Lue keskustelun säännöt.
Laitanko välit poikki perheeseen?
30.06.2014 |
taustaa: ollessani n. 8-9 v, 14-15 vuotias veli hakkasi minua löi päähän ja hakkasi maahan, nosti kurkusta ilmaan yms eikä kukaan puuttunut mitenkään, myös hänen kaverinsa kerran 8 v ollessani hakkasi minut, olen nyt reilu 20 ja vanhemmat vain sanovat että normaalia lasten välinen nahistelu yms, ja että miksi veljeäni syyllistän yms (tekevät minusta sen pahan), terapeuttikin sanoi ettei ole normaalia että 15 vuotiaan pojan annetaan kotona hakata 9 vuotiasta pikkusiskoa. Jos vanhempien kanssa tästä puhun sanovat ettei mitään väärää ole tapahtunut ja/tai lähtevät pois paikalta huutaen. Isän mielestä sen toisen henkilön hakkaamaksi joutuminen on oma vikani kun kielsin häntä 8 vuotiaana menemästä heidän perheelleen valittamaan. Itse en tuota muista, ja vanhempienhan se pitäisi päätökset tehdä, olen aina joutunut olemaan heidän riitojen välissä yms. Paljon muutakin kenties pahempaakin tapahtunut johon kummatkaan vanhemmat eivät ikinä yrittäneet puuttua. Isä on koko elämäni ajan alistanut eikä antanut minulla olla omaa mielipidettä tai yleensäkään sanoa yhtään mitään, haukuttu tyhkäksi ja huudettu koko elämä. Hänen mielestään väkivalta tuntuu olevan ok kun minä olen se paha jos en halua veljen kanssa olla jatkuvasti tekemisissä. Mitä te tekisitte? Jotenkin tuntuu etten pysty elämään normaalisti ja pitämään normaalia suhdetta heihin yllä, koko elämän ajan minä olen ollut se "paha" ja veljiä arvostettu enemmän vaikka minä en ole koskaan itse tehnyt kellekään mitään. Kuulemma oma syyni, että veli käynyt kimppuun kun olen ärsyttänyt häntä, esim yrittänyt kuulemma käydä jossain laatikollaan. Muistan useita kertoja jolloin en ollut tehnyt mitään ja tuokaan ei oikeuta fyysiseen väkivaltaan. Kukaan ei välitä vaikka ajattelen usein tappavani itseni, koska minulla ei tunnu olevan perhettä, veljet ja vanhemmat ovat läheisiä ja jos jollekulle veljistä tapahtuu mitä vain niin vanhemmat välittävät, minun tunteistani kukaan ei ikinä ole välittänyt. Minulla ei taida olla perhettä vaikka en katkaisisikaan välejä. Vihaan vanhempiani.
Kommentit (54)
Joo en oikein pitänyt tuosta kommentista jossa henkilöllä ei selvästikään ollut kokemusta samanlaisesta tilaneesta jossa itse siis altavastaajaan eikä toisena tappelijana! en kai valittaisi jos olisin pystynyt itse hakkaamaan takaisin!
Mutta tosiaan, minulla on myös positiivisia muistoja , aika paljon ne ovat jääneet sen varjoon että perheessä arvostetaan enemmän miespuolisia, esim isän mielestä äidin tulee tehdä ihan kaikki kotityöt ja oli hyvin harvoin kotonakaan kun olimme lapsia, koska "lastenkasvatus kuuluu äidille". Taidan viilentää välit, mutten kokonaan laita poikki (vaikka he sen ansaitsivat) mutta teen kuten itselleni parhaaksi. Olen välittämättä heidän kommenteistaan käsityksistään yms, aika ajoin minulla on kuitenkin ollut joitain positiivisia tapahtumia heidän kanssaan myös.
Kiitoksia kommentoijalle "mies", minulla onkin ihana poikaystävä, jonka takia tätä jaksankin. Juuri eilen ajattelin että ilman häntä tuskin jaksaisin, mutta rakastan häntä niin kovin, etten voisi tehdä itselleni mitään, kun hän alkoi jo itkeä puolestani pahasta olostani. En uskokaan että on montaa vanhempaa joka ei olisi joskus tehnyt lastaan kohtan väärin ja vanhempieni omat kokemukset selittää heidän tekojaan. Ihmetyttää vain silti, koska tiedän että omille lapsilleni en koskaan tekisin mitään/jättäisi puolustamatta, olen erittäin empaattinen itse
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän että tämä kirjoittaja on trolli, mutta oikeesti sovun tekeminen liittyy muuhunkin kuin siihen että joku hakkaisi henkilöä juuri nyt. Sopua tehdään esim. riitatilanteissa ja keskustelussa olevista väärinymmärryksistä. On erittäin yksinkertainen ja mustavalkoinen ajattelutapa tällä, omat asiat varmaan huonommin entä ap:lla kun haluaa lietsoa muihinkin huonoa oloa yksinkertaistavill ajatuksillaan.
