksi sodassa tai muitten kriisien keskellä. Vähän samaan tapaan kuin vaikeasti fyysisesti loukkaantunut ihminen voi mennä shokkiin niin ettei tunne kipua ja pystyy jopa toimimaan fyysisesti, vaikka hänellä olisi vaikeita vammoja. Jos aivoissammekin on joku samanlainen mekanismi, joka estää masennuksen ja lamaantumisen katastrofitilanteissa? (Itse asiassa kerran eräässä radio-ohjelmassa esitettiin väite siitä, että sodan aikana masennusluvut ovat alhaisemmat kuin normaalisti, ja jos tämä pitää paikkansa, yksi syy siihen saattaisi olla tuollainen suojamekanismi.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ajat ovat kovia, niin "heikkoutta" ei suvaita. Asiat on vaiettu hiljaisiksi. Suomessa elää vahvasti ajatus, että ennen oli niin rankkaa ja nykyään vaan valitetaan. Ennen on elämä ollut niin julmaa, ettei ole voinut tehdä mitään vaikka olisi kuinka paha oli. Tai olet voinut hirttäytyä, alkaa juoda tai vaikka purkaa pahoinvointiasi perheeseesiväkivaltaisella käytöksellä . Sotatraumoja ja tapaa vaieta niistä on esimerkiksi tutkittu paljon ja niiden seurauksia kantavat nuoremmatkin sukupolvet. Isoisäni oli veteraani, hänen kokemuksensa vaikuttivat hänen kasvatustapoihinsa ja isäni on niiden tulos. Kyllä näin vanhempana huomaan omasta kasvatuksestani ja väleistämme syy-seuraussuhteita, jotka ovat aika surullisia.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 13:19"]
Osittain on varmasti kyse siitä, että aika on kullannut muistot ja toisaalta vaikeista asioista ei ole puhuttu.
Mutta oman kokemukseni perusteella olen miettinyt, olisiko myös mahdollista, että ihmisen psyykessä olisi jonkinlainen turvajärjestelmä, joka kytkeytyy päälle erityisen vaikeina aikoina, esimerkiksi sodassa tai muitten kriisien keskellä. Vähän samaan tapaan kuin vaikeasti fyysisesti loukkaantunut ihminen voi mennä shokkiin niin ettei tunne kipua ja pystyy jopa toimimaan fyysisesti, vaikka hänellä olisi vaikeita vammoja. Jos aivoissammekin on joku samanlainen mekanismi, joka estää masennuksen ja lamaantumisen katastrofitilanteissa? (Itse asiassa kerran eräässä radio-ohjelmassa esitettiin väite siitä, että sodan aikana masennusluvut ovat alhaisemmat kuin normaalisti, ja jos tämä pitää paikkansa, yksi syy siihen saattaisi olla tuollainen suojamekanismi.)
[/quote]
Minusta myös ihminen kasvaa siihen sukupolveen, mihin kasvaa, ja pitää "normaalina" sitä, mihin on tottunut. Kyllähän ihmiset Neuvostoliittoakin ikävöivät. Vaikka asiat ei olisi hyvin ja tavallaan sen tietäisi, muutosta ja uutta voi pelätä liikaa ja siksi vanhat, kipeät asiatkin on helpompi säilyttää siellä muistojen helminauhassa sellaisina kuin miksi ovat sinne kivettyneet, kuin että alkaisi kyseenalaistaa ajattelutapaa. Selviytymisen mentaliteetille on rakennettu identiteettejä, ja Suomessa on paljon hyväksyttäviä ajattelutapoja, esim. laiskuuden halveksuminen ja työnarkomanian ihannointi, joiden purkaminen voisi olla joidenkin kohdalla todella raadollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 11:51"]Silloin äidit hoitivat vain sen kodin. Nyt äidit opiskelevat/ ovat täysipäiväisesti töissä ja hoitavat silti sen kodin. Matkoihin työpaikalle, päiväkotiin, ruokakauppaan ja muualle vievät paljon aikaa. Meno on nykyään tosi hektistä.
[/quote]
Kyllä äidit oli 1900-luvun alussakin töissä, lapset usein mukana. Ja millä luulet heidän siihen aikaan menneen kauppaan jos nykyään kerran menee matkoihin kauemmin? Kävellen sinne mentiin, kauempaa saatettiin tulla hevosella jos oli niin varakas että omisti sellaisen. Kyllä kauppamatkat silloin kesti tuhottoman kauan ja ne kauppakassit kannettiin kotiin. Kaikki ei tosiaan ollut maanviljeliöitä/omavaraisia kuten ehkä luulit. Töitä oli monia muitakin. Kaupassa käynti oli välttämätöntä. Työpaikat oli usein suhteellisen lähellä mutta kyllä töihin lähdettiin pidemmästäkin matkasta jos läheltä ei löytynyt.
