Kuinka monen ihmisen kanssa olet puhunut tänään?
Itse en kenenkään, edes puhelimessa. Nautin vapaapäivästä yksin. Koiralle olen kyllä jutellut, mutta sitä ei nyt lasketa. :)
Kommentit (53)
Laskin 12. Tosin peräti kuusi heistä oli eri kauppojen myyjiä. Lisäksi oma perhe, naapuri ja pari lasten kaveria.
Seitsemän. Oman perheen jäseniä 4, lasten harrastuksen ohjaaja, kaksi lasten kavereiden äitiä.
Miehen. Koirallekin höpötän. Kohta soitan isälleni. Siinäpä ne puhumiset tämän päivän osalta.
Kahdeksan. Oma perhe, äiti, kaveri tyttärensä kera, miehen 2 kaveria. Ja vielä yksi tuttu kävi pihassa.. Eli 9!
miehen kanssa livenä ja ystävän kanssa txt-viestein. Mökillä ollaan.
Ihan ääneen puhunut olen viiden ihmisen kanssa, miehen ja lasten (kaksi lasta) kanssa ihan kasvotusten ja siskon ja esikoisen kaverin kanssa puhelimessa.
Siihen päälle olen viestitellyt neljän ihmisen kanssa.
Sanoisin että 7. Tänään on ollut harvinaisen vilkas päivä normi lauantaiksi. Ja muutenkin, sillä olen hyvin yksinäistä sorttia.
Luulisin, että yli kahdensadan. Olin töissä.