Miten joku voi olla ateisti vielä nykyään?

Kaikki te jeesustelijat puolustelette uskontoa vain sen takia että pelkäätte kuolemaa :DD siihenhän se aina pohjautuu. Kun pikkasen tutkiskelette maailmaa ja käytätte tervettä järkeä niin huomaatte että tämä on totta.

Vaikka onkin ateisti, niin se ei tarkoita että elämän halu loppuisi tai hiipuisi... itselläni on ainakin iloa ja nautintoa täynnä oleva elämä, koska en elä herran pelossa. Puen päälleni mitä tahdon, kuuntelen mitä musiikkia tahdon, harrastan seksiä kenen kanssa haluan ja milloin haluan. Olen myös moraalinen ihminen ja ylpeä siitä.

Ateismi on nykyään taas muodissa Dawkinskin trendikkään Jumalharha-kirjan vuoksi. Sitä ennen Da Vinci koodi oli muodissa. Eiköhän tämäkin muoti väisty ennen pitkää.

reps mitä trollausta ja uskisvajokkien harhaista sekoilua taas :D

hauskintahan tässä on että vaikka uskonto saataisiin hakattua ihmisistä ulos niin heikosti koulutetut ja sivistymättömät ovat kovin taipuvaisia haksahtamaan mihin tahansa henkiseen suuntaukseen (suomessa kristinusko on vähentynyt mutta sen tilalle on kasvanut näitä new age enkelienergia-hörhöilyjä joiden ympärille on saatu kivasti liiketoimintaakin).

on ihan tutkittu aivokuvauksella että joillain on aivoissa enempi uskovaiskokemuksiin taipuvaista rakennetta, ja tilastollisesti tällaiset tyypit ovat taipuvaisempia myös ajattelemaan enemmän tunteella kuin analyyttisesti ja uskovat omia hihhulikokemuksiaan ja ovat kyvyttömiä analysoimaan että ehkä se korvaani kuiskuttava jessen ääni ei olekaan totta vaan mahdollisesti tälle olisi jokin fiksumpikin selitys.

mitä pidemmälle biologian tutkimus on edennyt, sitä enemmän on saatu todisteita siitä että uskonnollisuus on jotakuinkin pienoinen "aivovamma" jota valtaosa ihmisistä kantaa geeneissään koska siitä on aikanaan ollut sosiaalista hyötyäkin. plus lisäksi analyyttinen tieteellinen ajattelu ei ole ihmiselle luontaisia - olemme luonnostamme enemmän "maalaisjärkeen" taipuvaisia yksinkertaistajia kuin syvälliseen analyyttiseen pohdintaan kykeneviä. tätähän ei kovin moni uskis pysty sulattamaan :D

En lue itseäni ateistiksi, vaikka en usko mihinkään jumalaan. Käsittääkseni ateisti ei voi uskoa sieluun, joka on kuolematon tai rakkauteen, joksi uskonnot kutsuvat jumalaa ja josta tämä sielu on lähtöisin. Minä uskon. En siis usko, että se rakkaus on varsinaisesti jokin jumala, (saattaa näinkin olla), vaan että se on jotain, mistä meillä ihmisillä ei oikein voi olla kovinkaan tarkkaa käsitystä.

Käsitykseni mukaan rakkaus on kuitenkin lähtöisin tältä taholta. Ateistien mielestä rakkaus on jotakin, mikä on ihmisessä ja jolla ei ole sellaista ulottuvuutta, joka on ihmistä isompi. Eli se kuolee, kun ihminen kuolee. Minusta se ei kuole, vaan on ikuinen.

Niin siis tältä pohjalta minäkin ihmettelen, miten joku voi olla enää tänä päivänä ateisti. Se on jotenkin niin yksiulotteista ja vajaata ja tyhmää. Itse olin ennen ateisti. Kunnes valaistuin.

