Miksei se riitä ihmisille, että sanoo olevansa väsynyt.

Joo, sama juttu että lapseton ei voi olla uupunut!

Minä en ainakaan selittele kellekään. Jos olen väsynyt, olen, ja sillä selvä. Minusta kyseessä on luonnollinen ilmiö, joka tulee ja menee, ei ongelma. 

Hyvä kolmonen! Mä oon miettinyt, että johtuuko tämä mun kasvatuksesta, jolloin minulla ei koskaan ollut oikeutta valittaa, väsyä eikä kärsiä, vaikka lapsuuteni oli sietämätön. Nyt sitten olen helposti uupuva ja rasittuva ja aina koen, että se pitäisi jotenkin ansaita, oikeutta väsymiseen ei vieläkään ole.

ap

[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 11:02"]Joo, sama juttu että lapseton ei voi olla uupunut!

[/quote]

Niinpä, mutta sit kans jos niitä lapsia on halunnut ja väsyy niin siitä ei saa puhua, koska itse on ne lapset halunnut. Eli monien mielestä vanhemmat jotka sanovat olevansa väsyneitä, se on voi voi, mitäs teit lapsia.

Sitten Jos väsyy vaikka töissä niin ei sanota "mitäs menit töihin". Jooh, töissä on vähä pakko käydä, mutta lapsia ei ''pakko'' tehdä, mutta se ei mielestäni ole hyvä perustelu.

Niin ja jos itsellä on 5 lasta ja kaverilla yksi, niin kaveri ei voi olla väsynyt. Aargh!

jos On väsynyt niin sitten on! semmonen tarttee apua, ei vähättelyä ja syyllistämistä.

Toisaalta ja toisaalta. Kuka tahansa voi väsyä missä tahansa tilanteessa. Kenellä vaan on siihen "oikeus", mutta harvahan kuitenkaan haluaa olla väsynyt. Ei se oikeus väsyä silloin mitään auta.

Minä olen ollut väsynyt. Olen ollut niin väsynyt, että sain yli 1000 euron laskun kirjastosta kun en vaan jaksanut uusia lainojani enää. EN sano tätä siksi, että se olisi mikään sankariteko, vaan siksi, että uskoisitte minun olleen oikeasti väsynyt ja tietävän, mistä puhun. Kun menin lääkäriin, lääkäri EI kysynyt, onko minulla oikeus olla väsynyt, taivaan kiitos, sillä ei siitä tiedosta minullekaan olisi mitään hyötyä ollut. Oli oikeutta tai ei, en halunnut olla noin väsynyt. Se oli kurjaa. Ja kallista. Ja vitutti. Sen sijaan lääkäri alkoi pohtia, miten voisimme saada minut vähemmän väsyneeksi. Miten saisin nukuttua paremmin, tarvitsenko unilääkettä, tarvitsenko keskusteluapua. Miten siedän työssäni kahta riitelevää johtajaa joiden jalkoihin jään. Miten saan lasten kanssa vietetyn ajan muuttumaan mukavaksi eikä pelkän kiukuttelun sietämiseksi. Mitä voin jättää tekemättä, delegoida muille tai järjestää toisin. Miten en enää väsyisi niin paljon.

Koska sehän siinä on tärkeintä. Ei se, että tunnustetaan, miten maailma meitä murjoo ja väsytään, vaan se, että päästän eteenpäin ja saadaan homma toimimaan taas.

Mä vien tätä nyt hieman pidemmälle. Onko YLIPÄÄTÄÄN oikea tapa kysyä ihmiseltä, miksi olet väsynyt? Saavutetaanko sillä mitään? Eikö se vain johda siihen, että joutuu perustelemaan=oikeuttamaan omia tunteitaan ja mikä velvollisuus ihmisellä sellaiseen on, ei mikään jos minulta kysytään.

Onko oikeampi tapa kysyä jotain muuta, kuin että tarvitsetko apua väsymykseesi tai miltä väsymyksesi tuntuu tai jotain muuta.

Mä olen nuori, lapseton, ja saikulla ollut monta kuukautta. En tee mitään muuta kun nukun ja katson telkkaria. Enkä ole ikinä ollut näin väsynyt. Oon koko ajan niin puhki, että vessassa käyminen on todellinen ponnistus. Aikaisemmin opiskelin ja tein kahta työtä. Tein 15-18h päivää ilman vapaita vuosia, enkä ollut läheskään näin väsynyt. Silloin mua ymmärrettiin, ymmärrettiin etten jaksa lähtee baariin tai kahville. Nyt ei enää ymmärretä, enhän mä VOI millään olla väsynyt, kun en mitään tee mikä väsyttäisi. Ei ymmärretä että en tee mitään juuri sen takia että olen liian väsynyt tekemään mitään