Hätkähdyttävä tutkimustulos: Joka toisella lievän koronan sairastaneella 16–30-vuotiaalla long covid -oireita
Tämä on tauti jonka hallitus halusi sinullekin ja veti strategiaa toukuun puoleen väliin 2020. Koulut avattiin jotta epidemia etenee ja asiasta valehdeltiin niin opettajille kuin oppilaillekin.
Miksi ottaa riski toisten ihmisten terveydellä kun se oli väärä startegia muutenkin? Vedettiin järkyttävän pitkään keväällä 2020 ja luopua piti vain koska hallittu leviäminen ei onnistunut käytännössä.
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Millainen on se lievä korona? Onko se eri kuin täysin oireeton korona?
Sitä ei erottaisi mistään flunssasta.
Ei ole olemassa täysin oireetonta koronaa - oireet joko tunnistaa itsessään, tai ei tunnista, vaikka niitä on. Virus joka ei aiheuta oireita, ei ole infektioksi luokiteltava. Esimerkiksi koronavirus ovenkahvassa, sitä ei voida laskea oireettomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Epäselvää on myös missä määrin altistaa eri rappeumasairauksille kuten Alzheimer sitten vanhempana.
Kun sitäkään ei oikein tedetä niin kannattaako tahallaan levittää?
RNA -rokote voi myös vaikuttaa hedelmällisyyteen, sitähän ei ole tutkittu. Tämä olisi aika karastrofaalinen sivuvaikutus, jos se tekisi rokotetut naiset lapsettomiksi.
Vierailija kirjoitti:
Täyttä paskapuhetta
Mikä kohta?

Alapeukuttajat voivat ihan suosiolla perustella, että rokotetta ei varmasti päädy verenkiertoon ja sitä kautta munasoluihin tai siittiösoluihin. Teillä varmasti löytyy tästä varmat todisteet?
Mutta pitihän jotain tehdä, että kehdattaisiin laittaa rajat kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Keksimällä keksittyjä oireita jotka voi kätevästi laittaa covidin piikkiin ja ehkä saada lisää saikkua/sairauseläke ym. ”long-covidin” varjolla.
Long-covidiin kuuluu mm. kudosoireet ja keuhkomuutokset. Kyllä ne on todettavissa olevia ja nähtäviä oireita, ei keksittyjä.
Näistä nuorista long-covidia sairastavista tulee Suomeen uusi eläkepommi. Työkykyisiä heistä ei ole tullut 6kk jälkeenkään, joten saadakseen toimeentuloa näin pitkän ajan jälkeen, on haettava kuntoutustukea/työkyvyttömyyseläkettä.

Tätä juuri tarkoitin, eläkkeelle pääsyä odottavat nämä longcovidia potevat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keksimällä keksittyjä oireita jotka voi kätevästi laittaa covidin piikkiin ja ehkä saada lisää saikkua/sairauseläke ym. ”long-covidin” varjolla.
Long-covidiin kuuluu mm. kudosoireet ja keuhkomuutokset. Kyllä ne on todettavissa olevia ja nähtäviä oireita, ei keksittyjä.
Näistä nuorista long-covidia sairastavista tulee Suomeen uusi eläkepommi. Työkykyisiä heistä ei ole tullut 6kk jälkeenkään, joten saadakseen toimeentuloa näin pitkän ajan jälkeen, on haettava kuntoutustukea/työkyvyttömyyseläkettä.Tätä juuri tarkoitin, eläkkeelle pääsyä odottavat nämä longcovidia potevat.
Jos kirjoitit tuon ensimmäisen kommentin niin lakkaa viisastelemasta keksityistä oireista ja vitsailusta "covidin piikkiin". Monen nuoren terveys ja tulevaisuus on pilalla. Ja lasku tulee olemaan kallis - meille kaikille.
Ja tämän uutisen vieressä Thl:n Nuhanekku on sitä mieltä, että yhteiskunta auki vaan, kun kohta on kaikki riskiryhmäläiset rokotettu kahteen kertaan. Huh huh. Mitä väliä, vaikka vammautetaan meidän lapset ja nuoret. Kaikki auki vaan.
Oletettavasti rokote voi aiheuttaa yhtälailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäselvää on myös missä määrin altistaa eri rappeumasairauksille kuten Alzheimer sitten vanhempana.
Kun sitäkään ei oikein tedetä niin kannattaako tahallaan levittää?
RNA -rokote voi myös vaikuttaa hedelmällisyyteen, sitähän ei ole tutkittu. Tämä olisi aika karastrofaalinen sivuvaikutus, jos se tekisi rokotetut naiset lapsettomiksi.
No juurikin näin!!! Tai hei, entä jos rokotteet saavat aikaan sen, että rokotetulle kasvaa toinen pää, kalansuomut tai karvainen häntä?
Pystyykö joku todistamaan ettei vaikka 5 vuoden skaalalla kasva? No niinpä juuri!!!
