Oletko joskus pysähtynyt ohikulkijana auttamaan jotakuta pulassa?

ja eksyneitä lapsia olen auttanut, ja pysäyttänyt yksin juoksevan pikkulapsen kauppakeskuksen parkkipaikalla. Turisteja autan varmaan kerran viikossa, kun Hesan keskustassa liikun :-).

muutaman kerran soittanut poliisit sammuneelle ja perus turistien neuvomisia. eipä ole muuta kohdalle sattunut. herkästi kyllä kyselen ihmisiltä kävikö kuinkaan, jos nään esim kaatumisen.

juu, kyllä olen, olin muutama vuosi sitte esikoiseni kans kävellen kaupungilla, (poika vielä istu rattaissa), kui sattu et nähtiin kun iäkkäämpi mies kaatu yhtäkkii pyörällä, luulin kans ensin, et humalassa varmaan, mut kun tultii lähemmäs, ei millään itekseen ylös ja ei, hän ei humalas ollu, kysyin täytyykö soittaa ambulanssi, hän kielsi, nostin hänen pyöränsä ylös ja sen jälkeen yritin häntäkin auttaa, mut mun onneks joku tuli vielä pyörällä meen vietest ja kysy voiko ol avuks, sanoin sit et joo auta vaa, en saa ihan yksin ylös, polvern häntä sattui, kiitteli meitä ja jatkettii sit matkojamme kaikki. Kyl jäi hyvä fiilis ku tuli autettuu ja poika pääs tälläsen näkemää, kyl hän sit kaua muistutteli siitä, kerroin pojal, et hyviin tapoihin kuuluu auttaa, jos paikalle osuu

Minä sain kerran julkisella paikalla kipukohtauksen ylävatsalle. Hiki nousi pintaan ja kipu oli niin järkyttävä, että meinasin pyörtyä. Näkö sumeni, en nähnyt mitään moneen minuuttiin. Sain paniikkikohtauksen. Olin vauvan kanssa liikenteessä. Lysähdin maahan huutamaan apua ja pidin vaunuista kaksin käsin kiinni. Pelkäsin kuollakseni.

Kukaan ei auttanut. Kukaan ei kysyt, mikä hätänä. Huusin apua ja huusin, etten kipukohtauksen takia näe mitään. Silti kukaan ei auttanut.

Kun vihdoin näkö palautui, huomasin ihmisten tuijotukset. Minua katsottiin kuin hullua :( Soitin itse itselleni ambulanssin, koska jalat eivät kantaneet kivun takia.

Istuin maassa soittamassa ambulanssia pieni vauva vaunuissa. Ei apua. Ambulanssi saapui ja ambulanssin hoitajat katsoivat ihmeissään ympärille ihmettelemään kerääntyneitä ihmisiä. Tokaisi kovaan ja syyttävään ääneen, että eikö kukaan ole auttanut minua. Ei ollut.

Sappikivikohtaus ja tulehtunut sappirakko poistettiin päivystyksessä.

Tämän johdosta menetin pahasti uskoni ihmisten hyvyyteen ja katkerana en auta ketään apua tarvitsevaa.

Ei ole oikeestaan sattunut mitään hätätilanteita vastaan. Oonhan tietenkin näissä perushommissa auttanu niinku kaikki. Kantanu rattaita rappusissa ja neuvonu reittiä jne.

Olen monta kertaa auttanut vanhuksia painavien kauppakassien kanssa.

Kerran annoin tytölle euron kun jäi bussirahasta vajaaksi. Ja näitä kun esim kaupassa myyjä pudottanut limsapulloja lattialle olen auttanut keräämään.

Minusta on asiallista ja tuleehan siitä hyvä mielikin kun saa muita auttaa. :)

Ihan nolostelematta menette kysymään tarvitseeko apua! Piristää samalla muiden päivää. :)

Olen monta kertaa auttanut vanhuksia painavien kauppakassien kanssa.

