Laiha, treenattu, kaunis, sairas, sovinismin orja?

Tää on niin asiaa:

http://www.iltalehti.fi/elintavat/201406070115520_el.shtml

"Psykologi bikini fitnessistä: En suosittelisi ex-anorektikolle

Lauantai 7.6.2014 klo 20.01

Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja, psykologi Pia Charpentier suhtautuu epäileväisesti kertomuksiin nuorista naisista, jotka bikini fitness pelasti syömishäiriöltä.

 Saan kiksejä aina, kun tunnen, kuinka kunto paranee, sanoo Sara Back.

- Totta kai ihmisen omaa kokemusta pitää kunnioittaa. Jos treenaat rakastaen itseäsi, niin hieno juttu, hän painottaa.

-  Mutta jos treenaat ollaksesi hyväksytty ja parantaaksesi ihmisarvoasi, niin sillä motiivilla ei pitkässä juoksussa hyvä heilu, hän varoittaa.

Pitkän linjan syömishäiriöasiantuntija kuuntelee kriittisellä korvalla kuvauksia lajin huipulle tähtäävien tiukasta treenirutiinista ja ruokavaliosta.

- Kyllä se syömishäiriöisen arjelta kuulostaa. Tässä on sekin vaara, että luodaan "laillista" tapaa sairastaa anoreksiaa, ja oireilua kutsutaan bikini fitnessiksi.

Charpentier uskoo, että fitnessbuumin myötä niin sanottu urheiluanoreksia saattaa yleistyä tavan tallaajien keskuudessa.

-  Kilpaurheilusta tiedetään, että siihen sairastutaan usein vahingossa. Urheiluanoreksiat eivät ole psyykkisesti yhtä vakavia, koska funktio ei ole ahdistuksen hallinta.

Anoreksiaa likemmin fitness-intoilijan elämäntapa voi muistuttaa ortoreksiaa, eli pakkomielteisen terveellistä syömistä. Ortoreksiaan aiheuttaa Charpentierin mukaan lähinnä sosiaalisia ongelmia.

- Siihen liittyy usein hurmoksellisuus ja saarnaavuus niitä kohtaan, jotka kehtaavat syödä jotenkin syntisesti. Enemmän siinä ympäristö kärsii kuin sairastunut itse.

Missään nimessä hän ei suosittelisi kurinalaista fitness-harrastusta omille potilailleen.

"En luokittelisi häiriintyneeksi"

Syön paljon enemmän kuin suurin osa kavereistani, kaudesta riippuen 1500-3000 kaloria päivässä, Linda Danakas kertoo.

Liikuntariippuvuuteen perehtynyt urheilupsykologi Satu Kaski painottaa, että lajiin kuin lajiin voi kehittyä hankala suhde.

-  En luokittelisi fitness-urheilua häiriintyneeksi lajiksi, sillä sairaalloinen oman kehon ja ruokavalion tarkkailu on mahdollista kaikessa urheilussa.

Hän muistuttaa, että fyysisen ponnistelun aikaansaaman mielihyvähormonihuuman ruokkima liikuntariippuvuus on usein vain ja ainoastaan hyödyllinen addiktio.

- Ennemmin siihen kannattaa koukuttua kuin alkoholiin tai huumeisiin.

Kasken mukaan haitallisen liikuntariippuvuuden tunnusmerkistöön kuuluvat ylikunto, liikkumattomuuden aikaansaama ahdistus, sosiaalisen elämän kutistuminen ja itsetunnon perustuminen pelkkään trimmattuun kroppaan.

-  Jos ei salli lepopäiviä tai raahautuu flunssaisenakin lenkille, ei suhde harjoitteluun ole terve. Tai jos jatkuvasti vastaa kavereille, etten voi tulla, kun pitää treenata, hän mainitsee esimerkkitilanteita.

-  Pohjimmiltaan kyse on siitä, miten koen oman itseni. Ei pidä ajatella, että olen hyvä ihminen vain kun treenaan kovaa ja kehossani ei ole rasvaa, vaan että tämä on kivaa eikä liity ihmisarvooni millään tavalla.

"Kapea kauneusihanne"

Kulttuuriantropologi Taina Kinnunen uskoo, että laihasta lihaksikkaaksi heilahtanut naiskauneusihanne heijastelee aikamme ideologiaa.

-  Tehokkuutta, ahkeruutta ja sinnikkyyttä halutaan ilmentää omalla keholla. Työhaastatteluissakin aktiiviliikkujaa arvostetaan yhä enemmän, hän sanoo.

- En voi sille mitään, että näen tässä hupaisiakin piirteitä. Yhtäkkiä kaikki syövät yhteisestä sopimuksesta purkkikaupalla rahkaa, ja kuntosalit täyttyvät vesipullo kädessä laitteelta toiselle vaeltavista nuorista naisista.

Tutkijan mukaan fitness-ihanteeseen kuuluu, että oma peilikuva on loppumaton projekti: Enää kauniiksi ei synnytä. Kauniiksi tullaan kovalla työllä.

Kinnunen ei allekirjoita sitä, että timmi kauneusihanne olisi välttämättä sen "terveempi" kuin edeltäjänsäkään.

-  Fitness on voimakkaasti ruumiin estetiikkaan liittyvä laji. Siinä rakennetaan terveennäköisyyttä, jolla ei välttämättä ole absoluuttisen terveyden kanssa hirveästi tekemistä.

2000-luvun alussa kehonrakennuskulttuurista väitellyt Kinnunen työskentelee tällä hetkellä Tampereen yliopiston sukupuolentutkimuksen professorina. Eikö feministin voi edes hitusen riemuita siitä, että nykynainen pyrkii punttikuningattareksi eikä pyörtyileväksi prinsessaksi?

- Totta kai on hienoa, että naiset urheilevat ja haluavat olla vahvoja, hän korostaa.

- Mutta tämä uusikin kauneusihanne on hyvin kapea. Ei se kerää ihailua, jos isokokoinen kuulantyöntäjänainen ahkeroi salilla.

Kinnusen mukaan fitness sikisi kehonrakennuksen rinnalle alkujaan juuri halusta korostaa harrastajien sukupuolieroa. Muhkeilla muskeleilla nokittelevat naiskehonrakentajat miellettiin liian miehekkäiksi, mutta fitnessmimmit pysyvät perinteisen naisellisuuden rajoissa.

- Naisurheilussa nähdään usein kehityskaari, jossa osa vastustaa naisten mukaantuloa miehiseksi miellettyyn lajiin. Sitten käy niin, että naisten sarjaa halutaan pehmentää seksualisoimalla.

Tästä vinkkelistä tarkasteltuna bikini fitness näyttää pehmennyksen päätepisteeltä. Lajikuvauksessa erikseen korostetaan, että "kilpailijoilla ei saa olla lihaserottuvuutta."

- Eroottinen puoleensavetävyys, silikonirinnat ja pepun korostaminen kuuluvat lajiin olennaisesti, Kinnunen sanoo."