25

Vierailija kirjoitti:

reps mitä trollausta ja uskisvajokkien harhaista sekoilua taas :D

hauskintahan tässä on että vaikka uskonto saataisiin hakattua ihmisistä ulos niin heikosti koulutetut ja sivistymättömät ovat kovin taipuvaisia haksahtamaan mihin tahansa henkiseen suuntaukseen (suomessa kristinusko on vähentynyt mutta sen tilalle on kasvanut näitä new age enkelienergia-hörhöilyjä joiden ympärille on saatu kivasti liiketoimintaakin).

on ihan tutkittu aivokuvauksella että joillain on aivoissa enempi uskovaiskokemuksiin taipuvaista rakennetta, ja tilastollisesti tällaiset tyypit ovat taipuvaisempia myös ajattelemaan enemmän tunteella kuin analyyttisesti ja uskovat omia hihhulikokemuksiaan ja ovat kyvyttömiä analysoimaan että ehkä se korvaani kuiskuttava jessen ääni ei olekaan totta vaan mahdollisesti tälle olisi jokin fiksumpikin selitys.

mitä pidemmälle biologian tutkimus on edennyt, sitä enemmän on saatu todisteita siitä että uskonnollisuus on jotakuinkin pienoinen "aivovamma" jota valtaosa ihmisistä kantaa geeneissään koska siitä on aikanaan ollut sosiaalista hyötyäkin. plus lisäksi analyyttinen tieteellinen ajattelu ei ole ihmiselle luontaisia - olemme luonnostamme enemmän "maalaisjärkeen" taipuvaisia yksinkertaistajia kuin syvälliseen analyyttiseen pohdintaan kykeneviä. tätähän ei kovin moni uskis pysty sulattamaan :D

Tämä mitä sanot ei milläänlailla kumoa sitä mahdollisuutta, että ns. "henkimaailma" on tosiasia ja kokemukset siitä jotakin muuta kuin ihmisen omaa ajattelua. Usko henkimaailmaan vaatii usein enemmän analyyttisyyttä kuin siihen uskominen, mikä on silmien tai muiden viiden aistin edessä selkeästi koettavissa.

25

Eräs ateisti sanoi, että hän elää vain aisteillaan. Hän uskoo vain sellaisiin asioihin joita voi haistaa, maistaa, nähdä jne. Aistimme ovat varsin alkeelliset, joten pystymme aistimaan vain pienen osan todellisuutta. Mikä jää aistihavaintojen ulkopuolelle? Jumala? 

KAIKKI uskonnot on sitä samaa scheissea.  Keksittyjä tarinoita.  Ja useimmissa uskonnoissa on naisen asema huono.

Ateisti, nykyään?

Minä olen aina ollut ateisti. Jo alakoulun uskonnonopetuksessa tuntui siltä että tämä ei todellakaan ole minulle, tähän en usko. Minut on siis kastettu, ja pakollisiin kirkollisiin menoihin olen osallistunut siihen saakka että täytin 15v ja erosin kirkosta. Kotona ei ikinä otettu mitään kantaa uskontoon, äiti kai uskoo, isä ei. Minä en ole koskaan uskonut, enkä tule koskaan uskomaan. Kerron lapsellemme uskonnoista, mutta en ikinä tarjoaisi niistä mitään totena. Totta on sinä ja minä, ja se mitä tiede voi todistaa. Elämä menee painollaan ja sitten loppuu. Tavoite on olla hyvä ihminen, en tarvitse mitään kirjaa sen määrittelyyn, minulla on kehittynyt moraalitaju kuten useimmilla länsimaalaisilla ihmisillä.

On täysin mahdotonta, että joku jumala olisi olemassa! :D Elämä tulee ei-mistään.

Ateisteja syytetään siitä, etteivät ole syvällisen pohdiskelevia. Itse ainakin mietin paljonkin maailmaa, avaruutta, miten maapallo on kehittynyt jne. ja käymme asioita yhdessä lastenikin kanssa läpi. Lapseni tietävät, että tähdet ovat kaukaisia aurinkoja ym. Samaan aikaan lapseni uskovaisen perheen lapsi luulee, että tähdet ovat pieniä enkeleitä. Eli lapselle satuillaan.

Tuttavani ei usko edelleenkään, että dinosauruksia on ollut olemassa, vaikka fossiileita on löytynyt ja niiden perusteella on voitu selittää niiden kehitystä eri aikakausilla (esim. hiilen eri isotooppien määrityksen avulla määritetään luiden ikää). Hänen selityksenä perustuu aina raamattuun tai sen tulkintaan, vaikka raamattu on vain ihmisten kirjoittama kirjanen, joka on kirjoittettu suusta suuhun kulkeneiden tarinoiden pohjalta. Jokainen on voinut lisätä noihin tarinoihin ajan myötä mitä mielestään on hyväksi keksinyt. Niinhän ne kansantarut syntyvät. Joku on vain keksinyt kirjoittaa ne kirjaksi.

