Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mieheni on liian ankara lapselleni
27.06.2014 |
Meillä on perheessämme iso ongelma, voisiko joku auttaa?
minulla on 3 vuotias tytär edellisestä liitosta ja 8kk vanha vauva nykyisestä.
Mieheni kohtelee lapsia ihan arvoisesti, ja suuttuu jos en tottele hänen sääntöjään tytärtäni kohtaa. Esimerkkejä.
vauva nukkuu meidän sängyssä meidän välissä, tyttäreni ei saa tulla ollenkaan meidän huoneeseen hänet ajetaan aina pois. Tänään uhmasin miestä ja otin tyttöni mukaan nukkuttamaan vauvaa meidän sänkyyn, mies suuttui pahasti ja lähti menemään.
tyttäreni rakastaa piirettyjä, mieheni mielestä tyttäreni ei saisi katsoa niitä ollenkaan, hän saattaa suuttua jos esim.kerran viikossa annan tyttäreni katsoa my little ponyn. mieheni on aina valmis komentamaan ja kieltämään mutta harvoin leikkii tyttäreni kanssa, ja nyt tyttäreni alkaa aina itkemään kun mieheni tulee paikalle, ja sanoo että mieheni suuttuu ja komentaa. jos pelaavat esim.korttia niin mieheni pelaa niin että tyttäreni häviää ja pahoittaa mielensä, koska mies on sitä mieltä että pettymys opettaa..
vauvan kanssa hän on koko ajan, ja tekee vaikka mitä yhdessä.
hän itse sanoo että minä olen liian kiltti enkä osaa kunnolla kasvattaa lastani. En oikeasti haluaisi erota koska meillä on keskenämme tosi hyvä suhde ja hän on vauvan kanssa mahtava. Onko mitään muuta keinoa?
Kommentit (40)
Älä syö miehen auktoriteettia sillä, että lapsella on kahdet säännöt. Lapsi siitä kärsii ja muuttuu hermostuneeksi. Aikuisten on ne säännöt sovittava yhdessä sellaisiksi, että molemmat voivat ne hyväksyä. Sinun on oltava sitkeästi valmis pitämään kiinni omasta näkemyksestäsi neuvottelupöydässä, ei selän takana. Muuten liittoudut isomman lapsen kanssa miestä vastaan, ja mies muuttuu koko ajan epävarmemmaksi ja vihaisemmaksi. Kierre pahenee. Tunnista oma osuutesi ongelmiin. Nyt vaikuttaa siltä, että leivot itsestäsi viatonta uhria ja miehestä hirviötä. Ihmiset ikävä kyllä alkavat käyttäytyä odotustesi mukaisesti, ja miehestä tuleekin hirviö. Aikuinen ihminen taas ei voi olla viaton uhri, jos kysymys ei ole siitä, että sinua uhataan vakavalla väkivallalla jos et tottele. Ja vaikka niinkin olisi, sinulla olisi edelleen vapaus valita suhde tai ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kyllä aina pidänkin tyttäreni puolta, siksi riitaa tuleekin
ap
Jotta tuo kuvio toimisi, pitäisi miehen aikuisena osata kohdella lapsia tasavertaisesti, vaikka toinen ei olekaan oma.
Jos ei siihen pysty, mietin vain miten se vaikuttaa tyttäreesi pidemmän ajan kuluessa. Ehkä sinunkin pitäisi miettiä sitä sen sijaan että yrität selitellä miehen tekemistä parhain päin.
Minä olen kasvanut tuollaisessa perheessä lapsuuteni. Isäpuoli oli julma ja kova, kaikki hellyys oli poissa. Kai vanhemmat alussa tuosta tappelivat, mutta lopulta äiti sulki silmänsä ja korvansa kaikelta.
Minä olen kärsinyt tuosta koko elämäni, itsetuntoni on romuna, olen työkyvyttömyyseläkkeellä, ravannut terapiassa ja syönyt lääkkeitä. Vaikeaa on muuttaa sitä kuvaa itsestäsi, minkä olet vuosien varrella saanut.
Vaikea pienen ihmisen on ymmärtää miksi toinen lapsi saa rakkautta ja kaiken periksi, saa nukkua äidin vieressä, kun itse joudut peloissasi ja painajaisissa itkemään yksin sängyssäsi. Miksi toisella on ehjät vaatteet, saa harrastaa kaikkea mitä haluaa. Miksi joulupukkikin tuo sille toiselle 10 kertaa enemmän lahjoja. Sen täytyy olla jotenkin parempi ihminen ja sinun täytyy olla jotenkin jo syntymästäsi saakka paljon paljon paljon huonompi.
