"Moni lapsi käy juuri nyt läpi kymmenen viikon selviytymistaistelua, jota toiset kutsuvat kesälomaksi"
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e7d7028f-817b-4562-95b0-588eafaea483
Vain itkin, kun luin tätä artikkelia. Ajatukset, jotka ovat omassakin päässäni vuosien varrella muodostuneet ovat vihdoin sanoitettu.
Ja tämä osui kaikista lujiten:
”Eniten satuttaa, että jotkut perheet ovat niin rikki, etteivät perheenjäsenet koskaan opi tuntemaan toisiaan.”
Ja jotenkin tämä samalla helpotti. En ollut ainoa. Enkä minäkään vietä kesälomia vaan keskityn työntekoon.
"Hänen mukaansa heidän perheellään ei koskaan ollut perheen kesken yhteisiä reissuja. Hän ei ole käynyt äitinsä kanssa ikinä missään."
Sitä on todella monen vaikea ymmärtää, että ei ole käynyt missään tai tehnyt mitään. Ajatellaan, että se liioittelee tai valehtelee, mutta ei...
"Kadehdin sitä, että ystävieni perheet söivät samaan aikaan ja lasten kanssa tehtiin jotain."
Niin minäkin... Kaikki tässä vaan osuu suoraan sydämeen.
Ja hän kertoo, kuinka tekee itse asiat paremmin. Niin kuin hän olisi halunnut itselleen tehtävän. Se on hienoa, se on enemmänkin kuin hienoa, mutta ei hän saa niitä menetettyjä vuosia sillä takaisin enkä saa minäkään.
Kommentit (45)
Suurimmassa osassa perheitä lapsista huolehditaan erittäin hyvin. Tämäkin unohtuu mielestäni turhan usein.
Jutussa syyllistetään vähän niinku kaikki vanhemmat että lapsista näkee keillä ei ole ollut viihdytetty kesä. Kaikki kun ei ole silti alkoholisteja osalla ei ole rahaa, osa on masentuneita. Harvalle lapselle riittää mitkään pullan leivonta hetket. Some pitää huolen että korvapuusti ei korvaa hukppeeta etelän lomaa tms.
Ohhhohhojhaaaa.
Voi meitä aiempien vuosien lapsiraukkoja.
Kesällä kirmattiin maalla, mummolassa, serkkujen kanssa. Ennen muuta nautittiin vapaudesta.
Oli se hirveää aikaa. Kesällä opittiin ihan erilaisia taitoja kuin koulussa.
Ressukat päästiin kesätöihin 12-vuotiaasta lähtien. Kamalaa! Taas oppi uutta ja tienasi omaa rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Jutussa syyllistetään vähän niinku kaikki vanhemmat että lapsista näkee keillä ei ole ollut viihdytetty kesä. Kaikki kun ei ole silti alkoholisteja osalla ei ole rahaa, osa on masentuneita. Harvalle lapselle riittää mitkään pullan leivonta hetket. Some pitää huolen että korvapuusti ei korvaa hukppeeta etelän lomaa tms.
Eipä pienet lapset etelän lomia kaipaa, varsinkaan korona-aikana. Harva tänä kesänä ulkomailla matkustelee ylipäätään. Siitä olen samaa mietä, ettei lapsen naamasta sitä näe, millainen kesä hänellä on ollut. Joku lapsi on hiljaisempi, eikä vain halua tuoda itseään esiin suuressa ryhmässä, mutta silti kesä on voinut olla oikein mukava. Sitä paitsi se mikä on hienoa loman viettoa aikuisista, ei välttämättä ole sitä lapsista. Lapselle kesän kohokohta voi olla telttaretki, samaan aikaan kun aikuinen kiroilee hyttysten keskellä vietettyä huonosti nukuttua yötä.
