G: Minkäikäisen lapsen kanssa elokuvateatteriin?
Siis tietenkin katsomaan -s--merkittyjä leffoja.
Kommentit (8)
esikoinen kavi suurinpiirtein samanikaisena katsomassa Nasun suuri seikkalu-elokuvan, ja jaksoi hyvin.
5min ennen loppua alkoi kyselee, että milloin lähdetään kotiin.
Lähes joka kerta kun ollaan leffassa, näkee niitä lapsia jotka eivät vielä jaksa olla paikallaan ja katsoa tai sitten leffa on liian pelottava (esim Ihmeperhe) ja lapsi huutaa kuin syötävä kokoajan...
Ekalla kerralla kannattaa varautua siihen, että saatatte joutua lähtemään kesken pois.
ihmetyttää, että joku 7v ei jaksa istua leffassa...... että minkähän ikäisiä sinne on tuotu katsomaan Ihmeperhettä????
Isä lupasi hänelle, että pääsee joku päivä oikeisiin elokuviin, kun on se ns. " lasten sunnuntai" ja sallittu filmi.
Siis joku sanoi, että " Autot" oli tylsä. Harmi se meinaan oli meillä mielessä, mutta katsotaan.
juu ja tästä on jo " joitakin vuosia" aikaa. Jäi vaan niin hyvin mieleen kun poika oli niin keskittynyt elokuvaan koko ajan ettei muistanut leffakarkkejakaan syödä:) eli hyvin jaksoi. Nuoremmat on ollut varmaankon suunnilleen saman ikäisä eikä kukaan ole koskaan halunnut kesken pois.
Katsottiin Bambi ja se oli juuri sopiva (vähän yli tunti).
Käytiin kattoon karhuveli Koda. Lapsi pitkästyi, ei oikein jaksanut katsoa.