En tarvitse mitään jumalolentoa, jolta pyydän suojelusta tai viisautta tenttiin tai parannusta lapseni sairauteen. Luotan siihen, että aktiivisesti tutkivat biokemistit, kemistit, lääkärit, biologit, fyysikot jne. tuovat jatkuvasti uutta tietoa sairauksista, maailmankaikkeudesta, elämän kehityksestä. Suojaksi tarvitsen ihan arkijärjen, viisautta saan, kun luen tenttiin ahkerasti. Mikään niistä ei ole jumalolennon käsissä. Enkä syytä jumalolentoja ja selitä sitä jumalan tahtona, jos joku perheenjäseneni sairastuu tai tentti menee huonosti tai töissä jokin asia mättää. Uskovaiset piiloutuvat omassa elämässään jumalansa taakse.

Jos uskonnot olisi kokonaan jätetty pois ihmisten toiminnasta, monet sodat olisi vältetty. Ja monet uskovaiset osaisivat ajatella avarammin, ellei heitä olisi aivopesty ja heiltä puuttuisi uskallus/kyky ajatella uskonnon ulkopuolelle. Uskonto vain sekoittaa monen mielen. Todistetuista faktoista ei heidän kanssaan pysty puhumaan.

En pidä itseäni ateistina. En vain usko mihinkään ylempään voimaan. Minulla on hyvä mies, ihanat lapset, hyvä työ, pidän itseäni moraalisesti hyvänä, opetan lapsilleni käytös tapoja ja annan rakkautta. Silti saan uskovaisilta sukulaisiltani tuomitsevia kommentteja, vaikka heille en puhu heidän elämästään mitään. Kumpi siis on väärässä: uskovainen vai uskonnoton...

Vierailija kirjoitti:

Kommunismi meni. Taikausko meni ja tekee taas tuloaan. Ateismi meni mut vielä Suomen takapajulassa siitä jauhetaan.

 

Kysymys siis kuuluu: miksi ateismia vielä esiintyy Suomessa? Johtuuko se mielenkiinnon puutteesta elämän peruskysymyksiä kohtaan?

 

Ei mitään ateisteja vastaan, mut mun mielestä mielenkiintonen kysymys. Ateismi ei ole maailman mittaluokassa kovin suosittu ajatussuuntaus. Suomessa sen puolesta kuitenkin paasataan. Miksi?

Koska mitään jumalia tai muita satuolentoja ei ole olemassa. Siksi.

Ei ihmisellä ole sielua. Aivot ja kroppa ovat mutta sielu taikka henki on näitä höpönpöpön-juttuja. Mä syön, juon ja nain ja se riittää mulle aivan hyvin.

Sivistys tuo mukanaan sen, että kyseenalaistetaan uskonto, josta ei ole mitään faktaa

Vierailija kirjoitti:

Ateisti, nykyään?

Minä olen aina ollut ateisti. Jo alakoulun uskonnonopetuksessa tuntui siltä että tämä ei todellakaan ole minulle, tähän en usko. Minut on siis kastettu, ja pakollisiin kirkollisiin menoihin olen osallistunut siihen saakka että täytin 15v ja erosin kirkosta. Kotona ei ikinä otettu mitään kantaa uskontoon, äiti kai uskoo, isä ei. Minä en ole koskaan uskonut, enkä tule koskaan uskomaan. Kerron lapsellemme uskonnoista, mutta en ikinä tarjoaisi niistä mitään totena. Totta on sinä ja minä, ja se mitä tiede voi todistaa. Elämä menee painollaan ja sitten loppuu. Tavoite on olla hyvä ihminen, en tarvitse mitään kirjaa sen määrittelyyn, minulla on kehittynyt moraalitaju kuten useimmilla länsimaalaisilla ihmisillä.

Sama. Kävin seurakunnan iltapäiväkerhossa 3-vuotiaasta aina koulun alkuun saakka, minulla oli todella uskonnolliset isovanhemmat ja ala-asteen luokanopettaja. Silti vieraannuin noista harhoista jo ala-asteella ihan itsestään. Heti kun kriittinen ajattelu heräsi, niin ajattelin, että eihän tässä ole mitään järkeä. Aikuiset uskoo johonkin iltasatuihin. Kävin jopa rippikoulun, kun jostain syystä ajattelin, että voipahan sitten mennä kirkossa naimisiin. Voi kamala, mitä tietämättömien ihmisten aivopesua! En yhtään ihmettele, että jotkut hurahtaa, mutta itseäni lähinnä ällötti se pappien totaali tyhmyys. Siis aikuiset ihmiset väittää, ettei alkuräjähdyksessä ole mitään järkeä, kun räjähdyksestä ei synny lentokonetta. Mitä helvettiä, ihan oikeesti? Aikuisena sitten erosin kirkosta, koska en haluaisi enää olla missään tekemisissä uskonnon kanssa hääpäivänäni.