Ei meillä välttämättä ollut kesäisin mitään ohjelmaa. Alta kouluikäisenä temmellettiin naapuruston lasten kanssa ulkona aamusta iltaan ja se oli riittävää. Eikö nykylapset tee niin? Vähän vanhempana vietettiin kaikki kesät mökillä, jossa oli välillä vietävän tylsää. Välillä käytiin isommassa kaupungissa tuulettumassa kun äitiäkin alkoi kyllästyttää ja sitten taas oltiin mökillä ja vaan uitiin ja tapeltiin veljen kanssa. Se ei toki ole ok, jos lapset eivät ole rakastettuja ja vanhemmat eivät välitä. Toivottavasti näillä lapsilla on niitä kavereita keiden kanssa voi möyrytä ja pitää hauskaa.
Vierailija kirjoitti:
Ohhhohhojhaaaa.
Voi meitä aiempien vuosien lapsiraukkoja.
Kesällä kirmattiin maalla, mummolassa, serkkujen kanssa. Ennen muuta nautittiin vapaudesta.Oli se hirveää aikaa. Kesällä opittiin ihan erilaisia taitoja kuin koulussa.
Ressukat päästiin kesätöihin 12-vuotiaasta lähtien. Kamalaa! Taas oppi uutta ja tienasi omaa rahaa.
Kamalinta oli päästä kaverin mökille.
Siinähän yhdistyi pelottavasti kaverin kanssa oleminen yötä päivää ja luonnossa seikkaileminen.
Mutta kuka maksoi ruoat?
En kerro.
Seksuaalisesti saat olla mitä tahansa, kertoa avoimesti kokemuksiasi ja mieltymyksiäsi, mutta perhe-elämän tulee kaikilla olla tiukasti normeilla säädeltyä. Lapsia tulee viihdyttää, ruuan tulee olla luomua ja itsetehtyä (jotenkin keskellä yötä, koska äitihän viihdyttää lapsia eikä arjen työt saa häiritä yhdessäoloa), vanhemmat on aina ihania ja ymmärtäväsiä, ei missään nimessä oikeita ihmisiä. Viinaa ei juoda, mutta alkoholia nautitaan sillai terveellä tavalla.
Ei me käyty lapsena suuremmin missään. Elin tosin lapsuuden 80-luvulla. Ne harvat reissut (siis oikeastaan yksi, joka tehtiin Norjaan) on toki jäänyt sitten mieleen.
Olen etäkouluajan tosiaan ihmetellyt miksi koulut pitä pitää auki kun lapsilla menee kotona huonosti. Siihen pitää etsiä jokin muu ratkaisu ja se löytyy tietty kotoa.
Itse olen käsittänyt lähinnä lomana koulusta. OAJ arvioi, että yksi syy koulujen aukipitoon on että niin montaa oppilasta ei edes tavoitettu etäkoulun aikana. Tämäkin lisääntyvä ilmiö on tavallaan myös salaisuus joka liittynee mm. maahan muuttoon
Väitetäänkö, että nykyään alkoholisti vanhemmat eivät tee mitään lastensa kanssa?
Pitääkö lapsen päästä ulkomaanmatkoille, että elämä olisi hyvää? Meillä ei ole varaa matkustaa edes kotimaassa. Poikkeus on jokakesäinen muutaman päivän reissu sukumökille. Lapset pääsevät sirkukseen tai tivoliin kerran kesässä. Muuten vaan oleilua kotona, rannalla joskus käväistään. Pullaa ei leivota. Kertokaa ihan rehellisesti riittääkö tämä takaamaan hyvän lapsuuden? Alkoholi tarkoittaa meillä kahta saunaolutta.
Minulla oli varmasti hirveä lapsuus. Pääsen ekan kerran huvipuistoon varmaan 10-vuotiaana. Sitä ennen jouduttiin maalaiskylässä tyytymään jalkapalloon, rannalla uimiseen, majojen rakenteluun ja videopeleihin jonkun kaverin luona. Äitini aiheutti minulle jatkuvaa kärsimystä kertomalla että "Mene pihalle", kun valitin tylsyyttä. Lähdenpä tässä syyllistämään vanhempiani ja hakeutumaan terapiaan.