Kerran annoin tytölle euron kun jäi bussirahasta vajaaksi. Ja näitä kun esim kaupassa myyjä pudottanut limsapulloja lattialle olen auttanut keräämään.

Minusta on asiallista ja tuleehan siitä hyvä mielikin kun saa muita auttaa. :)

Ihan nolostelematta menette kysymään tarvitseeko apua! Piristää samalla muiden päivää. :)

Empä ole mitään törkeämpää lukenut vähään aikaan. Mutta eipä voi muulta kuin stadilaiselta teiniltä tuollaista tekstiä odottaa. =)

Tuleepa hyvä mieli näitä lukiessa. Itsellä kerran sattui päin vastainen juttu kun olin kaupasta tulossa ja kassi meni pohjasta rikki. No siitä tuli iso porukka jotakin 14-16 vuotiaita röökit suussa huutelemaan ja nauramaan kunnes sitten sanoin että menkääpäs nyt vittuun siitä tervakeuhkot. (:

Kerran soitin apua, kun eräs nainen hortoili kännipäissään junaradalla. Yritti oikasta ilmeisesti siitä yli ja kotiinsa, mutta jäikin raiteille makamaan. Muistan, että se oli vielä syksyä..varmaan marraskuuta, lunta oli jo vähän maassa. Onneks saatiin porukassa nainen pois radalta, tiedä mitä ois tapahtunu jos ois jääny siihen makaamaan..poliisi tuli hetkeä myöhemmin ja poimi naisen kyytiinsä

Iäkkäämpi rouva oli kadottanut autonsa avaimet. Auto tietenkin lukossa ja kännykkä autossa. Kävimme minun autollani hakemassa vara-avaimen n. 10 km päästä, ja näin rouva pääsi autoonsa ja autolla kotiinsa. Rouva tarjosi minulle bensarahaa. En huolinut vaan sanoin, että laittaa kiertämään siten, että auttaa vuorostaan pulassa olevaa. Koen, että voitimme molemmat.

80-luvun alussa satuin paikalle kun räntäsade oli yllättänyt autoilijan ja auto suistunut ojaan ja yritimme minun autollani hinata sitä ylös. Ei se lähtenyt kun minullakin oli vielä kesärenkaat. Tuli siihen sitten isäntämies polkupyörällä, haki kotoa traktorin ja veti auton ylös. Isäntämies taisi asua melko kaukana tai sitten keitti potikat ja söi ennen hinaushommiin lähtöä, koska reissu kesti melkoisen tovin. Tuon ajan istuimme minun autossani, minä, autoa ajanut mies, hänen vaimonsa ja pari lasta, räntää satoi lisää koko ajan ja oli melkoisen kylmä tuuli, joten jouduin pitämään auton käynnissä koko ajan. Viimein isäntä traktoreineen saapui, perhe poistui autostani katsomaan hinausoperaatiota ja perheen isä tietenkin meni oman autonsa rattiin. Isäntämies veti auton ojasta tielle, perhe meni autoon ja sanaa sanomatta koko perhe autoineen katosi pimeään räntäsateeseen.

Täytyy kertoa oma kokemus viime talvelta. Sotkin kauheella kiireellä pyörällä töihin ja oli vähän liukasta: uutta lunta oli yön aikana satanut sulaneen päälle. Matka meni siihen asti ihan hyvin, kunnes kaarroin työpaikan pihaan..pyörä lähti vauhdissa alta ja tulin vas. polvi ja ranne edellä asfalttiin. Sattui todella paljon ja jäin maahan makaamaan..en vaan kertakaikkiaan päässyt ylös. Takana tulleet autot hiljensi ja kiersi mut kaukaa, työpaikan pihallakin seisoi joku, eikä kukaa tullut auttamaan..aattelivat varmaan, että joku känniläinen kaatunut pyörällään. Että tämmöstä :/

Kunpa ihmiset olisikin tällaisia. Muistan lapsena, kun äiti huusi apua keuhkojensa pohjasta, eikä yhtään naapuria kiinnostanut.