Entä jos, ehkä, mahdollisesti, kukaties ja sairaimmissa mielikuvissani. Todella valideja pointteja.
Vierailija kirjoitti:
Oletettavasti rokote voi aiheuttaa yhtälailla.
Väärin. Näin olettavat vain ne samat tyypit, jotka olettavat kaikenlaisia harhajuttuja ties mistä. Rokotteista ei ole seurannut mitään samanlaista.
uiouoi kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää, kumpaisille koronapiikki on kelvannut paremmin, miehille vai naisille. En usko että molemmista 57,8 prosenttia olisi kokeillut. Veikkaan että naiset enemmän ottaneet
Jos näin on, niin siinä voi miehet sitten miettiä, että miksi he eivät halua suojella suomalaisia. Tässä vaiheessa pitäisi olla jo ymmärryksessä se, että rokotettu levittää virusta huonommin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletettavasti rokote voi aiheuttaa yhtälailla.
Väärin. Näin olettavat vain ne samat tyypit, jotka olettavat kaikenlaisia harhajuttuja ties mistä. Rokotteista ei ole seurannut mitään samanlaista.
Juuri näin. Käsittämätöntä, että tätä tuubaa jotkut levittävät edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keksimällä keksittyjä oireita jotka voi kätevästi laittaa covidin piikkiin ja ehkä saada lisää saikkua/sairauseläke ym. ”long-covidin” varjolla.
Long-covidiin kuuluu mm. kudosoireet ja keuhkomuutokset. Kyllä ne on todettavissa olevia ja nähtäviä oireita, ei keksittyjä.
Näistä nuorista long-covidia sairastavista tulee Suomeen uusi eläkepommi. Työkykyisiä heistä ei ole tullut 6kk jälkeenkään, joten saadakseen toimeentuloa näin pitkän ajan jälkeen, on haettava kuntoutustukea/työkyvyttömyyseläkettä.
Jos jostakin tulee eläkepommi, niin nykyisistä nuorista ja nuorista aikuisista, joiden elämän parhaat, hauskimmat ja jännittävimmät vuodet jotka ratkaisevat heidän tulevaisuutensa suunnan kuluvat yksinäisyydessä kökkimällä ja hysteeristä pelottelua kuuntelemalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keksimällä keksittyjä oireita jotka voi kätevästi laittaa covidin piikkiin ja ehkä saada lisää saikkua/sairauseläke ym. ”long-covidin” varjolla.
Long-covidiin kuuluu mm. kudosoireet ja keuhkomuutokset. Kyllä ne on todettavissa olevia ja nähtäviä oireita, ei keksittyjä.
Näistä nuorista long-covidia sairastavista tulee Suomeen uusi eläkepommi. Työkykyisiä heistä ei ole tullut 6kk jälkeenkään, joten saadakseen toimeentuloa näin pitkän ajan jälkeen, on haettava kuntoutustukea/työkyvyttömyyseläkettä.Jos jostakin tulee eläkepommi, niin nykyisistä nuorista ja nuorista aikuisista, joiden elämän parhaat, hauskimmat ja jännittävimmät vuodet jotka ratkaisevat heidän tulevaisuutensa suunnan kuluvat yksinäisyydessä kökkimällä ja hysteeristä pelottelua kuuntelemalla.
Eipä nuo minun silmissä paljon yksin ole kökkineet ja tartuntatilastotkin sen todistavat.
Pahimmillaan nuori vammautuu eikä kykene opiskelemaan ja töitä tekemään saati sitten bilettämään.
Veikkaan, että tukahduttajien ja longcovidilaisten välillä on marttyyriyhteys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keksimällä keksittyjä oireita jotka voi kätevästi laittaa covidin piikkiin ja ehkä saada lisää saikkua/sairauseläke ym. ”long-covidin” varjolla.
Long-covidiin kuuluu mm. kudosoireet ja keuhkomuutokset. Kyllä ne on todettavissa olevia ja nähtäviä oireita, ei keksittyjä.
Näistä nuorista long-covidia sairastavista tulee Suomeen uusi eläkepommi. Työkykyisiä heistä ei ole tullut 6kk jälkeenkään, joten saadakseen toimeentuloa näin pitkän ajan jälkeen, on haettava kuntoutustukea/työkyvyttömyyseläkettä.Jos jostakin tulee eläkepommi, niin nykyisistä nuorista ja nuorista aikuisista, joiden elämän parhaat, hauskimmat ja jännittävimmät vuodet jotka ratkaisevat heidän tulevaisuutensa suunnan kuluvat yksinäisyydessä kökkimällä ja hysteeristä pelottelua kuuntelemalla.
Huuhkajako siellä Himokselta huhuilee?
Epäselvää on myös, liittyykö aiheeseen.
Tiedätkö, kuinka kalliiksi yksi Alzheimer-potilas meille käy? Kuinka tahallista se olisi, ettei ihminen koko ikänsä aikana saisi mitään hengitysinfektiota aiheuttavaa tautia?