[/quote]
Sanot, että yrität nyt siis tehdä "sopua". Hakkaako hän siis sinua vieläkin? Jos ei, niin ymmärrän hyvin että muu perheenne voi nähdä tilanteenne vähän eri tavalla kuin sinä. Vatvot nyt jotain toistakymmentä vuotta sitten lapsuudessa tapahtunutta asiaa, ja uhkailet välien katkaisulla jos et saa sitä vaatimaasi anteeksipyyntöä. Voi olla, että koko muu perheenne näkee tämän asian edelleen vatvomisen ihan yhtä ahdistavana kuin sinä itse. Enkä ole koskaan ymmärtänyt näitä vaatimalla vaadittuja anteeksipyyntöjä. Fiksu ihminen kyllä pyytää oma-aloitteisesti anteeksi, jos hän kokee siihen tarvetta. Vaatimalla saatu anteeksipyyntö ei ole muuta kuin teatteria.
[/quote]
joo taitaa minulla jäädä tänne postaamatta enää, suurin osa kommenteista oikeinkn mukavia mut jotkut vaan pahaaoloansa levittämässä muihin :/
Paras tapa kostaa on menestyä! Tämä pätee kaikkeen. Tee itsellesi hyvä, tasapainoinen elämä. Rakasta, toteuta itseäsi ja huolehdi itse hyvin läheisistä ihmisistä, joita elämän varrella saat! Alkuun on varmaan hyvä ottaa etäisyyttä lapsuuden perheeseen, mutta kun saat asiasi kuntoon, voit luultavasti olla heihin yhteydessä, koska sinua ei sitten voi enää murtaa eikä alistaa!
tämän "kiusaajan" mielestä vanhemmilla ei ilmeisesti ole mitään velvollisuuksia puuttua esim lapseen kohdistuvaan väkivaltaan kun heiltä ei voisi vaatia anteeksipyyntöä eli he ovat tehneet oikein seuratessaan sivusta, säälin omia lapsiasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuinen akka jaksaa märistä lapsuudenaikasia vääryyksiä
Mulla vaikea lapsuus. Osittain isoveljen taholta. Meillä ikäero 7 vuotta. Tällä hetkellä olen 4-kymppinen. En hirveästi pidä yhteyttä vanhempiini tai sisaruksiini. Koen voivani paljon paremmin kun olen heihin mahdollisimman vähän yhteyksissä. Viime viikolla olin vanhemmillan useamman päivän kahden lapseni kanssa. Enpä kokenut saavani juuri muuta kuin ahdistusta ja muistuksen siitä miten itseäni on kohdeltu lapsena. Joka kerta, kun olen vanhemmillani koen pettymyksen. MIkään ei ole muuttunut miksikään.
Välillä olen todella surullinen siitä, millainen lapsuuteni on ollut. Kaikesta siitä mitä olen jäänyt vaille. Lapsen ilo ym.
Suntaa katseesi tulevaisuuteesi. Lapsuuttasi tai vanhempiasi et pysty muuttamaan, mutta itseäsi kyllä. Panosta itseesi ja mahdollisiin tuleviin lapsiisi/uuteen perheeseesi. Kaikkea hyvää sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko olla mahdollista että et olekaan isäsi biologinen lapsi? Selittäisi tuota vanhempien käytöstä.
Älä odota keneltäkään mitään vaan ota mitä annetaan. Vanhempiesi varaan ei kannata laskea että koskaan myöntäisivät mitään. Ota etäisyyttä jo opettele elämään itsesi kanssa niin että elät omaa elämääsi onnellisesti. Suurin vaara kaltoinkohdellulle on elämässään se ettei osaa olla yksin, vaan ripustautuu toisiin ihmisiin. Poikaystäväsi on varmasti mukava ja toivottavasti hyvä mies johon voit tukeutua, mutta pääasiassa täysin voit luottaa vaan itseesi ja itsesi kanssa sinun on opittava elämään. Enkä tarkoita että poikaystävää pitäisi heivata, vaan että tiedostat olla asettamasta elämääsi toisen varaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 21:40"]
Aikuinen akka jaksaa märistä lapsuudenaikasia vääryyksiä
[/quote]
Samaa minäkin ajattelin.
