Suuret ikäluokat eivät ihan oikeasti tunnu tajuavan mitään nykypäivän todellisuudesta
Tulipa taas huomattua mökillä. Työttömäksi jäänyttä sukulaista arvosteltiin koska kuulemma työtä saa "kysymällä", minun lapsettomuuttani ihmeteltiin koska kaikilla "kuuluu olla" lapsi ja veljeni vuokralla asumista ihmeteltiin, koska on "järkevämpää" ostaa asunto (veli on pienipalkkainen Helsingissä, jonka asuntojen hinnat tietää kaikki paitsi nuo boomerit).
Alkaa mennä maku tähän. Nämä ihmiset ovat itse päässeet duuniin kansakoulun käymällä ja olleet vakituisessa työssä parikymppisestä lähtien. Lisäksi he ovat saaneet ylennyksiä ilman mitään koulutuksia, palkankorotuksia ja hyvät eläkkeet. He eivät tajua että sellainen ei ole nykypäivänä mahdollista. Ärsyttää selittää asiaa heille, kun he ovat täysi kielto päällä. Kaikki on vain velttoutta.
Päin vastoin. Z-sukupolvi ja milleniaalit luulevat, että ennen oli kaikki paremmin. Todellisuudessa yhdelläkään ihmisryhmällä koko maailman historiassa ei ole ollut elämä yhtä helppoa kuin nykyään alle 30-kymppisillä pohjoismaissa.