Ap, sinun tehtävä on suojella lastasi, lapsiasi. Elä suostu siihen, että miehesi kohtelee lasta kaltoin.
Nro 23 kiitos tuosta, se kyllä aukaisi silmiäni. Olen varmaan tehnyt miehestäsi tässä kohtaa liikaa hirviötä ja minusta uhria. En osannut ajatella sitä noin.
uskon että mieheni on yhtä tiukka vauvaamme kohtaa kun se kasvaa mutta siihen asti mieitin koko ajan kuinka pahalta tilanne näyttää tyttäreni silmin,ja kuika se vaikuttaa häneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minustakaan lapsen ei tarvitsisi kauheasti telkkaria katsella, ja on ihan hyvä oppia häviämäänkin. Mutta se on paha juttu, että toinen nukkuu vanhempien välissä ja toinen ajetaan pois, kun on niin pienikin vielä. On teillä perhepalaverin paikka, tuleeko samat säännöt olemaan sitten molemmille... Joissakin perheissä lapset nukkuvat eri huoneessa, eikä siinäkään mitään mutta tuo eri kohtelu on huono asia.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 18:07"]
Silloinkun en ole paikalla ei ole yleensä mitään ongelmaa. tyttäreni on kuin enkeli ja leikkii omia leikkejään, tyttäreni kertoo usein että mieheni on leikkinyt yms.hänen kanssaan, mutta en tiedä totuutta.
voisiko kyseessä olla joku mustasukkasuus tyttäreni ja mieheni välillä, tyttöni vie paljon aikaani ja olen aika kiinni hänessä päivisin ennen iltaa ja aikuisten aikaa.
ap
[/quote]
Tämä viittaisi siihen, että ongelma on nimenomaan sinun ja miehen välillä. Mies yrittää kasvattaa sinua, koska kokee että lepsuilet ja teet sillä vahinkoa lapselle, ja rentoutuu kun olet poissa. Sinun olisi siis syytä olla useammin poissa, jotta miehen ja kolmivuotiaan suhde lujittuu.
Tyttäresi saattaa roikkua sinussa liikaakin, ja miestä ärsyttää tämä. Mustasukkaisuus voi olla molemminpuolista, ja kaikki on hyvin kun olet poissa sotkemasta heidän välejään. Sinun on vaikea arvioida asiaa, koska et koskaan ole näkemässä, miten suloisesti he pärjäävät. Asia on helppo korjata: laittakaa videokamera pyörimään ja sitten lähdet pois, ja mies pääsee osoittamaan sinulle, että olet itseasiassa viattoman riidankylväjän roolissa perheessä. Kun et hoida kaikkia aikuisuuteen kuuluvia velvollisuuksiasi (neuvottelutaito, -halu), muut alkavat oireilla. Osaatko itse pitää kolmivuotiaasi rauhallisena ja kurissa, vai lepsuiletko oikeasti vai vain miehen mielestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti mitä tuo tekee myöhemmälle sisarussuhteelle... katkeruutta, kateutta, mustasukkaisuutta... siis kaiken muun itsetunnon ongelmien lisäksi. :(
mielestäni pidän kyllä hyvin kuria,puutun helposti jos tyttäreni tekee väärin. mieheni mielestä myös hoidan tilanteet hyvin kun sellainen tulee. mutta meillä on erimielisyyksiä siitä mitä pitäisi kieltää.
lapseni ei siis ole mikään huononosti käyttäytyvä tai holtiton, on hänellä joskus oma tahto mutta aika harvoin mitään tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä kyllä tuota menoa hyväksyisi. Mulla oli samantapainen tilanne, erosin, tosin oli muutoinkin erittäin hankala ihminen. lapseni vieläkin muistelee, kuinka hirveää silloin oli. Hän muistaa ne asiat vaikkei ollut kuin 5-vuotias. peräti puoli vuotta katsoin menoa ja nk.pelastin lapset.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 17:52"]
Kiitos, tuosta. Yritän sitä. Auttoiko teillä?