Ennen oli niin kovat yhteiskunnan paineet ja häpeä, että ihmisten oli pakko kärvistellä.
Eli asioista ei puhuttu. Ettei vain häpäise itsensä lisäksi koko sukuaan. Ei voinut ottaa avioeroa vaikka kuinka kärsi (ei tullut kuuloonkaan), lapset piti hoitaa ja homoja "ei ollut".
Mistään ei häpeänpelosta puhuttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miettiikö kehitysmaan slummissa elävä orpolapsi, onko masentunut. Ei, häne elää aina suupalsta suupalaan. Kaikki voimat kuluu vain siihen, mistä seuraava ateria, mistä yöpaikka? Varmasti itku tulee välillä, mutta eiköhän siinä turru ja opi sysäämään ikävät ajatukset mielestään. Kun on kyse selviytymisestä, ole sijaa millekkään muulle. Näin se on ollut täälläkin aikoinaan.
Tuon ajan perintönä on tullut seuraaville sukupolville kyvyttömyys käsitellä vaikeita asioita, vaikeneminen ja hyssyttely. Valittaa ei saa, vaan hoida oma osasi, älä yritä luistaa! Itse pitää selvitä ja korostetaan liikaakin järkeen perustuvaa päätöksentekoa kun tunteillekin olisi aikansa ja paikkansa.
Nykyään tuo näkyy siten, että pitää pärjätä täysin omillaan, koskaan ei saa olla riippuvainen, masennus on heikkoutta ja tuomittavaa vaikka syy olisi esim hormoniperäinen.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 12:01"]
Olisko niin, että "ennen" (60-100 v sitten) odotukset oli pienempiä. Oli kaikille lapsesta saakka selvää, että töitä tehdään niin paljon kuin pystytään, ja mieluummin vielä enemmän. Lapsia tulee, koska ehkäisyä ei ole, ja niistä huolehditaan. Vapaa-aikaa on vain "herroilla".
Ei odotettukaan helppoa ja kivaa elämää. Taivaassa saa sitten levätä ja älykännykkää räplätä...
[/quote]:D
Uskon kans tuohon häpeän pelkoon. Että ei uskallettu sanoa jos väsytti. Muistan kun järkytyin ollessani raskaana kun mummini kertoi kuinka hänen äitinsä synnytys alkoi kesken peltotöiden. Isomummi ei siitä kehdannut miehelleen sanoa ettei vaan ajattelisi että tämä yrittää luistaa töistä. Hirveitä supistuksia kärsi hammasta purren ja kyykki vaan sielä pellossa. Vasta kun ponnistus vaihe oli alkamassa, käski miehensä hakea naapurin eukon apuun ja meni saunaan synnyttämään. En tiedä miten siitä eteenpäin, jatkoiko napanuoran leikkaamisen jälkeen samantien vaan siitä mihin pellolla jäi vai soiko itselleen sitten sen levähdystauon. Mummin mukaan isänsä ei kuitenkaan ollut ankara ja oli tälle tapaukselle nauranut että miksei tämä kehdannut sanoa. Mutta isomummi oli vaan sellainen että jouten ei saa olla, kaikki vapaa aika on laiskottelua, mieluiten piti tehdä kahta työtä yhtä aikaa.... vaikka sitten kyntää peltoa ja synnyttää, eihän ne toisiaan estä :D
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 13:48"]
Uskon kans tuohon häpeän pelkoon. Että ei uskallettu sanoa jos väsytti. Muistan kun järkytyin ollessani raskaana kun mummini kertoi kuinka hänen äitinsä synnytys alkoi kesken peltotöiden. Isomummi ei siitä kehdannut miehelleen sanoa ettei vaan ajattelisi että tämä yrittää luistaa töistä. Hirveitä supistuksia kärsi hammasta purren ja kyykki vaan sielä pellossa. Vasta kun ponnistus vaihe oli alkamassa, käski miehensä hakea naapurin eukon apuun ja meni saunaan synnyttämään. En tiedä miten siitä eteenpäin, jatkoiko napanuoran leikkaamisen jälkeen samantien vaan siitä mihin pellolla jäi vai soiko itselleen sitten sen levähdystauon. Mummin mukaan isänsä ei kuitenkaan ollut ankara ja oli tälle tapaukselle nauranut että miksei tämä kehdannut sanoa. Mutta isomummi oli vaan sellainen että jouten ei saa olla, kaikki vapaa aika on laiskottelua, mieluiten piti tehdä kahta työtä yhtä aikaa.... vaikka sitten kyntää peltoa ja synnyttää, eihän ne toisiaan estä :D
[/quote] Just näin! Nainen ei todellakaan saanut olla jouten, vähintään piti sukkaa parsia, jos siis ihan kehtasi istahtaa alas. En todellakaan syytä miehiä. Kyllähän he ovat puolisoitaan rakastaneet. Kyse on monen sukupolven takaisesta tavasta kasvattaa nainen ja mies tiettyyn rooliin. Äidit kasvattavat tyttärensä samalla tavalla kuin heidät on kasvatettu ja kehä on valmis.