Paras vinkki aloittajalle: laita ihmeessä välit poikki. Uskon, että se on paras ratkaisu teille kaikille. Sekä sinulle, että muille perheenjäsenillesi. Katkeruutesi on nyt juurtunut niin syvälle, että sen irti kaivamiseen on tuskin edes olemassa keinoa. Yksi ainoa kuviteltavissa oleva ja toimiva keino rauhan saavuttamiseksi olisi kyllä olemassa, ja se olisi anteeksianto, mutta kuten olet jo viesteissäsi osoittanut, et edes tunnusta sellasen mahdollisuuden olemassaloa, saatika että sitten suostuisit edes harkitsemaan sellaista.
Luulen että tämä ei edes ole ainoa ongelmasi. Katkeruutesi lähisukulaisiasi kohtaan vaikuttaa niin kokonaisvaltaiselta, että todennäköisesti ongelmiisi on paljon muitakin syitä kuin isoveljen hakkaamiset, joita kuitenkin nyt itse pidät verukkeina omille mielenterveysongelmillesi. Ehkä olet jäänyt omasta mielestäsi veljeäsi huonommalle, tai menestynyt elämässäsi muuten häntä huonommin, mikä nyt sitten purkautuu vanhojen asioiden kaivelemisena. Olen seurannut ihan vastaavaa tilannetta lähietäisyydeltä vuosikausia, ja omasta kokemuksesta sanon, että välien korjaantumisesta ei ole toivoakaan, ellet ole halukas unohtamaan, antamaan anteeksi ja lopettamaan ikivanhoista asioista märisemistä. Päinvastoin, sen olen nähnyt, että iän myötä tuo tilanne vain pahenee, kun entisten lisäksi aletaan vatvomaan ja muistelemaan kaikkia muitakin mahdollisia "vääryyksiä".
Tottakai voit myös hakea myötätuntoa näiltä tämän palstan päänsilittelijöiltä, jos se sinua jotenkin lohduttaa, mutta se ei tule ikinä ratkaisemaan tuota varsinaista ongelmaasi. Ja koeta myös ymmärtää, että tämä ei ole vittuilua vaan ihan vilpitön ratkaisuehdotuksen tarjoaminen sinun ongelmaasi. Kirjoitin ihan tahallani kärjekkäästi, jotta ymmärtäisit, että riitoihin tarvitaan aina kaksi osapuolta, ja että asioilla on yleensä myös muitakin puolia kuin niitä joita sinä näet. Sovun avaimet on ihan sinun omissa käsissäsi, mutta pahoin pelkäät, että sinä et osaa niitä käyttää.
Saa alapeukuttaa ihan vapaasti.
Tässä sinulle lyhytterapia. Valitse yksi seuraavista kolmesta:
a) Lopeta vanhojen asioiden kaiveleminen ja ala elämään sovussa niin kuin aikuiset ihmiset
b) Maksa potut pottuina ja lopeta heti sen jälkeen vanhojen asioiden kaiveleminen ja ala elämään sovussa niin kuin aikuiset ihmiset
c) Jatka vanhojen asioiden märehtimistä lopun ikääsi, syyttele muita vielä aikuisiälläkin lapsena tehdyistä virheistä ja kerää kaunaa ja katkeruutta sisääsi niin paljon kuin sitä sinne mahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
piti lisätä että näen jatkuvasti painajaisia tapahtuneista, minua hakataan ja huudan vanhempiani ja ketään ei tule apuun tai sitten vain katsovat vierestä
Jos et asu vanhempiesi luona ja pystyt itsenäisesti itsesi elättämään, niin ehdottomasti suhteet poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuulostaa todella surulliselta ettei vanhempasi sinua suojelleet. itse olisin tuossa tilanteessa ehdottomasti puuttunut lapsieni tekemiseen. sinulla on tunne ettei sinua rakastettu ja se on yksi pahimmista tunteista... ja aiheuttaa elämänpituisia ongelmia monille.
kannattaisi jutella terapeutille, etsi kirjoja jotka kertovat tuosta aiheesta.