T. Keskivertoa älykkäämpi paljon pohdiskeleva introvertti.

Vierailija kirjoitti:

Ateisteja syytetään siitä, etteivät ole syvällisen pohdiskelevia. Itse ainakin mietin paljonkin maailmaa, avaruutta, miten maapallo on kehittynyt jne. ja käymme asioita yhdessä lastenikin kanssa läpi. Lapseni tietävät, että tähdet ovat kaukaisia aurinkoja ym. Samaan aikaan lapseni uskovaisen perheen lapsi luulee, että tähdet ovat pieniä enkeleitä. Eli lapselle satuillaan.

 

Tuttavani ei usko edelleenkään, että dinosauruksia on ollut olemassa, vaikka fossiileita on löytynyt ja niiden perusteella on voitu selittää niiden kehitystä eri aikakausilla (esim. hiilen eri isotooppien määrityksen avulla määritetään luiden ikää). Hänen selityksenä perustuu aina raamattuun tai sen tulkintaan, vaikka raamattu on vain ihmisten kirjoittama kirjanen, joka on kirjoittettu suusta suuhun kulkeneiden tarinoiden pohjalta. Jokainen on voinut lisätä noihin tarinoihin ajan myötä mitä mielestään on hyväksi keksinyt. Niinhän ne kansantarut syntyvät. Joku on vain keksinyt kirjoittaa ne kirjaksi.

 

En tarvitse mitään jumalolentoa, jolta pyydän suojelusta tai viisautta tenttiin tai parannusta lapseni sairauteen. Luotan siihen, että aktiivisesti tutkivat biokemistit, kemistit, lääkärit, biologit, fyysikot jne. tuovat jatkuvasti uutta tietoa sairauksista, maailmankaikkeudesta, elämän kehityksestä. Suojaksi tarvitsen ihan arkijärjen, viisautta saan, kun luen tenttiin ahkerasti. Mikään niistä ei ole jumalolennon käsissä. Enkä syytä jumalolentoja ja selitä sitä jumalan tahtona, jos joku perheenjäseneni sairastuu tai tentti menee huonosti tai töissä jokin asia mättää. Uskovaiset piiloutuvat omassa elämässään jumalansa taakse.

 

Jos uskonnot olisi kokonaan jätetty pois ihmisten toiminnasta, monet sodat olisi vältetty. Ja monet uskovaiset osaisivat ajatella avarammin, ellei heitä olisi aivopesty ja heiltä puuttuisi uskallus/kyky ajatella uskonnon ulkopuolelle. Uskonto vain sekoittaa monen mielen. Todistetuista faktoista ei heidän kanssaan pysty puhumaan.

 

En pidä itseäni ateistina. En vain usko mihinkään ylempään voimaan. Minulla on hyvä mies, ihanat lapset, hyvä työ, pidän itseäni moraalisesti hyvänä, opetan lapsilleni käytös tapoja ja annan rakkautta. Silti saan uskovaisilta sukulaisiltani tuomitsevia kommentteja, vaikka heille en puhu heidän elämästään mitään. Kumpi siis on väärässä: uskovainen vai uskonnoton...

 

Siis mitä ihmettä? En ymmärrä miten kukaan sivistynyt ihminen voi ajatella, että uskovaiset ihmiset ovat kaikki samanlaisia - uskovat samaan, käyttäytyvät samalla tavalla jne. Sama asia kuin sanoisit esim. että kaikki tummaihoiset ihmiset käyttäytyvät ja ajattelevat samoin, tai kaikki naiset/ miehet, kaikki suomalaiset, kaikki aasialaiset... Ihan järjetöntä väittää itseään millään tavalla sivistyneeksi (tai huom. suvaitsevaiseksi) jos tuolla tavalla kategorioi ihmisiä. On kamalaa jos sulla on uskovaisista huonoja kokemuksia, mutta äläpä väitä että kaikki muutkin ovat sellaisia. Itse tapasin viime viikolla yhden saksalaisen, joka oli aivan täysi kusipää. Silti en ajattele, että kaikki saksalaiset on kusipäitä. Vähän nyt voisi taas miettiä ennen kuin kirjoittaa...