Vähän sama kuin naisten ympärileikkausta puoltavat naiset. Taustalla on ajatus, että jos tytärtä ei kasvata normien mukaan niin hän jää yhteisössä heikommalle osalle eli ei pääse naimisiin. Sehän noissa on yhteistä: nainen on riippuvainen miehen elatuksesta tai jää taakaksi vanhemmille. Nykyään, kun asia on toisin Suomessa on tyttöjenkin kasvatus tähtää muuhun kuin hyvänä emäntänä olemiseen. Pojille asetetut roolitkin ovat hiljalleen lavenemassa. Tässähän taas miehet ovat naisia enemmän avainasemassa.
ohis
Silloin äidit hoitivat vain sen kodin. Nyt äidit opiskelevat/ ovat täysipäiväisesti töissä ja hoitavat silti sen kodin. Matkoihin työpaikalle, päiväkotiin, ruokakauppaan ja muualle vievät paljon aikaa. Meno on nykyään tosi hektistä.
2: noin minäkin ensin ajattelin mutta sitten tajusin että tosiaan mummonihan teki myös töitä, aina kun ehti eli verrattavissa siihen että lapset päiväkodissa, toki näitä hetkiä tuli vähemmän, mutta vapaa aikaa ei hänellä ollut vaikka mies olisikin ollut kotona (sunnuntait)
En nyt sano mikä on totta. Tarkoitus oli herättää keskustelua, minä ainakin aloin miettimään näitä asioita omalta kohdalta..
Ap
Alue: Aihe vapaa
Aloituksesi herätti monenlaisia ajatuksia, ap. Luultavasti olen lähempänä iältäni vaariasi kuin sinua, joten ymmärrän hyvin hänen ajattelutapansa. Lasten hankkimiseen ja synnytykseen liittyvät asiat olivat tabu vielä minunkin lapsuudessani. Jos naiset niistä puhuivat, niin miehet ja lapset hätisteltiin toiseen huoneeseen. Ongelmista vaiettiin aina kun mahdollista, ne lakaistiin maton alle, kuten silloin oli tapana sanoa.
Kyllä masennus ja mielenterveyden ongelmat olivat tuttuja jo viime vuosisadan alussa ja sitä ennenkin. Minulla oli isotäti, joka menetti mielenterveytensä parikymppisenä ja vietti lopun ikäänsä lähes kahdeksankymppiseksi laitoksissa. Syynä oli se, että poikaystävä, jonka kanssa oli tarkoitus solmia avioliitto, päättikin hylätä tyttöystävänsä, mikä oli niin raskas asia, että tyttö meni aluksi ihan puhumattomaksi ja jonkin ajan kuluttua psykoosiin. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, mitä kaikkea siihen juttuun kätkeytyi, mutta siitä ei puhuttu. Minäkin kuulin siitä vasta muutama vuosi sitten.
Tiedonvälityskin oli vaarisi nuoruudessa ihan toisenlaista ja hitaampaa kuin nykyisin. Nyt pöyhitään kaikenkarvaisten julkkisten taudit ja vaivat monissa lehdissä. Sellainen ei olisi tullut vielä minunkaan lapsuudessani kuuloonkaan. Joskus jossain lehdessä oli hyvin verhotusti kerrottu asioista, jolloin lukija sai itse päätellä rivien välistä, mistä itse asiassa oli kysymys. Nythän on menty toiseen ääripäähän ja erilaiset mielenterveyden ongelmat ovat joillekin ihmisille kuin sulka hattuun. Tosin välillä mietityttää, oliko kyse todellisesta sairaudesta vai huomion hakemisesta, kun tauti sitten paranikin yllättävän nopeasti. Vaikka niinhän nuo julkkikset näyttävät olevankin eri rotua kuin me muut, kun paranevat hengenvaarallisista sairauksistakin muutamassa kuukaudessa, esim. monet syöpäsairaat.