esim tämä on hyvä kirja:
"Wayne W. Dyerin eräs kirja 1980-luvulla vaikutti minuun kaikkein eniten. ”Hyväksy itsesi, uskalla elää” oli kirjan nimi. Niin vain on käynyt, että vaikka minulla on ollut kaksikin kappaletta kirjaa (toinen ainakin paljon alleviivattu), en ole enää vuosiin omistanut yhtäkään. Molemmat kappaleet kirjaa ovat jääneet sille tielleen. Ehkä hyvä niin. Nimittäin ne ohjeet olivat minulle aikanaan vallankumouksellisia. Opi rakastamaan itseäsi, opi olemaan huolehtimatta. Kun meitä lapsesta saakka on opetettu olemaan epäitsekäs ja unohtamaan itsensä ja huolehtimaan ja murehtimaan vain muista itsensä unohtaen ja uhraten. Se oli lapsen saama malli.
"
Mä olen hyvin pahoillani puolestasi! Toivottavasti olet löytänyt tai löydät ihmisen, joka rakastaa ja puolustaa sua joka tilanteessa.
Sinuna mä en ottaisi itse enää perheeseeni yhteyttä. En koskaan. Vastaisin ehkä sieltä tuleviin puheluihin, mutta jos ne menevät haukkumiseksi, niin pitäisin niistäkin taukoa.
Mä lähetän sulle täältä rakkautta ja turvallisuuden tunnetta ja toivon sulle paljon onnea elämään!
Kiitoksia :( harmittaa vain, että tavallaan käytännössä on helppo katkaista välit, mutta on vaan niin hemmetin epäreilua että juuri minulle käynyt näin, jos katkaisen välit niin sitten olen ihan 100% ilman perhettä kun taas veljet ja vanhemmat ihan tyytyväisenä jatkaa "normaalia perhettä" eivätkä joudu katkaisemaan väliä kehenkään kun heistä kaikki kohtelevat toisiaan hyvin, ja ovat aina minua vastassa asioissa
en vain tiedä miten tulisin pärjäämään täysin ilman perhettä ja unohtamaan koko tähänastisen elämän :( minulla on poikaystävä joka on rehellisesti sanottuna ainut ihminen jonka uskon minusta koskaan välittäneen. Mutta en ymmärrä miten selviän sen kanssa ettei minulla ole enää perhettä ja muilla on ja joudun loppuikäni ajattelemaan että olisipa mukava vaikka äidin tai isän kanssa tavata ja viettää normaalia aikaa kuten muutkin ;( on niin loputtoman paha olla eikä tästä ole tietä ulos. Vaikken laittaisikaan välejä poikki, en tule koskaan saaamaan ymmärrystä huonoom olooni eikä kukaan koskaan sano että tekivät väärin ja ovat pahoillaan koska olen niin useasti yrittänyt puhua asioista ja menevät aina pahemmaksi. Miten voi olla että yhtä ainutta tytärtä vihataan niin paljon ja veljiä rakastetaan.
onko kellään muilla kokemuksia vanhempian sisarusten aiheuttamasta fyysisestä väkivallasta ja miten olette selvinneet (meillä siis tuo 6 vuotta ikäeroa). vanhemmat rinnastaa tuon samaan asiaan kuin jos kaksi 10 vuotiasta kinastelisi (jota sitäkään monet ei hyväksyisi). mutta meillä hyväksyttiin 9 vuotiaan tytön pahoinptely 15 vuotiaan veljen toimesta :( kuulemma eivät olisi asiaan pystyneet vaikuttamaan, mutta olisivat edes yrittäneet tai välittäisivät edes minustakin että ymmärtäisivät miten se minuun vaikuttaa
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 14:51"]
Kiitoksia :( harmittaa vain, että tavallaan käytännössä on helppo katkaista välit, mutta on vaan niin hemmetin epäreilua että juuri minulle käynyt näin, jos katkaisen välit niin sitten olen ihan 100% ilman perhettä kun taas veljet ja vanhemmat ihan tyytyväisenä jatkaa "normaalia perhettä" eivätkä joudu katkaisemaan väliä kehenkään kun heistä kaikki kohtelevat toisiaan hyvin, ja ovat aina minua vastassa asioissa
[/quote]
Ei välejä tarvitse katkaista. Ehkä voisit edetä niin että elät ja keskityt omaan elämään. Mikä sinut pakottaa ottamaan heihin yhteyttä yhtään välttämätöntä enempää? Ei sille voi mitään vaikka he ovatkin tunnevammaisia eivätkä ole rakastaneet ja arvostaneet itseään. Opi kuitenkin rakastamaan itseäsi, hae itsellesi parasta hyvinvointia. Tee asioita jotka kiinnostavat sinua.