Hölmö ja yksipuolinen kirjoitus taas kerran.
Ihanaa, kun lapsilla on kunnon pitkä kesäloma. Suurimmalle osalle tästä ei koidu mitään ongelmaa!
Eihän tässä ollut kyse pelkästään kesäloman menojen ja matkojen puuttumisesta vaan lasten heitteillejätöstä alkoholistivanhempien takia.
Menkää itseenne, jotka kommentoivat oman lapsuutenne vapaista kesistä. Teillä varmaan oli kuitenkin turvallinen koti, johon sieltä riennoilta palata.
HEH, selviytymistaistelua.
Kesälomaveteraaneja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohhhohhojhaaaa.
Voi meitä aiempien vuosien lapsiraukkoja.
Kesällä kirmattiin maalla, mummolassa, serkkujen kanssa. Ennen muuta nautittiin vapaudesta.Oli se hirveää aikaa. Kesällä opittiin ihan erilaisia taitoja kuin koulussa.
Ressukat päästiin kesätöihin 12-vuotiaasta lähtien. Kamalaa! Taas oppi uutta ja tienasi omaa rahaa.Kamalinta oli päästä kaverin mökille.
Siinähän yhdistyi pelottavasti kaverin kanssa oleminen yötä päivää ja luonnossa seikkaileminen.Mutta kuka maksoi ruoat?
En kerro.
Mutta eikä noi nimenomaan ole asioita mitä tehtiin? Eli tekemistä on riittänyt.
Hyvä kirjoitus. Te jotka mollaatte kirjoitusta, tunnetteko piston omassa sydämessänne? Ei tässä pointtina ollut ulkomaanmatkat tai niiden puute, vaan se että alkoholi on perheen tärkein asia jossa kaikki muu, jopa lapsi, menee edelle. Suomessa alkoholisteja on paljon, ja riskikäyttäjiä puoli miljoonaa. Se vaikuttaa väistämättä aika monen lapsen elämään.
Ei köyhyys tee automaattisesti huonoa kesää. Lapselle turva ja luotettavuus on pääasia.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli varmasti hirveä lapsuus. Pääsen ekan kerran huvipuistoon varmaan 10-vuotiaana. Sitä ennen jouduttiin maalaiskylässä tyytymään jalkapalloon, rannalla uimiseen, majojen rakenteluun ja videopeleihin jonkun kaverin luona. Äitini aiheutti minulle jatkuvaa kärsimystä kertomalla että "Mene pihalle", kun valitin tylsyyttä. Lähdenpä tässä syyllistämään vanhempiani ja hakeutumaan terapiaan.
Tossa sen näkee mikä valhe onnellinen lapsuus on maalla. Köyhyyttä ja kasvattamattomuutta.
Maatilalla kasvaneena voin sanoa että mm heinätöiden aikaan ei vanhempia kyllä paljoa näkynyt. Piti hoitaa lehmätkin siinä sivussa.
Ei mun kesälomat koskaan ollu mitään perheen yhteistä reissuaikaa, eikä todellakaan koko perhe käyty yhdessä missään.
Silti lapsuuteni oli onnellinen ja opin itsenäiseksi. Rakastin luonnossa oleskelua koiramme kanssa ja arvostin paljon sitä kun kerran kesässä äidin ja siskon kanssa käytiin päiväreissulla. Yleensä kohde oli Puuhamaa.
Isä ja veli kåvivät veljen harrastuksen vuoksi omilla reissuillaan.
Kerran kesässä käytiin tädillä porvoossa ja luksusta oli kun saatiin mäkistä happy mealit. Taitaa nekin olla nykylapsille olla niin perusjuttu ettei sitä nähdä kuten itse sen koin.😁
Ennen oli ihan tavallista olla koko kesä ulkona. Ihan niinku vain alkkisten lapsilla ei olis kesä täys ohjelmaa ei sitä ole köyhienkään lapsilla. Millon ne vanhemmat lepää kun nykyajan kakarat osaa keksiä itse mitään tekemistä.