Lue keskustelun säännöt.
Äidilläni ei ole hajuakaan siitä, miten elämässäni menee.
25.06.2014 |
Puhutaan diipadaapaa kun soitellaan joskus. Miten lapsilla menee, ovatko olleet kipeinä, sellaista täytepuhetta joka ei kiinnity mihinkään. Hän ei tiedä ollenkaan minkä ajatusten kanssa painin. Että jännittää työpaikan vaihto, että avioliitossa on pohdittavaa, että yhden lapsen erityisyys aiheuttaa murhetta. Että olen yksinäinen, että väsyn, että taloudellisesti on vaikeaa.
Hän ei ole koskaan ollut kiinnostunut asioistani ja tajusin tämän vasta sitten, kun sain maailman ihanimman anopin.
Kommentit (5)
It takes two to tango. Itse voit myös vaikuttaa mm. siihen mitä kuulumisia vaihdatte puhelimessa. Mutta hyvä että on edes anopin kanssa luontevat välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama mulla ja ihan oma valinta. Nään äitiä kerran viikossa enkä kerro sille yhtään mitään :) Itsesuojeluvaisto nääs.
Sama juttu, ei häntä kiinnostanut silloin kun minä olisin halunnut pohtia elämää, niin en sitten myöhemminkään enää kertonut. Hän on ollut dementoituneena muutaman vuoden, enkä voi sanoa että asiaa kummemmin surisin tai että olisi ikävä, velvollisuudentuntoa vain.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 20:01"]
It takes two to tango. Itse voit myös vaikuttaa mm. siihen mitä kuulumisia vaihdatte puhelimessa. Mutta hyvä että on edes anopin kanssa luontevat välit.
[/quote]
It takes two to tango...hmmm...Olen tästä hieman erimieltä, koska oman äitini ajatukset ja ajatusmaailma pyörii tiukasti hänen oman napansa ympärillä ja ymmärrän hyvin kun joku suree sitä, että äiti ole kiinnostunut yhtään hänen asioistaan. Äitini on niitä ihmisiä jotka aina saavat käännettyä kaiken itseensä, omiin tekemisiinsä, omiin kokemuksiinsa, joten olen vuosia sitten lopettanut keskustelemasta hänen kanssaan. Keskustelu ei vaan onnistu tällaisen ihmisen kanssa.
Yleensä hän ei kuuntele ja jos joskus saa jotain sanottua, niin salamana keskustelu kääntyy taas häneen itseensä ja asiaa puidaan hänen näkökulmastaan. Hän ei myöskään ymmärrä eikä ole koskaan ymmärtänytkään muiden näkökulmia, kokemuksia tai tunteita. Itse voin rehellisesti sanoa, että en kymmeniin vuosiin enää oikeasti puhunut äitini kanssa. Minulla menee aina hyvin jos häntä joskus kiinnostaa miten minulla pyyhkii.
Olen paljon miettinyt meidän suhdetta ja voin ihan rehellisesti sanoa, että äitini ei tunne aikuisia lapsiaan eikä ole kiinnostunutkaan meidän ajatuksista tai näkemyksistä. Tottakai hän kuvittelee tuntevansa meidät kuin omat taskunsa mutta niin paksua shaibaa sieltä tulee jos joskus kuulee hänen esittelevän meidän luonteenpiirteitä / ajatuksia jollekin sukulaiselle. Kyyneleet tuli silmiin ensimmäisen kerran kun olin vieressä kuuntelemassa tätä, koska silloin todella pamahti tajuntaan ettei hän tunne meitä yhtään. Ei sitten yhtään.
Onneksi ap:llä on anoppi mutta olen täysin ap:n kanssa samaa mieltä siitä, että on surullista kun välit ovat äitiin ovat lähestulkoon tuttavuuden tasolla.
Halaus täältä!
Minulla on tuollainen anoppi. Tuntuu pahalta kun hänellä on maailman ihanimmat lasenlapset, joiden elämästä on aivan pihalla kun ei koskaan kysy tai kuuntele.
Surullista. Läsnäolon puute ulottuu kaikkiin ihmissuhteisiin ja silloin menettää aika paljon. Kaikki eivät vain osaa tai halua.