Opettele seuraava idea 'muut saivat minut tuntemaan näin' ei ole rakentavaa eikä hyödyllistä. Antaudet sen idean varaan että mielialasi on muiden määriteltävissä. Lopulta oma onnellisuutesi on vain oman pääsi tulos. Jos ymmärrät että tunteesi ovat omia reaktioitasi eivätkä muiden aikaansaannoksia niin voit viedä mielialaasi haluamaasi suuntaan.
Vähennä odotuksesti muista nollaan, älä odota mitään, ei edes positiivisia kommentteja. Kun ei ole odotuksia muilta ei tule pettymyksiäkään muihin.
Sami
Mutta viestilläsi syytät uhria, eli kirjoittamalla että hän vaatii yms. sanavalinnat. Kyllähän kuka tahansa odottaisi anteeksipyyntöä. Ja en ymmärrä että miksei asiasta hän voisi myöhemmin puhua keskustella, kyllähän aikuisten luulisi tähän kykenevän? Olisiko hänen pitänyt silloin siis 8-9 vuotiaana puhua asiasta? se ei ole lapsen vastuulla. Asiasta ei siis koskaan saisi puhua. Ja edelleen on eri asia tuo sinulle tapahtunut, että lapset tappelevat keskenään ja ehkä parin vuoden ikäerolla, entä jos useampi vuotta vanhempia pahoinpitelee pientä, se ei ole "tappelua" tai keskinäistä kinastelua, jos toinen ei pysty millään lailla panemaan hanttiin tai puolustautumaan. Kyllähän ne ovat selvästi kaksi eri asiaa. Kirjoitit "olen itsekin tapellut" kun taas ap ei ole tapellut, vaan ollut hakattavana, sinun tapauksesa olet itsekin lyönyt ja riehunut etkä ollut alakynnessä. Kyllä monetkin ihmiset odottavat "anteeksipyyntöä" jos heitä on hakattu yms. eikä asia ole lainkaan mustavalkoinen jos perheen asioista kyse. Varmasti olisit vihainen vuosikymmeniä eteenpäin jos sinua olisi hakattu. Tuskin ap:lla olisi jäänyt traumoja jos hänkin olisi itse pystynyt tekemään jotain. vertaa nyt 9 vuotiaan tytön ja 16 vuotiaan pojan voimaeroa. mutta jos ei kykene tajuamaan niin sitten ei vaikka vääntämälläkään.
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 18:24"]
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 17:35"]
Pahoinpitelykö on aina oikein, kunhan siitä ei joudu suunnilelen pyörätuoliin? miksi sitten lakiinkin on kirjattu erikseen pahoinpitely ja törkeä pahoinpitely jos pahoinpitely ei kerran ole mielestäsi väärin? helppo huudella, jos itse ei ole kokenut samaa
[/quote]
Huoh. Kuten ensimmäisessä lauseessani kirjoitin, en hyväksy kenenkään hakkaamista, etenkään lapsien.
Ja olen kyllä itsekin tapellut lapsena vanhempien sisarieni kanssa. Uskoisin että kaikki on, tavalla tai toisella.
Sanot, että yrität nyt siis tehdä "sopua". Hakkaako hän siis sinua vieläkin? Jos ei, niin ymmärrän hyvin että muu perheenne voi nähdä tilanteenne vähän eri tavalla kuin sinä. Vatvot nyt jotain toistakymmentä vuotta sitten lapsuudessa tapahtunutta asiaa, ja uhkailet välien katkaisulla jos et saa sitä vaatimaasi anteeksipyyntöä. Voi olla, että koko muu perheenne näkee tämän asian edelleen vatvomisen ihan yhtä ahdistavana kuin sinä itse. Enkä ole koskaan ymmärtänyt näitä vaatimalla vaadittuja anteeksipyyntöjä. Fiksu ihminen kyllä pyytää oma-aloitteisesti anteeksi, jos hän kokee siihen tarvetta. Vaatimalla saatu anteeksipyyntö ei ole muuta kuin teatteria.
[/quote]