rippileiri
Voiko rippileirin käydä jo sinä vuonna, kun täyttää 14 vuotta ? siis jo vuoden etuajassa.
Kommentit (5)
Kirkkoherran erityisluvalla voi olla mahdollista, jos perustelut ovat hyvät. Riippuu varmaan paljon seurakunnastakin. On kuitenkin aika harvinaista, meillä poika aloitti koulun vuotta aiemmin, mutta kävi silti rippikoulun oman ikäluokkansa kanssa.
Jos on syntynyt 6.12.2003 niin meneekö ripille kesällä vai vasta talvella koska täytän vasta joulukuussa 15 ja eikös 15 ole rippileiri ikä?
Vierailija kirjoitti:
Jos on syntynyt 6.12.2003 niin meneekö ripille kesällä vai vasta talvella koska täytän vasta joulukuussa 15 ja eikös 15 ole rippileiri ikä?
Rippikoulu käydään sinä vuonna, kun täytetään 15. Samalla tavalla kuin koulu aloitetaan sinä vuonna, kun täytetään 7.
Mun aikana (eli silloin dinosaurusten aikaan ;-)) eräs poika meidän luokalta kävi rippikoulun vuotta aiemmin, kun oli aloittanut myös koulun vuotta aiemmin ja halusi mennä luokkakavereiden kanssa samaan aikaan. Uskoisin, että onnistuu, sillä nykyään olla vielä enemmän liberaaleja kuin tuolloin.
Riippuu seurakunnasta. Joissakin seurakunnissa tämän onnistuu, mutta vaatii erityisluvan.