Kismittää
Tässä parisen viikkoa sitten kun oli vielä kauniita kesäpäiviä, oltiin perheen kanssa uimarannalla. Siellä oli myös eräs nuori pariskunta pienen vauvan kanssa (vauva arviolta 1-3kk). Oletan, että tämän nuoren parin kauniimpi osapuoli oli vauvan äiti, sillä navan ympärillä näkyi pieniä jälkiä ilmeisesti raskauden jäljiltä. Mutta luoja miten hyvässä kunnossa nainen oli! Vatsa aivan täysin litteä, kaunis tiimalasivartalo ja muutenkin muodot kohdillaan. Ei olisi ikinä uskonut, että on vasta hetki sitten synnyttänyt ellei olisi nähnyt niitä jälkiä navan ympärillä ja vauvaa rattaissa.
Oma vaimo synnyttänyt viimeisimmän yli vuosi sitten ja vatsa pussittaa edelleen, arpia on myös isoja ja syviä. Eikä muutenkaan ole timmissä kunnossa. Eipä tässä mitään, jollain kirurgisella leikkauksella varmaan vatsapussia saisi kiristettyä, mutta en näe tarpeeksi tarpeelliseksi lähteä kustantamaan sellaista toimenpidettä. Enkä muutenkaan iki maailmassa lähtisi vihjailemaan vaimon ei niin esteettisestä kropasta, pahoittaisi vain mielensä.
Totean vain, että tasan ei mene onnen lahjat. Vähän kävi kateeksi tuota miestä, jolla niin timmi vaimo heti synnytyksen jälkeen kun itellä tilanne ihan toinen. Eipä mulla muuta.
Kommentit (3)
No sellaista se elämä on. Itsellenikin jäi raskauksista löysä vatsapussukka ja arpia joka puolelle (rintoihin, vatsaan, takapuoleen, reisiin). Toki en ole esteettisesti niin mukavan näköinen kuin ennen raskauksia, mutta onneksi meillä se ei ole parisuhdetta haitannut, on muulla tasolla hitsauduttu niin syvästi yhteen ettei se lopulta niin tärkeää ole miltä näyttää. Onpa se mieskin vanhetessaan muuttunut, pyöristynyt ja veltostunut.
Sama asia kismittää täälläkin...