En ole koskaan ehtinyt, kun muut ohikulkijat ovat syöksyneet apuun ja olen aina tullut paikalle liian myöhään. Mieluusti auttaisin ihmisiä.

En ole koskaan ehtinyt, kun muut ohikulkijat ovat syöksyneet apuun ja olen aina tullut paikalle liian myöhään. Mieluusti auttaisin ihmisiä.

En ole koskaan ehtinyt, kun muut ohikulkijat ovat syöksyneet apuun ja olen aina tullut paikalle liian myöhään. Mieluusti auttaisin ihmisiä.

Näitä on sattunut jonkun verran omalle kohdalle. Pyrin tekemään sen mikä on milloinkin mahdollista.

- Ravintolassa viereisen pöydän vanhempi rouva meinasi tukehtua lihanpalaan, mies yrittä auttaa kehottamalla yskimään, ei auttanut. Menin rouvan luo, taivutin häntä eteenpäin, taputin voimakkaasti selkään, useasti eri kohtiin, lihanpala irtosi. Rouva oli onnessaan.

- Rautatie-asemalla asemalaiturilla mies sai epilepsia kohtauksen, läheisiä ei ollut paikalla. Menin miehen luo, laitoin takkia pään alle ja varmistin ettei hän vahingoita päätään. Kohtaus jatkui, eikä mieheltä löytynyt epilepsia ranneketta kädestä, pyysin sivusta seuraajia kutsumaan ambulanssin. Ambulanssi tuli, minä nousin junaan, en tiedä miehen kohtalosta.

- Menik kirjastoon ja heti etuovesta päästyäni kuulen hälinää ja huutoa "osaako kukaan elvyttää". Juoksen väkijoukon keskelle, lattialla makaa mies elottomana, tunnustelen mutten tunne hengitystä. Pyydän soittamaan apua ja aloitan elvytyksen. Mies ei herännyt eloon ambulanssikuskienkaan toimesta.

- muutamassa kolaritilanteessa ollut ensimmäisten joukossa paikalla, hälyttänyt apua, laittanut varoituskolmiot, turvannut hengityksiä.

- monessa baaritappelussa olen mennyt väliin, auttanut heikompaa.

Monia tilanteita sattunut kohdalle, elvytyskurssit käytynä ja kamppailulajeja harrastettu. Hädän hetkellä toivon, että ihmiset uskaltavat toimia, se on jokaisen velvollisuus.

Onneksi on näitä ihmisiä jotka pyytämättä tulevat apuun! Muistan eräänkin kännihuuruisen yön kun ajauduin miehen kanssa sanaharkkaan, hän löi minua mojovasti naamalle niin että kaaduin maahan makaamaan ja hän jatkoi väkivaltaa. Jostain ilmestyi miesjoukko jotka kiskoivat miehen pois päältäni, soittivat poliisit ja ambulanssin jotta pääsin tikkauttamaan haavat. Ilman heidän apuaan jälki olisi ollut paljon rumempaa.

Muistan kun kerran mummo kaatui pyörällä pahasti ja satutti jalkansa. Ostokset levisivät ympäriinsä. Soitin ambulanssin ja odottelin lanssia hakemaan mummon. Tavarat keräsin takaisin kassiin ja lukitsin pyörän lähipihaan. Samana iltana lanssikuski soitti mulle, että saako ne luovuttaa mun numeron sille mummolle. Sanoin että se on ok, ajattelin että halus kysyä jotain, esim mistä löytää sen pyöränsä. Sainkin sitten kirjekuoren, jossa oli 50 euron seteli ja kiitoskirje. :) Perheenjäsen oli etsinyt hänelle osoitteeni numerollani. Lämmitti kovasti mieltä vaikka toki pelkkä puhelukin olisi riittänyt.