[/quote]
Oliko tämä ap? Jos oli ja kysymys oli vastaajalle 5, niin juu, auttoi se. Tuo oli se lyhennetty versio siitä palopuheesta jonka pidin, mutta tosiaan toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli joo. Anteeksi unohdin kertoa kuka kirjoittaa
ap
Päätät sitte pilata lapses elämän ton miehenkaa. Etkö tajua et sun miehes vihaa sun tytärtä. Se ei siedä sitä ja sä vaan hyväksyt et sun lasta kohdellaan ja vihataan. Sun lapsi oppii vihaamaa itteensä vanhemmiten. Eroa jo oikeesti .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä telkkariin tulee, niin ei lapsi sitä 3-vuotiaana tarvitse ollenkaan... Jokainen perhe tekee tietysti omat ratkaisunsa, itse katsoin ensimmäisen kerran seitsemän ikäisenä, enkä mistään tunne jääneeni paitsi. Perheemme oli mun varhaislapsuuden lestadiolainen eli se selittää, mutta en ajatellut omaanikaan istuttaa telkkarin eteen ennen kuin täyttää 5 (on nyt 2,5 eikä tosiaan ole ikinä telkkaria katsonut). Ei meillä vanhemmatkaan katso ennenkuin elokuvia tai kymppiuutiset, kun lapsi on jo nukkumassa.
Telkkarista ei tule yhtään mitään välttämätöntä tai edes hyödyllistä pikkulapselle. Mutta ei sitten katso se toinenkaan yhtään aiemmin, kuin ensimmäinen lapsenne.
Ootteko puhuneet näistä asioista, mikä kuva miehellä on esim. siitä, milloin lapsi saa katsella telkkaria tai aloittaa pelaamaan videopelejä tms.? Miehelläsi voi olla sama kanta kuin meillä. Sehän on paljon parempi jos pelataan vaikka pelejä yhdessä ja hävitäänkin aina välillä.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 18:36"]
Mitä telkkariin tulee, niin ei lapsi sitä 3-vuotiaana tarvitse ollenkaan... Jokainen perhe tekee tietysti omat ratkaisunsa, itse katsoin ensimmäisen kerran seitsemän ikäisenä, enkä mistään tunne jääneeni paitsi. Perheemme oli mun varhaislapsuuden lestadiolainen eli se selittää, mutta en ajatellut omaanikaan istuttaa telkkarin eteen ennen kuin täyttää 5 (on nyt 2,5 eikä tosiaan ole ikinä telkkaria katsonut). Ei meillä vanhemmatkaan katso ennenkuin elokuvia tai kymppiuutiset, kun lapsi on jo nukkumassa.
Telkkarista ei tule yhtään mitään välttämätöntä tai edes hyödyllistä pikkulapselle. Mutta ei sitten katso se toinenkaan yhtään aiemmin, kuin ensimmäinen lapsenne.
Ootteko puhuneet näistä asioista, mikä kuva miehellä on esim. siitä, milloin lapsi saa katsella telkkaria tai aloittaa pelaamaan videopelejä tms.? Miehelläsi voi olla sama kanta kuin meillä. Sehän on paljon parempi jos pelataan vaikka pelejä yhdessä ja hävitäänkin aina välillä.
[/quote]
Niin ja mulle ei tule mieleen ensimmäisenä, että mies vihaisi isompaa lasta. Sehän leikkii tytön kanssa, tyttö viihtyy isäpuolen seurassa ihan ok kun ovat keskenään, pelaa korttia ym. perheenä, no ylipäätään ON lapsen kanssa, kahdestaankin. Niin paljon tarinoita täälläkin, miten mies menee sinne ja tänne ja mamma istuu ydinperheen kanssa kotona niin päivät, kuin illatkin.
Uskoisin näillä tiedoilla vaan, että teillä aikuisilla on eri ajatukset kasvatuksesta. Tiedättekö te toistenne ajatuksia siitä, miten lapsenne haluaisitte kasvattaa?
Onhan tuo ristiriitainen tilanne, isä varmaan haluaisi olla isä isommallekin, mutta omin kasvatusmenetelminsä, jotka taas on erilaiset kuin sulla. Ja sä puolustat lastasi, lapsi on enemmänkin sun "omaisuuttasi", kun asetut miestäsi vastaan, ja miehen on ehkä vaikea suhtautua tähän. Tarkoitan, että ehkä te molemmat tietyllä tapaa vielä koette, että isompi lapsi on sinun, ja sinä koet saavasi määrätä, miten kasvatetaan. Siitä tilanne herkästi kärjistyy. Osasinkohan yhtään selittää? Jos yhdessä sopisitte lasten kasvatuksesta, ja pysyisitte niissä eikä niin, että äiti lupaa ja isä kieltää. Tehkää kompromisseja?