Minäkin olen jo lapsena kyseenalaistanut uskonnon, ja uskonnontunneilla ajattelin vain, että nuo jutut ei varmaan ole totta ja minua ärsytti niiden satujen kuunteleminen. Ripari sinetöi maailmankuvani, ja erosinkin kirkosta pian riparin jälkeen. Ei siis ole mikään uusi juttu, vaan en ole koskaan uskonut jumalaan.

Voi kun ihminen on ylimielinen olento... Surullista.

Monelle usko johonkin korkeampaan tuo lohtua elämään, jos elämä muuten esim. kovien kokemusten takia on ihan perseellään. Eiköhän anneta ihmisten uskoa tai olla uskomatta mihin haluaa. En ole koskaan ymmärtänyt fundamentalistiuskovaisia enkä ääriateisteja, jotka molemmat keskittyy vain toisten haukkumiseen. Jos jollekin tuo lohtua kuolinvuoteella se että esim. ajattelee pääsevänsä "parempaan paikkaan", antaa hänen niin uskoa. Kuolema tulee meille kaikille ja itse ainakin ajattelin viettää tämän (toivon mukaan) about 90 vuotta uskoen mihin haluan ja kunnioittaen muiden uskomista/ epäuskoa. Ajattelin kuolla onnellisena, vaikka kuinka olisin väärässä ajatuksestani kuoleman jälkeisestä elämästä. Ei sieltä haudasta kukaan nouse sanomaan että "hähää, olin oikeassa".

En tiedä onko kukaan kirjoittajista käynyt koulunsa 1950-60 luvulla. Meidän koulussa opettajat olivat uskovaisia ja jokainen tunti (urheilukin) (ruokatunnista puhumattakaan) aloitettiin ja lopetettiin rukoilemalla ja pienellä virren veisuulla. Parempia arvosanoja jaettiin niille, jotka kävivät pyhäkoulussa ja sunnuntaikirkossa. Minulle sattui opettajaksi kolmikymppinen nutturapää, joka oli tietysti naimaton, koska säästi itseään jeesukselle. Aika moni tyttölapsi seurasi hänen jalanjälkiään ja pyhitti loppuelämän uskonnolle. Rippikouluun en mennyt, vaan muutin kaupunkiin, sain juoksupojan pestin, josta etenin myyjäksi.

Tuli aika suorittaa asevelvollisuus, minulla oli hyvä tausta metsästyksestä ja kalastuksesta, joten armeija oli leikintekoa, paitsi: ryhmänjohtajat suorittivat nimenhuudon jälkeen iltahartauden, koska sotilaspastori kävi vain joka toinen viikko komppaniassa. Elämäni vaikein tehtävä, puhua asiasta josta ei ymmärtänyt mitään ja jota ei olisi halunnut tehdä, mutta onneksi komppanista löytyi yksi uskovainen, jolle delekoimme illan sanan lukemisen ja virren veisuun johtamisen. Kirkosta erosin heti armeijan jälkeen, koska tiesin että jos ei kuuku kirkkoo, epäiltiin vasemmistolaiseksi, eikä natsoja tullut. 11 kuukauden jälkeen olin vielä kesäkessuna kokonaisen vuoden, kohdalle sattui vain pari kenttähartautta.

Toivon Suomen seuraavan Ruotsin mallia, jossa kirkko ja valtio erotettiin toisistaan, Ruotsissa väestöstä 70 prosenttia, Suomessa 80 prosenttia kuuluu valtakirkkoon. Vähenys tahti on prosentin luokkaa vuodessa, joten Suomikin on vapaa uskonnon kirouksesta 2090 luvulla.

Meillä on uskonnonvapaus, mutta myös vapaus olla uskomatta. Valitettavasti uskonnon nimissä ihmisille on kautta historian tehty kauhutekoja ja ne vain näyttävät lisääntyvän. Eri uskontokunnat eivät tuomitse toistensa vääriä tekoja, koska omakin lehmä on ojassa. Luin v.2010 raportin, jossa kerottiin, ettei lapsiin sekaantumisia ole Suomalaisissa uskontokunnissa enenpää, kuin keskiverto kansalaistenkaan keskuudessa, aika kornia luettavaa, kun tietää uskonlahkojen mahdollisuuden peitellä tekojaan.

Kertoo epävarmuudesta ja mielen kypsymättömyydestä. Se tuo turvallisuuden tunnetta elämään, kun on joku ismi mihin uskoa ja millä selittää olemassaoloaan itselleen.