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 18:23"]
mielestäni pidän kyllä hyvin kuria,puutun helposti jos tyttäreni tekee väärin. mieheni mielestä myös hoidan tilanteet hyvin kun sellainen tulee. mutta meillä on erimielisyyksiä siitä mitä pitäisi kieltää.
lapseni ei siis ole mikään huononosti käyttäytyvä tai holtiton, on hänellä joskus oma tahto mutta aika harvoin mitään tulee.
[/quote]
Käsitelkää ne erimielisyydet siitä mitä pitäisi kieltää, iltaisin kun lapset nukkuvat, rakastavasti ja kuunnellen tai ainakin sietäen ja keskeyttämättä toisianne. Uusia varmaan tulee aina, vanhoja täytyy käsitellä uudelleen, mutta jos sinä haluat ymmärtää miehen näkökannan ennen kuin tuomitset sen, ja hän on valmis kuuntelemaan omasi, alatte vähitellen vetää yhtä köyttä yhteen suuntaan, ja näkemyksenne lähentyvät.
Lopputuloksena onnistutte kasvattamaan lapset yhdistämällä kahden aikuisen voimat ja näkemyksen, jolloin lopputulos on viisaampi kuin mihin yksi ihminen kykenee.
Miehesi ei voi olla täysin toivoton, jos hän kerran osaa myöntää sinun osaavan jotain. Yritä löytää jotain, mistä voit häntä kiittää myös. Tarvitsettte molemmat itsevarmuutta ja tukea, jotta teidän ei tarvitse rimpuilla niin tosissanne, niinkuin käy aina, kun kokee hätää suhteen tai lasten tai omien tarpeiden kohtalosta.
Minä elin tuollaisessa suhteessa. Lopulta lähdin lasten kanssa koska omat lapseni alkoivat pelätä isäpuoltaan. Kävimme poismuuton jälkeen perheneuvolassa puolen vuoden ajan koska tyttöni sai traumat lasten eriarvoisesta kohtelusta. Mieti tarkkaan. Itse sinnittelin pari vuotta kunnes tajusin ettei mieheni aio muuttaa suhtautumista.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 18:23"]
mielestäni pidän kyllä hyvin kuria,puutun helposti jos tyttäreni tekee väärin. mieheni mielestä myös hoidan tilanteet hyvin kun sellainen tulee. mutta meillä on erimielisyyksiä siitä mitä pitäisi kieltää.
lapseni ei siis ole mikään huononosti käyttäytyvä tai holtiton, on hänellä joskus oma tahto mutta aika harvoin mitään tulee.
[/quote]
Ja jos teidän oli tarkoitus olla tytölle vanhemmat niin kai huomaat itsekin, että käytät sanamuotoja tyttäreni ja lapseni. Älä ainakaan miehen kuullen näitä käytä.
Täällä moni tuntuu vetävän hirttosilmukkaa miehen kaulaan, mutta voin kokemuksesta sanoa, ettei se hänenkään roolinsa niin helppo ole.. Pitäisi aina osata olla niin aikuinen, mutta kyllä ne tilanteet voi olla hämmentäviä ihan aikuisellekin.. Mihin on "valtuudet" ja mihin ei.. Mun mielestä sun kannattais nimenomaan tuoda esille arvostukses miehelle aina silloin, kun hän leikkii ym. muulla lailla on hyvä lapselle.. Tämä kannustaa miestäs edelleen näihin positiivisiin kohtaamisiin. Jos taas aina korostat miten hän kohtelee huonosti, tulee miehelle tunne, ettei osaa tehdä mitään oikein, joten tuntuu turhalta yrittääkään. Tämä myös todellakin korostaa sitä, että lapsi on Sinun, jolloin voi tulla tunnetta vastakkain asettelusta... t. Äitipuoli, jolla aina syyllisyydentunne siitä, osaanko kohdella yhteisiä ja toisen omia tasapuolisesti
Alue: Aihe vapaa
Miehesi ei hyväksy teitä uusioperheenä, jos lukee viestisi rivien välistä. Teijän pitää puhua uudet yhteiset säännöt.
"vauvan kanssa hän on koko ajan, ja tekee vaikka mitä yhdessä."
..."hän itse sanoo että minä olen liian kiltti enkä osaa kunnolla kasvattaa lastani."
erityisesti tää lause jotenkin pysäytti, onnellinen lapsuus ei ole tällaista:
"nyt tyttäreni alkaa aina itkemään kun mieheni tulee paikalle, ja sanoo että mieheni suuttuu ja komentaa."
Ottaako samat kasvatusmeiningit vauvan kanssa sitte ku se on 3v. ?